Kuka ei innostu kansainvälisestä pankkiverosta?

Britannian pääministeri Gordon Brown esitti viikonlopun G20-kokouksessa rahalaitosveroa. On suoranainen sensaatio, että Britannia – joka on tähän saakka hyysännyt maailman finanssikeskusta, Lontoon Cityä – liittyi nyt Ranskan ja Saksan seuraan pääomaliikkeiden verottajiksi.
Ainoa valtakunnallinen 7-päiväinen talouslehti Hufvudstadsbladet lietsoi intoa sunnuntaina oikein etusivun pääotsikollaan: ”Nu ska bankskatten utredas”.
Helsingin Sanomat sen sijaan, ehdittyään maanantaina kyytiin, toppuutteli: ”Suomalaisasiantuntijat eivät innostu kansainvälisestä pankkiverosta”.
Mitä tästä pitää ajatella?

Tobin or not Tobin?
"Asiantuntijat" eivät innostuneet ehkä siksi, että oli erinomaisen hämärää, mikä on se "asia", joka piti tuntea. Puhuttiin summittaisesti "Tobinin verosta", jolloin viitattiin amerikkalaisen talouden nobelistin James Tobinin 1970-luvulla ensimmäisenä esittämään valuuttakauppaveroon. Mutta vuosikymmenten varrella keinotteluveron malleja on paranneltu ja varioitu niin paljon, että ”Tobinin verosta” puhuminen on vähän samaa kuin kutsua Keskustaa sitkeästi ”Maalaisliitoksi”.
Siksi on nollauutinen, että valtionvarainministeri Jyrki Katainen, Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman, Suomen Pankin osastopäällikkö Antti Suvanto, ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara ja varsinkin rahoitusteollisuuden päälobbari Piia-Noora Kauppi ”eivät innostu” Tobin-verosta.
En minäkään ”innostu” Datsun 100 A:sta.
Toki pitää myös kysyä, miten juuri heistä tuli "asiantuntijat". Ja eikö edes etsitty ketään erimielistä?
"Kansainväliselle pankkiverolle" (jossain muodossa) olisi taatusti löytynyt jopa yksimielinen kannatus, jos HS olisi huolinut asiantuntijoikseen vaikkapa professori Heikki Patomäen , SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen, kansanedustajat Erkki Tuomiojan ja Bjarne Kalliksen, tai veroparatiisitutkija Matti Ylösen.
Tai jos Finanssialan keskusliiton sijasta olisi pirautettu Kepaan, ATTACiin, Tax Justice Networkiin...
Eikö edes kaikkien aikojen keinottelukatastrofi sekä valtavirran taloustieteen näyttävä mahalasku pane toimitusta miettimään, pitäisikö laajentaa tai peräti vaihtaa ”asiantuntijoiden” joukkoa?

Jyrki Katainen vastusti jälleen kerran pääomaliikkeiden verotusta sanomalla, että "järjestelyn pitäisi olla globaali". Niin pitäisi, ollakseen globaali systeemi. Mutta mitä mieltä hän on itse tavoitteesta? Voisiko sitä edistää? Edes vähän?
(Eikä globaali systeemi aina edes ole globaali. Jos Kataisen logiikkaa seurattaisiin, Suomi ei olisi allekirjoittanut Kioton sopimusta, koska kaikki maat eivät ole mukana. Eivät edes keskeiset maat.)
Jo ennen Kataisen lausetta oli selvää, että Suomi ei ole rahoitusturvallisuuden eturintamassa. Ja tottahan päänavaaminen on vaikeaa. Tämä Round Robin-pulma voitaisiin kuitenkin ratkaista seuraamalla Belgian esimerkkiä.
Belgiassa säädettiin jo 2004 laki keinotteluverosta, joka astuu voimaan vasta ja ainoastaan, kun kaikki muutkin EMU-maat ovat mukana.
Mikä estää, Jyrki Katainen, laatimasta tällaisen ehdollisen lain?
(Kaikki muutkin ”asiantuntijat” saavat vastata.)

Tobin to bin?
Gordon Brown ei oikeastaan edes ensisijaisesti ehdottanut Tobin-tyyppistä veroa jokaiselle rajat ylittävälle rahakaupalle. Financial Timesissä (8.11.) julkaistussa puheenvuorossaan hän mainitsi ensimmäisenä eräänlaisen rahoituslaitosten riskivakuutusmaksun, jollaista myös Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, ajaa.
Brown mainitsi muitakin vaihtoehtoja, jotka johtaisivat kuta kuinkin samaan tulokseen. Rahat voidaan kerätä myös koko alaa koskevaan tai firmakohtaiseen vakuusrahastoon. Riskipuskuri voidaan saada aikaan myös pankkien vakavaraisuusvaatimuksia korottamalla. Ja neljäntenä vaihtoehtona Brown mainitsee globaalin rahoitusveron.
Paljon päänvaivaa riskivakuutusmaksustakin tulisi. Pitääkö Suupohjan Osuuspankin maksaa sitä samassa suhteessa kuin investointipankki Goldman Sachsin? Vai enemmänkin, sillä Goldman Sachs ei ole sortunut riskaabeleihin asuntoluottoihin kuten Teuvan pankkiirit?
Kuka määrittelee riskin - ja miten? Eikö juuri se ole osoittautunut vähintäänkin haasteelliseksi?
On turhanaikaista takertua nimenomaan kansainväliseen rahoitusveroon. Nyt olisi hyvä käydä Suomessakin keskustelua parhaista keinoista, joilla sen tarkoitus suunnilleen täyttyisi: massiivisen riskin ja salamannopean keinottelun hinta nousee.
Gordon Brown on lisännyt poliittista tahtoa, raivannut tietä rahoituksen turvallisuuden lisäämiseksi. Se on Suomenkin intressi: että seuraavan, aika pian, päälle kaatuvan kriisin alle ei murskaudu jälleen kolmannes teollisesta tuotannostamme ja taas yli 70 000 työpaikkaa.
Tästä kansainvälisestä yhteisponnistuksesta soisi Suomen päättäjien innostuvan. Jossain vaiheessa. Joutaessaan.