Kärpästen herra ja Lehman Brothers

10 kirjaa vallasta –sarja aloittaa aivan alusta: siitä, miten valta syntyy. On autio saari, luonnontilassa. Sitten saapuvat ihmiset, lento-onnettomuudesta pelastunut poikajoukko ja he perustavat yhteiskunnan. Kuka ottaa vallan, mihin valtaa käytetään – ja jopa miten valta kumotaan.

Vuonna 1954 Suomessa ilmestyi Tuntematon sotilas ja Britanniassa toisen esikoiskirjailijan, William Goldingin Kärpästen herra. Sodan kärsinyt lukijakunta koki omakseen Kärpästen herran lohduttoman, jopa linkolalaisen maailmankuvan. Ihmiset yrittävät yhteiseloa, mutta pian palataan viidakon lakiin, sotaan ja ihmisen tuhoutumiseen.

William Golding olikin luonnontietelijä. Hänen paras ystävänsä oli ekologi James Lovelock. Yhteisillä kävelyretkillä Lovelock esitteli teoriaansa, että maapallo on yksi organismi, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Golding oli sitä mieltä, että idealle tarvitaan vetävä nimi, ja ehdotti sanaa Gaia.

Kärpästen herran päähenkilö on poika nimeltä Ralph, joka valikoituu johtajaksi. Ralph yrittää järjestää joukkoja järkevään ja vastuulliseen yhteistoimintaan.

Mutta pian Ralph saa ylivoimaisen kilpailijan, Jackin. 10 kirjaa vallasta-sarjan vakiovieraan, Anna Kortelaisen sanoin:  ”Sitten tulee tää huomattavasti aistillisempi, vetoavampi ja populistisempi Jackin puolue, joka sanoo että ei kun pidetään hauskaa, pidetään bileitä ja grillataan!”

Yksi toisensa jälkeen kaikki liittyvät Jackin metsästäjäheimoon, jossa asema ansaitaan mieskunnolla, heikompia vainoamalla ja kiduttamalla, ja vahvistetaan rituaalisella rumputanssilla.

Kärpästen herra siis varoittaa, että sivistyksen pintakerroksen läpi voi milloin tahansa murtautua raaka vaistovalta. Mutta toisella lukemalla huomaan, että sympatiani liukuu yllättäen Jackin villilauman puolelle. Jackin ympärillehän ryhmittyy aito yhteisö, jota leimaavat solidaarisuus, epäitsekkyys ja sitoutuminen: hyviä asioita kaikki.

Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia.

10 kirjaa vallasta –ohjelman ensimmäisenä aiheena on siis väkivallan valta. Se vallitsee edelleen maailman monissa osissa, muistuttaa ohjelman vieras, kehitysministeri Heidi Hautala. Kärpästen herra on täyttä totta esimerkiksi Somaliassa.

Mutta onko sattumaa, että nimenomaan pojat eivät kykene rakentamaan rauhan yhteiskuntaa? Entäs jos saarelle olisi joutunut joukko tyttöjä – Heidi  Hautalan mielestä he olisivat pärjänneet paremmin, sen todistaa nykyinen finanssikriisikin. "Jos Lehman Brothers olisi ollut Lehman Sisters, niin oltaisiinko me tässä, missä maailma tällä hetkellä on? Ei oltaisi.”

Kärpästen herrassa vastapareja ovat järki ja tunne, äly ja voima. Länsimainenkin yhteiskunta on aina jonkinasteinen sekoitus molempia; demokraattista sopimista ja alkukantaista heimohenkeä. Ja missäpä ne näyttävämmin yhdistyisivätkään kuin hyvä veli –kerhoissa, johtajaurosten yhteisissä rituaaleissa.

Ministeri Hautalan ajasta iso osa onkin kulunut näiden hyvien veljien paimentamiseen. Tällä viikolla kerrottiin, että poliisi on toimittanut Mika Vehviläisen lahjusepäilyt syyteharkintaan.

Heidi Hautala kertoo ohjelmassa, mitä hän on oppinut vauhdikkaana keväänään Finnairin poikien kyydissä. 

