Pyramidihuijauksen uhrit pyrkivät raastuvassa saamaan takaisin edes osan rahoistaan. Sen sijaan arvopaperikaupustelijoiden petollisuudella keräämää moninkertaista hyötyä ei vaadita korvattavaksi niin sijoittajille kuin verojensa kautta tätä peliä rahoittamaan joutuneille kansalaisille.
Miksi?
Pyramidi vahingoittaa vain sijoittajiaan, jotka saavat maksaa ahneudestaan ja hyväuskoisuudestaan. Globaali pörssikupla vahingoittaa miljoonia viattomia ihmisiä ympäri maailman. Se on tuhonnut miljoonia työpaikkoja, aiheuttanut miljardien euroja edestä tappioita, konkursseja, pakkokeinoja, velkavankeutta, häätöjä, mittaamatonta inhimillistä hätää.
Ilman seurauksia.
Viattomat kärsivät kapitalismin konkurssista kahteen kertaan. Ensinnä jokainen kokee seuraukset suoraan – itse kunkin talous vähintään heikkenee, ellei romahda. Toisekseen jokainen veronmaksaja osallistuu rahavallan raunioiden raivaamiseen hurjilla summilla.
Paitsi, että nämä miljardit päätyvät tekohengittämään mätää järjestelmää ja pitämään yllä raharuhtinaiden totunnaista elintasoa, golf-klubeja, bisnes-luokan matkailua, viiden tähden hotelleja – nähdäpä joskus pankkiirit retkeilymajassa! – ne ovat poissa todellisista tarpeista.
Kapitalismin pelastamiseen uhratut sadat miljardit ovat poissa päiväkodeista, kouluista, liikenneturvallisuudesta, terveydenhuollosta, eläkkeistä ja sosiaalivakuutuksista. Rikoksesta hyötyjät eivät menetä rikoksesta saamiaan hyötyjä. He eivät saa rangaistusta.
Rikoksen uhrit maksavat vielä lisää, jotta rikolliset voivat jatkaa toimintaansa. Tältä osin pyramidipeli vain jatkuu, sijoittajiksi on pakotettu koko maailman väestö.
(...)
Kansanedustaja Uudeltamaalta (sd.) Toimittaja, talouskirjailija haastaa markkinauskovaiset ja valtiokonservatiivit. Järjen ja lähimmäisyyden puolesta. Tasa-arvoinen talous - Equal Economy.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Intro: Kolme pyramidia (iv)
MIKÄ ON rikollisen pyramidipelin ja hyväksyttävän pörssikuplan ero?
Samaan aikaan, kun Hannu Kailajärvi ja Bernie Madoff laskevat telkien takana, montako sataa tatuointia ehtivät tuomionsa aikana ottaa, investointipankkiirit, jotka ovat keränneet tähtitieteelliset tulot globaalin pörssipyramidin pyörittäjinä, ovat yhä vapaina. Edes kymmenien, satojen miljoonien aiheettomia bonuksia ei tarvitse palauttaa.
Miten sitten sijoittaja, joka on viimeisten vuosien aikana laittanut rahansa täysin kuvitteellisesti arvostettuihin arvopapereihin, eroaa pyramidipelin uhrista? Miksi ”analyytikot”, jotka ovat houkutelleet ihmisiltä rahaa katteettomiin sijoituksiin ja napanneet itse välistä reippaat palkkiot, ovat vähemmän vastuunalaisia kuin WinCapitan pyörittäjät?
Siksikö, että pyramidin pyörittäjät ovat toimineet tieten tahtoen ja osakevälittäjät – huolimatta komealta kalskahtavista ”analyytikon”, ”johtavan analyytikon” tai ”varapresidentin” titteleistään – tietämättömyydestä?
Tyhmyyskö on ansio?
Vai siksikö, että rahastot ovat kumminkin oikeasti sijoittaneet varat johonkin arvopapereihin ja WinCapitan tekijät eivät, vaikka lupasivat? Kun kerran sijoittajia kiinnostaa vain saamansa tuotto, WinCapitan rahastonhoitajat ovat huolehtineet varoista verrattomasti paremmin pysyttämällä ne käteisenä kuin rajusti syöksyville osake- ja velkamarkkinoille sijoittaneet ”ammattilaiset”.
Hannu Kailajärvi oli itse asiassa sijoitusnero.
Hän on kertonut poliisikuulusteluissa ”kokeilleensa” luvattua valuuttakauppaa, mutta vetäytyneensä poltettuaan näppinsä. Viisas ratkaisu. Ilmeisesti uhrien on saatavissa vielä joitakin miljoonia sijoituksistaan takaisinkin – toisin kuin riskirahastoihin sijoittaneilla.
Viime kädessä pyramidin pyörittäjien rikos on kavallus – syytteen mukaan asiakkaiden varoja on pantu omaan taskuun. Tämä syyte on vielä näytettävä toteen. Sen sijaan on jo varmaa, että sijoitus- ja riskirahastojen pyörittäjät ovat saaneet valtavaa hyötyä täysin harhaanjohtavista ja olemattomista arvostuksista.
He ovat varastaneet sijoittajien rahaa.
”Tässä pelissä kukaan Wall Streetillä ei tietenkään joutuisi tappiolle. Kaikki pistivät taskuun roimat bonukset ´menestyksistään´”, summaa Kiinan Morgan Stanleyn ex-ekonomisti Andy Xie. ”Useimmat olivat hölmöjä, jotka seurasivat laumaa. Jotkut, varsinkin ylimmässä johdossa, tiesivät että kyseessä on huijaus.
Samaan aikaan, kun Hannu Kailajärvi ja Bernie Madoff laskevat telkien takana, montako sataa tatuointia ehtivät tuomionsa aikana ottaa, investointipankkiirit, jotka ovat keränneet tähtitieteelliset tulot globaalin pörssipyramidin pyörittäjinä, ovat yhä vapaina. Edes kymmenien, satojen miljoonien aiheettomia bonuksia ei tarvitse palauttaa.
Miten sitten sijoittaja, joka on viimeisten vuosien aikana laittanut rahansa täysin kuvitteellisesti arvostettuihin arvopapereihin, eroaa pyramidipelin uhrista? Miksi ”analyytikot”, jotka ovat houkutelleet ihmisiltä rahaa katteettomiin sijoituksiin ja napanneet itse välistä reippaat palkkiot, ovat vähemmän vastuunalaisia kuin WinCapitan pyörittäjät?
Siksikö, että pyramidin pyörittäjät ovat toimineet tieten tahtoen ja osakevälittäjät – huolimatta komealta kalskahtavista ”analyytikon”, ”johtavan analyytikon” tai ”varapresidentin” titteleistään – tietämättömyydestä?
Tyhmyyskö on ansio?
Vai siksikö, että rahastot ovat kumminkin oikeasti sijoittaneet varat johonkin arvopapereihin ja WinCapitan tekijät eivät, vaikka lupasivat? Kun kerran sijoittajia kiinnostaa vain saamansa tuotto, WinCapitan rahastonhoitajat ovat huolehtineet varoista verrattomasti paremmin pysyttämällä ne käteisenä kuin rajusti syöksyville osake- ja velkamarkkinoille sijoittaneet ”ammattilaiset”.
Hannu Kailajärvi oli itse asiassa sijoitusnero.
Hän on kertonut poliisikuulusteluissa ”kokeilleensa” luvattua valuuttakauppaa, mutta vetäytyneensä poltettuaan näppinsä. Viisas ratkaisu. Ilmeisesti uhrien on saatavissa vielä joitakin miljoonia sijoituksistaan takaisinkin – toisin kuin riskirahastoihin sijoittaneilla.
Viime kädessä pyramidin pyörittäjien rikos on kavallus – syytteen mukaan asiakkaiden varoja on pantu omaan taskuun. Tämä syyte on vielä näytettävä toteen. Sen sijaan on jo varmaa, että sijoitus- ja riskirahastojen pyörittäjät ovat saaneet valtavaa hyötyä täysin harhaanjohtavista ja olemattomista arvostuksista.
He ovat varastaneet sijoittajien rahaa.
”Tässä pelissä kukaan Wall Streetillä ei tietenkään joutuisi tappiolle. Kaikki pistivät taskuun roimat bonukset ´menestyksistään´”, summaa Kiinan Morgan Stanleyn ex-ekonomisti Andy Xie. ”Useimmat olivat hölmöjä, jotka seurasivat laumaa. Jotkut, varsinkin ylimmässä johdossa, tiesivät että kyseessä on huijaus.
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Intro: Kolme pyramidia (iii)
(...)
Melkomoinen ironia. Kuka tahansa työtön, lukutaidoton sekakäyttäjä sai pankista lainaa omaa taloa varten - mutta maailman arvostetuimmat rahalaitokset eivät saaneet toisiltaan luottoa.
Tappiot alkoivat purkautua piinallisen hitaasti. Suuri investointipankki Merrill Lynch ilmoitti lokakuussa 2007 ottaneensa takkiin 5,5 miljardia dollaria; kolme viikkoa myöhemmin se lisäsi summaan summittaiset kolme miljardia. Sveitsiläinen jättipankki UBS kertoi hävinneensä 3,4 miljardia, johon se kohta lisäsi 10 miljardia. Noin. Suunnilleen. Öbaut.
