Ohjelmani demareille vuonna 1996

Vuonna 1996 SDP järjesti avoimen kirjoituskilpailun, jolla käynnistettiin periaateohjelman uudistustyö. 
Osallistuin ohjelmantekoon viettelevällä nimimerkillä Politiikka on tahdon asia - ja voitin kisan. Palkkion, 5000 markkaa, suoritin lyhentämättömänä verottajalle, kuten pitääkin. 
Kirjoitushanke on kuvattu kokonaisuudessaan Image-lehdessä ja kirjassani Viemärirotta (1998). Mutta koska aihe on ikuisesti ajankohtainen ja jotkut toverit ovat tekstiä kyselleet, julkaisen sen uudestaan. 
Ja tietysti voi pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos SDP olisi 1990-luvulla ottanut ohjelmani vakavasti.

Tulevaisuuden kohtalonkysymys:

Hallitsevatko markkinat kansalaisia vai kansalaiset markkinoita? 

URHO KEKKONEN julkaisi vuonna 1937 kirjan nimeltä "Demokratian itsepuolustus". Teoksen ydinajatus oli se, että kansanvaltaisten poliittisten liikkeiden on kyettävä puolustautumaan totalitarismia vastaan. Lähes kuusi vuosikymmentä myöhemmin "demokratian itsepuolustus" on entistäkin polttavampi haaste.

Nyt kansanvaltaa ei horjuta mikään ulkoinen uhka, kilpaileva pakkovallan aate, vaan politiikan sisäinen rapautuminen. Vaaleilla valitut edustajat ovat luovuttaneet valtaansa kansainvälisille markkinavoimille.

Rahoituksen ja kaupan markkinat ovat maailmanlaajuistuneet nopeasti 1970-luvulta alkaen, kun pääomien liikkeitä ryhdyttiin vapauttamaan kaikissa vauraissa teollisuusvaltioissa. Maailman valuuttamarkkinoiden
vaihto ylittää joka päivä 5000 miljardia markkaa — yli kolme kertaa enemmän kuin rikkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmän yhteenlasketut valuuttavarannot. Maailmankauppa on kasvanut monikymmenkertaiseksi, ja monikansallisten suuryritysten sisäinen kauppa on jo ylittänyt perinteisen ulkomaanviennin arvon.

Kansantaloudet, puolueiden periaateohjelmien ja toimintamallien tarkoittamassa mielessä, ovat kadonneet.

PÄÄOMIEN liikkeiden vapauttaminen asettaa kaikelle yhteiskunnalliselle toiminnalle aivan uuden paradigman. Mullistus on yhtä perusteellinen kuin Neuvostoliiton romahdus. Kylmän sodan — ja erikoisesti Suomessa YYA-politiikan — doktriinit ovat vaihtuneet uusiin. Sen sijaan globaalin markkinatalouden vallankumousta ei ole rekisteröity yhteenkään puolueohjelmaan.

Eurooppalainen vasemmisto on joutunut vaikeasti selitettävään ristiriitaan. Mikä tahansa puolueen aatteesta johdettava käytännön toimi saa väistyä "talouden lainalaisuuksien" edessä.

Tekoja perustellaan "vaihtoehdottomiksi", mikä loukkaa kansanvallan ydintä — avointa poliittista keskustelua. Kun ylemmän makroideologian — vapaiden markkinoiden opin — sallitaan sanella poliittisia ratkaisuja, poliittiset väitelauseet menettävät jo vähiin käynyttä uskottavuuttaan. Kansalaiset suhtautuvat politiikkaan yhä kyynisemmin, koska poliitikot ensimmäisinä myöntävät, että valta on muualla: "markkinoilla".

Mutkallisinta on se, että "markkinat" eivät ole yksituumainen poliittinen subjekti. Ankarimmatkaan uusliberalistiset taloustieteilijät eivät väitä, että markkinat ovat "vapaat", tai että ne voisivatkaan olla. Markkinoita siis säädellään aina poliittisin päätöksin — kuten vasemmisto on aina korostanut.

Vasemmistolla ei kuitenkaan ole johdonmukaista, periaatteista, arvoista ja ihmiskäsityksestä johdettavaa suhdetta maailmanlaajuiseen markkinamekanismiin. (SDP esimerkiksi puolustaa suomalaisen työelämän sopimusjärjestelmiä vapaalta kilpailulta – sen sijaan maatalouden se haluaa sopeuttaa maailmanmarkkinoiden hintatasoon.) Näin ollen vasemmisto on mykkä ja voimaton, kun "vapaiden markkinoiden" ideologia hallitsee suvereenisti keskustelua.

Kansalaisyhteiskunnan on päästävä vuoropuheluun markkinoiden kanssa. Se on jokaisen poliittisen liikkeen tärkein tulevaisuuden haaste.

Edempänä hahmotellaan tämän vuoropuhelun keskeisiä kysymyksiä.

YLEISESTI OTTAEN markkinatalouden klassiset perusolettamukset — kysynnän ja tarjonnan, hinnanmuodostuksen teoriat — ovat mielekkäitä, mikseipä kiistattomiakin.

"Vapaiden" markkinoiden mekanismiin sisältyy kuitenkin useita heikkouksia, jotka ovat yhteiskunnallisesti suorastaan tuhoisia — ellei poliittinen tahto puutu markkinoiden toimintaan. Viime kädessä politiikkaa tarvitaan pelastamaan markkinatalous itsemurhalta.

1. Markkinamekanismi ulkoistaa niin suuria ja olennaisia kustannuksia, että useimpia hintamekanismeja ja hyvinvoinnin mittareita on syytä pitää vakavasti virheellisinä.

Markkinat jättävät melkein poikkeuksetta huomiotta toiminnan ympäristölle aiheutuneet kulut, mikäli lainsäädäntö tai kuluttajapainostus ei toisin pakota. Ympäristökuormituksen hinnoittelu on teoreettisestikin monimutkaista, mutta myös poliittisesti vaikeaa. Monikansallisilla yrityksillä on suuri painostusvalta ja ne kilpailuttavat valtioita alhaisin normein. EU:ssa on valmisteltu tosi mielessä yhdistettyä hiilidioksidi- ja energiaveroa jo toistakymmentä vuotta, mutta sen toteutuminen on vielä kaukana.

Markkinat ulkoistavat myös sosiaalisia kuluja. Työttömyyden, syrjäytymisen, turvattomuuden, fyysisten ja henkisten vaurioiden kustannukset jäävät yhteiskunnan kontolle. Monikansalliset suuryritykset siirtävät tuotantoaan maihin, jotka ovat valmiit "sosiaaliseen dumppaukseen". Euroopan unionin työttömyysaste näyttää vakiintuneen korkealle, ja useisiin vanhoihin teollisuuskeskuksiin on syntynyt uusi alaluokka, jonka sukupolvesta toiseen periytyvä osattomuus ja köyhyys on vaikeasti korjattavissa — samoin kuin vastaavassa suhteessa kasvava rikollisuus ja kaupunkien rappio. Kaikkialla Euroopassa myös keskiluokka on entistä turvattomampi. Nekään, joilla työpaikka on, eivät voi olla varmoja sen pysyvyydestä tai vakaudesta. Elämän hallinnan mahdollisuudet kapenevat.

2. Myös taloudellisen toimeliaisuuden mittarit antavat harhaanjohtavan kuvan kansan hyvinvoinnista. Poliittiset päättäjät tuijottavat usein bruttokansantuotekäyriä ja päättelevät niistä ratkaisujensa onnistumisen. Jokainen myyty ase, ammuttu luoti, hälytetty ambulanssi ja ostettu ruumisarkku kasvattaa BKT:ta. YK:n kehitysohjelma onkin esitellyt HRI-mittarin (Human Resources Index), joka ottaa huomioon myös lukuisia sosiaalisia muuttujia. Kuvaavaa on, että Suomi on poikkeuksetta sijoittunut "hyvinvointi-indeksissä" monta sijaa alemmaksi kuin "rikkausindeksissä".

3. Onkin hyvä syy epäillä, että ylipäätään teoria, jonka mukaan mekaanisesti mitattu talouskasvu tuottaa ilman muuta hyvinvointia, on vakavasti virheellinen. Suomen hallitukset ovat luottaneet siihen, että voimakas talouskasvu supistaa merkittävästi työttömyyttä. Vaikka talous kasvaisi toivotusti, siis aivan poikkeuksellisen voimakkaasti poikkeuksellisen pitkään, 20 prosentin suurtyöttömyyden arvellaan laskevan vain 12-13 prosenttiin – joka on edelleen sietämättömän korkea. On myös perusteltua olettaa, että tavoitteeseen ei päästä, vaikka talous lasketusti kasvaisikin. Läntisen Euroopan sitkeästi kaksinumeroisen työttömyyden syynä pidetään "jobless growth" -ilmiötä - talous kasvaa, mutta työpaikkoja ei sanotusti synny. Kasvu syntyy toiminnan tehostumisesta yleensä ja automatisoitumisesta erityisesti.

Varsinkin työväenliikkeelle on vaikeaa sopeutua ajatukseen, että suurelle osalle ihmisiä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä perinteisesti määriteltyä palkkatyötä. Jos näin kuitenkin on, eikö inhimillisesti katsoen olisi viimeinen hetki luopua tiukasta karsinoinnista työtätekeviin ja työttömiin; tuottaviin ja tuottamattomiin? Suuri osa työttömän kärsimyksestä liittyy hyödyttömyyden, huonommuuden tunteisiin – ja syyllisyyteen. Rajuimmin työttömiä syyllistävät ne oikeistolaiset sosiaalidarwinistit, joiden mielestä työttömyys johtuu vain työhaluttomuudesta. Ensimmäinen askel tosiasioiden tunnustamiseen on kansalaispalkka tai negatiivinen tulovero, toinen askel työttömyyteen liittyvän nöyryyttämiskoneiston asteittainen purkaminen.

4. Markkinat toimivat yleisesti ottaen lyhytjänteisesti, niin erilaisista toimijoista kuin erilaiset markkinat muodostuvatkin. Useat sijoittajat ja yritykset hakevat suurin pääomin nopeita keinotteluvoittoja. Nekin, jotka pyrkivät mahdollisimman riskittömiin sijoituksiin, eivät useimmiten tarkastele sijoituksiaan kymmentä vuotta pidemmällä tähtäimellä.

Luontoa ei voi kuormittaa loputtomiin. Ihmisiä ja ihmisten yhteisöjä ei voi rikkoa seuraamuksitta.

 Markkinatalous lähestyy menestyksensä rajoja, ratkaisevaa tilinpäätöstä. Siihen voi kulua viisikymmentä tai viisi sataa vuotta, mutta markkinoiden logiikka itsellään ei kykene vahinkoa oikaisemaan. Se on politiikan tehtävä; sen toimintajänne on ylisukupolvinen.

Markkinat tarvitsevat politiikkaa voidakseen ylipäätään toimia.

POLIITTISEN LIIKKEEN suuri tulevaisuuden missio on siis saada markkinat sisäistämään toimintansa yhteiskunnallisia kuluja, saada ne omaksumaan kansalaisten argumentit ja kokemukset. Politiikan tehtävä on tuoda numeroiden ja käyrien maailmaan taju todellisuudesta - ihmisten arki.

Tällä periaatteella on myös käytännölliset, ajankohtaisetkin ulottuvuutensa.

Ilmastoltaan kylmä, maaperältään karu, asutukseltaan harva ja väeltään vähäinen Suomi ei pysty edes periaatteessa kilpailemaan halvoilla kustannuksilla. Hyvinvointivaltion rakenteineen, tasa-arvon perinteineen ja korkeine koulutustasoineen Suomi ei myöskään kykene tarjoamaan halpaa työvoimaa. Jos maailmantaloudessa vallitsee raain ja lyhytnäköisin saalistuskapitalismi, Suomen yhteiskuntamalli on tuomittu tuhoon.

Toisaalta Suomella on tarjota oivallinen yhdyskuntarakenne — viemäriverkoista tietoverkkoihin —, osaava ja koulutettu työvoima, puhdas luonto ja turvallinen ympäristö. Brittiläiset valtiotieteilijät arvioivat New Statesman -lehdessä syksyllä 1994, että Suomi on "maailman demokraattisin maa". Vaikkei tällaisilla listoilla olisikaan suurta merkitystä, havainto paljastaa jälleen yhden Suomen hyödyntämättömän kilpailuvaltin: hyvinvointivaltion kansalaiset luottavat sinänsä demokraattiseen järjestelmäänsä, pitävät sitä legitiiminä — ainakin toistaiseksi. Suomi on ihanteellinen toiminta-alusta yrityksille, jotka toimivat pitkäjänteisesti ja kestävää menestystä tavoitellen.

Suomalaisilla on siis itsekkäätkin syynsä ohjata maailmanlaajuista markkinamekanismia nykyistä vastuullisempaan suuntaan.

Integroituvat markkinat eivät vie valtaa poliitikoilta eivätkä poliittiselta liikkeeltä - ellei sitä anneta pois. Sen sijaan, että poliitikot selostavat markkinoiden vaatimuksia kansalaisille, heidän tulee edustaa kansalaisia markkinoiden edessä.

Siihen vaaditaan tahtoa. Tahtoa demokratian itsepuolustukseen.