Kuuntele teksti Kultakuume-ohjelman radiokolumnina. 

Yksityisestä itsetuhosta julkiseen joukkotuhoon

A-Studion kolumni 28.5.
Tällä hetkellä emme tiedä viikonloppuisen Hyvinkään joukkomurhan syitä ja taustoja – ja on mahdollista, että tälläkin kertaa kysymykset jäävät ikuisesti vaille vastausta.
Hyvinkään tragediassa on piirteitä kaikista viime vuosien uusista, hätkähdyttävistä veriteoista. Se on kolmella tavalla ajalle liian tyypillinen, julkinen joukkotuho.


Ensinnäkin se on jollain lailla pari Myyrmannin räjäytykselle kymmenen vuoden takaa.
Molemmat tekijät toimivat harkitusti mutta lopulta päähänpistosta, ikään kuin ulkopuolisina tekojensa hirveille seurauksille. He eivät aikoneet tappaa itseään, vaan katsoa, miltä näyttöruudun leikkituho tuntuu oikeasti. Tämä kylmyys, todellisuudentajun katoaminen, tuntuu minusta erityisen pelottavalta.
Toisekseen voi sanoa, että Hyvinkäällä tapahtui neljäs kouluampuminen.
Toisin kuin Jokelassa, Kauhajoella ja Orivedellä, se ei tapahtunut koulussa. Kuitenkin nuori mies tuhosi omanikäisiään ja omia tuttaviaan, otti kohteeksi oman arkisen elämänpiirinsä.
Kun 30 vuotta sitten sain itse valkolakin pikkukaupungin koulusta, maailma oli avoin. Tämä luottamus on tämän kevään nuorilta murhattu.


Suomalainen henkirikos on muuttunut dramaattisesti viiden vuoden aikana.
Yhäkin on tyypillistä, että juoppo mies tappaa humalaisen miehen tai naisen ryyppyriidan päätteeksi. Näihin tekoihin on saatu puututtua, ja henkirikosten määrä – toisin kuin julkisuudesta voisi luulla – on vähentynyt selvästi 1990-luvulta alkaen.
Tilastokeskus kertoo myös, että samalla myös itsemurhien määrä on saatu Suomessa laskemaan. Toissa vuonna tehtiin itsemurhia vähemmän kuin kertaakaan vuoden 1967 jälkeen.
Mutta onko samalla yksityisestä itsetuhosta tullut julkinen joukkotuho?
Itsemurhaaja ei murhaa itseään, tai vain itseään, vaan koko perheen tai paikalla olijat. Viiden vuoden perhesurmissa on murhattu yli kolmekymmentä henkeä.
Lannistunut mies ei enää vetäydy yksinäisyyteen vahingoittamaan itseään, vaan tunkeutuu julkisuuteen ja haluaa jättää itsestään verisen muiston. Jos hänen elämänsä jää huomaamatta, hän saa huomiota kuolemalla.
Julkinen murha on jollakin sairaalla tavalla hyväksyttyä. Sitä kopioidaan. Hyvinkää voi toistua.


Avoimessa yhteiskunnassa tragedioita ei voi estää. Vaikka viranomaiset tekevät aidosti hyvää työtä, emme voi ennakoida, löytää tai pysäyttää murha-aikeita.
Ainoa, johon voimme puuttua, on tappamisen välineet. Siihenkään ei ole helppoja eikä varmoja keinoja.
Poliitikot eivät toki saa tehtyä tekemättömäksi. He voivat kuitenkin osoittaa johtajuutta, kuten Norjan pääministeri Jens Stoltenberg viime kesänä Utöyan murhien jälkeen.
Vastaavaa on turha odottaa Suomessa.
Jossakin muussa maassa pääministeri ilmoittaisi, että Hyvinkään tragedian jälkeen hän symbolisesti luopuu metsästysharrastuksestaan. Jossakin muussa maassa.


Lisäys 1.6.: Lue myös jatko-osa "Metsästäjän painajainen".

