Isänmaa ei ole seisova pöytä

Koskaan aikaisemmin eivät kansanedustajat ole boikotoineet Linnan juhlia. Presidentin kutsu on ollut kunnia-asia myös tulipunaisille kommunisteille ja jopa henkilökohtaisille vihamiehille.
Itsenäisyyspäivänä riidat on pantu syrjään, koska sinä päivänä kunnioitamme yhteishenkeä, joka pelasti Suomen 70 vuotta sitten. Jos rintamalla olisi ryhdytty väittelemään, kenen puolesta taistellaan ja kenen puolesta ei, niin ei olisi taisteltu kenenkään puolesta.
Sitäkin irvokkaampaa on, että juhlien boikotoija kehtaa ratsastaa sotaveteraaneilla. Ainakaan sen puolesta he eivät taistelleet, että kuka tahansa saa loukata vapaassa isänmaassa vapaasti valitsemaamme johtajaa.
Koska mikään laki tai sääntö ei määrää kutsumaan kaikkia kansanedustajia, suosittelen, että tuleva presidentti kutsuu juhlaansa vain heidät, jotka osaavat kutsua kunnioittaa.

Pentti Oinosen tempaus ansaitsisi armeliaan unohduksen, ellei se kertoisi jotain hälyttävää yleisestä ilmapiiristä. Jotkut yrittävät omia itselleen isänmaallisuuden ja määrätä, miten Suomessa oikein ollaan suomalaisia.
Mutta isänmaa ei ole seisova pöytä. Kukaan ei voi valita, kenen kanssa tämän Suomensa jakaa. Maan tapa on se, että ei ole maan tapaa - ja jos se ei miellytä, niin maasta pois.
Saman taivaan alle mahtuu monenlaista. Siitä Pekka Haavisto ja Teuvo Hakkarainen näyttivät hyvää esimerkkiä, kumpikin itsenäisellä tavallaan ja yhdessä.

Juhlitaanko ensi vuonna sitten tosi itsenäisen Suomen itsenäisyyttä? Moni näet uskoo, että Suomi pääsee eroon Euroopasta ja ensi jouluna pelastusarmeijan patoihin kilisevät vanhat kunnon markat.
Euro tosiaan voi hajota. Jo nyt saksalaiset matkatoimistot vaativat kreikkalaisilta hotelleilta hintoja myös drakmoissa, tai mitä sitten keksivätkään euron tilalle. Mutta huomattava on, että saksalaiset eivät itse varaudu maksamaan millään D-markoilla. Jos ja kun euro jää taloudellisesti vahvojen maiden valuutaksi, ei todella kannata haikailla markkoja tai edes kruunuja.
Elättelemme jännää haavekuvaa, että olisi paras irtautua muusta maailmasta ja oleskella ihan keskenämme. Muut ostaisivat verrattomia tuotteitamme silkasta neroutemme ihailusta, ja rahavirrat haalitaan kaikki itselle.
Jotenkin unohtuu, että tosiasiassa ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat olemattomia. Ja niin paljon kuin maahanmuutosta kohkataan, harva tänne haluaa vapaaehtoisesti.
Itsenäisyydestä on syytä olla ylpeä, mutta ei tyhmän ylpeä. Maailmassa on yksi täysin itsenäinen maa, ja se on Pohjois-Korea.
Meitä on niin vähän, että on tyhmän ylpeää torjua uusia suomalaisia. Meitä on niin vähän, että on tyhmän ylpeää jakaa kansaa, mielipiteen, asuinpaikan tai varallisuuden mukaan.
Yhtenä päivänä vuodessa olemme kaikki yhtä kansaa. Riidellään sitten taas vasta keskiviikkona.

Verovarat veroparatiisiin

Viime aikoina on taas käynyt ilmi, että terveys on sairaan hyvä bisnes. Mehiläinen-yhtymän kolme johtajaa tienasi yhteensä lähes kymmenen miljoonan euron vuositulot. Ja samaan aikaan yhtiö on kiertänyt laillisesti veroja ja tulouttanut kymmeniä miljoonia euroja veroparatiisiin. 
Suomen valtiolta jäi saamatta lähes yhdeksän miljoonaa euroa verotuloa – palvelusta, jota kustannetaan verorahoilla. 
Ruotsissa sisaryritys Careman laiminlyönnit vanhustenhoidossa osoittavat, että terveyden kaupallistaminen ei paranna laatua. Mutta ei siitä ole taloudellistakaan hyötyä. 
Kelan kesäinen tutkimus kertoo, että lääkärikeskukset saavat jo lähes puolet työterveyden Kela-korvauksista. Ulkoistettu palvelu on kahdeksan prosenttia halvempaa kuin työnantajan oma työterveyshuolto – mutta peräti 37 prosenttia kalliimpaa kuin terveyskeskuksissa.


Terveydenhoito on hyvä ja varma miljardibisnes. Veronmaksajat kustantavat yksityiset voitot. 
Mehiläinen pyörittää myös kuntien terveydenhuoltoa ja vanhustenhoitoa sekä julkisen sektorin työterveyttä. Se kuuluu ruotsalaiseen Ambea-konserniin, jonka pääomistaja on sijoitusyhtiö Triton, joka toimii Jerseyn saarilla maksamatta veroa. 
Mutta yhteiset rahamme menevät myös toista kautta veroparatiisiin. Tritonin rahastoihin on sijoittanut myös Kuntien Eläkevakuutus, jota tietenkin myös rahoitetaan julkisin maksuin.
Peräti 30 kunnallista terveysasemaa on ulkoistettu MedOne-yhtiölle ja toukokuusta alkaen Rääkkylän kunnan koko sosiaali- ja terveystoimi. Oulun seudun kuntien työterveys, samoin kuin Eurajoen, Imatran, Kemin, Lahden, Rovaniemen ja Valkeakosken työterveys on ulkoistettu MedOne-Attendolle, jonka lopulliset omistajat - IK Kapital ja Augustus International -  löytyvät jälleen veroparatiisista. Ja myös tähän varjotalouden rahastoon ovat sijoittaneet yhteisiä varojamme Varma ja Tapiola. 
Miksi eläkevakuutusyhtiöt nakertavat Suomen veropohjaa? 


Samaan aikaan, kun raksoille tehdään harmaan talouden tehoiskuja, Suomen julkinen valta siirtää koko ajan palveluita varjotalouden piiriin. Kun kunnat ulkoistavat perintätoimensa monikansallisille yhtiöille, jopa kirjaston myöhästymissakko voi päätyä Cayman-saarten salaisiin holveihin. 
Mehiläisen käyttämä verotuksen porsaanreikä on luvattu tukkia. Mutta kilpailutus- ja hankintalakeja on muutettava siten, että nollaveron epäreilua kilpailuetua ei voi hyödyntää. Silloin ilmenee, että julkinen terveydenhuolto voisi olla kilpailukykyistä – yhdeksällä miljoonalla voi palkata sentään yli kaksisataa hoitajaa ja heidän verotuloillaan viisikymmentä lisää. 
Lähiaikoina meillä on miljoona vanhusta hoidettavana. Onko liikaa pyydetty, ettei ulkomaalainen sijoittaja pääse omien voittojensa maksimoimiseksi vaatimaan, että vaipat vaihdetaan vain kerran viikossa? 
A-Studio 28.11.11. Katso video tästä.

Stubb ja darwinismin jäljet

A-Studio 21.11.2011. Katso video tästä

Samaan aikaan kun media kohisee Teuvo Hakkaraisen ja Jussi Halla-ahon möläytyksistä, jää huomaamatta aidosti vaarallinen sovinismi – koska sen esittää lehdistön lemmikki, sivistyneenä pidetty kokoomusministeri.

Alexander Stubb esitti viime viikolla puhetilaisuudessaan, että euroalue on darwinistinen järjestelmä, jossa on kyse vahvimman eloonjäämisestä. Ja Suomella on oikeus nujertaa muita kansoja.

”I think that the euro is essentially a darwinistic currency. It is a question of survival of the fittest”, hän lausui TV-uutisissa 17.11., ja jatkoi: ”Eli ne maat, jotka on kolmen A:n luottoluokituksessa, heillä on sekä moraali, oikeus, että sitten myös taloudellinen tahto  viedä integraatiota eteenpäin.”

Tämä on tuttua jo viime vuosisadalta. Luonnontieteen teoriasta väännetty poliittinen darwinismi on johtanut Euroopan sotiin ja kansanmurhaan. Alfred Plötzin johdolla syntyi oppi rotujen eloonjäämistaistelusta ja rotuhygienia, joka oikeutti arjalaisen herrakansan raivaamaan tieltään vähäisemmät kansat.

Taas Friedrich Ratzelin mukaan kansat kamppailevat elintilasta eli Lebensraumista – jota saksalaiset ryhtyivät valloittamaan 1930-luvun lopulla.

Bruggen kaupunki oli stubbilaiselle darwinismille osuva paikka, sillä saksalaiset miehittivät sen kahdessa sodassa. Belgialaiset kyllä tietävät, montako miljoonaa on kuollut vahvemman oikeudella.

Kyllä, käytin natsikorttia, mutta ehkä hyvin perustein. Kun Teuvo pölisee mitä mieleen juolahtaa ja Jussilta karkaa mopo yöllä yksin internetissä, Stubb on kansainvälisen politiikan tohtori, jonka täytyy tuntea poliittisen darwinismin veriruskea historia.

Valtioneuvoston jäsen, Eurooppa-ministeri ilmoitti Suomen linjan, jonka pääministeri Katainen on sanonut hyväksyvänsä. Kun puhe on julkaistu hallituksen nettisivuilla, Suomi on ilmoittautunut Euroopan herrakansaksi.

Aikaisemmin Suomi on korostanut EU:ssa lakia, neuvotteluja ja sopimuksia. Suomi on pienenä maana kammoksunut suurvaltauhoa. Kannattaa myös muistaa 1930-luvulta, jolloin Suomi edellisen kerran oli herrakansa, joka halusi pyyhkiä idän mongolit maailmankartalta, että uhosta voi seurata tuho.

Sopii toivoa, että kokoomus yrittää vain epätoivoisesti kalastella kansalliskiihkoilijoiden ääniä. Aivan kuten Eero Heinäluoma reilu vuosi sitten ryhtyi Timo Soinin pelossa vastustamaan maahanmuuttoa. Ikävä kyllä, tällainen kyyninen politikointi myrkyttää ilmapiiriä, jossa kansallisuhoinen pullistelu on vastenmielinen maan tapa.

Jos valita pitää, valitsen mieluummin Viitasaaren Teboililla koheltavan persun kuin ylimielisen ja maailmalla pullistelevan ersun.

Kun Alexander Stubb uhoaa ja uhkailee muuta Eurooppaa, hänellä ei ole oikeutta syyttää muita vihapuheesta.

NB: Minulle on huomautettu, että ”survival of the fittest” ei Darwinilla tarkoita vahvimman, vaan sopivimman eloonjäämistä. Kuitenkin Stubb itse suomensi samassa yhteydessä (TV-uutiset 17.11.) darwinisminsa ”vahvimman oikeudeksi”. Juuri tämä onkin poliittisen darwinismin tunnusmerkki - ideologiset kyhäelmät ennen ja nyt nappaavat moniulotteisista teorioista iskusanat niitä ymmärtämättä, muuttavat metaforat tuhovälineiksi.

Arrivederci, Burlesconi?

Moni sanoo, että suomalaisilla ei ole valtaa EU:ssa. No, viime viikonloppuna eräs suomalainen määräsi Kreikkaa vaihtamaan hallituksensa ja Kreikka totteli.
Tämä suomalainen oli Olli Rehn. Samaan aikaan, kun Ranskan ja Saksan johtajat vakuuttelivat, että he eivät halua puuttua toisten valtioiden asioihin, EU-komissaari käytännössä antoi George Papandreoulle potkut.
Tiistaina voi olla vuorossa Italian pääministeri Silvio Burlesconi. Jos hän selviää parlamentin luottamusäänestyksestä, heti keskiviikkona maahan marssivat EU-komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarkastajat. Itsenäisen valtion ylpeä pääministeri ei sellaista kauan kestä.
Tyypilliseen tapaansa Burlesconi on vannonut, että Italiassa ei ole minkäänlaista kriisiä. Ravintolat ovat täynnä, samoin hotellihuoneet. Turismi menestyy, hän vakuuttaa vanhan yökerholaulajan ymmärryksellä.
Talouslehti Financial Times ei useinkaan turvaudu korkeampiin voimiin, mutta lauantain pääkirjoituksessa se anoi Burlesconilta: Jumalan nimeen, lähde.

Sekä Kreikka että Italia joutuvat joka tapauksessa armottoman talousjuntan diktatuuriin. Se ei tietenkään ole hyvä asia. Eihän markkinoiden mielipide ole mikään puolueeton totuus, sillä pelurit ovat itse kriisin osapuoli, ja liikkeellä on jälleen miljardikaupalla vedonlyöntejä, jotka heiluttelevat kursseja ihan riippumatta siitä, mitä poliitikot tekevät.
Sekin pitäisi muistaa, että Euroopan kriisi on aiheutunut pankkien keinottelusta, eikä muutaman kreikkalaisen varhaiseläkkeistä. EU-komissio ja muut kansan kurittajat ovat rahavallan eivätkä demokratian asialla. Ongelma ei piile johtajuudessa, toisin kuin hoetaan, sillä kapitalismia ei voi johtaa.
Silti. Kreikan ja Italian johtajien todellisuudentaju on hämärtynyt pelottavasti. Papandreoun ajatus kansanäänestyksestä tässä tilanteessa oli yhtä toivoton kuin jos Suomi olisi talvisodassa ruvennut puuhaamaan kansanäänestystä Moskovan rauhansopimuksesta. Italian pääministeri on asustellut omalla, alaikäisten rakastajattarien kansoittamalla Bunga-Bunga-planeetallaan aivan liian pitkään.
Vaikka ongelma ei ole johtajuudessa, saattaa johtajien savustaminen silti auttaa. Itsenäisen valtion tyly nöyryytys muistuttaa, että rahaliiton jäsenyyteen liittyy myös tiettyjä velvoitteita.

