Kylmä rinki 20 vuotta sitten: Suomen EU-jäsenyysneuvottelun toinen päivä

EU-neuvottelujen loppurutistuksen toisena päivänä esiin astuu Kreikan tuleva pääministeri Giorgios Papandreou.

Lauantai 26. helmikuuta 1994 on ensimmäinen kevätpäivä Brysselissä. Aurinko pilkottaa viimein 

kuukausien lyijynharmaasta tihkusateesta. Alkuviikosta on ollut pakkasta ja satanut lunta, mikä on 

saanut spagettivatikaanin liikenteen lopullisesti kaaokseen.

Suomen ja Ruotsin tyylit ovat täysin vastakkaiset.

Suomen neuvottelijat omaksuvat alusta pitäen pessimistisen, pahantuulisen ja puhumattoman 

perusilmeen. Osittain se on ihan aitoa. Haavistolla ei ole paljonkaan liikkumatilaa saada Helsinkiä 

tyydyttävä sopimus, se on aina huono lähtökohta neuvottelulle. Siksi on annettava vaikutelma, että 

reppu on valmiiksi pakattuna porstuassa.

Vain Sundbäck saa esiintyä. Hän kertoo toimittajille heti lauantaiaamuna:

–Taustatiedot ja lausunnot tulevat jatkossa vain neuvottelujohdolta,  hyvin yhdenmukaisina ja yhtä 

aikaa kaikille.

Tai ei kenellekään.

Kemppisen tehtävä on pitää tiedotustilaisuudet lyhyinä, jotta ministerit eivät vahingossa puhuisi ristiin 
tai pussiin. Tiedottaja turhautuu nopeasti, kun huomaa, ettei saa tiedottaa; ei hänellä olisi 
tiedotettavaakaan, kun ei ole tietoa.

Loppuvaiheessa kuluu 18 tuntia ilman, että suomalaisille toimittajille tuodaan mitään tietoa 
neuvotteluista. Suomalaisneuvottelijat sulkeutuvat huoneeseensa, hautuvat marinadissaan.

Samaan aikaan Ruotsin ministerinelikko järjestää säännöllisiä videopalavereita Tukholmaan. 

Paitahihasillaan esiintyvä Dinkelspiel valottaa neuvottelujen kulloisiakin vaiheita eduskunnan 

EU-valtuuskunnalle. Suomalaiset toimittajat olisivat saaneet parhaiten tietoa soittamalla ruotsalaisille 

kansanedustajille. Ihan totta.

Lauantaiaamusta alkaen Dinkelspiel kollegoineen jakaa aurinkoisia lausuntoja, joiden viesti on 

päinvastainen kuin Suomen: hyvin menee, sopimusta tehdään tosimielellä.

Sekin on strategiansa. Dinkelspiel levittää tarkoituksella käsitystä, että Ruotsi on valmis tekemään 

sopimuksen vaikka yksinkin. Ruotsalaisia huolestuttaa Suomen maatalousratkaisu, semminkin kun he 
ovathavainneet Ahon ja Haaviston pyrkivän eri suuntiin, samoin Norjan taipumaton asenne 
kalakiistaan:  "Emme luovuta sintin sinttiä!" Ruotsi luo painetta naapurimaihin, koska se haluaa 
välttämättä kaikki kolme sopimusta.

Ruotsin neuvottelut ovat helpommat kuin Suomen.

Suomi uppoutuu hyvin yksityiskohtaisiin viilauksiin komission pikkutarkimpien pykäläkamreerien kanssa. Legalistisuus on suomalaisille ylipäätään luontaista; uhrataan aika ja vaiva periaatteen muotoiluun, 

taskulaskin otetaan esiin vasta lopuksi. Ja jos raha ei riitä, on turvauduttava Poliittiseen Tahtoon.

Ruotsinkin on selvitettävä tukku teknisiä yksityiskohtia kalastuskiintiöistä salmonellaan. Mutta koska 

länsinaapurin tuottajahinnat on jo viime vuosikymmenen lopulta pudotettu eurotasoon, sen ei tarvitse 
kyhätä suurta ja kohtalokasta maatalouspakettia. Ruotsi keskittyy tinkimään pääsymaksualennusta, 

tutustumistarjousta.

Valtiovarainministeri Anne Wibble vaatii 12 miljardin markan jäsenmaksualennusta ensimmäisiltä neljältä 

vuodelta. Mistä rahat, se on EU:n ongelma. Miltä momentilta, missä muodossa, sekin on EU:n ongelma.

Suomalaiset ovat sentään voineet keskittyä yksin omiin neuvotteluihin. Kreikkalaiset ovat hypänneet 

kyytiin vasta viime vaiheessa, pari kuukautta sitten. Heidän täytyy hoitaa kaikki neljä hakijamaata, joilla

 on tyystin erilaiset ongelmat ja painotukset.

Jo yksinkertainen kertolasku osoittaa, että hässäkkä on väistämätön.

Ministerineuvoston kahdentoista jäsenen välillä yksimielisyys ei ole edes periaatteessa mahdollista. 

Suurikaan maa ei voi jyrätä tahtoaan läpi, saatikka Kreikka.

Kolmastoista maa pöydässä on komissio, joka vaalii raivokkaasti omia pyhiä paragraafejaan, ja torpedoi 

väsymättä ministereiden keskenään tekemiä emolehmänkauppoja, jopa neuvottelujen jälkeen. 

Suomella on yksi neuvottelu, Kreikalla 4 x 13 eli 52. Korrrrttipakka.

Ennen kuin EU voi neuvotella Suomen kanssa, sen pitää neuvotella keskenään. Perjantaina Unionin 12

ministerillä ei kerta kaikkiaan ole yhteistä kantaa yhteenkään suureen neuvottelukysymykseen. Eikä 

yksimielisyyttä siitäkään, millä tavoin neuvottelujen pitäisi edetä. Lauantaina ministerineuvosto 

kokoontuu uudestaan, eikä Pangalos saa edelleenkään asioita järjestykseen.

Jotta kanta voitaisiin muodostaa, pitää olla edes tietoa. EU:ssa ei ole tehty läksyjä.

Lauantai-iltapäivän komissio tutkii Norjan Huippuvuorten kansainvälisoikeudellista asemaa suhteessa 

vuoden 1920 Pariisin sopimukseen ja Itävallan ekopiste-järjestelmän vaikutuksia rekkaliikenteen 

volyymeihin alppisolissa.

Täydessä kaaostilanteessa neuvottelut on pakko jakaa. Kreikan lisäksi johtoon tulevat Belgia ja Saksa, 

edellinen ja tuleva puheenjohtajamaa, eli troikka.

Aikaa voittaakseen Pangalos jakaa hakijamaat troikalle, siten, että Kreikka ottaa sekä Suomen että 

Ruotsin. Pangalos tapaa ruotsalaiset, Suomen tunnustelut aloittaa lauantaina neljän aikaan iltapäivällä 

Kreikan ulkoministeriön valtiosihteeri Giorgios Papandreau, pääministeri Andreas Papandreaun poika.

Papandreau Juniorilla on pohjoismaista taustaa, hän on asunut Ruotsissa ja puhuu kieltä. On hänellä 

suhde Suomeenkin. Jollain 1960-luvun pohjoismaisella kesäleirillä Papandreau on heilastellut 

Ilkka-Christian Björklundin pikkusiskon kanssa.

– Jag förstår Era problem, men jag kan inte hjälpa Er, Papandreau ilmoittaa suomalaisille, ennen kuin 

häipyy tyystin tavoittamattomiin.

Saksalaisille ei ymmärrettävästikään voida uskoa Itävallan Anschluss-neuvotteluja. Itävalta kuuluu siis 

Belgialle. Valitettavasti Belgian ulkoministeri Willy Claes on parhaillaan Bujumburassa, Burundin 

pääkaupungissa. Belgiaa edeltänyt puheenjohtajamaa oli Tanska, mutta ulkoministeri Niels Helveg 

Petersen on palannut jo kotiin viikonlopun viettoon. Niinpä Saksaa seuraavan puheenjohtajan, Ranskan 

Eurooppa-ministerin Alain Lamassouren mieluisaksi tehtäväksi jää huolehtia EU-rekkojen oikeudesta 

jyrrätä alppisolissa. Itävaltalaiset valittavat, että ranskalainen hiostaa kuin julma rehtori jälki-
istuntolaisia.

Daimler Benzin itävaltalainen päälobbari Dr. Glatz osallistuu omalla hienovaraisella tavallaan 

synnyinmaansa jäsenyysneuvotteluihin. Hänen suunnitelmansa otetaankin läpiliikenneratkaisun pohjaksi. 

Daimler Benzin mielestä itävaltalaisten ympäristöaktivistien vaatimus rajoittaa rekkojen määrää on turhan kaavamainen, kun olennaista on sopia päästöjen määrästä.

Ratkaisussa on sekin järki, että sattumoisin Mercedes Benz on kehittänyt vähäpäästöisimmät rekka-
autot, joiden häkä- ja typpipäästöt alittavat jo nyt vuonna 1996 voimaan astuvan EU-normiston.

Saksan EU-suurlähettiläs Dietrich von Kyaw joutuu vetämään Norjan pirullisia kalastusneuvotteluja. 

– Enhän minä tiedä mitään kaloista, hän kauhistelee.

Ei se haittaa. Ei Pangaloskaan, vaikka on taloustieteen tohtori, ymmärrä mitään maataloudesta. Tämän 
hän ilmoittaa hakijoille ylpeänä. 

Hän ei ole ainoa. Muutkin ovat antaneet suosiolla periksi.

Suomi on vaatinut lfa-tukiin uutta kategoriaa, "pohjoista tukea", mutta kun ei saanut sitä läpi, nyt 

"pohjoinen tuki" tarkoittaakin omaa, itse maksettavaa tukea. Kansalliset tuet on EU:ssa kielletty.

Suomalaisilla on eurooppalainen näkökulma, EU:lla kansallinen. Suomalaiset selittävät, että Suomi on 

Euroopan epäsuotuisin ja pohjoisin maa. Komissio sallii tuet vain Suomen epäsuotuisimmille ja 

pohjoisimmille alueille.

Prosentit ja leveyspiirit menevät sentään päittäin. Suomi haluaa lfa-prosentiksi siis 100, EU on valmis 

tarjoamaan 50. Suomi vaatii pohjoisen tuen etelärajaksi 60. leveyspiiriä — sattumoisin melkein 

100 prosenttia — ja EU:n mielestä pohjoinen alkaa vasta 62. leveyspiiriltä, jonka yläpuolelle jää reilu 
50 prosenttia pelloista.

Tätä järkeilyä suomalaiset yrittävät kaikin keinoin — vihastuneina, epätoivoisina, maanittelevina — 
oikoa. Turhaan.

Kun he yrittävät löytää ymmärtäjiä, ihmiset kernaasti vaihtavat kepeämpiin puheenaiheisiin, kuten 

polyyppeihin.

EU-ministerit antaisivat kaikkein mieluiten Suomelle könttäsumman rahaa, jos sillä voisi taata, ettei 
vain tarvitse enää perehtyä pohjoiseen maatalouteen.  

Kun Haavisto koettaa kärsivällisesti kertoa mikä on "halla", Portugalin ulkoministeriön valtiosihteeri 

keskeyttää hilpeästi:

– Suomi, eikös se ole jossain Tanskan tienoilla?

Italialainen neuvottelija neuvoo ruotsalaisia maitokiintiöissä: hankkikaa ihmeessä Norrlannin navetoihin 

puhveleita!

EU ei laske puhvelinmaitoa maitokiintiöihin, ja siitä tulee oikein maukasta mozzarellaa.

      

Lauantaina komission budjettiosaston miehet ovat ryhtyneet leipälajiinsa, luovaan kirjanpitoon. Koska 

jäsenmaat eivät teknisistä syistä voi enää saada vuoden 1995 cap-tukea, vastaavat summat joka 

tapauksessa vähennetään jäsenmaksuista. Ja Ruotsillekin voi maksaa ylimääräistä maatalouden kertasopeutuskorvausta, vaikka sen maataloutta ei tarvitsekaan enää sopeuttaa.

– EU on ovela neuvottelukumppani. Se iskee kiilaa pohjoismaiseen rintamaan tarjoamalla Ruotsille 

maataloustukea suoran jäsenmaksualennuksen asemasta, Haavisto noituu.

Haavisto määrittelee "pohjoismaisen rintaman" aika itsekkäästi. Suomi ja Ruotsi kun ovat rintaman eri 

puolilla. Mitä kauemmin "liittymistasausmaksu" on henkitoreissaan, sitä kauemmaksi Ruotsin ratkaisu 

siirtyy. Maataloutensa sopeuttanut Ruotsi ei saa haluamiaan rahoja aca-mallista. Ruotsi on melkeinpä 

kohtuuttoman solidaarinen Suomelle, kun se ei aja näkyvämmin itselleen edullista mallia, kertarysäystä.

Mutta Suomi on kateellinen, Aku Ankka Hannu Hanhelle.