Hermostuneisuus levisi, huhujen karuselli pyöri, epäilykset kasaantuivat, epätoivo ja paniikki yltyivät. George W. Bushin hallitus lappasi lainamarkkinoille rahaa kymmeniä miljardeja, mutta samaan aikaan kirjanpitosääntöjen määräämät alaskirjaukset puolestaan laskivat jokaisen rahalaitoksen luottokelpoisuutta. Bear Sternsin hanat suljettiin, kun virheellisesti luultiin sen olevan vararikossa, ja myytiin pilkkahintaan JP Morganille.
14.9. 2007 satojen metrien jonot kiersivät brittiläisen Northern Rockin konttoreiden kortteleita. Paniikkiin joutuneet säästäjät yrittivät tyhjentää tilejään. Britannian hallitus tuli apuun ja otti pankin haltuunsa.
Hallitus sosialisoi ensimmäisen pankin. Globaali rahoituspyramidi alkoi sortua.
EN USKALTANUT laittaa rahojani WinCapitaan – mikä oli virhe.
Pikkumaisuuttani ryhdyin epäilemään klubilaisten laskutaitoa. Satojen prosenttien vuosituotot eivät olleet moninkertaistaneet ”lisenssien” hintaa. Ja Pinken väittämä joulukuun 31,2 prosentin tuotosta ei pidä paikkansa edes suhteessa omaan – mahdollisesti fiktiiviseen – materiaaliin. Liike on 312 ”pips”, joka ei ole prosentin kymmenysosa, vaan viimeiset desimaalit mistä tahansa luvusta. Casioni ilmoittaa, että todellinen nousu, tai ”todellinen”, oli 2,4 prosenttia.
Ikävä kyllä kaikki muut vaihtoehdot olivat huonompia. Vuosi 2008 oli huonoin pörssivuosi koskaan.
Globaali pörssi-indeksi laski 42,1 prosenttia. 28 pörssin arvosta katosi puolet, myös Suomessa . Ainoana maailmassa Tunisian pörssi päätyi plussalle, mikä herättää kysymyksen, pitäisikö Suomenkin keskittyä tuottamaan sitrushedelmiä, oliiviöljyä ja halpoja t-paitoja.
Edellisen vuoden subprime-kriisi oli vakiintunut yleiseksi markkinamelankoliaksi, kunnes syyskuussa alkoi suuri rytinä. Puolivaltiolliset asuntolainapankit Fannie Mae ja Freddie Mac sosialisoitiin. Syntyi paniikki, koska nämä jättilaitokset olivat joko myöntäneet tai taanneet peräti puolet Yhdysvaltain asuntolainoista – ja 5,2 miljardin dollarin edestä pelureiden velkakirjoja.
Viikon kuluttua, 14. syyskuuta, Merrill Lynch myydään Bank of Americalle, ja samana päivänä vielä suurempi investointipankki Lehman Brothers tekee Yhdysvaltain historian suurimman konkurssin. Lehmanin holveista alkoi kantautua hirvittävää löyhkää, joka osoittautuu velkakirjojen kaikkein kelvottomimmaksi sedimentiksi: ”myrkkyjätteeksi”.
Moni velkakirjojen ostaja on ottanut vakuutuksen sijoituksensa arvonlaskun varalta. Vakuutusjätti AIG, joka on myynyt suuren osan näistä suojauksista, joutuu vaikeuksiin ja liittovaltio hankkii 85 miljardilla sen 80-prosenttiseen omistukseensa. Myöhemmin pankkiin pannaan toinen mokoma lisää, ja SJESSS on valmis.
Sosialisointi-jota-ei-saa-sanoa-sosialisoinniksi.
Tästä masentuneina AIG:n johtajat vetäytyvät ylelliseen kalifornialaiseen kylpylään ja kuluttavat painotuoreista veronmaksajien rahoista 139 000 dollaria hotellihuoneisiin, 147 301 dollaria illallisiin, 23 380 dollaria kylpylähoitoihin ja 9980 dollaria huonepalveluun . Edes kahdeksan päivän rentoutuminen ei auta, joten 2009 yhtiön on maksettava tukimiljardeistaan vielä 165 miljoonan dollarin lohdutusrahat 70 johtajalleen, vähintään miljoona per kärsä
Lokakuun 6. päivänä alkaa verenvuodatus Wall Streetillä – ja koko maailmassa.
Maanantai: Brasilian ja Venäjän pörssit suljetaan. Islannin kruunusta katoaa ennen lounasta 30 prosenttia: Glitnir ja Landsbanki kansallistetaan, Kaupthing saa elää torstaihin. Hollannin perjantaina sosialisoiman Fortisi-pankin toiminnot myydään ranskalaispankille. Saksan valtio pelastaa asuntoluottopankin.
Tiistai: Venäjän pörssi on kokeeksi auki.
Keskiviikko: Britannian hallitus pelastaa Royal Bank of Scotlandin ja seitsemän muuta pankkia 25 miljardilla punnalla ja varaamalla peräti 500 miljardia puntaa hätäapuun. Venäjän ja Indonesian pörssit suljetaan.
Torstai: Islannin kruunu ei kelpaa enää edes piirustuspaperiksi romahdettuaan 70 prosenttia lisää. Reykjavikin baareissa alkaa pitkä viikonloppu.
Perjantai: Ensimmäisen tunnin aikana Lontoon, Pariisin ja Frankfurtin pörssit putoavat 10 prosenttia. New Yorkin pörssien arvosta on haihtunut viikossa viidennes. Ja ylikin. Washington Mutual- ja Wachovia-pankit viedään kirpputorille. Japanilainen vakuutusyhtiö Yamato Life joutuu konkurssiin.
Finanssikriisi ja sijoittajapaniikki levisi nyt valon nopeudella kaikkialle maailmaan, koko globaalin talouden katastrofiksi. Yritykset peruuttivat ostoja ja investointeja, minkä voivat. Tuonti ja vienti alkoi supistua rajusti: Japanin vienti puolittui maaliskuussa 2009 verrattuna vuotta aikaisempaan. Tuotanto romahti. Suomen teollisuustuotanto väheni peräti viidenneksen tammikuussa 2009 suhteessa vuoden takaiseen ja metsäteollisuus käsittämättömät 35 prosenttia .
Luvut ovat kuin Pentti Linkolan päiväunista, mutta tarkoittavat myös huolta ja suoranaista hätää kymmenille tuhansille suomalaisille perheille.
Ahneuden siivittämä mielipuolinen riskinotto, ideologinen ylimielisyys ja piittaamattomuus aiheuttavat suurta kärsimystä miljoonille täysin viattomille ihmisille. Wall Street on syyllistynyt rikokseen ihmiskuntaa vastaan.
JATKUU
Melkomoinen ironia. Kuka tahansa työtön, lukutaidoton sekakäyttäjä sai pankista lainaa omaa taloa varten - mutta maailman arvostetuimmat rahalaitokset eivät saaneet toisiltaan luottoa.
Tappiot alkoivat purkautua piinallisen hitaasti. Suuri investointipankki Merrill Lynch ilmoitti lokakuussa 2007 ottaneensa takkiin 5,5 miljardia dollaria; kolme viikkoa myöhemmin se lisäsi summaan summittaiset kolme miljardia. Sveitsiläinen jättipankki UBS kertoi hävinneensä 3,4 miljardia, johon se kohta lisäsi 10 miljardia. Noin. Suunnilleen. Öbaut.
Hermostuneisuus levisi, huhujen karuselli pyöri, epäilykset kasaantuivat, epätoivo ja paniikki yltyivät. George W. Bushin hallitus lappasi lainamarkkinoille rahaa kymmeniä miljardeja, mutta samaan aikaan kirjanpitosääntöjen määräämät alaskirjaukset puolestaan laskivat jokaisen rahalaitoksen luottokelpoisuutta. Bear Sternsin hanat suljettiin, kun virheellisesti luultiin sen olevan vararikossa, ja myytiin pilkkahintaan JP Morganille.
14.9. 2007 satojen metrien jonot kiersivät brittiläisen Northern Rockin konttoreiden kortteleita. Paniikkiin joutuneet säästäjät yrittivät tyhjentää tilejään. Britannian hallitus tuli apuun ja otti pankin haltuunsa.
Hallitus sosialisoi ensimmäisen pankin. Globaali rahoituspyramidi alkoi sortua.
EN USKALTANUT laittaa rahojani WinCapitaan – mikä oli virhe.
Pikkumaisuuttani ryhdyin epäilemään klubilaisten laskutaitoa. Satojen prosenttien vuosituotot eivät olleet moninkertaistaneet ”lisenssien” hintaa. Ja Pinken väittämä joulukuun 31,2 prosentin tuotosta ei pidä paikkansa edes suhteessa omaan – mahdollisesti fiktiiviseen – materiaaliin. Liike on 312 ”pips”, joka ei ole prosentin kymmenysosa, vaan viimeiset desimaalit mistä tahansa luvusta. Casioni ilmoittaa, että todellinen nousu, tai ”todellinen”, oli 2,4 prosenttia.
Ikävä kyllä kaikki muut vaihtoehdot olivat huonompia. Vuosi 2008 oli huonoin pörssivuosi koskaan.
