maanantai 23. huhtikuuta 2012

Osaavatko miehet lukea?

Tänään alkaa Lukuviikko ja vietetään Kirjan ja ruusun päivää. Alun perin juhlapäivänä naiset lahjoittivat miehelle kirjan ja miehet antoivat naiselle ruusun. Tätä ei tasa-arvo-Suomessa hyväksytty, ja tulos on karmea: miehet eivät lue kirjoja. 

Kaksi viikkoa sitten julkaistiin viimeisimmästä PISA-tutkimuksesta tehty ansiokas selvitys, joka jäi mediassa täysin prinsessa Estellen ja Salkkari-Sepon varjoon. Vuonna 2000 Suomi sijoittui kärkeen OECD-maiden ysiluokkalaisten lukutaitomittauksessa, ja yhdeksän vuotta myöhemminkin ihan niukasti kakkostilalle. Mutta.
Sari Sulkusen ja Jouni Välijärven toimittama tutkimus kertoo, että lukuinto on Suomessa laantunut pahemmin kuin melkein missään.
 Tytöistä omaksi ilokseen lukee päivittäin yhä 80 prosenttia, mutta pojista vain puolet.
Suomessa on muita maita vähemmän heikkoja lukijoita eli niitä joiden taidot eivät riitä nykyajan työelämään. Mutta on heitä kuitenkin kahdeksan prosenttia, eli kustakin ikäluokasta useita tuhansia.
Tytöistä heikkoja lukijoita on vain kolme prosenttia, mutta pojista kolmetoista prosenttia – siis neljä kertaa tyttöjä enemmän. Toisin sanoen neljä viidesosaa heikoista lukijoista on poikia. 
Vuonna 2000 sekä erinomaisia että heikkoja poikalukijoita oli yhtä paljon. Yhdeksän vuoden aikana tähtien osuus laski yhtä paljon kuin huonojen osuus nousi, eli lukukyvyttömiä poikia on jo puolet enemmän kuin huippulukijoita. 
Ne harvat huonot tyttölukijat ovat useimmiten maahanmuuttajia.  Poikien suhteen yllättävä tutkimustulos on se, että he tulevat usein hyvätuloisista perheistä, joissa ei vain arvosteta kulttuuria. 

Nyt täytyy jakaa pojille kirjoja ja vähän äkkiä. Muuten Suomi joutuu vaikeuksiin.
Jos pojat syrjäytyvät lukemisesta ja sitä myöten elämästä, on selvää, että koulutusta vaativat ammatit jäävät tytöille.  
Levottomat pojat päätyvät suoraan ysiluokalta kortistoon, kapakkaan tai kalterien taakse. Kuka heidän kanssaan perustaisi perheen ja tekisi lapsia? 
Lukeminen tapana ja lukeminen taitona tarkoittavat myös mielikuvituksen käyttöä. Kaunokirjallisuus vaatii samastumista ja empatiaa, eri motiivien ymmärtämistä ja erilaisuuden sietämistä. Turhautunut ja lukutaidoton nuori mies on vastaanottavaista yleisöä vihapuheelle  ja kykenee kylmäverisiin tekoihin. 
Tämä on pelottelua. Mutta harva asia on Suomessa nyt tärkeämpi kuin se, että pojat saadaan lukemaan. 
Eikä tarvitse tarttua edes Seitsemään veljekseen, vaan lukutaito karttuu ahkeralla sähköpostin, chatin, Facebookin ja Wikipedian käytöllä. Ja silloinhan toteutuu myös se hieno paradoksi, että lukiessa saa aina olla yksin, mutta koskaan ei tarvitse olla yksin. 

8 kommenttia:

  1. Ehkä. On olemassa lukutaito - siis se, että osaa kirjaimet Seitsemän veljeksen Juhanin tavoin, ja käytännön lukutaito, mikä merkitsee, että myös ymmärtää lukemansa. Joka vuosi suomalaisesta peruskoulusta pääsee 9 % oppilaista ilman käytännön lukutaitoa. Ja sitten kun mennään tutkimaan suomalaisten vankiloiden asujaimistoa, käytännön lukutaidottomuus pompsahtaa johonkin 80 prosenttiin. Eli... eiköhän olisi halvempaa ja hyödyllisempää opettaa lapset lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa onkin, että PISA vertailee tiedon etsintää, tekstin tulkintaa ja pohdintaa, ei mekaanista lukemista.
    Olettaen, että tekstien ymmärrys ja tiedon hallinta ovat keskeisiä menestystekijöitä, Suomella ei ole suurta hätää - kunhan osaaminen ei tyyten sukupuolitu.

    VastaaPoista
  3. Pojat eivät lue, vaan ampuvat mielummin. Tytötkään eivät lue, vaan juoruavat. Facebookin käyttö toki opettaa enemmän lukemista ja kirjoittamista kuin väkivaltapelit. Vaan mistä keksimme riittävän määrän uusia ammatteja vastaamaan pitkälle kehittyneitä ampumisen ja juoruamisen taitoja?

    VastaaPoista
  4. Oikeasti tämä ei ole ongelma.

    Kuvaavaa on, että Halonen tuossa jokunen kuukausi sitten ehdotti, että Suomen koulusysteemistä voitaisiin tehdä vientituote, koska se on niin tasa-arvoinen. Samoin taannoinen opetusministeri Virkkunen myös kehui usein suomalaisen koulun poikkeuksellista tasa-arvoisuutta - Virkkunenhan onkin nykyään Nytkisen puheenjohtaja.

    Koulu siis on puolivirallisen totuuden mukaan tasa-arvoinen. Tyttöjen ja poikien lukutaidon ero on toki suurin mitatuissa eli OECD-maissa, mutta sehän ei tarkoita nykyisessä kielenkäytössä epätasa-arvoa. Pojilla ja miehillä voi mennä kuinka huonosti tahansa ja silti sukupuolten tasa-arvon voidaan väittää olevan huipputasoa.

    WEF:n Gender Gap -indeksi on tästä - kehtaanko sanoa - feministisestä ajatusmaailmasta hyvä esimerkki. Senhän mukaan Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin eli tuo gender gap toiseksi pienin. Tulokseen on päästy, kun esimerkiksi suomalaisessa yliopistossa on mitattu tasa-arvon toteutuvan täyden kympin arvoisesti. Valmistuuhan niistä liki kaksi kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Kuka ei usko, googlatkoon!

    Eli mitään ongelmaa ei siis ole. Tämän voi varmistaa myös opetusministeriön sivuilta. Siellä tyttöjen kouluongelmat saivat ainakin viimeksi kuin katsoin paljon suuremman huomion kuin poikien.

    Timo toteaa aivan oikein, että tässä piittaamattomuudessa kyse ei ole pelkästään moraalisesta ongelmasta.

    Yhteiskunta epäonnistuu vuosi toisensa jälkeen tärkeimmässä tehtävässään eli pelikentän tasaamisessa tässä tapauksessa yhä suurenevalle poikajoukolle. Tien päässä ei ole vain vähän uunoja miehiä vaan yhä suurenevia syrjäytyneiden miesten joukkoja varsinkin, kun niin monet muut trendit - esimerkiksi miesten töiden väheneminen - ohjaa samaan suuntaan. Syrjäytyneet miesjoukot taas ovat olleet perinteisesti suurin sisäinen ongelma yhteiskunnille.

    Uusi opetusministeri Jukka Gustafsson näytti luulevan aluksi, että koululaitoksessa olisi ongelma. Nyttemmin virkamiehet ovat kai kertoneet hänelle asian todellisen laidan, sillä en ole huomannut hänen hiiskahtaneet asiasta enää kuukausiin. Esimerkiksi YLE:n liki tunnin kestäneessä haastattelussa hän männä viikolla ei maininnut sukupuolten oppimiseroa kertaakaan.

    VastaaPoista
  5. Mikä yhdistää liberaaleja Harkimo, Sarasvuo, Soininvaara, Siimes, Wahlroos, Jungner ja Timo Soini? No yksikielisen angloamerikkalaisen kulttuurin ihannointi. Se taas on jotakin ihan muuta kuin monikielinen eurooppalaisuus.

    Jos Italian tv:stä otettaisiin mallia, niin päivittäin parhaaseen aikaan kisailtaisiin paikallisten murresanojen tuntemuksesta. Ja oltaisiin niistä ylpeitä. Alkaisi siinä runoilevan psykiatrian puntit tutista.

    VastaaPoista
  6. Heitit vapunaaton A-studiossa aika hyvää analyysia porvarihegemoniasta ja sen sanansaattajasta Tuomas Enbuskesta.

    Toisaalta . . .

    Olen miettinyt paljona tapahtumasarjaa mellakoihin Englannissa 2011. Näytit olevan samanaikaisella matkalla Manchesteriin kuin olimme itsekin. Tarkkailin tilanteen kehittymistä kaupungilla koko päivän ja H-hetken jälkeen suoraan hotellin ikkunasta.

    Oli todella turhauttavaa ja – pelottavaa se, ettei se yhteiskunta pystynyt ennakoimaan, saati estämään tuota muutaman kymmenen henkilön (ehkä 50) piirileikkiä poliisin kanssa.

    Hämmästyttävintä siinä oli se että normaali kuuliainen autoileva brittikansalainen rupesi osoittamaan mieltään pooliiiseille joka teki yhteiskunnallista työtään suojellaakseen kansalaistensa turvallisuutta.

    Tilanne näyttäytyi aika irrationaalisena vastustuksena ja itsemääräämisen ja sen oikeutuksen puolustukselta muita kanssaihmisiä kohtaan. Autoilijat esittivät ikäänkuin tukensa näille rosvo-poliisi -roolipelaajille.

    Toisaalta . . .

    Enbuske on osoittanut TV5 ohjelmassaan omaksuneen noiden larppaajien roolin tosi hyvin mutta rooli näyttää olevan liian ylivoimainen ja pelkällä näsäviisudella hallitsematon.

    VastaaPoista
  7. Unohdin . . . Matti Apusen roolin "puhuvan päänä".

    VastaaPoista
  8. Kun tuossa ylempänä kommentissani listasin "Nallen tallin" jäseniä, pidin tärkeänä mainita Soininvaaran nimen, koska arvelin hänen ahertavan tutkijankammiossaan Wahlroosin kirjan kimpussa.

    Luulin hänen arvionsa tulevan näyttävästi julki HS:ssä, mutta se julkaistaankin SK:ssa!

    Joskus sitä näköjään erehtyy, vaikka kuinka luulisi tietävänsä mitä yhden totuuden Suomessa seuraavaksi tapahtuu.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!