Suomessakin on merkkejä todellisuudentajun hämärtymisestä. Jyrki Katainen intoili pankkien stressitesteistä, tajuamatta, että niiden peukalointi on helppoa, kuten osoittautuikin. Jutta Urpilainen vaati äänekkäästi vakuuksia, jotka sitten saatiin, kun maksettiin itse sellainen hinta johon kukaan muu ei suostunut. Paitsi, että lainasuojauksen olisi saanut ihan menemällä pankkiin tai vakuutusyhtiöön, Suomi menetti euroalueella pitkäksi aikaa puhevaltansa - ja näköjään puhehalunsakin.
Yksi suomalainen sentään käyttää ääntä Euroopassa. Seuraavaksi Olli Rehnin puhelua odotetaan pelonsekaisesti Roomassa. Silloin soi tämä laulu.

A-studio 7.11.2011

Haaviston harjoittelijaksi Haavisto

Pekka Haaviston presidenttikampanjan viestintäharjoittelijaksi on nimitetty valt.yo Pekka Haavisto, 53. Opintojaan lopettelevalla Haavistolla on jonkin verran viestintäalan kokemusta mm. pienlehdistä ja kesätoimittajana.
Haaviston kampanja löysi hyvän harjoittelijan aivan lähipiiristä. "Pekka on tehtävään juuri sopiva kaveri, varsinkin kun hän osaa kuvankäsittelyä, taittoa ja valokuvausta", Haavisto kuvaa.
Palkkaa Haavisto saa 800 euroa kuukaudessa. Jos hänen esimiehensä valitaan presidentiksi, veroton kuukausipalkkko on 12 000 euroa. Presidentin edustusmenoihin on varattu 171 000 euroa vuodessa. Viestintäharjoittelijalla on lounasetu.
Jos Pekka Haavisto valitaan presidentiksi, viestintäharjoittelija Haaviston alle puolen vuoden työsuhde saattaa jatkua presidentin viestintäavustajan määräaikaisena avustajana.
"Mitään ei voi luvata. Paljon on kiinni Pekan asenteesta, kuinka joustava Pekka on tekemään palkattomia ylitöitä epäsäännöllisinä työaikoina, hoitelemaan muille kuuluvia asioita ja olemaan käytettävissä myös vapaa-aikana."

Irti pakkokapitalismista

Eräänä kesäiltana terassiseuranani oli työnantajajärjestön lääkäri, joka voivotteli suomalaisten haluja päästä työstä pois.

Kun kerroin hänelle, että näin ikämiehenä itsekin pyrin vähentämään hommia viettääkseni aikaa pienen tyttäreni kanssa, tasainen mies suorastaan suuttui.

”Se on epäisänmaallista!”

Hän läksytti, että koulutetun väen täytyy tehdä työvuodet täytenä täyteen, muuten kansantalous kaatuu. Työn ja sitä myötä ansioiden vapaaehtoinen vähentäminen, siis leppoistaminen, on perkeleestä.

Asia muistui mieleen äskettäin, kun samaa kirosi Björn Wahlroos: ”Downshiftaus on nykyajan kommunismia.”

En ollut terassilla ihan tosissani, mutta nyt taidan olla. Tuhoisaa pörssikapitalismia on pyritty horjuttamaan kaikin keinoin, onnistumatta. Jos se onnistuu työstä kieltäytymällä, mikäs sen rattoisampaa!

Lue maakuntalehtien viimeinen kolumni kokonaisuudessaan tästä.

Mikä meitä vaivaa?

Koska suomalaiset aatetoverit eivät halua ottaa vähäisintäkään vastuutaAnders Breivikin teosta, meidän muiden on se tehtävä. Sillä me, jotka emme kannata heidän ideologiaansa, olemme epäonnistuneet – emme ole pystyneet tarjoamaan vihalle vaihtoehtoa.

Jokainen aikalainen on jossain vastuussa aikansa tapahtumista. Meistä suomalaisista on tullut viime vuosina arjalainen herrakansa, joka halveksii muuta maailmaa.

Suomeen saa tulla, jos tuo onnekas muistaa aina kiittää isäntäänsä. Mutta jos omassa maassaan tohtorikoulutettu, täällä janoisia pitkäaikaistyöttömiä palveleva pizzanpaistaja laittaa liian vähän oreganoa, niin potku perseeseen ja ulos maasta!

Tunnemme ylhäistä ylemmyyttä myös kreikkalaisia ja portugalilaisia kohtaan. Suomalainen pitkäaikaistyötön ei halua lähettää penniäkään kovalla työllä ansaitsemistaan rahoista Etelä-Euroopan luikureille ja laiskureille.

Toki Kreikassa ja Portugalissa tehdään pidempää työviikkoa kuin Suomessa, mutta viis faktoista. Viha ja valhe ovat vallassa.

Maailman koulutetuin kansa on päättänyt tyhmistyä yksissä tuumin: unohtaa tosiasiat ja mittasuhteet, järjen, kohtuuden ja vastuun. Aivan ehdoin tahdoin ja tahallaan. Mikä meitä vaivaa?

Helsingin Sanomat oli paikalla 27. maaliskuuta, kun ehdokas Juha Väätäinen kävi eduskuntavaalikampanjaa Itä-Helsingin toreilla.

Väätäinen messusi miljardeista, joita lapioimme Kreikkaan. Nainen yleisöstä ojensi Väätäistä: rahat eivät ole lahja vaan lainaa, josta peritään korkoa.

Uusi tieto hämmästytti ehdokasta, mutta ei tokikaan estänyt häntä levittämästä väärää tietoa.

Toimittaja kysyi naiselta mielipidettä Väätäisestä. ”Totta kai äänestän häntä”, nainen ilmoitti iloisesti.

Näin valhe ottaa vallan. Tutkimusten mukaan 14 prosenttia aikuisista on aivan pihalla maailman menosta. 600 000 äänestäjää ei edes tiedä, mitä eduskunta tekee. Valta on nyt heillä.

Heidän edustajansa, puolueesta riippumatta, eivät osaa Kreikan tukipaketin alkeellisimpia käsitteitä, kuten A-Studio säälimättä paljasti. Tyhmyys leviää ylhäältä alas.

Ennen tyhmiä säälittiin. Nyt he ovat eniten äänessä ja heidän hölmöimmät vaatimuksensa pyhiä. Tietämättömyys on arvossaan, joten tiedotusvälineet ovat lopettaneet tiedonvälityksen tarpeettomana.

Kukaan ei kerro, että Suomessa asuu 150 000 ulkomailla syntynyttä, joita on siis kolme prosenttia väestöstä. Kukaan ei kerro, että maahanmuuton kustannukset (joita on oikeasti vaikea laskea) ovat enintään prosentin kymmenysosa bruttokansantuotteesta.

Maahanmuutto on niin olematon, niin kuvitteellinen ongelma, että sen saama huomio todistaa meidän menettäneen täysin mittakaavan ja suhteellisuuden tajun.

Tämä mitätön kysymys aiheutti 76 ihmisen kuoleman. Mikä meitä vaivaa?

Filosofi Slavoj Zizek kertoo, kuinka saksalaisista surkimuksista tuli 1930-luvulla herrakansa. Muodonmuutokseen oli helppo syy: heitä imarreltiin.