Globaali pörssi-indeksi laski 42,1 prosenttia. 28 pörssin arvosta katosi puolet, myös Suomessa . Ainoana maailmassa Tunisian pörssi päätyi plussalle, mikä herättää kysymyksen, pitäisikö Suomenkin keskittyä tuottamaan sitrushedelmiä, oliiviöljyä ja halpoja t-paitoja.
Edellisen vuoden subprime-kriisi oli vakiintunut yleiseksi markkinamelankoliaksi, kunnes syyskuussa alkoi suuri rytinä. Puolivaltiolliset asuntolainapankit Fannie Mae ja Freddie Mac sosialisoitiin. Syntyi paniikki, koska nämä jättilaitokset olivat joko myöntäneet tai taanneet peräti puolet Yhdysvaltain asuntolainoista – ja 5,2 miljardin dollarin edestä pelureiden velkakirjoja.
Viikon kuluttua, 14. syyskuuta, Merrill Lynch myydään Bank of Americalle, ja samana päivänä vielä suurempi investointipankki Lehman Brothers tekee Yhdysvaltain historian suurimman konkurssin. Lehmanin holveista alkoi kantautua hirvittävää löyhkää, joka osoittautuu velkakirjojen kaikkein kelvottomimmaksi sedimentiksi: ”myrkkyjätteeksi”.
Moni velkakirjojen ostaja on ottanut vakuutuksen sijoituksensa arvonlaskun varalta. Vakuutusjätti AIG, joka on myynyt suuren osan näistä suojauksista, joutuu vaikeuksiin ja liittovaltio hankkii 85 miljardilla sen 80-prosenttiseen omistukseensa. Myöhemmin pankkiin pannaan toinen mokoma lisää, ja SJESSS on valmis.
Sosialisointi-jota-ei-saa-sanoa-sosialisoinniksi.
Tästä masentuneina AIG:n johtajat vetäytyvät ylelliseen kalifornialaiseen kylpylään ja kuluttavat painotuoreista veronmaksajien rahoista 139 000 dollaria hotellihuoneisiin, 147 301 dollaria illallisiin, 23 380 dollaria kylpylähoitoihin ja 9980 dollaria huonepalveluun . Edes kahdeksan päivän rentoutuminen ei auta, joten 2009 yhtiön on maksettava tukimiljardeistaan vielä 165 miljoonan dollarin lohdutusrahat 70 johtajalleen, vähintään miljoona per kärsä
Lokakuun 6. päivänä alkaa verenvuodatus Wall Streetillä – ja koko maailmassa.
Maanantai: Brasilian ja Venäjän pörssit suljetaan. Islannin kruunusta katoaa ennen lounasta 30 prosenttia: Glitnir ja Landsbanki kansallistetaan, Kaupthing saa elää torstaihin. Hollannin perjantaina sosialisoiman Fortisi-pankin toiminnot myydään ranskalaispankille. Saksan valtio pelastaa asuntoluottopankin.
Tiistai: Venäjän pörssi on kokeeksi auki.
Keskiviikko: Britannian hallitus pelastaa Royal Bank of Scotlandin ja seitsemän muuta pankkia 25 miljardilla punnalla ja varaamalla peräti 500 miljardia puntaa hätäapuun. Venäjän ja Indonesian pörssit suljetaan.
Torstai: Islannin kruunu ei kelpaa enää edes piirustuspaperiksi romahdettuaan 70 prosenttia lisää. Reykjavikin baareissa alkaa pitkä viikonloppu.
Perjantai: Ensimmäisen tunnin aikana Lontoon, Pariisin ja Frankfurtin pörssit putoavat 10 prosenttia. New Yorkin pörssien arvosta on haihtunut viikossa viidennes. Ja ylikin. Washington Mutual- ja Wachovia-pankit viedään kirpputorille. Japanilainen vakuutusyhtiö Yamato Life joutuu konkurssiin.
Finanssikriisi ja sijoittajapaniikki levisi nyt valon nopeudella kaikkialle maailmaan, koko globaalin talouden katastrofiksi. Yritykset peruuttivat ostoja ja investointeja, minkä voivat. Tuonti ja vienti alkoi supistua rajusti: Japanin vienti puolittui maaliskuussa 2009 verrattuna vuotta aikaisempaan. Tuotanto romahti. Suomen teollisuustuotanto väheni peräti viidenneksen tammikuussa 2009 suhteessa vuoden takaiseen ja metsäteollisuus käsittämättömät 35 prosenttia .
Luvut ovat kuin Pentti Linkolan päiväunista, mutta tarkoittavat myös huolta ja suoranaista hätää kymmenille tuhansille suomalaisille perheille.
Ahneuden siivittämä mielipuolinen riskinotto, ideologinen ylimielisyys ja piittaamattomuus aiheuttavat suurta kärsimystä miljoonille täysin viattomille ihmisille. Wall Street on syyllistynyt rikokseen ihmiskuntaa vastaan.
JATKUU
torstai 23. huhtikuuta 2009
Intro: Kolme pyramidia (ii)
(WinCapitan) Aineisto on vaikeaselkoista, mutta kukaan ei kehtaa tunnustaa, ettei ymmärrä. Viime kädessä kaikki luottavat toisiinsa: joku kyllä varmasti tietää.
Sijoittajia yhdistää myös vakaumus siitä, että valtio ja varsinkin verottaja ovat varurastumisen vakavin este. Kun vetäjät vihjailevatvat, että on ”jokaisen oma asia” ilmoittaa voitto-osuudet verottajalle, sijoittajat iskevät toisilleen tyytyväisinä silmää.
Se, että WinClub ei ole Rahoitustarkastuksen syynissä, on vain myönteinen asia. Erityistä hyväksyntää herättää tieto, että ”Worldwide Investment Company corp on offshore-yhtiö”. Tässä ollaan fiksujen miesten mukana, jotka ovat näyttäneet pitkää nenää kateellisille, ilkeille viranomaisille ja operoivat veroparatiisissa. Ähäkutti!
WinClubiin heijastuu jokaisen osallistujan haave vapaudesta kuin Jäniksen vuodessa, irtautuisi ikävästä yhteiskunnasta ja nautiskelisi Karibian lämmöstä.
Niinpä Pinken power pointeissa ei esitellä markkina-analyysejä tai dokumentoituja faktoja, kuten ei WinCapitan sijoittajailloissakaan. Yksi mukana ollut muistaa vain, että esittelijät saapuivat tilaisuuteen komeilla autoilla, jotka oli ansaittu kotiutetuilla voitoilla. Miehet supisivat tauoilla toisilleen, kuka oli kuulemma nostanut voittotililtään juuri 60 000 euroa. Ja kuka oli juuri lopettanut työt huonekalumyyjänä, koska hänen ei enää tarvitse. Tietenkään kukaan ei nähnyt tiliotteita tai kuitteja, sehän nyt olisi vallan törkeätä, tai muitakaan todisteita.
Kyse on luottamuksesta.
Kuten Pinke vakuuttaa power pointissaan: ”Mukana isompiakin sijoittajia > 10 000 eur. Isojen sijoittajien mukanaolo tuo myös varmuutta toimintaan: ammattitaitoinen sijoittaja ei laita rahojaan likoon, ellei ole varma hommasta.”
JA MIKÄ ETTEI. Maailma oli täynnä rahaa, joka odottaa ottajaansa. Kun rikkaat maat luopuivat pääomien sääntelystä, maailmantalouteen alkoi tulvia rauhatonta rahaa, joka etsii joka sekunti parasta tuottoa ympäri planeettaa. Samaan aikaan investointipankit keksivät kuumeisesti uusia arvopapereita, joilla olemassaolevasta rahasta loihditaan lisää rahaa.
Se oli alkemistien aikakausi.
1980-luvulta alkaen Yhdysvaltojen pankit ovat myyyneet luottonsa, varsinkin asuntolainat, eteenpäin sijoittajille. Lainat "arvopaperistetaan". Investointipankit taas "strukturoivat" eli yhdistelevät niitä uusiksi joukkovelkakirjoiksi ja myyvät edelleen edelleen. Rahasta tehdään rahaa.
Amerikkalaiset asuntolainamarkkinat ovat valtavat, joten näiden joukkovelkakirjojen kauppa kasvoi pökerryttävää vauhtia. Sen arvo oli viime vuonna noin neljäsosa koko Yhdysvaltain velkakirjamarkkinasta eli 4500 miljardia euroa. Paperista joka viides oli sittemmin legendaariseen maineeseen kohonnutta sub-primea.
Sub-prime eli ”alle priiman” on markkinoiden hellyttävä kiertoilmaus roskaluotolle. Kun asuntolainoja tyrkytettiin kaikelle kansalle, myös sosiaaliavun varassa eläjät saivat yllätyksekseen toteuttaa Amerikkalaista Unelmaa omasta kodista.
Alkuvuonna 2007 lukuisat suuret asuntoluottolaitokset hakeutuivat konkurssiin. Alkuperäisten lainoittajien tappiot ovat kuitenkin taskurahaa verrattuna riskirahastojen valtaviin vastuisiin, joihin ne joutuivat käytettyään monikymmenkertaista velkavipua. Kuten investointipankki Bear Stearns, joka oli kasvattanut 35 miljoonan sijoituksensa subprime-rahastossa lähes satakertaiseksi velaksi.
