keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kultaryntäys vai yhteismaa?

Metafora, vertauskuva, ohjaa ajattelua. Tästä havainnosta syntyi myös Luoton loppu. Kun ensin Helsingin Sanomat ja sittemmin Alan Greenspan vertasivat finanssikriisiä ”tsunamiin”, suutuin.
Hyvä tarkoitus oli tietenkin havainnollistaa tragedian suuruutta, vakavuutta, yllättävyyttä ja äkillisyyttä. Mutta luonnonkatastrofille, joka vaati 200 000 ihmisen hengen Kaakkois-Aasiassa jouluna 2004, emme voi mitään. Siihen voi varautua ja ihmishenkiä voi säästää, mutta pohjimmiltaan suuronnettomuus on ihmisen ulottumattomissa. Finanssikriisi ja sitä seurannut talouskatastrofi olivat alusta alkaen ja pelkästään ihmisen oma luomus.
Kapitalismin keskeinen metafora on Klondyke. Aivan kuin 1800-luvun puolivälissä Kalifornian kultaryntäyksessä, nykyisessä globaalissa kapitalismissakin ”kuka tahansa voi rikastua”. Tarvitaan vain onnea, älyä, taitoa, sisua, rohkeutta ja häikäilemättömyyttä.
Vertauskuvaan sisältyy kuitenkin jo vastakohtansa. Kulta on arvokasta vain, koska se on rajallinen hyödyke. Kuka tahansa voi rikastua, mutta kaikki eivät voi rikastua.
Tämä rajallisuus (scarcity) on syy, miksi rahoitusmarkkinat ovat olemassa. Rahoituksella on talousjärjestelmässä kaksi päätehtävää: sijoittaa varallisuutta tehokkaasti hyödyllisimpiin kohteisiin ja muodostaa liiketoiminnalle markkina-arvo.
(Todettakoon lyhyesti, että 2007 varallisuutta ohjattiin biljoonakaupalla täysin järjettömiin kohteisiin, ja aiheutetussa kaaoksessa minkään liiketoiminnan markkina-arvon määritteleminen kävi mahdottomaksi.
Sen sijaan, että finanssijärjestelmä olisi epäonnistuneena lakkautettu, maailman valtiot ovat panneet siihen lisää 9000 miljardia dollaria. Siinä on siis kaksitoista nollaa.)

Klondyke-metafora perustuu tulkintaan Adam Smithin legendaarisesta ”näkymättömästä kädestä”. Kun jokainen yksilö toimii oman etunsa (self-interest) mukaan, ”näkymätön käsi” jakaa resurssit kokonaisuuden hyödyksi.
Vertauskuvan ytimessä on rajattomuus, rajoittamattomuus, minkä takia se lieneekin rahavallalle varsin mieluisa vuosisadasta toiseen. Lontoon Cityn viinibaareissa kuulee kaksikymppisten meklareiden juhlallisesti vannovan Adam Smithin nimeen, ja vielä toinen pullo samppanjaa, kiitos.
”Näkymätön käsi” on rajattoman kasvun metafora. Mitä useammat ihmiset ja mitä enemmän omaa etuaan ajavat, sitä paremmaksi maailma menee. ”Näkymättömän käden” menestystä mitataan bruttokansantuotteen, tuotannon, osakehintojen kasvulla.
Lisää on hyvä, enemmän on paremmin.
Mutta hetkinen. Mitenkäs selitetään, että tuhansien pankkiirien omaa etua ajava toiminta kääntyi kokonaisuuden – finanssimaailman, läntisten teollisuusvaltioiden, maailman – valtavaksi vahingoksi?
Nyt voisi olla hyvä hetki kilpailevalle metaforalle.

”Näkymättömän käden” vastametafora on ”laidunmaan tragedia” (Tragedy of the Commons), joka julkaistiin Science-lehdessä 1968.
Garrett Hardingin ajatusleikissä joukko lehmänkasvattajia jakaa yhteisen laidunmaan. Jokainen lisää lehmiä laitumelle, joka köyhtyy asteittain, kunnes tuhoutuu. Yksittäisen farmarin hyöty koituu yhteiseksi vahingoksi, lopulta yksilölle itselleen.
Rajallisen maapallon metafora, säästäväisen yhteisvastuun idea, on siivittänyt siit´edes ekologista liikettä. (Harding olettaa, että laidunmaan köyhtymiseen ei löydy ”teknistä ratkaisua” kuten superlannoitetta; se selittää siis myös vihreiden syvän periaatteellisen ydinvoimavastaisuuden – maailmanselityksen sääntöjä ei saa rikkoa!)