Saksalaisille myytiin tarina, jonka mukaan häpeällinen tappio ensimmäisessä maailmansodassa – ja siitä seurannut poliittis-taloudellinen kaaos – ei ollut heidän oma vikansa. Heidät oli katkerasti petetty. Pettureita olivat ulkomaalaiset, ennen kaikkea juutalaiset.

Tyhmiä jymäytetään tänäänkin. Taju on mennyt. Meidät imarrellaan uskomaan, että muuta maailmaa ja muita kulttuureja on turha tunteakaan. Toiset pyrkivät vain valtaamaan maamme ja varastamaan pitkäaikaistyöttömän vaivalla ansaitsemat rahat.

Suomalaisten ainoa pyhä tehtävä on vain pitää Suomi, maailman paras ja ainoa maa, puhtaana ja saastumattomana.

Minulle suomalaisuutta on leimannut aina tietty nöyryys, vähäeleisyys, vaatimattomuus, varovaisuus. En tunne omakseni tätä arjalaista herrakansaa, en viihdy Uudessa Suomessa.

Mutta ongelmaani on ratkaisu. Vallalla oleva ideologia määrää, että jos niin kovin tykkäät maahanmuuttajista, niin lähde itse maahanmuuttajaksi.

Imartelun infantiilissa itsepetoksessa parasta on se, että herrakansan ei tarvitse kantaa itse vastuuta mistään. Syy on aina ulkopuolella ja ulkopuolisissa. Jos joku jossain Norjassa ammuskelee, niin ei se meitä vaivaa. Ei meitä vaivaa mikään.

10 kirjaa rahasta: Maailman köyhimmät pokeripöydässä

Jos maa on maailman viidenneksi köyhin, toipumassa 15 vuoden sisällissodasta, jossa sadat tuhannet ovat kuolleet ja yhtä monet ovat maamiinojen silpomia, mitä se tarvitsee? Jos kansalaisista 56 prosenttia on lukutaidottomia, mitä maa kipeimmin kaipaa?
Aivan oikein: pörssin.
Maailmanpankki (WB) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustivatMosambikin pörssin 1999. Yli kymmenen vuotta myöhemminkään siellä ei vaihdeta kuin kahta osaketta, kolmena päivänä viikossa, klo 9-12.
Se ei ole maailman pienin pörssi, enää. Heinäkuun alussa avattu Kambodzhan pörssi saattaa saada ensimmäiset osakkeet myyntiin vielä tämän vuoden puolella. Kuten muistanemme, maa kärsi nykyhistorian hirvittävimmästä kansanmurhasta: punaiset khmerit murhasivat yli miljoona ihmistä, ehkä jopa viidenneksen Kambodzhan väestöstä.

Moni pitää kapitalismia kylmänä järjestelmänä. Minusta se on ajoittain hellyttävän sympaattinen. Erityisen liikuttava on pääoman usko omaan kaikkivoipaisuuteensa; että globaali kaupankäynti poistaa köyhyyden ja muutkin ongelmat.
Venäjä osoitti 1990-luvulla, että jos maassa ei toimi laki ja järjestys, markkinat eivät pyöri. Venäjä yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta velkojaan 1998, ja aiheutti valtavia tappioita ulkomaisille sijoittajille. Mm. George Soros hävitti kaksi miljardia dollaria itänaapuriimme.
Toinen seikka on, että köyhän maan asukkaat eivät välttämättä syleile rahan lähetyssaarnaajia kiitollisuudesta itkien. Globaalin kapitalismin lähetysjärjestöt WB ja IMF ovat ideologisessa puhdasoppisuudessaan saaneet aikaan suurta tuhoa, ennen kaikkea Aasian kriisissä 15 vuotta sitten.
Ottaen huomioon, että WB/IMF sai aloittaa Mosambikissa täysin valtuuksin ja puhtaalta pöydältä, tulos ei täysin vakuuta. 20 vuodessa maa on noussut vain kymmenen sijaa köyhimpien maiden listalla; inhimillisen kehityksen indeksissä se on 182 valtion joukossa sijalla 172. (Ja voi hyvällä syyllä väittää, että köyhyyden vähenemisestä voidaan kiittää perinteistä kehitysapua, jota markkinamiehet vihaavat syvästi.)
Tavallisen ihmisen elämä köyhässä maassa ei parissa vuosikymmenessä muutu miksikään. Toisin kuin innokkaat sijoittajat unelmoivat, mistään ei yht-äkkiä materialisoidu laajaa, kuluttavaa keskiluokkaa.
Aravind Adiga ruoskii säälimättä tätä sokeaa uskoa kapitalismin autuuteen upeassa satiirissaan Valkoinen tiikeri, joka voitti arvostetun Booker-palkinnon2008. (Kirja on niin tuore, että sen saa vielä kaupoista pokkarina, hopi hopi!)
Rutiköyhän riksakuskin pojan silmin Intia jakautuu jyrkästi: Valoon ja Pimeyteen, isomahaisiin ja pienimahaisiin – eikä välissä ole mitään. Nokian tehtaat, upeat teknologiakylät ja puhelinpalvelukeskukset tuovat hyvinvointia mitättömän harvoille, promillen tuhannesosalle. Samalla edistyksen illuusio saattaa jopa heikentää huono-osaisimpien asemaa.
”Hanoissamme ei ole vettä, ja mitä te Delhin ihmiset annatte meille? Matkapuhelimia.”

10 kirjaa rahasta –sarjamme kumartaa ja kiittää kesän seurasta! Päätösjaksomme  (8.8. TV1 klo 21.30) laajenee syleilemään koko maailmaa, havaitsemaan maapallon suuren enemmistön, usein näkymättömät miljardit.
Pokeriammattilainen Ville Wahlbeck ei kuitenkaan synkisty kurjuuden edessä. Kapitalismi on aina alussa väkivaltainen, räikeän epäoikeudenmukainen järjestelmä, kuten Yhdysvalloissa yli 100 vuotta sitten. Äärimmäisyydet johtavat vastatoimiin, jotka saattavat kesyttää markkinavallan yleisestikin hyödyllisiin tarpeisiin. Kehitysmaissa ei siis pidä odottaa pikavoittoja, vaan toimia pitkäjänteisesti kaikkien hyvinvoinnin eteen.
Ville Wahlbeck kertoo myös koskettavasti syyt, miksi hän 35-vuotiaana on luopumassa uhkapeleistä. Ja ehkä yllättävästi, mitä hän jää kaikkein eniten kaipaamaan pokeripöydistä.
Hän kuvaa maailman parhaiden korttiammattilaisten tiivistä yhteisöä, jota luonnehtii keskinäinen luottamus... kenties peräti rakkaus.

10 kirjaa rahasta: Mustat joutsenet Manhattanilla

Don DeLillon Cosmopolis (2003) on mieleenpainuva panoraama New Yorkista, ja särmikäs kuvaus rahan tuomasta äärimmäisestä vieraantumisesta.

Kukapa olisi parempi puhumaan tämän ajan kaikenkattavasta kapitalismista kuin teatteriohjaaja Susanna Kuparinen, jonka keväinen Eduskunta –näytelmä osoitti, kuinka draama voi olla kantaaottavaa journalismia. Arvelen, vakavissani, että näytelmän takia vihreiden yksi kansaedustajapaikka Helsingissä siirtyi vasemmistoliitolle.

Kuparinen on myös kaatanut hartiavoimin ns. hallintarekisterilakia, joka tekisi veronkierrosta laillista ja salaisi suomalaisyhtiöiden omistukset.
Keskustelu on nähtävissä tänään maanantaina TV1:ssä klo 21.30.

Cosmopolis seuraa ”reaaliajassa”, kun 28-vuotias miljardööri Eric Packer matelee panssaroidulla limusiinilla Manhattanin läpi, matkalla parturiin. Ympärillä kuhisee miljoonakaupungin elämä, mutta päähenkilö on yhteydessä maailmaan – ja ihmisiin, itseensäkin – vain ruutujen, näyttöjen, kuvakkeiden, mainostaulujen, radioverkkojen ja laajakaistojen välityksellä.

Packer on vieraantunut rahastakin, se on vain digitaalinen abstraktio. Hän etsii informaation tulvasta merkityksiä ja lainalaisuuksia, ja rakentaa numeroista kuvioita. Packer on näkevinään puun vuosirenkaita ja fysiikan lakeja, mutta menettää miljardinsa, kun ei osaa huomioida epätäydellisyyttä ja epäsymmetriaa.

Ja henkensä.

Anteeksi, että tässä vaiheessa jo toistan itseäni: täsmälleen näin kävi finanssikriisissä 2008.

Viimeisten 20 vuoden aikana suuret sijoitusyhtiöt - investointipankit, riskirahastot ja vakuutusyhtiöt – ovat rakentaneet huipputehokkaita tietokoneverkkoja, joiden monimutkaisia mallinnuksia varten on palkattu tuhansittain matematiikan tohtoreita.

Nämä quantit – eli ”kvantitatiivisen sijoittamisen” ammattilaiset – yrittävät yhtälöidä kaikki mahdolliset markkinaliikkeet, jotta voitaisiin rahastaa mikroskooppisin muutos, jota ihmisäly ei edes havaitse. Tällä strategialla perustettiin 1994 sijoitusrahasto Long Term Capital Management (LTCM), jonka johtajiin kuului tohtori Myron Scholes. Hän oli ansainnut taloustieteen Nobel-palkinnon 20 vuotta aiemmin kehittämällään johdannaisten hinnoittelun kaavalla, joka on tietenkin:

C = Sd-t N(x) - Kr-t N (x - δ √t), x= [log (Sd-t/Kr-t) / (δ √t] + 1/2 δ √t

LTCM:n automatisoitu finanssimatematiikka johti pian rahaston jo 126 miljardin dollarin sijoituksiin. Mikään ei voinut mennä pieleen. Paitsi, kuten taloustieteilijä John Maynard Keynes aikanaan sanoi: Mikään ei ole niin tuhoisaa kuin järkevä toiminta järjettömässä maailmassa.

Nerokkaimmatkaan matemaatikot eivät kykene ottamaan huomioon Mustaa joutsenta. Tämä on Nassim Nicholas Talebin termi erittäin epätodennäköiselle tapahtumalle, jonka vaikutus on käänteentekevä – kuten olivat New Yorkin terrori-iskut 2001 ja Kaakkois-Aasian tsunami 2006 .

Olen kesäilokseni lukenut Talebin kirjaa, joka nousi maailmanmaineeseen, koska se julkaistiin vuotta ennen finanssikriisiä. Ja 10 vuotta sen jälkeen, kun Nobel-nerojen firma LTCM joutui katastrofaaliseen 1,25 biljoonan dollarin (kaksitoista nollaa) konkurssiin, joka uhkasi koko finanssijärjestelmää.

LTCM kaatui, koska Venäjän valtio yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta ulkomaisia velkojaan 1998. Hienoinkaan tietokoneohjelma ei pysty mallintamaan maailman oikukkuutta ja ennakoimattomuutta. "Long term" kesti siis neljä vuotta.

Ennustaminen on tuomittu epäonnistumaan, mutta silti olemme uskovinamme "asiantuntijoiden" vakuuttaviin "analyyseihin". Suomessa toimivien 11 ennustelaitoksen ennusteet ovat viime vuosina menneet täysin metsään – etenkin Suomen Pankin, jolla on ylivoimaisesti hienoimmat mallit ja eniten laskentavoimaa. 

Talousherrojen hybriksen hinta voi olla kova koko planeetalle. Mitä on tehtävissä?

Taleb neuvoo heitä luopumaan ”epistemologisesta ylimielisyydestä”. Seuraavaa mustaa joutsenta ei voi ennakoida, vain sen voi tietää, että sellainen ilmestyy.
Kannattaa siis rakentaa järjestelmä sellaiselle pohjalle, että yllättävä, jättiläismäinen, kaiken mullistava tapahtuma ei tuhoa aivan kaikkea.

Se edellyttäisi, että sijoittajat eivät yltyisi hullunrohkeaan uhkapeliin, että kaikkea ei pantaisi yhden kortin varaan. Taitaa olla turha toive.

Titanicin vääjäämätöntä suuntaa kohti seuraavaa jäävuorta ei voi muuttaa muu kuin julkinen valta, nuo parjatut poliitikot. Toivotaan parasta – mutta puetaan pelastusliivit.

10 kirjaa rahasta –sarjan esittely

Poliittinen murha on politisoitava

Timo Soini paheksui Norjan joukkomurhan ”politisoimista”. Ymmärrän, miksi. Mutta toisin on käynyt: poliittiselle väkivallalle on etsitty kaikkea muuta kuin poliittista syytä.
Aivan aluksi Norjan tragedia olikin poliittinen, kun syylliseksi luultiin islamistista ääriliikettä. Vaan heti, kun varmistui, että tekijä on "yksi meistä", terrorismi muuttui mielenhäiriöksi, ideologinen muuttui psykologiseksi, yleinen muuttui yksityiseksi. 
Anders-paran lapsuudesta alettiin etsiä liian kireää pipoa. Mutta miksei 10 vuoden takaista New Yorkin terrori-iskua selitetty Muhammad Attan ankealla lapsuudella? Miksei Al Qaidaa ymmärretä seksinnälkäisten arabipoikien epätoivon ilmaukseksi?
Miksi ääri-islam on poliittista, mutta anti-islam ei? 
Lue tästä koko kolumni (Salon Seudun Sanomat, Lapin Kansa, Satakunnan Kansa, Itä-Häme, 1.8.2011).

10 kirjaa rahasta: mätä kaupunki

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies on kirjoitettu 1994. Se on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta, jossa rakennusliikkeet ja pankit voitelevat virkamiehiä ja poliitikkoja voiton toivossa. 