Pankit vippaavat jatkuvasti toisilleen lyhyeksi aikaa hiuksianostattavia summia, jopa 50 kertaa oman pääomansa verran. Silti kukaan ei halunnut lainata juhannuksena 2007 Bear Sternsille 3,2 miljardia dollaria rahastonsa pelastamiseksi. Asuntolainajohdannaisten arvo syöksyi upoksiin.
Mikä se arvo oikeastaan oli? Ja miten se vaikuttaa toisiin, siihen sidottuihin arvopapereihin? Miten pitää hinnoitella vakuutukset, joilla näiden papereiden arvonlaskua ja asuntoluottotappioita vastaan on suojauduttu?
Kukaan ei tiennyt. Asuntolainoista johdettuja papereita oli markkinoilla valtavasti, ja niiden arvo riippui aina toisista papereista. Nyt arvopapereilla ei ollut arvoa. Niistä tuli arvottomia.
Kukaan ei tiennyt, millaisia tappioita kullekin oli tulossa. Kukaan ei voinut enää luottaa toisiinsa. Keskinäinen lainamarkkina jäätyi kuin Räyringinjärvi nälkäsyksynä 1867.
Melkomoinen ironia. Kuka tahansa työtön, lukutaidoton sekakäyttäjä sai pankista lainaa omaa taloa varten - mutta maailman arvostetuimmat rahalaitokset eivät saaneet toisiltaan luottoa.
JATKUU
Sijoittajia yhdistää myös vakaumus siitä, että valtio ja varsinkin verottaja ovat varurastumisen vakavin este. Kun vetäjät vihjailevatvat, että on ”jokaisen oma asia” ilmoittaa voitto-osuudet verottajalle, sijoittajat iskevät toisilleen tyytyväisinä silmää.
Se, että WinClub ei ole Rahoitustarkastuksen syynissä, on vain myönteinen asia. Erityistä hyväksyntää herättää tieto, että ”Worldwide Investment Company corp on offshore-yhtiö”. Tässä ollaan fiksujen miesten mukana, jotka ovat näyttäneet pitkää nenää kateellisille, ilkeille viranomaisille ja operoivat veroparatiisissa. Ähäkutti!
WinClubiin heijastuu jokaisen osallistujan haave vapaudesta kuin Jäniksen vuodessa, irtautuisi ikävästä yhteiskunnasta ja nautiskelisi Karibian lämmöstä.
Niinpä Pinken power pointeissa ei esitellä markkina-analyysejä tai dokumentoituja faktoja, kuten ei WinCapitan sijoittajailloissakaan. Yksi mukana ollut muistaa vain, että esittelijät saapuivat tilaisuuteen komeilla autoilla, jotka oli ansaittu kotiutetuilla voitoilla. Miehet supisivat tauoilla toisilleen, kuka oli kuulemma nostanut voittotililtään juuri 60 000 euroa. Ja kuka oli juuri lopettanut työt huonekalumyyjänä, koska hänen ei enää tarvitse. Tietenkään kukaan ei nähnyt tiliotteita tai kuitteja, sehän nyt olisi vallan törkeätä, tai muitakaan todisteita.
Kyse on luottamuksesta.
Kuten Pinke vakuuttaa power pointissaan: ”Mukana isompiakin sijoittajia > 10 000 eur. Isojen sijoittajien mukanaolo tuo myös varmuutta toimintaan: ammattitaitoinen sijoittaja ei laita rahojaan likoon, ellei ole varma hommasta.”
JA MIKÄ ETTEI. Maailma oli täynnä rahaa, joka odottaa ottajaansa. Kun rikkaat maat luopuivat pääomien sääntelystä, maailmantalouteen alkoi tulvia rauhatonta rahaa, joka etsii joka sekunti parasta tuottoa ympäri planeettaa. Samaan aikaan investointipankit keksivät kuumeisesti uusia arvopapereita, joilla olemassaolevasta rahasta loihditaan lisää rahaa.
Se oli alkemistien aikakausi.
1980-luvulta alkaen Yhdysvaltojen pankit ovat myyyneet luottonsa, varsinkin asuntolainat, eteenpäin sijoittajille. Lainat "arvopaperistetaan". Investointipankit taas "strukturoivat" eli yhdistelevät niitä uusiksi joukkovelkakirjoiksi ja myyvät edelleen edelleen. Rahasta tehdään rahaa.
Amerikkalaiset asuntolainamarkkinat ovat valtavat, joten näiden joukkovelkakirjojen kauppa kasvoi pökerryttävää vauhtia. Sen arvo oli viime vuonna noin neljäsosa koko Yhdysvaltain velkakirjamarkkinasta eli 4500 miljardia euroa. Paperista joka viides oli sittemmin legendaariseen maineeseen kohonnutta sub-primea.
Sub-prime eli ”alle priiman” on markkinoiden hellyttävä kiertoilmaus roskaluotolle. Kun asuntolainoja tyrkytettiin kaikelle kansalle, myös sosiaaliavun varassa eläjät saivat yllätyksekseen toteuttaa Amerikkalaista Unelmaa omasta kodista.
Alkuvuonna 2007 lukuisat suuret asuntoluottolaitokset hakeutuivat konkurssiin. Alkuperäisten lainoittajien tappiot ovat kuitenkin taskurahaa verrattuna riskirahastojen valtaviin vastuisiin, joihin ne joutuivat käytettyään monikymmenkertaista velkavipua. Kuten investointipankki Bear Stearns, joka oli kasvattanut 35 miljoonan sijoituksensa subprime-rahastossa lähes satakertaiseksi velaksi.
Pankit vippaavat jatkuvasti toisilleen lyhyeksi aikaa hiuksianostattavia summia, jopa 50 kertaa oman pääomansa verran. Silti kukaan ei halunnut lainata juhannuksena 2007 Bear Sternsille 3,2 miljardia dollaria rahastonsa pelastamiseksi. Asuntolainajohdannaisten arvo syöksyi upoksiin.
Mikä se arvo oikeastaan oli? Ja miten se vaikuttaa toisiin, siihen sidottuihin arvopapereihin? Miten pitää hinnoitella vakuutukset, joilla näiden papereiden arvonlaskua ja asuntoluottotappioita vastaan on suojauduttu?
Kukaan ei tiennyt. Asuntolainoista johdettuja papereita oli markkinoilla valtavasti, ja niiden arvo riippui aina toisista papereista. Nyt arvopapereilla ei ollut arvoa. Niistä tuli arvottomia.
Kukaan ei tiennyt, millaisia tappioita kullekin oli tulossa. Kukaan ei voinut enää luottaa toisiinsa. Keskinäinen lainamarkkina jäätyi kuin Räyringinjärvi nälkäsyksynä 1867.
Melkomoinen ironia. Kuka tahansa työtön, lukutaidoton sekakäyttäjä sai pankista lainaa omaa taloa varten - mutta maailman arvostetuimmat rahalaitokset eivät saaneet toisiltaan luottoa.
JATKUU
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Intro: Kolme pyramidia (i)
MIEHET OVAT ISTUNEET autossa jo pitkään. Joulukuun alkupäivä kääntyy jo illaksi. Sune Borefors päättää, että on aika. Hän astuu autosta ulos, muut seuraavat. Hiekkatietä peittää ohut lumi, joka on jo sohjoontumassa, kun siihen jää kuudet jalanjäljet.
Miehet astuvat pienen punaisen lomamökin pihaan, Nässjön pikkukaupungin ulkopuolella, Keski-Ruotsissa.
Märälle etupihalle on kasattu iso röykkiö rakennusjätettä: lastulevyjä, kaapinrunkoja ja vanha tiskipöytä, myös talousjätteitä ja roskia, oluttölkkejä. Mökissä on tekeillä remontti, niin asukas on kertonut naapurille.
Televisio kajastaa sisältä. Osa miehistä kiertää sovitusti valvomaan ulospääsyjä talon taakse. Sieltä häämöttää Spexhulta-järven harmaa selkä, kesällä täällä on varmasti viihtyisää. Muut ryhmittyvät ulko-ovelle, valmiina tarvittaessa murtamaan sen.
Koputus. Oven avaa 46-vuotias kulmikaspiirteinen mies, joka yllättyy silminnähden vierailusta. Suomalaiset nyökkäävät. Hän se on. Valokuvan mies.
Mies esittäytyy väärällä nimellä, mutta uudelleen kysyttäessä tunnustaa. Suomalainen poliisi ilmoittaa, että hänet on pidätetty. Kun rikoksesta epäilty kerää tavaroitaan lähteäkseen mukaan, poliisit tutkivat mökin ainoan huoneen. Tietokone on käynnissä, netti päällä. Kolme matkapuhelinta. Ruokakaapissa on tonnikalasäilykkeitä ja eineksiä. Niillä mies on pääasiallisesti elellyt sen puoli vuotta, jonka hän on kököttänyt ahtaassa, koleassa mökissä. Sanojensa mukaan henkensä puolesta peläten.
Löytyy myös melkoinen rahavarasto, kruunuina ja euroina.
Mutta ei läheskään niitä 97 miljoonaa euroa, jotka Hannu Kailajärvi keräsi tuhansilta rikastumisenhaluisilta suomalaisilta WinCapita-rahastoon, jota pidetään Suomen historian suurimpana pyramidihuijauksena .