Syvältä (De profundis)

A-Studion kolumni 21.5.
Viikonlopun puoluekokouksessaan Vihreä liitto asettui tukemaan armomurhaa. Puolue antaa näin itse hyvän esimerkin poliittisesta eutanasiasta: ottaa jyrkän kannan henkilökohtaisiin moraalikysymyksiin ja omasta tahdostaan karkottaa ison joukon äänestäjiä.
Puheenjohtaja ja ympäristöministeri Ville Niinistö esitti myös kovaa arvostelua kaivosteollisuutta kohtaan. Ympäristöhaitat ovat saaneet kaikki kovin jälkiviisaiksi. Vihreätkin ovat vasta nyt heränneet kriittisiksi kaivoksille.
Kaivetaanpa vähän todisteita.
Vain vuoden takaisessa Kataisen hallituksen ohjelmassa kaivostoiminnalle ei kaavailla mitään rajoja. Päin vastoin, vihreidenkin allekirjoittamassa paperissa intoillaan vain mineraalivarojen laajemmasta hyödyntämisestä.
Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja ja Sirpa Pietikäinen ovat kaikki haukkuneet kaivoslakia vanhentuneeksi, vaikka se on alle vuoden vanha. Suomi on kansainvälisten kaivosyhtiöiden ykköskohde – koska valttinamme on, niin kuin missä tahansa kehitysmaassa, löperö lainsäädäntö ja uskomattoman heikko lupaehtojen valvonta.
Uusikin kaivoslaki on siis sananmukaisesti syvältä - mutta silti vihreiden ilmastoguru Oras Tynkkynen piti sitä hyvänä. Hän näki siinä merkittäviä parannuksia lähes viisikymmentä vuotta vanhaan lakiin.
No, sana "valtaus" poistettiin, mutta periaate on entinen: löytäjä saa pitää. Tai ei edes löytäjä, vaan kuka tahansa, joka osaa hakea Geologian tutkimuskeskuksesta sen tekemät malmikartoitukset.
Toisin sanoen Suomen valtio oikein rukoilee monikansallisia jättiyrityksiä: tulkaa, viekää, tyhjentäkää ja häipykää iäksi.
Kaivosryntäys on yllättänyt poliitikot ja viranomaiset. Heitä voisi sanoa kohtalaisen hitaiksi, sillä Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin jo kuusi vuotta sitten (27.2.2006), mitä ongelmia kultakuume vielä tuottaa.
Kaivos joka niemeen ja notkoon, se oli keskustalaisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen haave, jonka Kokoomus on omaksunut.
Huvittavaa kyllä, molemmat puolueet vastustivat verisesti sitä, että maanomistajalta otetaan pilkkahintaan maita Natura-alueeksi. Sen sijaan on hienoa, että maanomistaja saa mineraalivaroistaan vain nimellisen korvauksen ja kaivoksen voi perustaa vaikka omistaja sitä vastustaisi.
Maata ei saa sosialisoida luonnonpuistoksi, mutta ongelmajätekaatopaikaksi kyllä.
Edellisen ympäristöministerin perhe sijoitti Talvivaaran osakkeisiin lähes 300 000 euroa. Paula Lehtomäki on sivuraiteella ja osakkeen arvo on romahtanut, mutta kaivosyhtiöllä on entistäkin arvovaltaisempia tukijoita.
Talvivaaran omistajiin kuuluu Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka ilmoitti viime kuussa että kaivosteollisuus on "Suomen uusi Nokia".
Enää emme siis haikaile korkeaa teknologiaa vaan elinkeinonamme on luonnonvarojen riisto globaalissa siirtomaassa. Sauli ja Ville Niinistön johdolla voimme pikku hiljaa sammuttaa Suomesta valot.
Ainoa toivomme on nyt kaivosvero, jota kaikki kannattavat - jopa vihreät.
Hallitus haluaa säästää 100 miljoonaksi toivomansa vuosittaisen kertymän rahastoon, kuten Norja omat öljytulonsa. Unohtuu vain, että merenalaisen öljyn poraaminen haittaa enemmän paikallisia kaloja kuin ihmisiä.
Kaivosveron tuotto on annettava kokonaan kaivoskunnille. Sitten, kun malmi loppuu, on toivottavasti keksitty jokin kestävä elinkeino. Muussa tapauksessa kaivostoiminta on vain Pohjois-Suomen hidasta armomurhaa.