Voi väittää, että finanssikriisi on noudattanut Laidunmaan tragediaa. Yksilöiden hyvä koitui yhteisön tappioksi. Taloustieteessä puhutaan ”ulkoisvaikutuksista” (externalities).
Oikeammin ”ulkoisvaikutukset” ovat kapitalismin sisäisvaikutuksia, talousjärjestelmän ydintä. Kriisi osoitti talousjärjestelmän ”prosyklisyyden” eli äärimmäistyvyyden kumpaankin suuntaan. Kuplan rakentuminen kiihdyttää kuplan paisumista ja laskun alettua paniikki johtaa romahdukseen.
Mitä enemmän lehmiä laitumelle pääsee, sitä useampia nautoja farmarit sinne vievät. Vaikka he tietävät, että laidun loppuu, he haluavat haukata viimeiset heinät. Järkevä ja vastuullinen lehmänkasvattaja, joka luopuu leikistä ennen muita, joutuu pilkattavaksi, menettää työnsä ja elinkeinonsa.
(Tästä syystä on mieletöntä riidellä siitä, "kuka osasi ennustaa" finanssikriisin. Kuka tahansa tiesi, että viritys sortuu, mutta ei, miten, milloin, miksi ja mitä siitä seuraa. Olennaista on, tai olisi, tai olisi ollut, estää seuraava katastrofi .)
Ristiriidan summaa John Cassidy erinomaisessa New Yorkerin artikkelissaan: ”Näkymättömästä kädestä on tullut näkymätön nyrkki.”

Onko raha rajallinen resurssi? Voiko ekonomistista tulla ekologisti? Voiko metaforan vaihtaa? Pitääkö se vaihtaa?

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa pohdintaa. Asia ei ehkä ole noin yksioikoinen kuitenkaan? Kai todellisuus on jossain välimaastossa.

    VastaaPoista
  2. Et ole ilmeisesti täysin ymmärtänyt yhteismaan tragediaa. Kyse on yksityis- ja yhteisomistuksen eroista.

    Yhteisomistus

    Jokaisella yksilöllä on henkilökohtainen kannuste ottaa yhteisestä resurssista itselleen niin paljon kuin vain mahdollista, koska jos jätät ottamatta eli jätät säästöön, niin joku toinen ottaa sen tai rohmuaa 'osaansa' enemmän. Näin käy esim. valtamerten kalavaroille ja kehitysmaiden metsille (maiden, joissa yksityisomistusta ei ole kunnolla toteutettu: Haiti, Meksiko (?)).

    Yksityisomistus

    Jos resurssi olisi yksityisomistuksessa (metsä, pelto, järvi, merialue, ...), niin omistajalla olisi edelleen kannuste maksimoida oma taloudellinen etunsa. Nyt kuitenkin ko. resurssin tase-arvo on otettava huomioon. Ryöstökalastamalla merialueen, hän maksimoisi lyhyen aikavälin tulonsa, mutta tuhoaisi kalavarannon ja näin ollen tulevien vuosien kalatuotot. Hän siis tuhoaisi tasearvonsa. Kalavarannon koolle ja vuotuiselle kalastusmäärälle löytyy optimi, joka maksimoi pitkän aikavälin kalatuottojen nykyarvon.

    Moderni pankkimaailma

    Finanssikriisissä yhteisomistusta on tietenkin veronmaksajien rahat ja keskuspankin luoma lisäraha, jonka he saavat pilkkahinnalla käyttöönsä. Veronmaksajien rahoihin heillä on pääsy A) talletustakuun*, B) 'implisiittisen pankkipelastuslain' muodossa. Nämä rakennelmat ovat keskusjohtoista suunnitelmataloutta, valtion ja pankkisektorin epäpyhää liittoa ja massiivista korruptiota (=fasismia). Tämä koko sektori on markkinatalouden ulkopuolista, valtion sponsoroimaa ryöstelyä.

    --
    * Talletustakuu mahdollistaa pidäkkeettömän pelaamisen tallettajien rahoilla ('Fractional Banking')**, koska talletukset ovat veronmaksajien vakuuttamia.
    ** Tee kulttuuriteko ja etsi tälle napakka suomenkielinen vastine, termi on tärkeä.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!