10 kirjaa rahasta: mätä kaupunki

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies on kirjoitettu 1994. Se on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta, jossa rakennusliikkeet ja pankit voitelevat virkamiehiä ja poliitikkoja voiton toivossa. 

Tavat ovat noista ajoista siistiytyneet, vakuuttaa liikemies Jari Sarasvuo tämän illan keskustelussamme (TV1 klo 21.30).
Mutta niin vain 1990-luvun haamut hyökkäsivät esiin kesäkuussa. Kun entinen kunnallispolitiikan mahtimies ja kiinteistöpeluri Jukka Peltomäki valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, hän joutui melkein saman tien poliisitutkintaan epäillystä virka-aseman väärinkäytöstä.
Peltomäen nimi soitti kelloa, joten kaivoin kirjahyllystäni Risto Hietasen kirjan Kun kulissit kaatuivat (1996). Se on Vantaan Sanomien palkitun toimittajan hiuksia nostattava kuvaus tuolloisista vehkeilyistä kaupungissa. Itse kukin johtava poliitikko rahasti firmoja ”kiinteistökonsultoinnista” ja hyötyi henkilökohtaisesti päätöksistä, joita oli kansan valtuuksilla tekemässä.

Vaalirahoitus on aina ollut osa tätä bisneksen ja politiikan symbioosia. Laitonta se ei ole, kun kyse ei ole lahjonnasta, mutta silti osapuolet pitävät kytköksensä mieluiten salassa.
Vuosien mittaan näitä kytkyjä on tullut päivänvaloon niin vähän, että olemme tottuneet pitämään Suomea korruptoimattomana maana. Vuonna 2007 toteutetussa eurooppalaisessa kyselyssä joka neljäs suomalainen piti korruptiota pahana ongelmana – luku oli Euroopan toiseksi pienin.
Samaan henkeen Jari Sarasvuo on aivan varma Ilkka Kanervansyyttömyydestä. Hän syyttää syyttäjää aiheettomasta ajojahdista, jolle tulee nolo loppu oikeussalissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii ex-ulkoministerille vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta mm. törkeästä lahjuksen otosta.
Meitä vaivaa ehkä pieni lakisokeus. Laki ei ole sama kuin oikeus. Vaikka teko ei olisi rikos, tai sellaiseksi näytettävä, se voi silti olla väärin.
Ajatus tuli mieleen, kun luin Keskusrikospoliisin laatimaa Korruption tilannekuvaa 2009.
Raportti nosti ongelmaksi ”hyvä veli –verkostot” – tutunkaupat, sisäpiirit ja keskinäiset hyötymisen kytkyt. Nehän eivät ole rikoksia – ja siinä ongelma osittain onkin. Hyvä veli –diilit haittaavat aitoa kilpailua, rehtiä yritystoimintaa, kansalaisten oikeusturvaa ja järkevää verovarjojen käyttöä. Silti niihin ei osata puuttua.
Suomessa ei kukaan räpäyttänyt silmäänsä, kun Paavo Lipponen ryhtyi poliittisen uransa jälkeen Nord Stream –kaasuputkiyhtiön konsultiksi. KRP:n raportin mukaan se kuitenkin herätti kyseenalaista huomiota ulkomailla.

Me mediassa emme siis ole ainakaan liian ärhäköitä. Silti Suomen eliitti iskee täysillä takaisin ”kaunan” ja ”kateuden” lietsojia. Aina, jos jokin väline paljastaa kyseenalaisia kytköksiä, sitä syytetään ”ajojahdista”.
Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia.