EU-komissio ei vaadi leikkauksia

EU-komissio aikoo esittää Suomea ”liiallisen alijäämän menettelyyn” (EDP). Listalla on tällä hetkellä kahdeksan valtiota, joiden budjettien alijäämä on tai tulee olemaan yli kolme prosenttia kansantuotteesta – se on rahaliiton itselleen 20 vuotta sitten määrittämä raja. *

Suomessa ja Ranskassa suhtaudutaan komission toruihin vastakkaisella tavalla. Kun kesällä 2013 Olli Rehn moitti Ranskan taloudenpitoa, presidentti François Hollande sätti komissaaria julkisesti ja vaati Brysseliä pitämään näppinsä pois Ranskan asioista. Suomessa hallitusneuvottelijat saavat EU:sta ulkoisen verukkeen ”pakollisiin” leikkauksiin.
Toki EU vaatii, että budjettivaje supistetaan alle kolmeen prosenttiin.
Mutta komission raportissa ei vaadita leikkauksia. 
Siinä ei esitetä yhtäkään leikkauskohdetta.

KENTIES komissiokin hiljaisesti myöntää, että Rehnin aikana vaaditut rajut leikkaukset ja kiristykset ovat vain pahentaneet taantumaa entisestään.
Maissa, jotka heikensivät äkillisesti perusturvaa ja irtisanoivat tuhansittain julkisen sektorin työntekijöitä, myös kansantuote laski jyrkimmin. Ja kun kansantuote laskee, menojen suhde kansantuotteeseen kasvaa, eli alijäämän tunnusluku vain pahenee.
Taloustieteilijät ja kansainväliset instituutiot setvivät parhaillaan kiivaasti, mikä vaikutus alijäämän leikkauksella on kansantuotteeseen – mikä on oikea julkisen talouden kerroin eli fiscal multiplier.
Jos kerroin on 1, prosentin leikkaus alijäämään aiheuttaa prosentin supistuksen kansantuotteeseen. Tulos on neutraali. Vielä muutama vuosi sitten Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) oli vakuuttunut, että kerroin on 0,5 eli vajeen leikkaaminen kannattaa aina.

Kun 2010 aloitettu suuri kiristys kuitenkin tuotti kriisimaissa paljon pahempaa jälkeä, IMF:n pääekonomisti alkoi kyseenalaistaa omia lukujaan. Kuten kerron kirjassani Suuri kiristys (2014), Olivier Blanchard ja Daniel Leigh päätyivät arvioimaan, että toteutunut kerroin onkin välillä 0,9–1,7.
Toisin sanoen budjettileikkaukset olivat saattaneet supistaa tuotantoa kaksi tai kolmekin kertaa enemmän kuin oli luultu. Joka tapauksessa vahinko oli todennäköisempi kuin hyöty.

LEIKKAUKSET ovat luultua vahingollisempia, koska ne vaikuttavat taantumassa toisin kuin hyvinä aikoina. 

Ensinnäkin tuotanto toimii alikapasiteetilla, kun koneet seisovat ja työvoima vähenee – syntyy ns. tuotantokuilu. Toisekseen korot ovat vajonneet jo lähelle nollaa, jolloin korkoja alentamallakaan ei saada taloutta virkoamaan. Kolmanneksi yhtäaikainen leikkaus kaikkialla vähentää kysyntää ja syö kiristyksen tehoja.
Nämä Blanchardin ja Leigh’n perusteet ovat totta myös Suomessa, myös tänään. Tuotantokuilu on uusimpien arvioiden mukaan kolmen prosentin luokkaa, siis suuri. Korot ovat olemattomat. Eikä Eurooppa elvytä, elvy juurikaan.
Blanchardin ja Leigh’n itsekritiikki suututti komissaari Rehnin perin pohjin. Hän kirjoitti EU:n valtiovarainministereille sapekkaan, pitkän kirjeen, jossa hän piti IMF:n toimintaa vahingollisena ja epälojaalina sekä vaati leikkausten ja kiristysten määrätietoista jatkamista.
Samainen Rehn istuu parhaillaan Smolnassa linjaamassa Suomen tulevaa taloutta. On kiinnostavaa nähdä, mihin oppivuodet ovat johtaneet.

PROFESSORI Pertti Haaparanta on varoittanut toistuvasti julkisen talouden kiristämisestä. Hänen mukaansa Suomen kerroin on ollut 1,3 tai suurempi – siis lieväkin kiristys on heikentänyt kansantuotetta ja siten lisännyt alijäämää.
Yksinkertaistaen voi sanoa, että kiristys on johtanut liiallisen alijäämään, jota hallitus pyrkii korjaamaan kiristyksellä.

Haaparanta tuo esiin tärkeän lisätekijän, joka on huomioitava julkisen talouden toimissa: hystereesin. Ilmiöstä on aika vähän tutkimusta, mutta Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Larry Summers on julkaissut tuoreen, vaikutusvaltaisen paperin.
Hystereesin voi tulkita palautumattomuudeksi, tai hitaaksi palautumiseksi. Tekniikassa hyödynnetään monella tapaa fysiikan ilmiötä, jossa muutos vaikuttaa kohteeseensa viiveellä tai vaillinaisesti. Eihän hellanlevykään tai sähkökiuas kylmene heti, kun virta käännetään pois.
Hystereesi vaikuttaa erityisesti työttömyydessä: se tunnetusti nousee paljon nopeammin kuin laskee. Suomella on tästä kokemusta edellisen laman ajalta.
Suomen työttömyys kolminkertaistui yhdessä vuodessa: joulukuusta 1990 joukuuhun 1991. Ja kun se ylitti 10 prosenttia tammikuussa 1992, se palasi yksinumeroiseen lukuun vasta kesällä 1999 –seitsemän ja puoli vuotta myöhemmin, reippaasta Nokia-vetoisesta kasvusta huolimatta.
Työttömyys ei ole tällä hetkellä kymmentä, saatikka 20 prosenttia (toukokuu 1994), vaikka kansantuotteella mitattuna taantuma on pahempi ja pidempi kuin 1990-luvun alussa.
Edellinen hallitus on yrittänyt pitää työllisyydestä huolta. Moni ajattelee, että Suomi on viime vuosina velkaantunut kevytmielisesti. Pikemminkin velkaantuminen on ollut vastuullista, ja se on ollut investointi inhimilliseen pääomaan.
Vaikeista ajoista huolimatta Suomi sijoittuu vertailussa maailman kärkeen siinä, miten inhimillisestä pääomasta on huolehdittu – työllisyydestä, osaamisesta ja osallisuudesta.
Se luo kestävän pohjan talouden kasvulle, jos nyt vain ei leikkauslistoilla tärvellä kasvun mahdollisuutta.

NIINPÄ leikkauslistojen sijasta EU-komission raportti esittää kuutta, tulevaisuuteen tähtäävää suositusta. Kun Suomen uusi hallitus vastaa komissiolle, sen täytyy kertoa, miten se uudistaa yhteiskuntaa pidemmällä jänteellä. Leikkaukset eivät riitä.
Kuten oikein on, komission suositusten kärjessä on työllisyydestä huolehtiminen, ennen kaikkea nuorten ja kokeneiden ihmisten työllisyysasteen nosto.
On järkevää huolehtia niistä kestävistä edellytyksistä, joilla kasvu lähtee liikkeelle. Palaan komission vaatimiin rakenneuudistuksiin seuraavalla kerralla. 

 * Mediassa väitetään, että samalla EU-komissio nuhtelee Suomea siitä, että julkinen velka ylittää EMU-säännöissä määritellyn 60 prosenttia kansantuotteesta. Siitä Suomea ei kuitenkaan erikseen moitita, ja erikoista se olisikin. EMU-maiden keskimääräinen velka on suhteessa puolitoistakertainen – 90 prosenttia kansantuotteesta. Esimerkillinen Saksakin ylitti 60 prosentin velkarajan jo vuonna 2000. Vain Suomessa otetaan vakavasti lukema, joka on menettänyt merkityksensä jo aikaa sitten.