TOINEN PIDÄTYS: New York, viikkoa aikaisemmin. Theodore Cacioppi, FBI:n agentti, saapuu puoli yhdeksältä aamulla osoitteeseen 133 East 64th Street ja soittaa ylimmän kerroksen loistoasunnon ovea. 70-vuotias vakava herra avaa oven. ”Tulin selvittämään, onko kaikelle jokin viaton selitys”, agentti sanoo kohteliaasti. ”Ei ole”, vanha mies vastaa. ”Olen valmistautunut menemään vankilaan”.
Edellisenä iltana tämä herra on murtunut toimistossaan ja tunnustanut pojilleen kaiken. Valtavan sijoitusrahaston perustaja ja johtaja, Wall Streetin legenda, entinen Nasdaq-pörssin hallituksen puheenjohtaja ja Floridan rahapiirien arvossapidetty isähahmo Bernard Madoff on pyörittänyt maailman suurinta pyramidihuijausta, jossa on hävitetty 65 miljardia dollaria, noin 52 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin Nokian koko vuoden liikevaihto, joten paikalle kutsuttu lakimies oli ottanut yhteyttä rahoitustarkastukseen (SEC) ja liittovaltion viranomaisiin.
Aamu-uutiset saavat aikaan maanjäristyksen Wall Streetillä. Sijoitusyhtiö Fairfield Greenwich Groupin myyntimies Andrew Douglass kauppaa juuri puhelimessa asiakkaalleen uutta Emerald-rahastoa, jota Madoff johtaisi, kun televisio näyttää rahoitusvelhon käsiraudoissa. Fairfieldin luotsaamista 14,1 miljardista 48 prosenttia on sijoitettu Madoffiin .
Seuraavina viikkoina seurataan vahingoniloisina, keiltä kaikilta ökyrikkailta tämä perverssi Robin Hood onkaan ryövännyt kymmeniä, satoja miljoonia: elokuvaohjaaja Steven Spielbergiltä, nobelisti Elie Wieseliltä, kiinteistö- ja lehtimoguli Mort Zuckermanilta. Rahojaan menettivät tv-juontaja Larry King,
näyttelijät John Malkovich, Kenneth Bacon ja Uma Thurman; hermoromahduksen partaalla on myös elokuvaohjaaja Pedro Almódovar. Pahiten kärsivät varakkaat Floridan eläkeläiset ja useat säätiöt.. Juutalainen hyväntekeväisyystyö saa iskun, jollaiseen ei pysty edes Osama bin Laden.
Voi ymmärtää, etteivät Palm Beach Country Clubilla (pääsymaksu 350 000 dollaria) seurustelevat seniorit kyselleet, millä konstilla Bernie-setä kykeni tuottamaan täsmällisen 10 prosentin vuosituoton täysin suhdanteista riippumatta. Käsittämätöntä sen sijaan on, että Madoff-huijauksen suurimmat häviäjät, arvostetut pankit ja rahastoyhtiöt, eivät lainkaan valvoneet asiakkaidensa sijoituksia.
HSBC-pankin tappiot: miljardi. Euroopan suurin pankki Banco Santander menetti 3,1 miljardia. Access International 1,4 miljardia. Fortis Bank 1,4 miljardia. Union Bancaire Privet: 1,1 miljardia. Benbasset & Cie: 935 miljoonaa. Espanjan BBVA: 404 miljoonaa. Italian UniCredit –pankki 835 miljoonaa…
Näitä instituutioita ei lainkaan häirinnyt se, että Madoffin jättiläisfirman tilitoimistona oli kolmen hengen konttori kaupungin ulkopuolella. Sillä välin, kun tilitoimiston 78-vuotias omistaja pelasi golfia Floridassa, yksi ainoa kirjanpitäjä huolehti 26 neliön työhuoneessaan satojen miljoonien dollarien päivittäisistä transaktioista – tai sitten tosiaankaan ei.
Madoffin romahdus paljasti siis, että maailmantalouden – siis maailman – vakavasti otettavimmat laitokset valehtelivat asiakkailleen kylmäverisesti. Samalta tunkiolta löytyivät vielä iljettävämmät saalistajat, Faifieldin kaltaiset siipeilijärahastot, jotka kehtasivat itse rahastaa 20 prosentin voitto-osuuden yksinkertaisesta pankkisiirrosta: asiakkaiden tililtä Madoffille.
Fairfield poltti pyramidissa häikäisevät 7,3 miljardia dollaria. Myös Tremont Capital Management (3,3 miljardin häviö) ja Kingate Management (2,8 miljardia) ja usea pienempikin rahasto otti välistä kymmeniä miljoonia vain ja ainoastaan siitä, että niillä oli pääsy Madoffin Ihmeelliseen Tuottoautomaattiin.
Nekin olivat pyramidihuijauksia. Vähintään välillisesti.
Joulukuun 22. päivän iltana René-Thierry Magon de la Villecuchet, ranskalainen aatelismies ja rahoituskonsultti, jäi yksin 22. kerroksen toimistoonsa 509 Madison Avenuella. Hän pyöritti luxemburgilaista LuxAlpha-rahastoa ja Neitsytsaarille rekisteröityä Leveraged Options Arbitrage Fundia, jotka olivat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria omia ja asiakkaiden - mukaan lukien Monacon
ruhtinaan ex-vävy Philippe Junot ja maailman rikkain nainen, L´Oreal-perijätär Liliane Bettencourt – rahoja Madoffiin.
De la Villecuchet tyhjensi purkin unilääkkeitä ja viilsi ranteensa auki.
”Hän oli kunniallinen kapitalisti”, vainajan veli Bertrand Magon de la Villecuchet totesi. ”Hän tunsi olevansa vastuussa ja syyllinen. Tämän päivän rahoitusmaailmassa ei kanneta vastuuta, kukaan ei suostu ottamaan syytä niskoilleen.”
HANNU KAILAJÄRVI ja Bernie Madoff ovat tämän aikakauden ikonit: Ikuisesti lisääntyvän rahan ajan, Tyhjästä taiotun varallisuuden ajan. Ideologisen kapitalismin kulta-ajan.
Finanssi-illuusio kesti 20 vuotta. Se alkoi 27.10. 1986, jolloin Lontoon rahoituskeskuksessa rävähti Big Bang: pääoma- ja arvopaperimarkkinat päästettiin irti sääntelystä.
Se päättyi 14.9. 2007, jolloin brittiläinen Northern Rock –pankki haki luottokriisiinsä ja asiakaspaniikkiin valtiolta pääomatukea 33 miljardia euroa, päätyäkseen viisi kuukautta myöhemmin kokonaan valtion omistukseen. Sinä aikana maailman finanssivarallisuuden arvo moninkertaistui vuosi vuodelta. Alkuvuonna 2008 koko maailman tuotannon arvoksi arvioitiin noin 56 biljoonaa euroa eli miljoonaa miljoonaa euroa . Maailman pörssiosakkeiden sekä valtioiden ja yritysten velkakirjojen yhteenlaskettu arvo nousi noin 122 biljoonaan euroon. .
Siinä on kaksitoista nollaa. Paperitalouden arvo oli 2,2-kertainen niin sanottuun reaalitalouteen nähden.
Arvopaperien johdannaisten nimellisarvo oli 611 biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa euroa, siis yli 10-kertaisesti maailman tuotannon verran . Se ei ole edes paperia, se on ilmaa – utua – lumetta. Johdannaisten varsinainen markkina-arvo on monistettu kolmikymmenkertaiseksi, puhuttu ja puhallettu suunnattomaksi pilveksi, rahan kangastukseksi.
Mitä noin tähtitieteellinen luku tarkoittaa? Jos joku Kosminen Lenin olisi jakanut tuollaisen summan tasan kaikille maapallon asukkaille, jokaisella olisi arvopapereita 89 985 euron edestä. Mikä hämmästyttäisi kahta ja puolta miljardia ihmistä, jotka ovat tähän saakka sinnitelleet alle kahdella dollarilla päivässä. 89 985 euroa: kenenkään ei tarvitsisi enää koskaan nähdä nälkää, maailman köyhät lapset saisivat Nintendo Wiin, taudit voitettaisiin, Mövenpickiä syötäisiin myös Burundin maaseudulla ja ajeltaisiin katumaastureilla.
Vertaus on järjetön, mutta niin on itse lukukin: teoriaa.
Ikuisen Rahan aikana markkinat kiihtyivät kiihtymistään, liikkuivat valon nopeudella, taukoamattomana digitaalisena pyörremyrskynä. 30 miljoonaa euroa vaihtoi omistajaa valuuttamarkkinoilla joka ikinen sekunti . Vuosien 2004-2007 välillä tuo liikenne kasvoi yli 70 prosenttia. Vielä kiihkeämmin kasvoi kahdenvälinen johdannaiskauppa: virtuaalista vedonlyöntiä käytiin joka sekunti - tunnin joka minuutilla, päivän jokaisena tuntina, vuoden jokaisena päivänä - 39 miljoonalla eurolla.
Rahoitus harppasi hyperavaruuteen ja jätti planeetta Maan meille kuolevaisille. Se irtosi materiasta ja lähti laajenemaan virtuaalisena spiraalina kohti ääretöntä; se jätti taakseen Telluksen tavaroiden ja palveluiden tuotannon ja kaupan, toimi omassa rinnakkaistodellisuudessaan ja loihti rahasta lisää virtuaalista rahaa, joka mutatoitui, jakautui, levisi ja tuotti aina enemmän.
