maanantai 28. kesäkuuta 2010

Jumalan käsi

Englannin hylätty maali Saksaa vastaan, Argentiinan törkeä paitsio-osuma... Tähän kohtaan sopinee pikauusintana kolumni Suomen Kuvalehdestä 9.7. 1998 (Ranskan MM-kisat)
  
Meksikon MM-kisojen ottelu Argentiina-Englanti 1986 sai minut rakastumaan jalkapalloon.                     
                      Diego Maradona sohaisi pallon maaliin kädellään. Tuomari ei havainnut vilppiä. Maradona ilmoitti, että maalin oli tehnyt "Jumalan käsi".
                      Tästä syystä jalkapallo on pelien kuningatar. Yleisurheilu noudattaa tieteen ja tuotannon konemaisia lakeja: maksimoitu lihaksisto tuottaa mitattavan suorituksen. Jalkapallo puolestaan on taidetta.
                      Jalkapallossa kaikki on tulkinnanvaraista, epätarkkaa, satunnaista. On mahdoton sanoa edes, kauanko ottelu kestää. Noin 90 minuuttia, yleensä jonkun verran yli.
                      Moni peli ratkeaa liputtamattomiin paitsioihin, viheltämättömiin törkytaklauksiin ja aiheettomiin rangaistuspotkuihin. Niitä analysoidaan herkeämättä vielä vuosikymmenten päästä. Videokamerat tuhoaisivat lajin, jossa olennainen tapahtuu aina ottelun jälkeen.
                      Katsoja raivoaa, että mukamas kuolettavasti loukkaantunut, mutta kohta kiivaasti kirmaava pelaaja filmaa. Mutta etevän jalkapalloilijan on oltava myös paras näyttelijä, sillä jalkapallo on vain teatteria.
                      Ainutta teatteria, jota miehetkin katsovat.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Kehittyvien perheyritysten Suomi


Mitä ihmettelemistä siinä on, että Matti Vanhanen siirtyy Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi? Sen jälkeen hän saa virallisestikin palkkaa Kyösti Kakkoselta, Toivo Sukarilta ja muilta Kehittyvien Maakuntien Suomen (KMS) rahoittajilta.
Onhan se hyvä, että salainen ja hämärä puoluerahoitus muuttuu nyt avoimeksi palkkatyöksi. Perheyritysten liiton jäsenlistalta löytyvät KMS:n merkittävimmät rahoittajat:

- Kakkonen-Yhtiöt Oy
- Lemminkäinen
- Maskun Kalustetalo Oy
- Suomen RH-yhtiöt
- Suomi-Soffa SSF Oy

Liikemiehet eivät näköjään kanna kaunaa, vaikka pääministeri Vanhanen heidät kolme kertaa kielsikin. Hän väitti,  ettei tiennyt KMS:n rahoittaneen omaa ja puolueensa kampanjaa, vaikka kutsui samat liikemiehet näiden omasta pyynnöstä vaalien jälkeisiin voitonjuhliin (joita hän ei muistanut).
Toimitusjohtaja Vanhasen täytyy muistaa rahoittajansa paremmin kuin pääministeri Vanhasen – muuten hän saa potkut. 

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Sopii yrittää

Kosken Kanava 23.6.



Minua ei ole totisesti kasvatettu yrittäjämyönteiseksi. 
Tehdaskaupunkilaisen on helppo ajatella, että vain iso laitos  työllistää ihmisiä. On vaikeampi kuvitella, että tuhat työpaikkaa syntyisi sadasta 10 hengen firmasta.
Niinpä jäävät syntymättä ne sata 10 hengen firmaa.
Yrittäjää ei kukaan ymmärrä, kannusta, arvosta. Toivomme salaa, että yrittäjä saa näpeilleen.
Suomalaisten enemmistön mielestä yrittäminen on aina rikos. Epäonnistuessaan se on petos, onnistuessaan varkaus.

Osallistuin viime viikolla tilaisuuteen, jossa Äänekosken yrittäjät kertoivat toiveitaan kaupungin päättäjille. Tai yrittivät.
Virkamiesten koko päällystä oli paikalla, kaupunginjohtajasta alkaen. Kutsutuista poliitikoista paikalle oli saapunut tasan nolla henkilöä.
(0).
Tilaisuuden nimi oli Tahtotilatalkoot. Että semmoinen tahtotila.
Kuten kaikki kaupungit, Äänekoski yrittää houkutella yrityksiä ja työpaikkoja. Samalla kaupunki pysyy kaikin keinoin itse suurimpana, ellei ainoana, firmana. Yksityinen ei saa edes tarjota edes siivouspalveluita. Kaupungin yhtiö hoitaa jopa yksityisasiakkaiden siivouksia – kilpailua ei ole, eikä sitä halutakaan.
Mutta Äänekosken poliitikot toteuttavat meidän äänestäjien  tahtoa, peilaavat pelkojamme.
Pelot ovat perusteltuja. Ulkoistuksien jäljiltä palvelut vähenevät ja huononevat, samoin työsuhteet. Se on mahdollista. Palvelut tosin huononevat, vaikka ne jäävät julkisiksikin. Se taas on varmaa.
Raha ei riitä. Siitä saatiin riita. Mutta missä ovat ratkaisut?