Broileriopisto

A-Studion kolumni 14.5.
Viime päivinä olemme saaneet kuulla, että poliittiset nuorisojärjestöt ovat liioitelleet jäsenmääriään. Ilmiö ei ole uusi.
Nikolai Gogolin satiirissa Kuolleet sielut muuan Tsitsikov hankkii itselleen olemattomia maaorjia saadakseen tätä panttia vastaan rahaa muilta. Samoin on toiminut demarien opiskelijajärjestö SONK entisen pääsihteerinsä Mikko Saulin mukaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi nuorisojärjestöille viime vuonna 12,8 miljoonaa euroa. Niistä puolueiden omat ja niitä lähellä olevat järjestöt nappasivat 5,5 miljoonaa – suurimpina demarien ja keskustan järjestöt, molemmille reilut 1,2 miljoonaa.
Nyt ministeriö haluaa tarkistaa jäsenlistat, mistä ministeri Paavo Arhinmäki ei selvästikään ole innostunut. Hän oli itse Vasemmistonuorten puheenjohtaja 2001-2005.
Kokoomusnuorissa on luettu kyllä myös sijoitusoppaita, sillä valtion rahaa jäi toissa vuonna yli hulppeat 150 000 euroa.
Tänä keväänä iso kasa rahaa jemmattiin Nuorkansalliseen vapaussäätiöön, jonka hallituksessa istuvat ikinuoret teinipoliitikot Kimmo Sasi ja Raimo Ilaskivi. Varsinainen Koksomol.
Vasemmistonuoret ovat pyörittäneet salaista vaalikassaansa jo kaksikymmentä vuotta Hebe-säätiön kautta, ja kepunuorilla on vaalirahasotkuissakin kuuluisaksi tullut Maaseudun kukkasrahasto.
Väärennetyillä jäsenlistoilla ja vaalikassoilla puoluenuoret opettelevat siis "maan tapaa" jo pienestä pitäen. Mutta pitääkö veronmaksajien oikeasti vielä tukea ja kustantaa sitä?

Ongelma on oikeastaan se, että puolueiden broilerikoulut sekoittuvat ihan oikeisiin nuorisotyötä tekeviin järjestöihin, joille tästä ministeriön kakusta jää puolikas. Poliittisten nuorisorahojen varsinainen kultapossukerho on kuitenkin Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi.
Allianssi on nuorisojärjestöjen kattofirma, jolla on ikioma talo Itä-Pasilassa. Se saa valtiolta perusavustuksia noin kolme miljoonaa vuodessa, työntekijöitä on 24.
Ja mitä rahalla saa? No strategoita, ohjelmia, yhteiskuntasuhteita ja edunvalvontaa. Toisin sanoen, Allianssin päätehtävä on lobata yhteiskunnalta itselleen lisää yhteiskunnan rahaa.
Näin ainakin sanoivat kokoomuksen, kristillisten ja perussuomalaisten nuorisojärjestöt, kun ne erosivat Allianssista viime marraskuussa. Haukkuivat sitä nuorisopolitrukkien jättiläismäiseksi suojatyöpaikaksi.
Oli miten oli, ainakaan talouskriisi ei Allianssissa näy. Viime vuonna sen valtionavustukset nousivat peräti 30 prosenttia – mutta kun kulut vastaavasti nousivat 33 prosenttia, syntyi melkein 100 000 euron alijäämä. Syyksi järjestö itse mainitsee ”harkinnanvaraiset palkankorotukset” ja ”strategian valmistelutyön”.
95 257 euron alijäämä on enemmän kuin vaikka Nuorten kuoroliiton koko vuoden toiminta-avustus.

Nuorisotyöttömyyteen etsitään ratkaisuja kuumeisesti, ja tämä Broileriopisto näyttää hyvää esimerkkiä siitä, miten valtion rahoilla nuoria työllistetään.
Omassa toimitalossaan Allianssilla on kuusi neuvotteluhuonetta, kaikilla on oma nimi. Yksi huoneista on nimeltään Valtionapu.