Fantastiljoonia.
Finanssimaailma oli irtautunut viimeisistäkin säikeistään fyysiseen maailmaan, taloudesta sellaisena kuin se joskus prekambrisella ajalla, 1980-luvulla, tunnettiin. Jos ehkä noin viisi prosenttia maailman laskennallisesta varallisuudesta on yhteydessä varsinaiseen tuotantoon, on pelottavaa edes ajatella hetkeä, jossa nuo triljoonat pitäisi yrittää realisoida.
Mutta onneksi se hetki ei koeta koskaan – näin oli lupa ajatella vielä viime vuoden syksyllä, kun Madoffin sijoittajat kantoivat rahojaan salaperäiselle finanssinerolle. joka ei kelpuuttanut asiakkaikseen ketä tahansa. Ne, jotka esittivät tunkeilevia kysymyksiä, saivat luvan viedä säälittävät miljoonansa muualle. Madoff ei tarvinnut asiakkaita, asiakkaat tarvitsivat häntä. Upporikkaat ihmiset ovat tottuneet saamaan haluamansa, ja mitä vaikeampi Madoff oli saada, sen halutumpi hän oli. Salailevuus, joka mahdollisti koko petoksen, oli juuri se syy, joka teki hänestä vastustamattoman.
Fairfield ei kysellyt turhia, sillä Madoff oli sentään varatoimitusjohtajan vaimon sukulaisten tuttava. Ulospäin rahasto esitti vakuuttavia tieteellisiä ja matemaattisia sijoitusstrategioita, mutta kaiken takana on vuosisatoja vanha periaate: kaikki perustuu luottamukseen.
Luottamus. Luotto. Credit. Sanasta credere, uskoa, luottaa. Maailmantaloutta ei voi parhaiten selittää taloustieteilijä, vaan psykologi, mieluiten teologi. nuo fantastiljoonat pyörivät – uskon varassa.
Se on rahaksi uskottua. Uskoteltua rahaa.
Kaikkien taloustieteilijöiden kantaisä Adam Smith kirjoitti jo 1776 taloustieteen Raamatussa ja katkismuksessa, ”Kansojen varallisuudessa”:
”Kun minkä tahansa valtion kansalaisilla on luottamus tietyn pankkiirin onnekkuuteen, nuhteettomuuteen ja varovaisuuteen, niin että he uskovat hänen olevan aina valmis maksamaan vaadittaessa hänelle osoitetut velkakirjat; nuo setelit saavuttavat saman voimassaolon (currency) kuin kulta- ja hopearahat, siitä luottamuksesta että vastaava raha on saatavissa niistä milloin tahansa.”
Ja kun luottamus menee, kaikki menee.
KEVÄÄLLÄ 2007 sain kuuman sijoitusvinkin. Melkoisella vaivalla, ystävän tuttavan lankomiehen kaverin kautta, onnistuin hankkimaan tietoa sijoitusrenkaasta nimeltä WinClub – myöhemmältä nimeltään WinCapita. 16 dian power point –esityksen on laatinut Pinke.
Pinke? Pitäisikö minun antaa ”minimisijoituksena” 3000 euroa jollekin Pinkelle?
Ei suinkaan. Klubi ei mitenkään maanittele ketään mukaan, sillä tulijoita olisi tuhansin ja lisenssejä on rajallinen määrä.
Lisenssejä?
Voin ostaa Fx Trader Signals- peruslisensseinä A-, B- tai C-lisenssejä, tai päivittää X-lisenssiosuutni panostusmaksimiprosentin jäsentason mukaisesti: Bronze 80%, Silver 120 %, Gold 160% ja VIP 260% tai kohdistaa A-lisenssiosuuden merkintäosuuden vaihto-oston kautta WinClubin sisäisessä lisenssipörssissä.
Toiminta täyttää kiistattomasti hyvän rahastotoiminnan tunnusmerkit. Siitä on mahdoton ymmärtää mitään.
Tätä miettiessäni tutkin Forex Trader Signals –aineistoa, joka on yksinkertaisesti kuva englanninkielisestä grafiikasta. Se voisi olla kuvakaappaus nettiohjelman käyttöliittymästä, jota joku sijoittaja operoi, tai sitten ei. Ylinnä on pyöreä mittari, jossa kello 12 kohdalla on nolla, siitä vasempaan miinusasteikko (”Sell”) ja oikealle plus-asteikko (”Buy”). Sen alla on pylväsgrafiikkaa, jonka otsikossa todetaan 2006 joulukuun tulokseksi ”312 pips” ja oikealla vielä päivän ”tulos”, Sell: 1.3243, Close: 1.3162. Samanlainen kuva on joka kuukaudelta.
Viimeisessä diassa on kuvakaappaus WinClubin kotisivulta, joka on tukkoinen excel-taulukko täynnä lukuja. Sen mukaan vuonna 2006 viikon 50 tuotto oli 8,64 prosenttia, joulunalusviikolta 4,08 ja vuoden viimeiseltä viikolta 2,21 prosenttia.
Syksyn tuotot ovat vakuuttavia.
Elokuu: 21,1 prosenttia.
Syyskuu: 19,2 prosenttia.
Lokakuu: 30,1 prosenttia.
Marraskuu: 12,7 prosenttia (mikä meni pieleen?) ja joulukuu 31,2 prosenttia. Ajatella. Jos olisin pannut kesälomalla tuhat euroa A-, B- tai C- tai vaikka Ö-lisenssiin, olisin voinut nostaa uutena vuotena 2776 euroa. Tai tarkemmin sanoen 2243 euroa, koska klubi ottaa voitoista 30 prosenttia päältä, minkä noin taitava treidaaja totisesti ansaitsee – ja olisinhan yli kaksinkertaistanut rahani muutamassa kuukaudessa!
Tuskin olisinkaan myynyt sijoitusta, silloinhan menettäisin tulevan arvonnousun, joka oli keskimäärin 20 prosenttia kuussa. Vuoden 2007 lopussa tililläni olisi 25 000 euroa, jolla saa jo uuden Skoda Octavian automaattivaihteilla ja alcantara-osanahkaverhoilulla. Mutta miksi tyytyä siihenkään, voisihan odottaa vielä hiukan, tai sijoittaa lisää. Jos haluttuja lisenssejä on saatavilla.
Voitot voi kotiuttaa sitten vaikka keväällä 2008.
Ei todellakaan ihme, että klubi kiinnostaa ja vetää rikastumishaluisia miehiä. Sillä miehiä he lähes kaikki ovat, useat yrittäjiä, moni Keski- ja Pohjois-Savosta. Tulee mieleeni, että jos omasta yrittämisestä, vuosikausien ja vuorokausien läpeensä, ei ole koitunut hirveästi vaurautta, niin WinClub tarjoaa toisen tilaisuuden. Sijoitusinstrumentti on vakuuttavan monimutkainen, samoin klubin struktuuri, niistä voi matalaan ääneen asiantuntevasti vaihtaa sisäpiirin salamyhkäistä tietoa, ja hymähdellä ulkopuolisille, jotka eivät tajua kansainvälisen realiaikaisen on-line-valuuttakaupan tarjoamia mahdollisuuksia, varsinkaan ne naiset.
JATKUU
Miehet astuvat pienen punaisen lomamökin pihaan, Nässjön pikkukaupungin ulkopuolella, Keski-Ruotsissa.
Märälle etupihalle on kasattu iso röykkiö rakennusjätettä: lastulevyjä, kaapinrunkoja ja vanha tiskipöytä, myös talousjätteitä ja roskia, oluttölkkejä. Mökissä on tekeillä remontti, niin asukas on kertonut naapurille.
Televisio kajastaa sisältä. Osa miehistä kiertää sovitusti valvomaan ulospääsyjä talon taakse. Sieltä häämöttää Spexhulta-järven harmaa selkä, kesällä täällä on varmasti viihtyisää. Muut ryhmittyvät ulko-ovelle, valmiina tarvittaessa murtamaan sen.
Koputus. Oven avaa 46-vuotias kulmikaspiirteinen mies, joka yllättyy silminnähden vierailusta. Suomalaiset nyökkäävät. Hän se on. Valokuvan mies.
Mies esittäytyy väärällä nimellä, mutta uudelleen kysyttäessä tunnustaa. Suomalainen poliisi ilmoittaa, että hänet on pidätetty. Kun rikoksesta epäilty kerää tavaroitaan lähteäkseen mukaan, poliisit tutkivat mökin ainoan huoneen. Tietokone on käynnissä, netti päällä. Kolme matkapuhelinta. Ruokakaapissa on tonnikalasäilykkeitä ja eineksiä. Niillä mies on pääasiallisesti elellyt sen puoli vuotta, jonka hän on kököttänyt ahtaassa, koleassa mökissä. Sanojensa mukaan henkensä puolesta peläten.
Löytyy myös melkoinen rahavarasto, kruunuina ja euroina.
Mutta ei läheskään niitä 97 miljoonaa euroa, jotka Hannu Kailajärvi keräsi tuhansilta rikastumisenhaluisilta suomalaisilta WinCapita-rahastoon, jota pidetään Suomen historian suurimpana pyramidihuijauksena .
TOINEN PIDÄTYS: New York, viikkoa aikaisemmin. Theodore Cacioppi, FBI:n agentti, saapuu puoli yhdeksältä aamulla osoitteeseen 133 East 64th Street ja soittaa ylimmän kerroksen loistoasunnon ovea. 70-vuotias vakava herra avaa oven. ”Tulin selvittämään, onko kaikelle jokin viaton selitys”, agentti sanoo kohteliaasti. ”Ei ole”, vanha mies vastaa. ”Olen valmistautunut menemään vankilaan”.
Edellisenä iltana tämä herra on murtunut toimistossaan ja tunnustanut pojilleen kaiken. Valtavan sijoitusrahaston perustaja ja johtaja, Wall Streetin legenda, entinen Nasdaq-pörssin hallituksen puheenjohtaja ja Floridan rahapiirien arvossapidetty isähahmo Bernard Madoff on pyörittänyt maailman suurinta pyramidihuijausta, jossa on hävitetty 65 miljardia dollaria, noin 52 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin Nokian koko vuoden liikevaihto, joten paikalle kutsuttu lakimies oli ottanut yhteyttä rahoitustarkastukseen (SEC) ja liittovaltion viranomaisiin.
Aamu-uutiset saavat aikaan maanjäristyksen Wall Streetillä. Sijoitusyhtiö Fairfield Greenwich Groupin myyntimies Andrew Douglass kauppaa juuri puhelimessa asiakkaalleen uutta Emerald-rahastoa, jota Madoff johtaisi, kun televisio näyttää rahoitusvelhon käsiraudoissa. Fairfieldin luotsaamista 14,1 miljardista 48 prosenttia on sijoitettu Madoffiin .
Seuraavina viikkoina seurataan vahingoniloisina, keiltä kaikilta ökyrikkailta tämä perverssi Robin Hood onkaan ryövännyt kymmeniä, satoja miljoonia: elokuvaohjaaja Steven Spielbergiltä, nobelisti Elie Wieseliltä, kiinteistö- ja lehtimoguli Mort Zuckermanilta. Rahojaan menettivät tv-juontaja Larry King,
näyttelijät John Malkovich, Kenneth Bacon ja Uma Thurman; hermoromahduksen partaalla on myös elokuvaohjaaja Pedro Almódovar. Pahiten kärsivät varakkaat Floridan eläkeläiset ja useat säätiöt.. Juutalainen hyväntekeväisyystyö saa iskun, jollaiseen ei pysty edes Osama bin Laden.
Voi ymmärtää, etteivät Palm Beach Country Clubilla (pääsymaksu 350 000 dollaria) seurustelevat seniorit kyselleet, millä konstilla Bernie-setä kykeni tuottamaan täsmällisen 10 prosentin vuosituoton täysin suhdanteista riippumatta. Käsittämätöntä sen sijaan on, että Madoff-huijauksen suurimmat häviäjät, arvostetut pankit ja rahastoyhtiöt, eivät lainkaan valvoneet asiakkaidensa sijoituksia.
HSBC-pankin tappiot: miljardi. Euroopan suurin pankki Banco Santander menetti 3,1 miljardia. Access International 1,4 miljardia. Fortis Bank 1,4 miljardia. Union Bancaire Privet: 1,1 miljardia. Benbasset & Cie: 935 miljoonaa. Espanjan BBVA: 404 miljoonaa. Italian UniCredit –pankki 835 miljoonaa…
Näitä instituutioita ei lainkaan häirinnyt se, että Madoffin jättiläisfirman tilitoimistona oli kolmen hengen konttori kaupungin ulkopuolella. Sillä välin, kun tilitoimiston 78-vuotias omistaja pelasi golfia Floridassa, yksi ainoa kirjanpitäjä huolehti 26 neliön työhuoneessaan satojen miljoonien dollarien päivittäisistä transaktioista – tai sitten tosiaankaan ei.
Madoffin romahdus paljasti siis, että maailmantalouden – siis maailman – vakavasti otettavimmat laitokset valehtelivat asiakkailleen kylmäverisesti. Samalta tunkiolta löytyivät vielä iljettävämmät saalistajat, Faifieldin kaltaiset siipeilijärahastot, jotka kehtasivat itse rahastaa 20 prosentin voitto-osuuden yksinkertaisesta pankkisiirrosta: asiakkaiden tililtä Madoffille.
Fairfield poltti pyramidissa häikäisevät 7,3 miljardia dollaria. Myös Tremont Capital Management (3,3 miljardin häviö) ja Kingate Management (2,8 miljardia) ja usea pienempikin rahasto otti välistä kymmeniä miljoonia vain ja ainoastaan siitä, että niillä oli pääsy Madoffin Ihmeelliseen Tuottoautomaattiin.
Nekin olivat pyramidihuijauksia. Vähintään välillisesti.
Joulukuun 22. päivän iltana René-Thierry Magon de la Villecuchet, ranskalainen aatelismies ja rahoituskonsultti, jäi yksin 22. kerroksen toimistoonsa 509 Madison Avenuella. Hän pyöritti luxemburgilaista LuxAlpha-rahastoa ja Neitsytsaarille rekisteröityä Leveraged Options Arbitrage Fundia, jotka olivat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria omia ja asiakkaiden - mukaan lukien Monacon
ruhtinaan ex-vävy Philippe Junot ja maailman rikkain nainen, L´Oreal-perijätär Liliane Bettencourt – rahoja Madoffiin.
De la Villecuchet tyhjensi purkin unilääkkeitä ja viilsi ranteensa auki.
”Hän oli kunniallinen kapitalisti”, vainajan veli Bertrand Magon de la Villecuchet totesi. ”Hän tunsi olevansa vastuussa ja syyllinen. Tämän päivän rahoitusmaailmassa ei kanneta vastuuta, kukaan ei suostu ottamaan syytä niskoilleen.”
HANNU KAILAJÄRVI ja Bernie Madoff ovat tämän aikakauden ikonit: Ikuisesti lisääntyvän rahan ajan, Tyhjästä taiotun varallisuuden ajan. Ideologisen kapitalismin kulta-ajan.
Finanssi-illuusio kesti 20 vuotta. Se alkoi 27.10. 1986, jolloin Lontoon rahoituskeskuksessa rävähti Big Bang: pääoma- ja arvopaperimarkkinat päästettiin irti sääntelystä.
Se päättyi 14.9. 2007, jolloin brittiläinen Northern Rock –pankki haki luottokriisiinsä ja asiakaspaniikkiin valtiolta pääomatukea 33 miljardia euroa, päätyäkseen viisi kuukautta myöhemmin kokonaan valtion omistukseen. Sinä aikana maailman finanssivarallisuuden arvo moninkertaistui vuosi vuodelta. Alkuvuonna 2008 koko maailman tuotannon arvoksi arvioitiin noin 56 biljoonaa euroa eli miljoonaa miljoonaa euroa . Maailman pörssiosakkeiden sekä valtioiden ja yritysten velkakirjojen yhteenlaskettu arvo nousi noin 122 biljoonaan euroon. .
Siinä on kaksitoista nollaa. Paperitalouden arvo oli 2,2-kertainen niin sanottuun reaalitalouteen nähden.
Arvopaperien johdannaisten nimellisarvo oli 611 biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa euroa, siis yli 10-kertaisesti maailman tuotannon verran . Se ei ole edes paperia, se on ilmaa – utua – lumetta. Johdannaisten varsinainen markkina-arvo on monistettu kolmikymmenkertaiseksi, puhuttu ja puhallettu suunnattomaksi pilveksi, rahan kangastukseksi.
Mitä noin tähtitieteellinen luku tarkoittaa? Jos joku Kosminen Lenin olisi jakanut tuollaisen summan tasan kaikille maapallon asukkaille, jokaisella olisi arvopapereita 89 985 euron edestä. Mikä hämmästyttäisi kahta ja puolta miljardia ihmistä, jotka ovat tähän saakka sinnitelleet alle kahdella dollarilla päivässä. 89 985 euroa: kenenkään ei tarvitsisi enää koskaan nähdä nälkää, maailman köyhät lapset saisivat Nintendo Wiin, taudit voitettaisiin, Mövenpickiä syötäisiin myös Burundin maaseudulla ja ajeltaisiin katumaastureilla.
Vertaus on järjetön, mutta niin on itse lukukin: teoriaa.
Ikuisen Rahan aikana markkinat kiihtyivät kiihtymistään, liikkuivat valon nopeudella, taukoamattomana digitaalisena pyörremyrskynä. 30 miljoonaa euroa vaihtoi omistajaa valuuttamarkkinoilla joka ikinen sekunti . Vuosien 2004-2007 välillä tuo liikenne kasvoi yli 70 prosenttia. Vielä kiihkeämmin kasvoi kahdenvälinen johdannaiskauppa: virtuaalista vedonlyöntiä käytiin joka sekunti - tunnin joka minuutilla, päivän jokaisena tuntina, vuoden jokaisena päivänä - 39 miljoonalla eurolla.
Rahoitus harppasi hyperavaruuteen ja jätti planeetta Maan meille kuolevaisille. Se irtosi materiasta ja lähti laajenemaan virtuaalisena spiraalina kohti ääretöntä; se jätti taakseen Telluksen tavaroiden ja palveluiden tuotannon ja kaupan, toimi omassa rinnakkaistodellisuudessaan ja loihti rahasta lisää virtuaalista rahaa, joka mutatoitui, jakautui, levisi ja tuotti aina enemmän.
Fantastiljoonia.
Finanssimaailma oli irtautunut viimeisistäkin säikeistään fyysiseen maailmaan, taloudesta sellaisena kuin se joskus prekambrisella ajalla, 1980-luvulla, tunnettiin. Jos ehkä noin viisi prosenttia maailman laskennallisesta varallisuudesta on yhteydessä varsinaiseen tuotantoon, on pelottavaa edes ajatella hetkeä, jossa nuo triljoonat pitäisi yrittää realisoida.
Mutta onneksi se hetki ei koeta koskaan – näin oli lupa ajatella vielä viime vuoden syksyllä, kun Madoffin sijoittajat kantoivat rahojaan salaperäiselle finanssinerolle. joka ei kelpuuttanut asiakkaikseen ketä tahansa. Ne, jotka esittivät tunkeilevia kysymyksiä, saivat luvan viedä säälittävät miljoonansa muualle. Madoff ei tarvinnut asiakkaita, asiakkaat tarvitsivat häntä. Upporikkaat ihmiset ovat tottuneet saamaan haluamansa, ja mitä vaikeampi Madoff oli saada, sen halutumpi hän oli. Salailevuus, joka mahdollisti koko petoksen, oli juuri se syy, joka teki hänestä vastustamattoman.
Fairfield ei kysellyt turhia, sillä Madoff oli sentään varatoimitusjohtajan vaimon sukulaisten tuttava. Ulospäin rahasto esitti vakuuttavia tieteellisiä ja matemaattisia sijoitusstrategioita, mutta kaiken takana on vuosisatoja vanha periaate: kaikki perustuu luottamukseen.
Luottamus. Luotto. Credit. Sanasta credere, uskoa, luottaa. Maailmantaloutta ei voi parhaiten selittää taloustieteilijä, vaan psykologi, mieluiten teologi. nuo fantastiljoonat pyörivät – uskon varassa.
Se on rahaksi uskottua. Uskoteltua rahaa.
Kaikkien taloustieteilijöiden kantaisä Adam Smith kirjoitti jo 1776 taloustieteen Raamatussa ja katkismuksessa, ”Kansojen varallisuudessa”:
”Kun minkä tahansa valtion kansalaisilla on luottamus tietyn pankkiirin onnekkuuteen, nuhteettomuuteen ja varovaisuuteen, niin että he uskovat hänen olevan aina valmis maksamaan vaadittaessa hänelle osoitetut velkakirjat; nuo setelit saavuttavat saman voimassaolon (currency) kuin kulta- ja hopearahat, siitä luottamuksesta että vastaava raha on saatavissa niistä milloin tahansa.”
Ja kun luottamus menee, kaikki menee.
KEVÄÄLLÄ 2007 sain kuuman sijoitusvinkin. Melkoisella vaivalla, ystävän tuttavan lankomiehen kaverin kautta, onnistuin hankkimaan tietoa sijoitusrenkaasta nimeltä WinClub – myöhemmältä nimeltään WinCapita. 16 dian power point –esityksen on laatinut Pinke.
Pinke? Pitäisikö minun antaa ”minimisijoituksena” 3000 euroa jollekin Pinkelle?
Ei suinkaan. Klubi ei mitenkään maanittele ketään mukaan, sillä tulijoita olisi tuhansin ja lisenssejä on rajallinen määrä.
Lisenssejä?
Voin ostaa Fx Trader Signals- peruslisensseinä A-, B- tai C-lisenssejä, tai päivittää X-lisenssiosuutni panostusmaksimiprosentin jäsentason mukaisesti: Bronze 80%, Silver 120 %, Gold 160% ja VIP 260% tai kohdistaa A-lisenssiosuuden merkintäosuuden vaihto-oston kautta WinClubin sisäisessä lisenssipörssissä.
Toiminta täyttää kiistattomasti hyvän rahastotoiminnan tunnusmerkit. Siitä on mahdoton ymmärtää mitään.
Tätä miettiessäni tutkin Forex Trader Signals –aineistoa, joka on yksinkertaisesti kuva englanninkielisestä grafiikasta. Se voisi olla kuvakaappaus nettiohjelman käyttöliittymästä, jota joku sijoittaja operoi, tai sitten ei. Ylinnä on pyöreä mittari, jossa kello 12 kohdalla on nolla, siitä vasempaan miinusasteikko (”Sell”) ja oikealle plus-asteikko (”Buy”). Sen alla on pylväsgrafiikkaa, jonka otsikossa todetaan 2006 joulukuun tulokseksi ”312 pips” ja oikealla vielä päivän ”tulos”, Sell: 1.3243, Close: 1.3162. Samanlainen kuva on joka kuukaudelta.
Viimeisessä diassa on kuvakaappaus WinClubin kotisivulta, joka on tukkoinen excel-taulukko täynnä lukuja. Sen mukaan vuonna 2006 viikon 50 tuotto oli 8,64 prosenttia, joulunalusviikolta 4,08 ja vuoden viimeiseltä viikolta 2,21 prosenttia.
Syksyn tuotot ovat vakuuttavia.
Elokuu: 21,1 prosenttia.
Syyskuu: 19,2 prosenttia.
Lokakuu: 30,1 prosenttia.
Marraskuu: 12,7 prosenttia (mikä meni pieleen?) ja joulukuu 31,2 prosenttia. Ajatella. Jos olisin pannut kesälomalla tuhat euroa A-, B- tai C- tai vaikka Ö-lisenssiin, olisin voinut nostaa uutena vuotena 2776 euroa. Tai tarkemmin sanoen 2243 euroa, koska klubi ottaa voitoista 30 prosenttia päältä, minkä noin taitava treidaaja totisesti ansaitsee – ja olisinhan yli kaksinkertaistanut rahani muutamassa kuukaudessa!
Tuskin olisinkaan myynyt sijoitusta, silloinhan menettäisin tulevan arvonnousun, joka oli keskimäärin 20 prosenttia kuussa. Vuoden 2007 lopussa tililläni olisi 25 000 euroa, jolla saa jo uuden Skoda Octavian automaattivaihteilla ja alcantara-osanahkaverhoilulla. Mutta miksi tyytyä siihenkään, voisihan odottaa vielä hiukan, tai sijoittaa lisää. Jos haluttuja lisenssejä on saatavilla.
Voitot voi kotiuttaa sitten vaikka keväällä 2008.
Ei todellakaan ihme, että klubi kiinnostaa ja vetää rikastumishaluisia miehiä. Sillä miehiä he lähes kaikki ovat, useat yrittäjiä, moni Keski- ja Pohjois-Savosta. Tulee mieleeni, että jos omasta yrittämisestä, vuosikausien ja vuorokausien läpeensä, ei ole koitunut hirveästi vaurautta, niin WinClub tarjoaa toisen tilaisuuden. Sijoitusinstrumentti on vakuuttavan monimutkainen, samoin klubin struktuuri, niistä voi matalaan ääneen asiantuntevasti vaihtaa sisäpiirin salamyhkäistä tietoa, ja hymähdellä ulkopuolisille, jotka eivät tajua kansainvälisen realiaikaisen on-line-valuuttakaupan tarjoamia mahdollisuuksia, varsinkaan ne naiset.
JATKUU
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Tulossa näille sivuille - inom kort
Hyvät ihmiset. Kirjoitan parhaillaan kirjaa ympärillämme riehuvasta maailmantalouden kriisistä. Tavoitteeni kiteyttää työnimi BERLIN WALL STREET - Rahavallan raunioista kapitalismin jälleenrakennukseen.
Toivon julkaisevani tekstin vielä tänä keväänä, koska juuri nyt on käsillä ainutlaatuinen tilaisuus. Vuosikymmenien ajan rahavalta on ollut lyömätön - äärikapitalismin ideologia on johtanut rahamarkkinoiden täydelliseen holtittomuuteen, jonka laskua maksavat nyt paitsi vauraiden maiden veronmaksajat, myös ja ennen kaikkea maailman köyhät. Nyt on mahdollisuus pelastaa kapitalismi itseltään, pelastaa järkevä markkinatalous vaarallisten fundamentalistien käsistä.
Julkaisen tällä sivulla luonnoksia kirjan seitsemästä luvusta - ja toivon sinun kommenttiasi, kritiikkiä ja rohkaisua.
Toivon julkaisevani tekstin vielä tänä keväänä, koska juuri nyt on käsillä ainutlaatuinen tilaisuus. Vuosikymmenien ajan rahavalta on ollut lyömätön - äärikapitalismin ideologia on johtanut rahamarkkinoiden täydelliseen holtittomuuteen, jonka laskua maksavat nyt paitsi vauraiden maiden veronmaksajat, myös ja ennen kaikkea maailman köyhät. Nyt on mahdollisuus pelastaa kapitalismi itseltään, pelastaa järkevä markkinatalous vaarallisten fundamentalistien käsistä.
Julkaisen tällä sivulla luonnoksia kirjan seitsemästä luvusta - ja toivon sinun kommenttiasi, kritiikkiä ja rohkaisua.