Pienyrittäjän ongelma kiteytyy  jo itse sanaan. Hän on yrittäjä, siis rahakkaaksi epäilty  - mutta niin pieni, että kateudelle ei ole katetta.
Pienyrittäjä on yhtä aikaa liian rikas ja liian köyhä. Liian rikas vasemmistolle, liian köyhä oikeistolle. Joskus pahin vihollinen on Elinkeinoelämän keskusliitto.
EK on etujärjestö, Suomen Yrittäjät takajärjestö.
EK vaatii, että kunnat yhdistävät hankintansa isoiksi paketeiksi. Silloin paikalliset yrittäjät häviävät aina monikansallisille jättifirmoille. Poliitikon saattaa olla jopa helpompi suosia ulkomaista kuin antaa tilaisuus oman kylän yrittäjälle – siitä seuraa aina kateutta ja kyrää.
Mutta kunnat voisivat kilpailuttaa alihankkijoitaan yhtä tehokkaasti kuin Nokia.  Vain ahkerimmat alihankkijat pysyvät leivässä, moni menee kilpailukurissa nurin. Ei kannata kadehtia.
Viisas kilpailuttaja siis huolehtii, että tarjoajat kisaavat verissä päin. Pientä keikkaa jaetaan monille yrittäjille, niin että kukaan ei pääse kukkoilemaan.
Mutta reiluun pienkapitalismiin on vielä pitkä, pitkä matka. Esteenä ovat ideologiat ja asenteet – minun kaltaisteni ihmisten syvä epäluulo.
Lupaava alku on se, että Ruotsin tulevalle kuningattarelle kelpasi ihan tavallinen yrittäjä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ongelmaa ei ole

Oikeuskansleri jyrähtää! Kiistelty laki valmisteltu väärin! Luottamus viranomaisen puolueettomuuteen vaarantui!
                      Kun oikeuskansleri moittii korkeaa virkamiestä, Helsingin Sanomat yleensä noteeraa sen näyttävästi.
                      Ei tällä kertaa. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka moittii keskiviikkona ydinvoimapäätöksen keskeisintä valmistelijaa Taisto Turusta. Torstain Helsingin Sanomat vaikuttaa lähinnä harmistuneelta, että maan korkein laillisuuvalvoja suotta sotkee sovittua asiaa.
                      Toimittaja Heikki Arolan juttu on kyllä näkyvästi esillä talouden sisäsivulla, mutta sitä ei nosteta pääuutissivulle. Oikeuskanslerin päätöstä ei mainita otsikossa eikä alaotsikossa - ei edes jutun kärjessä.
                      Sävy käy ilmi heti alusta alkaen. ”Maan johtavan energiavirkamiehen, ylijohtaja Taisto Turusen yli kaksi vuotta sitten päättyneestä jäsenyydestä teräsyhtiö Outokummun hallituksessa tuli yllättäen ydinvoimapäätöksiä heiluttava poliittinen kysymys”.
                      Yli kaksi vuotta sitten päättyneestä. Korostetaan siis, että tapahtuma on vanha eikä oikeastaan liity nykyiseen päätökseen.   
                      Yllättäen. Kenet yllättäen? Ylen Ajankohtainen kakkonen julkaisi tiedot Turusen jääviydestä jo 4.5. Helsingin Sanomia asia kiinnosti yhden palstan verran, seuraavan puolentoista kuukauden aikana ei sitäkään vähää. ”Yllättäen” oikeuskansleri näki asiassa vakavan ongelman.
                      Poliittinen kysymys. Ongelma ei siis olekaan oikeudellinen, vaan poliittinen. Onko oikeuskansleri jonkun puolueen asialla? Alkaako puolueen nimi v:llä?

Aika poikkeuksellista on, että juttu ei siteeraa lainkaan itse oikeuskanslerin päätöksen perusteluja. Sen sijaan näyttävästi on esillä lausunto, joka vähättelee Turusen jääviyden seurauksia.
                      Turusen  tapaus ei anna Helsingin Sanomille  aihetta vielä perjantainakaan pääkirjoitukseen, kolumniin tai kommenttiin. Sanoi oikeuskansleri mitä tahansa, lehti on päättänyt: ongelmaa ei ole. 

