Lyhyt itsenäisyys

Helsingin Sanomat on kysellyt viime päivinä, "milloin Suomi on ollut itsenäisimmillään". 
Vastasin omalta osaltani kysymykseen lähes 15 vuotta sitten – Suomen Kuvalehdessä 11.6. 1998. 
Aika moni näkyy nytkin olevan suunnilleen samaa mieltä.

Lyhyt itsenäisyys
Muuttopuuhissa olen joutunut käymään läpi lääninhallituksellisen verran papereita. Muuan lämpöpaperilla haalistuva "luottamuksellinen muistio" yllätti jä järkytti minut.
Se on Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimenpideohjelma Suomelle 13.3. 1992.
Tämä päivämäärä sietää merkitä historiaan. 
Suomessa käynyt IMF:n tarkastuskunta vaatii hallitukselta "signaalin ehdottomasta päättäväisyydestä" leikata julkisia menoja.
"Kiireellisimmät" lainmuutokset ovat "avokätisten" ja "haitallisten" työttömyyskorvausten supistaminen sekä kuntien valtionosuuksien leikkaaminen. 
Myös "työmenettelyjä tarpeettomasti rajoittavia säädöksiä" on poistettava. Kansainvälinen valuuttarahasto on siis Keskustan työreformin salainen siittäjä.
Kaksi viikkoa myöhemmin Ahon-Viinasen hallitus leikkasi budjetista kymmenen miljardia. Se oli vasta varovainen ensiaskel IMF:n määräämällä tiellä, jossa "vaihtoehtoja ei ole".

Turha muuten luullakaan, että tiedotusvälineet olisivat hoksanneet tapahtuman merkityksen. Itseni mukaan lukien. 
Toisin kuin [Washingon Post -lehden kustantaja] Phil Graham julisti, media ei "luonnostele historiaa". Ajan virrasta media huuhtoo esiin kuution hiekkaa, tutkii tarkkaan kivet ja hukkaa kultahiput. 
Talouspaniikki ja ahopuuna ajelehtiva hallitus siirsivät Suomen päätöksenteon Lontoon, New Yorkin ja Tokion salkunhoitajille. 
Suomi oli seuraavana talvena hetken aikaa maailman kolmanneksi suurin lainanottaja. 
Kuten Iiro Viinanen on reilusti tunnustanut, näillä kiertueilla sovittiin talouslinja, jonka poliitikot saivat jäljestä päin, ilmoitusasiana, hyväksyä.

Suomen ylipäätään kyseenalaista "itsenäisyyttä" ei siis menetetty Etaan, EU:hun tai Emuun. Se loppui 13.3. 1992.
Neuvostoliitto oli lopetettu edellisenä joulupäivänä. Suomi oli suurvalloista vapaa vajaat kolme kuukautta.
Se oli 80 päivän itsenäisyys.

Niinistön niksit, vielä kerran

Oma vastaukseni HS-raadin kysymykseen 14.9.: "Tepsivätkö Niinistön työryhmän neuvot nuorten syrjäytymisen torjuntaan?"

"On pettymys, että arvojohtajan sijasta olemme saaneet Niksi-Niinistön.

On peräti kummallista, että työryhmä on rajannut politiikan keinot ehdotustensa ulkopuolelle – ryhmän sihteerin mukaan, koska 'lainsäädännölliset, taloudelliset kuin hallinnolliset rakenteet eivät kuulu presidentin toimivaltaan'. Eivätkö edes presidentin vaikutusvaltaan?

Muissa asioissa Niinistö on voinut täysin ongelmatta ottaa kantaa lainsäädäntöön, talouteen tai hallintoon – niin kuin tietenkin pitääkin. Se, että aito ja vakava nuorten syrjäytymisongelma ei ansaitse pohdintaa rakenteellisista muutoksia, todistaa sittenkin asian vähättelystä.

Toinen onneton seuraamus on politiikan halveksunta. Miksi ylipäätään äänestetään kunnallisvaaleissa, jos tärkeimmät yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkoa ihan kotipiirissä, rukoilemalla ja kasveja keräilemällä?

Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö korostavat oman vastuun, omatoimisuuden, lähimmäisyyden, hyväntekeväisyyden, talkoiden ja vapaaehtoistyön merkitystä julkisten palveluiden ohella tai jopa sijasta. Teema on sinänsä tervetullut. Silti yksilönvastuuta perustellaan nimenomaan taloudellisilla syillä, ikään kuin Suomella ei olisi enää varaa hyvinvointiyhteiskuntaan. Kokoomus asettuu brittiläisen veljespuolueensa, konservatiivien, linjoille.

Niinistön niksit ja Kataisen lähimmäispuhe aiheuttavat torjuntaa osin siksi, että valtiovalta marssii empimättä ihmisten koteihin ja yksityisyyteen. Tämä on ristiriidassa politiikan totunnaisen roolin kanssa: lähinnä Kristillinen liitto on toistaiseksi puuttunut kansalaisten yksityiseen moraaliin. Se on myös ristiriidassa liberalismin arvojen kanssa, joita osa kokoomuksesta edustaa: nimenomaan oikeisto on yleensä vaatinut valtiovaltaa pysyttelemään neutraalissa hallinnoinnissa ja poissa yksilönvapauksien piiristä. Kokoomuksesta on tullut konservatiivipuolue.

Mitä Matti Apuseen tulee, hän todistaa kolumnillaan, että nuorten syrjäytyminen ei kiinnosta häntä läheskään siinä mitassa kuin muiden keskusteluun osallistujien leimaaminen ja henkilöönkäyvä väheksyntä – mikä toistuvana tyylilajina on väsyttävää. Mutta siitähän hänelle Elinkeinoelämän Valtuuskunta, syystä joka minulle jää arvoitukseksi, palkkaa maksaa."