Tavat ovat noista ajoista siistiytyneet, vakuuttaa liikemies Jari Sarasvuo tämän illan keskustelussamme (TV1 klo 21.30).
Mutta niin vain 1990-luvun haamut hyökkäsivät esiin kesäkuussa. Kun entinen kunnallispolitiikan mahtimies ja kiinteistöpeluri Jukka Peltomäki valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, hän joutui melkein saman tien poliisitutkintaan epäillystä virka-aseman väärinkäytöstä.
Peltomäen nimi soitti kelloa, joten kaivoin kirjahyllystäni Risto Hietasen kirjan Kun kulissit kaatuivat (1996). Se on Vantaan Sanomien palkitun toimittajan hiuksia nostattava kuvaus tuolloisista vehkeilyistä kaupungissa. Itse kukin johtava poliitikko rahasti firmoja ”kiinteistökonsultoinnista” ja hyötyi henkilökohtaisesti päätöksistä, joita oli kansan valtuuksilla tekemässä.

Vaalirahoitus on aina ollut osa tätä bisneksen ja politiikan symbioosia. Laitonta se ei ole, kun kyse ei ole lahjonnasta, mutta silti osapuolet pitävät kytköksensä mieluiten salassa.
Vuosien mittaan näitä kytkyjä on tullut päivänvaloon niin vähän, että olemme tottuneet pitämään Suomea korruptoimattomana maana. Vuonna 2007 toteutetussa eurooppalaisessa kyselyssä joka neljäs suomalainen piti korruptiota pahana ongelmana – luku oli Euroopan toiseksi pienin.
Samaan henkeen Jari Sarasvuo on aivan varma Ilkka Kanervansyyttömyydestä. Hän syyttää syyttäjää aiheettomasta ajojahdista, jolle tulee nolo loppu oikeussalissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii ex-ulkoministerille vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta mm. törkeästä lahjuksen otosta.
Meitä vaivaa ehkä pieni lakisokeus. Laki ei ole sama kuin oikeus. Vaikka teko ei olisi rikos, tai sellaiseksi näytettävä, se voi silti olla väärin.
Ajatus tuli mieleen, kun luin Keskusrikospoliisin laatimaa Korruption tilannekuvaa 2009.
Raportti nosti ongelmaksi ”hyvä veli –verkostot” – tutunkaupat, sisäpiirit ja keskinäiset hyötymisen kytkyt. Nehän eivät ole rikoksia – ja siinä ongelma osittain onkin. Hyvä veli –diilit haittaavat aitoa kilpailua, rehtiä yritystoimintaa, kansalaisten oikeusturvaa ja järkevää verovarjojen käyttöä. Silti niihin ei osata puuttua.
Suomessa ei kukaan räpäyttänyt silmäänsä, kun Paavo Lipponen ryhtyi poliittisen uransa jälkeen Nord Stream –kaasuputkiyhtiön konsultiksi. KRP:n raportin mukaan se kuitenkin herätti kyseenalaista huomiota ulkomailla.

Me mediassa emme siis ole ainakaan liian ärhäköitä. Silti Suomen eliitti iskee täysillä takaisin ”kaunan” ja ”kateuden” lietsojia. Aina, jos jokin väline paljastaa kyseenalaisia kytköksiä, sitä syytetään ”ajojahdista”.
Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia.

Pojat on poikia - vaikka olisivat tyttöjä

Helsingin Sanomat, 19.7.2011

Miksi poliisiautot parkkeeraavat jatkuvasti laittomasti ravintola Neronen viereen, eteläisen poliisipiirin ylikonstaapeli Kari Jokinen?

"Siinä on se ravintola, mistä pojat hakevat pöperöä. Tästä on tehty erilaisia vastineita, monelle ja monta kertaa. Syy on siinä, että pojilla ei ole ruokatuntia vaan ruokailu työn lomassa."

"Auton pitää olla näköetäisyydellä, kun pojat menevät hakemaan pitsaansa. Jos keikka tulee silloin, pitsan haku jää siihen ja on lähdettävä. Korkealla tasollakin on hyväksytty tämä vastaus."

Eli pysäköintikielto ei koske poliisia, vaikka he eivät olisi hälytysajossa?

 "Ei koske. Pojat hakevat ruokaa, mistä sitä edullisimmin ja nopeimmin saavat. Minun käsittääkseni pitsat tehdään valmiiksi, kun pojat soittavat sinne etukäteen, ja he käyvät nappaamassa pitsat sieltä kyytiin."

Aho vastuuseen

Hiihtoliiton pomot Esko Aho (kesk) ja Matti Louekoski (sd) vaativat STT:ltä jättikorvauksia talven 1998 doping-uutisista. Heidän ansiostaan kahden toimittajan urat tuhottiin.
Nyt, 12 vuotta myöhemmin, käräjäoikeus on todennut, että Hiihtoliiton edustajat valehtelivat aiemmassa oikeudenkäynnissä. Mikä on Ahon ja Louekosken vastuu oikeusmurhasta?
Palauttaako Matti Louekoski saamansa 20 000 markan vahingonkorvaukset "kunnianloukkauksesta"?
Hävettääkö heitä edes?
Maakuntalehdissä maanantaina 18.7. julkaistu kolumnini on herättänyt paljon keskustelua. Voit lukea sen tästä (Satakunnan Kansa) tai tästä (Salon Seudun Sanomat) tai tästä (Lapin Kansa). 
Kommentit tervetulleita!

Pilvenpiirtäjät sortuvat

Vaikka Tom Wolfen romaaniklassikko Turhuuksien rovio (Bonfire of the Vanities) ilmestyi 1987, se kertoo kaiken olennaisen myös nykyisestä finanssikriisistä.

Päähenkilö, Sherman McCoy on 38-vuotias investointipankin huippumyyntimies, ”maailmankaikkeuden valtias”. Hän on ostanut pankille miljoonilla ranskalaisia joukkovelkakirjoja, joita hän koettaa välittää voitolla pahaa aavistamattomille asiakkailleen.
Hän epäonnistuu, kuten konkurssiin ajautuneet Bear Sterns ja Lehman Brothers 20 vuotta myöhemmin.
Kuten keskustelussa todetaan, Turhuuksien rovion herkullisin kohtaus esittää lyömättömän kuvauksen siitä, mitä investointipankkiiri oikeastaan tekee. Shermanin vaimo selittää 6-vuotiaalle tyttärelle:
”Kuvittele, että on kakkuviipale, etkä itse ole leiponut sitä kakkua, mutta joka kerran kun ojennat sitä toiselle, siitä irtoaa pieni murunen, jonka saat pitää. Ja niitä murusia on hyvin paljon. Kun kakunviipaleita ojennellaan koko ajan puolelta toiselle, niitä irtoaa niin paljon että kohta voit tehdä niistä itsellesi jättiläiskakun.”
Kahdessa vuosikymmenessä kakku on kasvanut monikymmenkertaiseksi. 2007 arvopaperijohdannaisten nimellisarvo oli 573 miljoonaa miljoonaa euroa– luvussa on kaksitoista nollaa. Se on noin 10 kertaa maailman tuotannon arvo.
Niin kauan, kun vallitsee luottamus, nuo fantastiljoonat ovat olemassa. Mutta kun luotto loppuu, kaikki katoaa. Näin käy sekä Sherman McCoyn henkilökohtaisessa elämässä kuin koko maailmantaloudessa.