Jos haluat kuitenkin perustelut, miksi Taisto Turusen  Outokumpu-kytky asettaa ainakin Fennovoiman ydinvoimaluvan kyseenalaiseksi, lue maakuntalehtien kolumnini (10.5.) tästä.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kepun draama - vai median?

Millaista draamaa Keskustan toilailu oikeastaan onkaan, pohtii Antti  Järven juttu tämän päivän Helsingin Sanomien kulttuurisivulla C3.
Artikkeliin piti liittyä myös minun haastatteluni - joka puolestaan puntaroi  kriittisesti juuri median taipumusta muuntaa yhteiskunnalliset kysymykset draamoiksi. Teksti lähetettiin tarkastettavakseni, mutta se ei näköjään mahtunut lehteen.
Jotta työ ei mene täysin hukkaan, julkaisen sen alla.

”Median ja näyttämön roolit ovat omituisella tavalla kääntyneet nurin”, sanoo toimittaja ja Pääministeri-elokuvan toinen käsikirjoittaja Timo Harakka.
Harakan mielestä media on nykyisin kiinnostunut vain henkilösuhteista ja poliitikkojen valtakamppailusta henkilötasolla: kenestä tulee seuraava puheenjohtaja, kuka mahtuu hallitukseen kenenkin kanssa ja kummalla on enemmän valtaa, Jyrki Kataisella vai Matti Vanhasella?
”Media otti lupaa kysymättä valtuudet ruveta tonkimaan Vanhasen yksityiselämää. Paavo Lipposen elämän kiemuroita käsiteltiin ihan eri tavalla. Toimittajat pelkäsivät häntä toisin kuin Vanhasta.”
Harakan mielestä yhteiskunnallisten teemojen käsittely on siirtynyt mediasta näyttämölle.
”Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäen erojupakan aikana media keskittyi vain henkilöriitaan Lipposen ja Jäätteenmäen välillä. Pakkomielteisesti tuijotettiin, kuka sai fakseja keneltäkin ja mikä oli laillista ja mikä rikollista. Paljon tietoa ja varsinainen tausta jäi mediakäsittelyssä pimentoon. Pääministeri-elokuvassa toimme Irakin takaisin Irak-gateen.”
Harakan kunnioitus politiikan journalismia kohtaan on ”aivan nollassa”.
”Ei vaadi hirveästi asiaosaamista tulkita, ketkä alfaurokset tykkäävät kenestäkin. Olemme Suomessa siirtyneet äärimmäisen kuivasta puoluepoliittisesti värittyneestä kapulakielisestä politiikan journalismista suoraan karnevalistiseen ihmissuhdedraamaan ja saippuaoopperaan.”

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Turbo-Faust

Talouselämä 11.6.2010

Tänään perjantaina järjestetään professori, sijoittaja ja taidekeräilijä Pentti Kourin (1949-2009) tieteellisen uran kunniaksi muistoseminaari, jota isännöivät Suomen Pankki ja Italian keskuspankki.”
            Täysin järkevä ja johdonmukainen virke, joka ilmaisee tosiasian.Tunnistettavasti suomen kieltä. 
            Ja silti. Se on täysin mieletön, irvokas ja kolkon mustan huumorin kyllästämä.
            Virkkeessä kyseenalaisia sanoja ovat ainakin  ”tieteellisen ura” sekä ”kunniaksi”, samoin termit ”sijoittaja” ja ”taidekeräilijä”, ja erityisesti ”Suomen Pankki”.
            Miksi Suomen valtio palvoo kansainvälistä kasinopeluria, joka halveksi valtiota yleensä ja Suomea erikseen? Siihen voi olla vain yksi syy.

Pentti Kourin ”tieteellinen ura” kesti kymmenisen vuotta 1974-1984. Vaikka hän oli nuori tähti ja opetti huomattavissa amerikkalaisissa yliopistoissa, ei hän ehtinyt jättää jälkeä taloustieteeseen.
            1000-sivuinen hakuteos Who´s Who in Economics ei tunne Pentti Kouria. Ikätoveri, hienon akateemisen uran tehnyt Bengt Holmström on mainittu.
            Kouri kiinnostui enemmän rahasta kuin tieteestä. Eikä hän viitsinyt hoitaa Helsingin yliopistoon räätälöityä professuuriaan.
            Kun Kari Kontio haastatteli Kouria Ylioppilaslehteen syksyllä 1983, kansantaloustieteen opiskelijajärjestö ilahtui. ”Vihdoinkin saamme lukea suuren opettajamme (GURU) ajatuksia… Tätä informaatiokanavaa  olemmekin joutuneet käyttämään sankarimme ollessa liian kiireinen pitämään ilmoitettuja ja näin ollen kai hänen opetusvelvollisuuteensa liittyviä luentoja”.
            Oppilaiden  mielestä olisi syytä perustaa intergalaktisen kaupan tutkimuslaitos, sijaintipaikka Kuu. ”Kansantaloustieteen opiskelijat seisovat  yhdessä rintamassa johtajaehdokkaansa Pentti J. K. Kourin puolesta. TERVEMENOA.”

