Haavisto: Paasikiven reinkarnaatio

Ei ole sattuma, että Pekka Haavisto on ilmoittanut presidenteistä esikuvakseen J.K. Paasikiven (1872-1956).
Hänkin on kuullut lukuisat kerrat taiteilijaguru J.O. Mallanderin täysin vakavissaan esittämän teorian. Minulle hän kertoi sen 20 vuotta sitten.
Pekka Haavisto on Paasikiven reinkarnaatio. Kun Paasikivi kuoli joulukuussa 1956, suurmiehen sielu etsi levottomana uutta asuinsijaa. Mallanderin mukaan jälleensyntymässä kuluu tyypillisesti se 15 kuukautta, jonka jälkeen munkkiniemeläiseen opettajaperheeseen syntyi Pekka, maaliskuussa 1958.
En usko, että Haavisto tunnustaisi uskovansa tähän legendaan, vaikka työnnettäisiin tikkuja kynsien alle. Mutta kaikki hänen toimintansa on tähdännyt tähän hetkeen.
Hän oli ja on ehdokkaista vakavimmin pyrkimässä presidentiksi. Se palkittiin.

Olen vähän ymmälläni siitä, että Haavistoa pidetään "mutkattomana" ja "helposti lähestyttävänä". Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan.
Eikä moni muukaan. Haaviston sisäpiiri on suppea ja mies itse ylläpitänyt salaperäisyyden auraa. Hän on pitänyt yksityisasiansa omana tietonaan.
Vilpittömästä uteliaisuudesta vuonna 1994 esittämääni haastattelukysymykseen, oletko homo, hän vastasi: "No en, en mä mielestäni ole... Mä kuulun varmaan sellaisten suomalaisten ryhmään, ehkä enemmistöön, joille koko seksuaalisuus tai seksuaalisuuden merkitys on aika vähäinen."
Se oli hyvä vastaus, kenties tyhmään kysymykseen, jonka soisi jo jäävän taka-alalle.
Tuntuu kuitenkin oudolta, kun Pekka Haavistoa luonnehditaan "aidoksi". Hän on niin aito kuin poliitikko nyt voi olla, mutta tunnen kymmenittäin avoimempia, spontaanimpia, laskelmoimattomampia ihmisiä poliittisen kentän kaikilta laidoilta.
Tämä ei ole moite, vain ihmettely.

Vihreiden syntyhistoriassa (jonka olen kuvannut, samoin kuin Mallanderin profetian, kirjassani Viemärirotta) temmelsivät suuret egot ja tunteet leimusivat. Haavisto hoiti eleettömästi ja järjestelmällisesti puolueen "järkeviin" käsiin, helsinkiläisen Perheen johdettavaksi - johon hänen lisäkseen kuuluvat Heidi Hautala, Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja ottolapsia.
Haavisto rakastaa seremoniaa ja historiallisia puitteita. Teiskon kesäjuhlat on tarkkaan harkittu spektaakkeli, hänen vetämänsä Suomi-lehti perustettiin Hvitträskissä Eliel Saarisen makuuhuoneessa. Haavisto isännöi, kontrolloi - ja manipuloi. Toimittajan roolissa on hyvä tarkkailla, kerätä tiedot,
vaikuttaa vaivihkaa, vetäytyä syrjään ja pysyä silti keskiössä.
Pekka Haavisto on "helposti lähestyttävä" siten kuin psykiatri on. Hän on empaattisesti läsnä, kuuntelee ja auttaa, mutta ei paljasta itsestään mitään. Ja kuten potilas projisoi fantasioitaan terapeuttiin, Haavisto on  tyhjä taulu, johon koko kansa heijastaa toiveensa ja haaveensa.

Tämä hahmottomuus on pudottanut Haaviston eduskunnasta kahteen kertaan, vaikka hän oli puolueen puheenjohtaja 1995 ja ympäristöministeri 1999. Mutta luonteenomaisella huolella rakennetut hyvät suhteet järjestivät hänelle kansainvälisiä tehtäviä, joissa hänen pragmaattinen ja tärkeilemätön toimintatapansa on saanut loistaa.
Pekka Haavisto on ollut mestarillinen verkostoituja jo ennen kuin koko termi keksittiin. Tässä hyvänä esikuvana on ollut Ville Komsi, jonka päänsisäisestä henkilörekisteristä värvättiin väkijoukko Koijärvelle keväällä 1979.
Kenties tärkeämpi mentori on ollut Osmo Soininvaara, joka armollisesti piti "tyydyttävänä" Haaviston esiintymistä tv:n suuressa vaalikeskustelussa 1987. Muun Suomen mielestä Haavisto oli sensaatio: ennakkoäänistä hän sai vain kourallisen, mutta vaalipäivänä hän nousi rakettina eduskuntaan. Haavisto on siis, jos kuka, tv-politiikko,  kuten viime aikoina on jälleen vakuuttavasti huomattu.

"Ihmisenä" Pekka Haavisto on varautunut, jopa etäinen - tässä suhteessa toisen kierroksen kilpakumppanit ovat samanlaisia. Voittipa Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto, Suomi saanee edellisiä etäisemmän presidentin, joka ei jammaile lippalakki päässä Pori Jazzin lavalla.
Urho Kekkonen oli taitava populisti, jota kansa luuli "kansanmieheksi". Sitä ei Suomen seuraava presidentti ole. Pikemmin palataan muodollisemman ja arvovaltaisemman presidenttiyden aikaan.
Voitti ehdokkaista kumpi tahansa, hänen puheestaan voi erottaa etäisesti Paasikiven tekohampaiden louskuntaa.