Minulle uusintalukeminen todisti, että Turhuuksien rovio kestää aikaa. Se on nautinnollinen, suuri satiirinen panoraama 1800-luvun realismin mestareiden tyyliin. Wolfe onnistuu päivittämään idolinsa, Balzacin. (Vertailu sarjan avauskirjaan, Sauli Niinistön lukemaan Ukko Goriot´hon voi olla palkitseva.)
Koin myös aikaisempaa suurempaa sympatiaa päähenkilöä kohtaan – saman tunteen tunnusti Anna Kortelainenkin. Juppielämää ei enää oikein jaksa moralisoida, saati vastustaa. Kai siihen on jo näinä optiomiljoonien, yksityistämisten, IT-huuman ja pörssiriehan vuosikymmeninä tottunut.
Nykylukemalla vaikuttaa siltä, että Sherman McCoy on enemmän yltiömaterialistisen maailmanjärjestyksen uhri kuin ihmisenä paheksuttava ahne peluri.
On valtaisa virhe uskoa, että ”ahneus” oli syynä finanssikriisiin. Ihmisten on liiankin helppo halveksia Wall Streetin ja Lontoon Cityn röyhkeitä rahastajia ja maitopartaisia miljonäärejä. Jos kapitalismin katastrofi selitetään henkilöimisellä ja laiskalla psykologisoinnilla, rakenteelliset ja ideologiset syyt jäävät havaitsematta ja valuvirheet korjaamatta.
Kuten ovat jääneetkin.

Kriisiä ruokki myös mielenvikainen palkitsemisjärjestelmä, jossa kohtalokkaimpien riskien ja korjaamattomien tuhojen aiheuttajat saivat - ja saavat - miljoonien bonukset. Ne määräävät raha-aateliston sisäiset asemat ja arvostukset. Turhuuksien rovio on edelleen todistusvoimainen kuvaus New Yorkin, Lontoon ja Tokion pankkiirien statuskamppailusta, jossa kalleimmat asunnot, vaatteet ja nautinnot määräävät ihmisarvon eliitin sosiaalisessa pörssissä.
Tämän on kokenut myös jalkapalloilija Aki Riihilahti Lontoon-vuosinaan. Työväenluokasta miljonääreiksi ponnahtaneet urheilijanousukkaat ivasivat aina Riihilahden autoa ja vaatteita. Cityn sampanjajuhlissa skandinaavilla oli outo olo: ihmiset kysyivät heti alkuun, mitä tienaat, jotta osaisivat antaa oikean arvon.
Riihilahti on nähnyt läheltä senkin, kun kupla lopulta puhkeaa. Hän tietää, miksi niin moni ammattiurheilija putoaa uran jälkeen tyhjyyteen.

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Pulan politiikka

Pentti Haanpään Noitaympyrä (1931) on hämmästyttävän tiukka analyysi siitä, miten New Yorkin pörssikatastrofista aiheutunut maailmanlaajuinen talouspula näkyy kaukaisen Suomen elämässä. 

2008 finanssikriisin suorat vaikutukset eivät Suomessa ole yhtä dramaattisia (toki ne 70 000, jotka joutuivat työttömiksi, voivat olla eri mieltä), mutta planeetan joka kolkalle ulottuvina ja yhä euron kriisinä jatkuvina järistyksinä ne ansaitsisivat kaunokirjallisiakin hahmotuksia. Sellaisia ei ole tullut vastaan.
Kun Haanpää kirjoitti Noitaympyrää, Wall Streetin romahdus ja Lapuan liikkeensynty olivat aivan tuoreita, loppuvuoden 1929 tapahtumia. Talonpoikaismarssi järjestettiin kesällä 1930. Samaan aikaan alkoivat kommunistien (ja kommunisteiksi luultujen) kyyditykset itärajalle.
Haanpää oli hetkessä kiinni, kommentoi päivän otsikoita, puhui aikalaisilleen. Siksi onkin erityisen julmaa, että kirjaa ei uskallettu julkaista tuoreeltaan, vaan se ilmestyi vasta 25 vuotta myöhemmin.

Noitaympyrä suhtautuu kriittisesti kapitalismiin – ihmekös tuo, kun kapitalismi on kriisissä. Se juuri on se otsikon ”noitaympyrä”: samaan aikaan on nälkää ja yltäkylläisyyttä, työläisen kurjat olot varmistavat omistajan hyvän elämän.
Mutta Noitaympyrästä ei irtauduta helposti, kuten ilmenee tämän illan antoisassa 10 kirjaa rahasta–keskustelussa teatteriohjaaja Juha Hurmeenkanssa (4.7. TV1 klo 21.30).
Päähenkilö Pate Teikka on liikkuva työmies ja liikkuva äänestäjä. Hänelle ei kelpaa niin sosialismi kuin porvarillisuuskaan, eikä päätään nostava oikeistoterrori.
Pate Teikka ei kuulu mihinkään, ei sitoudu mihinkään, hän on individualisti ja epäilijä. Hänen vastaparinsa on Janne Kuutio – Elmer Diktoniuksenseuraavana vuonna ilmestyneen mestariteoksen antisankari, joka lähtee aina mukaan ajan virtauksiin. Tahdoton takinkääntäjä muuttuu joustavasti punakaartin sotilaasta mustapaitaiseksi lakkorikkuriksi.
Myös Janne Kuutio kuvaa tarkkanäköisesti nuoren tasavallan verisiä ristiriitoja, valtiollista skitsofreniaa. Sekin ilmestyi suomeksi vasta turvallisesti sotien jälkeen.
1930-luvun valkoinen Suomi sai siis elää itsestään tietämättä, soraäänien häiritsemättä. Vapaaehtoisessa, halukkaassa sokeudessa.

Fasismi ja natsismi olivat syntyneet jo ennen vuoden 1929 romahdusta. Kuulu taloushistorioitsija Karl Polanyi toteaa kuitenkin kirjassaan Suuri murros, että vasta markkinatalouden luhistuminen johti fasismin maailmanvaltaan.
Oikeistoterrori oli siis nimenomaan talouden ilmiö. ”Umpikujaan päätyneelle liberaalille kapitalismille tarjottua fasistista ratkaisua voidaan kuvailla markkinatalouden uudistukseksi."
Polanyin katsannossa markkinoiden kriisi ratkaistaan vallankumouksella – joko ylhäältä tai alhaalta. Joko kansa ottaa vallan demokraattisesti tai sitten omistava luokka turvautuu väkivaltaan ja riistää kansalta perusoikeudet.
Nykyisen finanssikriisin ja eurokriisin poliittiset seuraukset alkavat pikku hiljaa tulla näkyviin Euroopassa. Mitähän vielä seuraa?

Mykän omistajan ääni

Pupukuusikko eli uusi hallitus on varmistanut sen, että mistään ei voi tehdä päätöksiä. Demarit ja kokoomus torppaavat toisensa kaikissa avainministeriöissä. 

Jos Alexander Stubb yrittää hivuttaa Suomea Natoon, Erkki Tuomioja varmistaa, että näin ei käy. Työ- ja elinkeinoministeriössä Jyri Häkämies ja Lauri Ihalainen pitävät huolen, että aina kun astutaan askel eteenpäin, astutaan samalla toinen taakse.

Näin Suomi pysähtyy neljäksi vuodeksi.