Kun Kourin oma akateeminen panos ei jää aikakirjoihin, hänen ansiokseen luetaan jopa se, että hän oli Yalessa yhtä aikaa Paul Krugmanin kanssa. Vaikka miehet eivät edes tavanneet.
            Sen sijaan Robert Lucas, toinen nobelisti, on Helsingin Sanomien mukaan Kourille ”ikuisesti kiitollinen” saamastaan inspiraatiosta.
            Lucas on Chicagon koulukunnan johtohahmoja, Milton Friedmanin opetuslapsi. Heidän oppinsa suisti maailman finanssikriisiin 2008. Myös Kouri kannatti reaganilaista äärikapitalismia – ja  toimi lopulta oppinsa mukaan: vaihtoi professorin palkan keinottelijan miljooniin.
            1980-luvun lopulla Kouri rahasti Kansallispankin ja Yhdyspankin valtataistelusta satoja miljoonia, jotka hän siirsi Neitsytsaarille. Lopulta kahakka kaatoi kummankin pankin, sotki Suomen teollisuuden ja kansantalouden sekä ajoi itse Kourinkin vararikkoon.
            Viime kädessä veronmaksajat maksoivat Kourin pelien laskut.

Kouri keräsi taidetta, kuten kaikki amerikkalaiset upporikkaat. Hänet erotti vain se, ettei  hän ollut upporikas. Hän joutui myymään teokset,  jotka päätyivät Kiasmaan.
            Lenita Airiston ja muiden Kourin ihailijoiden painostuksesta teossarja kantaa Kourin nimeä – vaikka kuka tahansa pienipalkkainen museoamanuenssi olisi osannut hankkia vastaavan kokoelman. Hänellä vain ei satu olemaan Kourin rahoja.
            Ei Kourillakaan ollut Kourin rahoja. Tunnen taiteilijan, joka menetti työkykynsä vuosikausiksi, kun Kouri ei koskaan maksanut kymmeniin tuhansiin  kertyneitä velkojaan New Yorkiin tilatuista töistä.
            Kourin rahat tietysti lämmittivät aikansa taiteilijoita. Mutta lupaamiaan kansainvälisiä läpimurtoja Kouri ei suhteillaan järjestänyt. Hän ei saanut aikaan mitään pysyvää, kestävää.
            Tälläkään saralla.

Pentti Kouri oli poikkeuksellisen lahjakas, hurmaava, huippuälykäs mies. Hän ei käyttänyt loistavia lahjoja mihinkään, mistä olisi ollut hyötyä ihmiskunnalle. Hän lumoutui rikkauksista ja vallasta, joita hän keskittyi ahnehtimaan itselleen.
            Hän on globaalin pörssikapitalismin ajan Faust, lahjottu nero. Mallikappale ihmistyypistä, joka johdatti maailman finanssikriisiin; järki valjastettu markkinauskolle; tunnetta ohjaa kilpailu rahasta ja statuksesta.
            Vain siten voi perustella sen, että Pentti Kourin muistoseminaari  järjestetään julkisilla  varoilla.
            Keskuspankit, jotka epätoivoisesti korjailevat kourien tekemiä tuhoja, käyttävät häntä varoittavana esimerkkinä mammonan magiasta, rahan sokaisevasta ja vangitsevasta mahdista. Oppiakseen ymmärtämään kyltymättömyyttä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Liian isot panokset

Royal Bank of Scotland julkaisi toissa viikolla analyysin, josta ilmeni, että Kreikan lainapaketissa oli kyse paljon isommista panoksista kuin oli luultu: yli 2000 miljardista eurosta.
Jos Kreikka olisi joutunut järjestelemään uudestaan noin 338 miljardin euron ulkomaiset luottonsa, samoin olisi käynyt Portugalin 333 miljardille ja Espanjan 1500 miljardille.
Olemme jälleen tilanteessa, jossa talousjärjestelmä on liian suuri kaatuakseen. Tilanne on oikeastaan pahempi kuin syksyllä 2008 - koska Emu ei saa epäonnistua, myös poliittinen järjestelmä on too big to fail.
Kuinka tässä nyt näin kävi?
Maakuntalehtien kolumnini on luettavissa tästä.