Suomea
ja Ruotsia pidetään yleensä samanlaisina hyvinvointivaltioina. Mutta erot ovat
merkittävämpiä kuin yhtäläisyydet.
Suomi on köyhä maa ja Ruotsi on rikas maa – riippumatta siitä, että Suomi on yhtä rikas kuin Ruotsi.
Suomella
ei ole koskaan ollut varaa Ruotsin malliin: vuonna 1960 suomalaisten elintaso oli vain kaksi
kolmasosaa länsinaapurin tasosta. Kun toisaalta kuitenkin ihailemme vaurasta
naapuria, olemme jäljitelleet sitä
parhaamme mukaan, mutta huonommin kyvyin ja resurssein. Siinä missä
ruotsalaiset pop-tähdet täyttävät jäähalleja ympäri maailman, suomi-rokin
areenaksi riittää pitserian nurkka Posiolla.
Suomen
malli on amatööriversio Ruotsista, karaoke-hyvinvointivaltio.
Ruotsin
talouspolitiikka oli 1930-luvulta alkaen keynesiläistä, kun taas suomalaiset
pitivät vielä 1960-luvulla valtion puuttumista suhdannevaihteluihin ihan
kommunismina. Näin kertoo Tommi Uschanov mainiossa uudessa kirjassaan Miksi Suomi on Suomi; klassinen esitys aiheesta on Pekkarisen-Vartiaisen
Suomen talouspolitiikan pitkä linja (1993).
Siksi
lamat ovat täällä syvempiä ja nousukaudet humaltuneempia kuin naapurissa. Se
heijastaa kansallista mytologiaammekin: köyhän talon poika hummaa rahansa
kaupunkireissulla kuin Nummisuutarien Iivari.
Ruotsin
omakuva rikkaana maana ja Suomen omakuva köyhänä maana kiteytyy ennen kaikkea
näkemykseen työstä. Rikkaalla maalla on työtä yllin kyllin ja huoli tekijöiden
riittävyydestä; köyhällä maalla on lähtökohtaisesti pulaa työpaikoista.
Kansantaloustieteen
termein Ruotsissa on kiinnitetty aina huomio työn tarjontaan eli korkeaan
työllisyysasteeseen; Suomessa taas työn kysyntään eli mahdollisimman matalaan
työttömyysprosenttiin.
Äkkiä katsottuna näkemykset näyttävät saman asian eri
puolilta, mutta maailmankatsomuksellisesti ne ovat täysin vastakkaisia.
Ruotsi
pitää väestön mukana työvoimassa vaikka väkisin: huonoina aikoina julkisen
sektorin on työllistettävä, kun muut eivät kykene. Keskipitkällä ajalla vahva
kasvu rahoittaa julkisen talouden hetkelliset alijäämät helposti, eikä
velkaantuminen riistäydy käsistä. Tarvitaan vain Hannu Hanhen optimismia,
luottamusta ja itsevarmuutta.
Suomessa
on tavoiteltu matalaa työttömyyttä siksi, ettei julkinen talous rasittuisi
liikaa. Aku Ankan maailmassa on aina rahapula. Huonoina aikoina valtio ja
kunnat ovat vähentäneet, eivätkä lisänneet, työvoimaa. Väkeä on hätäpäissä patistettu jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Tämä
ero näkyi selvimmin 1960-luvulla ja jälleen 1990-luvun taantumassa.
Sotien
jälkeen pakollinen panostus pienviljelyyn myöhästytti Suomen elinkeinorakenteen
muutosta, joka iski kovalla voimalla 1960-luvun lopussa. Maaseudun liikaväestö
tyhjeni kaupunkien lähiöihin ja Ruotsin autotehtaisiin.
Se
oli win-win-tilanne. Ruotsissa itsetuntoinen näkemys kasvavasta
teollisuusimperiumista herätti 1966 huolen työvoimapulasta ja siitä
aiheutuvasta taantumasta. Hallituksen långtidsutredningin
nojalla suosittiin voimakkaasti siirtolaisuutta ja alettiin kannustaa naisia
kodeista työhön.
Kuvaavaa
kyllä, Suomelle oli helpotus joutua kantamaan aikaisempaa pienempi väestö,
resurssit eivät riittäneet enempään. Suomelle hyvinvointivaltio on aina ollut
mitoituskysymys, sitä toteutetaan vain, jos uskalletaan uskoa rahkeiden
riittävän.
Vasta Matti Vanhasen hallitukset pitivät olennaisempana työllisyysasteen nostamista kuin työttömyysprosentin alentamista. Silti lehdissä seurataan työttömyyttä, ei työllisyyttä. Moni osaa kertoa kotikuntansa työttömyysprosentin, mutta harva työllisyysastetta.
Se,
miten yhteiskunnat suhtautuvat työllistämisen kykyynsä, heijastuu tietysti
peilikuvana kodin ja vanhemmuuden rooliin. Ruotsissa ei ole maksettu
vanhemmille lasten hoitamisesta kotona (ennen kuin aivan viime vuosina),
Suomessa kyllä.
Heikki
Hiilamo ja Olli Kangas kuvaavat vuoden 2009 artikkelissaan, kuinka Ruotsin
sosialidemokraatit kääntyivät 1970-luvun puolivälissä jyrkästi vastustamaan
aiemmin kannattamaansa kotiäidin palkkaa. Äidinpalkka heikentäisi naisten
menestymistä työuralla, vaarantaisi tasa-arvon ja veisi resursseja päiväkotien
rakentamisesta.
Suomessa
kotihoidontuki ei ollut ideologinen kysymys, vaan yhtäältä etupolitiikkaa,
toisaalta taloudellinen pakko. Jo 1948 Martta Salmela-Järvinen (sd.) esitti
eduskunta-aloitteessaan, että ”äitipalkka” oli halpa vaihtoehto ”yhteiskunnan
huoltolaitoksille”. 1970-luvulla keskusta ajoi kotihoitoa oman
äänestäjäkuntansa hyödyksi, mutta kaupungeissa tukea maksettiin siksi, että
niillä ei ollut varaa rakentaa riittävästi päiväkoteja.
SDP
ja keskusta joutuivat tekemään kompromissin, jollaista yksipuolue-Ruotsissa ei
tarvittu: 1980-luvulla kunnallisen päivähoidon vaihtoehdoksi tuli tuettu
lastenkasvatus kotona.
Kun
Ruotsissa siis torjuttiin pysyvää työvoimapulan uhkaa patistamalla naiset
työelämään, Suomessa työttömyyttä on lievennetty houkuttelemalla naisia jäämään
kotiin.
”Maassamme
on kymmeniä tuhansia äitejä, jotka mielellään jäisivät kotiin työhön ja lapsia
hoitamaan, kun vain olisi taloudellisia edellytyksiä. Samalla vapautuisi laajan
työttömyyden aikana työpaikkoja työtä tarvitseville”, perusteli SMP eduskunta-aloitetta kotihoidon tuen lisäämiseksi 1983.
Köyhä
talo tuijottaa perunalaarin vajenemista, jokavuotisen kassan tilannetta. Jos
kaikki investoinnit katsotaan vain kuluiksi – kuten valtiovarainministeriön
budjettiosasto aina tekee – mihinkään reformiin ei ole ikinä varaa.
Rikkaassa
talossa on toisin: ”Se, mikä lyhyellä tähtäimellä oli kustannus ja rasite, oli
pidemmällä perspektiivillä resurssi ja taloudellisen kasvun ja maan
vaurastumisen ja hyvinvoinnin keskeinen edellytys.” (Hiilamo & Kangas)
Ruotsin
Konjunkturinstitutetista kotiutunut VATT:n tuore pääjohtaja Juhana Vartiainen
on pitkään saarnannut kotihoidontuen vahingollisuutta. Hän täräytti keväällä
Helsingin Sanomissa, että valtion ei pitäisi rahoittaa vuosikausien ”ihanaa velttoilua”.
Nyt
Vartiainen on saanut pääministeri Jyrki Kataisen samalle kannalle: Suomen pitää
ottaa Ruotsista esimerkkiä ja kannustaa kotiäitejä aikaisemmin töihin, muun
muassa osa-aikatyötä suosimalla.
Nuorten naisten katoaminen työmarkkinoilta ei ole vain kansantalouden
ongelma, vaan tasa-arvon este. Kotona vietetyt vuodet heikentävät naisen
työmarkkina-asemaa ja palkkatasoa vielä vuosikaudet työhönpaluun jälkeenkin.
Työnantajia voi toki syyttää siitä, että he eivät palkkaa nuoria naisia, edistä
heidän uraansa, maksa rikkonaisten vuosienkin jälkeen yhtä hyvää palkkaa kuin
miehille, mutta tosimaailmassa on helpompi kannustaa naisia pysymään
työmarkkinoilla kuin aivopestä heidän esimiehiään. (Niin, miehiähän ne tuppaavat
olemaan, mutta ei täysin naisten omatta syyttä.)
Ja kyllä, miehiäkin pitää patistaa kotiin. Mutta eikö
silloin, jos pienten lasten äidit tekevät joustavaa osa-aikatyötä, miesten ole
pakkokin kantaa enemmän vastuuta kodista?
Ja kyllä, päivähoitopaikkoja on lisättävä samalla kun
ryhmäkoot pysyvät järkevinä, osa-aikatöitä on löydyttävä muualtakin kuin
kauppojen kassoilta, ja ties mitä.
Ai niin: kotiäitejä ei myöskään saa halventaa, eikä heidän työtään
väheksyä. Lapsen paras, jne.
Kataisen ja Vartiaisen esitys on saanut välittömästi karvat
pystyyn myös edistyksellisiltä naisilta, jotka jännästi löytävät sata syytä
sille, miksi äitien pitäisi jatkossakin saada syrjäytyä
työmarkkinoilta.
Aku Ankka näkee oitis ongelmat, Hannu Hanhi haluaisi tarttua
mahdollisuuksiin.
Aku Ankka kummastelee, mistä kotiäideille riittäisi töitä,
kun on työttömyyttä ennestäänkin. Hannu Hanhi uskoo, että tarjonta luo
kysyntää. Jos on pystynyt menestyksellä pyörittämään kolmen lapsen
vaippasirkusta, on pikku juttu pyörittää yritystoimintaa.
Aku Ankka luulee, että työpaikkoja on rajallinen määrä, ja
että niistä vallitsee ikuinen niukkuus. Hannu Hanhi tietää – kokemuksesta –
että työ luo työtä.
Suomella on vielä pitkä matka Ruotsiksi. Mutta kun Ruotsin
porvarihallitus on alkanut tukea kotihoitoa ja jos Suomen hallitus alkaa tukea
pienten lasten äitien työllistymistä, välimatka lyhenee.
Ja ehkä jonakin kauniina päivänä ruotsalaiset ostavat
huonekalunsa suomalaisesta liikkeestä.
Hyvä teksti! Joskus olisi myös aiheellista kysyä, miten Kokoomuksen usein paikallisesti ajama kotihoidon kuntalisä sopii tähän yhtälöön mukaan. Sitähän perustellaa, totta kai, päivähoitokulujen säästämisellä - ottamatta usein suotta huomioon lyhentynyttä työuraa ja maksamatta jääneitä verotuloja.
VastaaPoistaJaakko: Kiitos.
VastaaPoistaKysymyksessähän on vahingollinen osaoptimointi. Kunnalle tulee paljon halvemmaksi tarjota reiluakin kuntalisää, jotta lapsia hoidettaisiin kodeissa, eikä päivähoitoon tarvitse investoida.
Tämä on kansan- ja valtiontaloudellisesti järjetöntä, ja ristiriita pitäisi poistaa mahdollisimman nopeasti.
Asiaan liittyy sekin, että erään kunnanjohtajan kertoman mukaan perhepäivähoito maksaa vain puolet siitä kuin päiväkotihoito. Oman kokemukseni mukaan se yhdistää kotihoidon ja ammattilaiskasvatuksen hyvät puolet – ja vapauttaa vanhemmat työelämään – enkä voi mitenkään käsittää, miksi kunnat eivät satsaa siihen. Sen työllistävä vaikutus on huomattava, eikä tarvita kalliita kiinteistöinvestointeja (jotka alueen väestörakenteen myötä muuttuvat ongelmatiloiksi).
Synnyinkunnassani, joka on vakavassa talouskriisissä, rakennetaan uusi päiväkoti. Mielikuvituksettomuus tulee kalliiksi!
Tässä täysin asiaton kommentti, ole hyvä, sillä pystyin lukemaan teksti vain vähän alusta ennen kuin musta tausta lataantui, ja sen jälkeen en enää pystynytkään lukemaan. Aika huono idea tuo tumma tausta - onneksi ei enää kovin yleinen... :-)
VastaaPoistaJokaisessa maassa jotkut on Akuja ja toiset Hannuja. Se Ruotsin julkinen työllistäminen on ihan pysyvää sosiaalipolitiikkaa, ei vain tilapäistä suhdannepolitiikkaa. Ihmiset on erilaisia, ja jotkut ei tule kelpaamaan yksityisen sektorin töihin pohjoismaisella palkkatasolla ja sivukuluilla. Ratkaisuja on sekä vasemmalla että oikealla, kunhan ei kuvitella, että työvoima on yhtenäistä massaa.
VastaaPoistaArvoisa anonyymi: tausta on määritetty valkoiseksi ja sellaisena se omilla koneillani näyttää. Onko muilla vastaavaa ongelmaa?
VastaaPoistaiphonessa tausta näkyy tummanharmaana mutta näkee silti hyvin lukea
Poista"Suomalaiset ovat saunapolullaan eksynyt kansa" (Tapani Hietalahti)
VastaaPoistaVoi olla, että nimim. Anonyymillä on jotain vikaa selaimessa. Vuosi on 2012, dumpataan jo se IE.
VastaaPoistaMulla näkyy tausta valkoisena ja on ihan helppo lukea. Mielenkiintoinen kirjoitus btw.
VastaaPoistaTäällä Ruotsissa asuvana tulee useasti mieleen että Ruotsi ja Suomi ovat todella samankaltaisia maita. Pinta vaan näyttää erilaisilta. Ruotsissa pintaa osataan hoitaa paremmin, mikä näkyy etenkin tv- ja musiikkialalla. TV- ja popbisnes ovat täysin riippuvaisia hyvännäköisestä pinnasta. Suomessa moinen koetaan usein turhana. Jokainen voi sitten arvostaa vähän eri juttuja tämän suhteen.
VastaaPoistaHassua on myös se että erään tutkimuksen mukaan ruotsalaiset arvostavat Suomea naapurimaana huomattavasti enemmän kun mitä suomalaiset arvostavat Ruotsia. Säälihän se on. Suomessa tunnetaan aivan turhaan alemmuutta länsinaapuria kohtaan.
Ja hei. Tukholman ydinkeskusta ei todellakaan ole koko Ruotsi. Se on just sitä pintaa.
Sekä Akut että Hannut tuntuvat nyt keskittyvän äitien työmarkkina-asemaan niin tiukasti, että unohtavat täysin asian keskipisteen: lapsen.
VastaaPoistaAivan äskettäin on suomalainen tunnusta saanut asiantuntija kiinnittänyt huomiota siihen, että pienen lapsen kehitys ei mahdollista muita selvitymiskeinoja suuressa päiväkotiryhmässä kuin aggression. Ei siis mikään ihme, että päiväkodeista siirtyy kouluihin yhä enemmän lapsia, jotka eivät osaa vuorovaikutustaitoja, vaan pyrkivät tulemaan toimeen aggressiivisella käytöksellä. Huostaanottoluvut kasvavat, vaikka oikea vastaus olisi etsiä lapsen etua, mahdollistaa yhä useammalle varhaislapsuus ilman kehitystä haittaavaa liiallisia ihmissuhdekuormitusta ja liian varhain tulevia ryhmätaitovaatimuksia.
Toisekseen ketjun Akun ja Hannut unohtavat, että kotona olevien äitien sijaiset työllistyvät kotihoidontuen ajaksi. Jos äiti itse on työssä, joku toinen on työttömänä, toimettomana, turhautumassa, menettämässä toivonsa ja tulevaisuudenuskonsa. Jos äiti on kotihoidontuella, joku toinen ehtii saada työkokemusta ja oman työuransa alkuun.
Niin että hyvä Akut ja Hannut, mitä jos kumminkin keskityttäisiin siihen työnantajien asenteiden muokkaukseen. Aloitetaan vaikkapa siitä, kuvittelevatko työnantajat itse menettävänsä työskentelytaitonsa ja tietonsa, jos pistäytyvät vaikkapa maailmanympärimatkalla tai jonkin muun alan projektissa välillä?/akimbo
Jos viittaat Keltinkangas-Järvisen tutkimukseen, olen itse sitä selaillessani (tosin olen vain selaillut, eli saatan olla väärässä) huomannut, että hänen mukaansa alle 3-vuotiaan aggressiivisuuden kasvussa on kyse
Poista1) kokopäiväisestä päiväkodissa olosta
2) ryhmistä, eli 4 lasta tai enemmän
Käsittääkseni äitien työllistymisessä on puhuttu ennenkaikkea osa-aikaisesta työnteosta. Hollannissa äiti menee ystäväni mukaan töihin jo muutaman kuukauden kuluttua synnytyksestä, mutta sekä äiti että isä tekevät lyhennettyä työviikkoa. Yhteensä lapsi on 3 päivää viikossa osa-aikaisesti hoidossa. Tämä 3 päivää viikossa on tarpeeksi, jotta lapsi saa sitouduttua hoitoon, mutta on kuitenkin suurimman osan viikosta kotona. Kaksi aikuista ihmistä tekee 4-päiväistä työviikkoa, ja toinen heistä osa-aikaisesti. Suomalainen systeemi, jossa äidit ovat 1-3 vuotta täysin työelämän ulkopuolella, on omiaan näivettämään ajattelua (eläkekertymästä puhumattakaan). Tästä on omaa kokemusta - on tärkeää ajatella vaippoja, mutta on tärkeää ajatella myös muuta! Paljon on kotiäitejä, joiden kanssa puhuminen on vaikeaa, koska yhteiskunta on kadonnut kauas horisontin taa.
Jos siis äidin ja isän aika jaetaan hyvin, ei lapsi ole täyttä päivää hoidossa, eikä aggressiivisuusongelmaa synny. Samalla myös työtä jakaantuu useammille- sekä äidin että isän puolelta.
Lisäksi koti ja päiväkoti eivät ole ainoita mahdollisuuksia. Perhepäivähoito ja kolmiperhepäivähoito mahdollistavat pienemmät lapsiporukat ja näin ollen pienentävät ahdistavien ryhmätilanteiden syntymistä.
STM:n ja THL:n yhteisessä nettilehdessä on taasen julkaistu juttu Iso-Britanniassa tehdystä tutkimuksesta
Poistahttp://www.tesso.fi/node/36, jonka mukaan alle 3-vuotiaana aloitettu päivähoito parantaa lasten älyllistä kehitystä ja sosaalisia taitoja (joillain lapsista huomattiin toki käytöshäiriöitä). Vaikutus oli suurempi heikommassa asemassa olevilla lapsilla. Toisin sanoen päiväkoti vähentää lasten syrjäytymisriskiä.
Kunnat eivät saisi ostaa itseään vapaaksi vastuusta. Tästä kirjoitti Jorma Sipilä elokuussa:
"Lisäksi pitää uskaltaa kysyä, onko kotihoidon tukeminen ylipäänsä kaikissa tapauksissa järkevää. Vaikeuksissa olevia vanhempia ei saa jättää yksin. Kunta ei saa pienellä rahalla ostaa itseään vapaaksi vastuustaan lapsia kohtaan."
http://alusta.uta.fi/artikkelit/2012/10/02/alustus-on-aika-paivittaa-lasten-kodinhoidon-tuki-2000-luvulle.html
Anonyymi 10.07 on havainnut, että kotiäitien kanssa puhuminen on vaikeaa, koska yhteiskunta on kadonnut kauas horisontin taa. Toisaalta työssä olevistakin henkilöistä, myös miehistä, moni ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista lainkaan. Ihmiset ylipäätään haluavat vain yksinkertaisen, hyvän elämän, ja oikein mielellään jättävät suuremmat miettimiset muille. Havainto ei siis välttämättä liity kotiäitiyteen. Osa naisista yhdistää vauvanhoidon ja opiskelun, mikä mitä ilmeisimmin kumoaa moisen havainnon. - Eikä yhteiskunnan pitäisi mihinkään siitä keikahtaa, vaikka naisista osa olisikin kukin vuorollaan paneutunut lastenhoitoon.
PoistaValtarille:
Mitä taas tulee tesson muualta lainaamaan tutkimukseen, pitää tietysti huomioida se, millainen on "heikompi asema" Iso-Britanniassa verrattuna siihen, mitä meillä. Suomi on ollut tasavertainen maa, ja vaikka lapsiköyhyys on onnistuttu moninkertaistamaan (aikana, jona on sitouduttu kv sopimuksella sen vähentämiseen) suomalaislasten olot voivat vielä tällä hetkellä olla paremmat kuin huonoimmat vertailumaassa.
-Aivan varmasti suomalaislasten tilannetta arvioidaan parhaiten suomalaislasten olosuhteisiin kohdistetulla tutkimuksella. Suomalaistutkimuksen ohittaminen vain siksi, että muunlaisissa olosuhteissa tehdyn tutkimuksen tulokset sopivat paremmin omaan ideologiaan ja poliittisesti haluttuhin muutoksiin, ei ole kovinkaan fiksua toimintaa.
Harakka ei tunne näitä naisten juttuja.
VastaaPoistaEnsinnäkin: naiset, myös pienten lasten äidit, lähtevät kyllä töihin, jos töitä on. Se näkyy tilastoista, suhdannevaihtelut huomaa myös päivähoidon kysynnästä.
Toiseksi: Yrityksen perustamien on vain harvoin järkevä ratkaisu perheessä, jossa on pieniä lapsia, koska yritys vaatii alkuvaiheessa pitkiä työpäiviä.
Kolmanneksi: perhepäivähoito on hoitajalle raskas ja huonosti palkattu yleensä tilapäinen vaihtoehto. Halpuudella on toinen puoli. Hoitajan oma perhe ei välttämättä ole onnellinen siitä, että oma koti pyörii ulkopuolisten määrittelemillä ehdoilla.
Kaikki maailmassa ei ole kiinni omasta asenteesta, vaan asenteet heijastelevat elämän todellisuutta. Jos töitä ei löydy, on turha kuvitella itseään Hannu Hanheksi. Jos valtiovalta huolehtii työllisyydestä vaikeina aikoina, on helpompi uskoa tulevaisuuteen. Äitejä ei pidä hätistää töihin hoitotuen poistolla eikä työttömyysturvan heikennyksillä, he lähtevät ihan itse, jos järkeviä töitä löytyy.
Kerttu: ketään ei kai pakoteta perhepäivähoitajaksi?
PoistaJa niin, kuten tuossa alkuperäisessä kirjoituksessakin sanotaan, työtä on jos on tekijöitä. Mutta jos kotonaoloa tuetaan kannustimin, ei ole ihme että ei ole tekijöitä. Paitsi tietysti pienipalkkaiset ja yksinhuoltajat, joilla ei ole vaihtoehtoa.
Perhepäivähoitajamallin ydinhän on se, että kuka tahansa osaa kasvattaa lapsia. Jos halutaan, että lapsia kasvattaa koulutettu ammattilainen, se maksaa.
PoistaToisaalta huutelihan opetusministerikin tässä taannoin, että joustavampaa otetta sinne varhaiskasvatukseen: rohkeasti ylittämään ammatti- ja palkkarajoja! Samalla voitaisiin luopua opettajista ihan ylipäänsä! Tänään voisi opettaa koulunkäyntiavustaja, huomenna keittäjä ja ylihuomenna vahtimestari :) Kunnan budjetit kiittäisivät.
Monessa asiassa olet Timo aivan oikeassa, mutta tämä perhepäivähoitajamallin "ylösajo" on huti.
"Ensinnäkin: naiset, myös pienten lasten äidit, lähtevät kyllä töihin, jos töitä on. Se näkyy tilastoista, suhdannevaihtelut huomaa myös päivähoidon kysynnästä."
PoistaMä toivoisin, että tilanne paranisi niin, ettei naiset olis vaan suhdannereservi. Et pysykää kotona, kunnes teitä taas ehkä tarvitaan, miehet saa tehdä töitä aina (heh, nyt aikamoinen kärjistys!).
Sellainen olo tulee tätä juttua lukiessa, että olisipa hienoa, jos lähtökohtaisesti kaikki ihmiset työntäisivät lapsensa mahdollisimman nopeasti jonkun muun hoitoon. Töitä voisi sitten odotella vaikka työttömyyskortistossa ja nostaa samalla työmarkkinatukea, joka on muuten paljon isompi kuin kotihoidontuki. Tai voisihan sitä myös opiskella, tai tehdä jonkun muun investoinnin tulevaisuuteen mitä tämän jutun mukaan omien lasten hoito ei koskaan voi olla. Ja sitten jos aika kortistossa tulisi pitkäksi ja opiskelu tökkisi voisi ruveta vaikka perhepäivähoitajaksi ja vapauttaa siten naapurin äiti vaikka sinne työttömyyskortistoon tai perhepäivähoitajaksi taas jonkun muun lapsille. Sillä tärkeintähän on positiivinen ote tulevaisuuteen ja työllisyysaste ja sen mielessäpitöminen että omien lasten hoito ei koskaan eikä missäänn voi olla toimintaa, jota kutsuttaisiin työksi.
VastaaPoistaTäällä Suomessa tuntuu siltä kuin elettäisiin rumien hallitsemassa vähemmistöjen paratiisissa.
VastaaPoistaAinakin iPadissa on musta tausta. Vuosi on 2012, dumpataan jo se PC.
VastaaPoistaMervi Eskelinen kirjoittaa asiaa. Suomen tärkein voimavara on tasa-arvoinen ja pedagogisesti korkeatasoinen varhaiskasvatus ja peruskoulu. Mikäli perhepäivähoitajana toimisivat koulutetut lastentarhanopettajat, olisi tämä vaihtoehto varsin kannatettava. Palkkaa 2500 euroa kuussa niin tarjonta kasvaisi räjähdysmäisesti. Silti säästettäisiin kiinteissä kuluissa todella paljon. Nykyisellään perhepäivähoitajan työtä tekevät lähinnä kouluttamattomat naiset, joille maksetaan palkkaa täysin naurettavat 1500 euroa kuukaudessa. Mutta kuka vaanhan osaa hoitaa lapsia. Muumit telkkariin ja palapeli lattialle.
VastaaPoistaNiin, Vartiainen tosiaan ajattelee, että jos yhteiskunnan tukia ei ole kotiäideille eikä työttömille, nämä menevät ja perustavat yrityksen ja elättävät itsensä sillä. Mutta näinhän ei Ruotsissa oleteta, vaan Ruotsissa tuetaan ihmisten työllistymistä monin muin tavoin, ei pelkästään oteta etuuksia pois.
VastaaPoistaYritystoiminta ei Suomen oloissa ole sellainen kuvio, jolla niukasti koulutettu ihminen kykenisi elättämään itsensä, ja sen saavat aikaan monimutkaiset hallintokäytännöt ja muun muassa korkea ALV-taso, joka koskee myös pieniä yrityksiä.
Toisaalta olen kyllä samaa mieltä siinä, että naisten ja miesten pitäisi molempien joutua vastaamaan lastenhoidosta, jos kerran he ovat lapsia yhdessä tehneetkin. Voisi olla varsin tuottava ratkaisu muuttaa äitiysloman ja vanhempainvapaiden rahoitusmallia. Nythän käytännössä naisen työnantajalle koituu paljon hankaluuksia ja rahanmenoa siitä, että nainen saa lapsen. Vaikka aika harvoin se on millään lailla työnantajan syytä?
Jos Suomen valtio ylipäänsä haluaa mitään lapsia, mikä nykyisin vaikuttaa melko epätodennäköiseltä, niin kai valtion kannattaisi kustantaa ne äityislomat ja vanhempainvapaat. Lysti kustannettaisiin sitten verovaroilla.
Jos taas Suomen valtio on sitä mieltä, että kannattaa mieluummin tuoda aikuiset työikäiset ihmiset valmiina vaikka Virosta, sittenhän mitään äitiyslomia tai perhevapaita ei muutenkaan tarvita. Ja kouluissakin voidaan pian säästää.
Näinhän vaikkapa U.S.A.:ssa menetellään. Tosin niillä siirtolaisillakin on kiusallinen taipumus tehdä lopulta lapsia, ja syrjäytyneistä lapsista on aina yhtä ja toista kiusaa, mutta onneksi se kiusa realisoituu vasta seuraavilla budjettikausilla, vai kuinka?
Lasten huono olo ja käyttäytymishäiriöt johtunevat paljolti aiemmin tehdyistä säästöistä, kun päiväkotiinkin on alettu ottaa töihin niin paljon lähihoitajia ja muita, joilla ei ole pätevyyttä lastentarhanopettajaksi. Tokihan heitä mielellään otetaan, kun ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa, mutta eivät he lasten kanssa pärjää. Itse olisin ainakin hyvin tarkka, kenelle veisin lapsiani perhepäivähoitoon, jos veisin. Mieluummin koulutettujen ammattilaisten hoiviin, sillä vaikka hekään eivät kaikki ole ruudinkeksijöitä tai mitään erityistä, niin eron kyllä huomaa niihin, jotka eivät ole koulutusta vaivautunut hankkimaan. Oma äitini on ollut koko ikänsä lastentarhanopettajana, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut todella väsynyt. Vielä 15 vuotta sitten hän jaksoi muutoksia ihmetellä ja taistella vastaan, nykyään jaksaa vain tehdä oman osuutensa mahdollisimman hyvin ja yrittää pitää lapset hallinnassa ja jonkinlaisen yksilöllisen huomioinnin varhaiskasvatuksesta resurssipulasta huolimatta.
VastaaPoistaVanhempien on toki tärkeä antaa lapsille päivittäistä aikaa, varsinkin aivan pieninä, mutta yli 3-vuotiaiden on hyvä olla päiväkodissa siksikin, että oppivat olemaan toisten lasten kanssa, siis sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista, vaikkei se kaikilta kivuttomasti aina onnistuisikaan. Kovin huonoista perheistä tuleville voi päiväkoti olla myös ainoa turvallinen paikka, jossa jotain voi oppiakin ja itseään ilmaista. Useimmat lapset kuitenkin pitävät tarhassa käymisestä, se on lapsen arkea ja "oma juttu", kun vanhemmat menevät siksi aikaa töihin.
.
VastaaPoistaVoimaa voista ja nirtoa metrossa.
http://suolasuinen.blogspot.fi/
.