Häkämiehellä on toinenkin taistelupari, valtion omistajaohjauksesta vastaava Heidi Hautala (vihr.). Viimeksi Häkämiehen omalla kaudella ohjaaminen oli samaa tasoa kuin Jyrki Järvilehdolla. 

Vaikka valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius oli kuohuttanut kansaa yli kymmenen miljoonan optiosaaliillaan, vasta lama lopulta leikkasi monopolimiesten lottopotit. Uuden haliltuksen ohjelmassa mainostetaan johdon palkkioiden ”kohtuullisuutta”. Nousukausi näyttää, miten ministeri Hautala joutuu asiassa kiemurtelemaan.

Vasta pakon alla Jyri Häkämies salli hallintoneuvostojen jäsenten palkkioiden julkistamisen ja vasta pakon alla hän lopetutti nuo poliitikkojen kultapossukerhot Fortumista ja Neste Oilista viime keväänä.

Juuri Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana Heidi Hautalalla on kokemusta valtioenemmistöisestä yhtiöstä. Se ei paljon rohkaise. Kymppitonnin vuosipalkkiota vastaan hän katsoi sormiensa läpi sademetsien raiskausta, jolla Neste Oil saa Indonesiasta palmuöljyä niin sanottuun bio-dieseliinsä. 

Ja Fortum satsaa edelleen ydinvoimaan, nyt siis vihreän ministerin omistajaohjauksessa. Samalla vihreät ovat hyväksyneet kolmasosan leikkaukset uusiutuvan energian tukiin. Siinä on taas taitelemista.

Uusi hallitus vakuuttaa, että yhteiskunnan omistamat yhtiöt kantavat yhteiskuntavastuuta. Kuulostaa järkeenkäyvältä. 

Hallitusohjelman viimeisillä sivuilla luvataan, että omistusohjausta vahvistetaan. Tästä Kauppalehti ehti jo ihmetellä (20.6.), miksi ihmeessä pitää erikseen korostaa yhtiön vastuuta henkilöstöstä.

Vastaus luettiin lehdistä kaksi päivää myöhemmin: Stora Enso joutuu maksamaan 5,8 miljoonan euron korvaukset näennäisistä YT-neuvotteluista, kun se lopetti Kemijärven tehtaan kolme vuotta sitten.
Suurimpana omistajana valtio ei käyttänyt ääntään, vaan seurasi mykkänä sivusta, kun Stora Enso sulki ja sulkee kannattavaa tuotantoa. Se on Suomessa halpaa. Samaan aikaan Nokia joutui maksamaan saksalaisille Bochumin-tehtaan sulkemisesta 40-kertaisen summan. 

Sopivaa ehkä onkin, että kehitysyhteistyöministeri on myös kehitysalueministeri.

Mutta markkinataloudessa kun eletään, valtio on usein voimaton. Strategisesti tärkeiden valtionyhtiöiden lisäksi valtion omistusyhtiö Solidium pyörittää yli 8,2 miljardin euron omaisuutta. Valtio on myös Sampon suurin omistaja, mutta Björn Wahlroos ei paljon ohjausta kaipaa. 

Kun Ruotsin hallitus halusi poistaa Nordean johdolta bonukset, suuromistaja Wahlroos palautti ne yhtiökokouksessa. Siinä nöyryytettiin kahden maan ministerit yhdellä kertaa. 

Herra se on herrallakin – tai tässä tapauksessa, rouvallakin.

10 kirjaa rahasta: Maarit Toivanen ja Buddenbrookien tarina

Moni lukee lomalla dekkareita, mutta milloin on aikaa paneutua ja eläytyä suuriin tarinoihin, jollei kesällä? Sota ja rauha vaatii rauhaa, Kadonnutta aikaa etsimässä edellyttää ajan löytymistä. Mikä on suurenmoisempaa kuin uppoutua yötä myöten – kun aikainen herätys tai työstressi eivät häiritse – vuosikymmenten mittaisiin ihmiskohtaloihin ja sukusaagoihin.
Laajoissa romaaneissa on usein väkeäkin niin runsaasti, että kreivittärissä ja ratsumestareissa ei pysy mukana, jos lukeminen koko ajan keskeytyy ja jää pätkittäiseksi, kuten talvisin. Siksi pimeimpään vuodenaikaan sopivat ohuet minämuotoiset tilitykset ja juonivetoinen pikaruoka.
Kesä kuuluu eepoksille.

Thomas Mannin varhainen mestariteos Buddenbrookit (1901) on vetävä, tiheä ja tragikoominen kronikka lyypekkiläisen kauppiassuvun vaiheista. Parikymppinen kirjailijanero piirtää psykologisesti terävät kuvaukset kauppahuoneen perijän Thomasin tarmosta ja tuskasta, hänen siskonsa Tonyn surkuhupaisista naimakaupoista, veljesten riidoista ja sukunsa viimeiseksi jäävän Hanno-pojan hauraista haaveista.
Buddenbrookit on yksi lempikirjoistani, ja suureksi ilokseni myös mukana 10 kirjaa rahasta –sarjassa. Se on vuorossa tänään maanantaina, 27.6. klo 21.30.
On ylellistä lukea kirja Maarit Toivanen-Koiviston seurassa.
Suomen ainoa naispuolinen vuorineuvos nousi perheyhtiö Onnisen johtoon 11 vuotta sitten; hän on Onvest-konsernin toimitusjohtaja ja Onnisen hallituksen puheenjohtaja.
Vallanvaihto perheyhtiössä ei ollut helppo, kuten se harvoin on. Sellaista draamaa ei sentään nähty kuin Herlineillä, kun isä-Pekka oli valinnut seuraajansa salaa muilta lapsilta. (John Simonin Koneen ruhtinaan menestys muuten todistaa, että dynastiat kiinnostavat suomalaisia).
Maarit Toivanen-Koivisto johtaa yhtiötä sananmukaisesti kuin perhettä. Oman uusperheen ihmissuhteet ovat vaatineet paljon työtä ja myös ammattiapua, jotka ovat opettaneet myös yritysjohtajaa työssään.
Myös Anna Kortelainen näyttää ymmärtävän perheen dynamiikkaa ja johtamisen psykologiaa. Ohjelmassa naiset oivaltavat spontaanisti yhdessä, kenen johdolla Buddenbrookien kauppahuone olisi voinut pelastua ja kukoistaa.

Kustantajat ja kirjakauppiaat kierrättävät varastojaan niin kovalla kiireellä, että suurin osa sarjamme kirjoista on saatavissa vain kirjastoista tai antikvariaateista, joiden kontolle kulttuuriperinnön pelastaminen Suomessa on jätetty.
Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008) löytyy kuitenkin peräti pokkarina, jonka ehdit mainiosti lukea ennen sarjan päätösjaksoa 8. elokuuta. Silloin käsittelemme kirjaa pokeriammattilaisen Ville Walhbeckin kera.
Ja myös Buddenbrookit löytyy kaupasta kauniina uutena painoksena ja Ilona Nykyrin tuoreena suomennoksena. Ei vanhassakaan käännöksessä ole mitään vikaa, joten kaupallisesta tai kunnallisesta hyllystä nyt Buddenbrookit matkaan ja mukaan riippumattoon!

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely