Mikael Jungner ja Mikael Pentikäinen ottivat yhteen Ylen julkisen palvelun roolista. Ja niin kävi, että Mikael voitti ja Mikael hävisi.
Pentikäinen kavereineen ja medioineen sai Ylen rahoitusmallin kaatumaan. Mutta kyse ei ole Ylestä, vaan internetin ilmaherruudesta.
2010-luvun Wikipedia on estettävä. Hinnalla millä hyvänsä. Lue koko kolumni tästä.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Tarpeeksi hyvän bisnes
The New Yorkerin James Surowiecki antaa ajattelemisen aihetta nokialandialaisille. Ennen tehtiin tuotteita keskivertokuluttajille, mutta sekä luksus että tarjoustavara porskuttivat lamassa parhaiten.
Applella on vain murto-osa Nokian markkinaosuudesta, mutta voittoprosentti moninkertainen. Milloin me alamme tehdä rahaa tarpeeksi hyvällä?
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Kumpi Hesari on oikeassa?
”Oikeusvaltion periaatteiden ja EU:n komission määräysten mukaan Yleisradiota pitäisi valvoa riippumaton elin eikä yhtiön oma osa." (sic) Juha-Pekka Raesteen kolumni, Helsingin Sanomat 23.3. 2010
”Lobbaajat saivat hallituspuolueet uskomaan, ettei yhtiön oma hallintoneuvosto kelpaisi EU-sääntöjen edellyttämäksi valvontaelimeksi. Luulo on vailla perusteita.” Heikki Hellmanin kolumni, Helsingin Sanomat 24.3. 2010
Molemmat eivät voi olla totta yhtä aikaa.
”Lobbaajat saivat hallituspuolueet uskomaan, ettei yhtiön oma hallintoneuvosto kelpaisi EU-sääntöjen edellyttämäksi valvontaelimeksi. Luulo on vailla perusteita.” Heikki Hellmanin kolumni, Helsingin Sanomat 24.3. 2010
Molemmat eivät voi olla totta yhtä aikaa.
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Viimeinen taistolainen
(Tämä on vähän pitempi versio Talouselämän kolumnista 19.3.2010.)
Pekka Himanen on oikeassa. Suomi on ”kriittisessä vaiheessa”.
Tri Himanen kirjoitti noin jo 2003 eduskunnalle tekemässään raportissa Välittävä, kannustava ja luova Suomi.
Tri Himanen kirjoitti noin jo 2003 eduskunnalle tekemässään raportissa Välittävä, kannustava ja luova Suomi.
En saanut selvää, jatkuuko kriisi seitsemättä vuotta vai ollaanko hypätty jo uuteen. Joka tapauksessa tuoreen Kukoistuksen käsikirjoituksen ensimmäisen luvun ensimmäinen virke ilmoittaa, että vuonna 2010 Suomi on ”kriittisessä tilanteessa”.
”Suomella on käytännössä yksi vuosi aikaa valita 2010-luvun onnistumisen tai epäonnistumisen käsikirjoitus”, tri Himanen uhkaa, muuten ”mahdollisuus on jo ohi”. Hui!
Voi tosin olla, että kuten muutkin tuomiopäivän profeetat, tri Himanen joutuu jälleen lykkäämään apokalypsia. En hämmästy, jos Suomi olisi ”kriittisessä tilassa” 2017.
Mutta, kuten sanottu, tri Himanen on oikeassa – aivan kaikessa. Ja se on se ongelma.
On tottavie siirryttävä omaisuuden palvonnasta ihmisen arvostamiseen! On korkea aika käynnistää vihreä informaatio- ja palvelutalous! On kannettava globaalia vastuuta, tuettava luovuutta, edistettävä yrittäjyyttä ja hyötyliikuntaa!
Kokoomuksen ohjelma kannattaa kaikkea hyvää. Jokainen puolue tahtoo ihmisten parasta. Kukoistamiseen tähtää jokainen uskonto, ideologia ja IT-yritys.
Kukaan ei vastusta Himasta - silti maailma on paha. Aatteiden ja käytännön välissähän on se varsinainen haaste, johon Himanen ei tohdi puuttua lainkaan, kai kunnioituksesta vision tilaajia Matti Vanhasta, Jyrki Kataista ja Stefan Wallinia kohtaan.
Tri Himasen analyysistä puuttuvat valta – ja raha.
Muuten hyvä.
”Suomella on käytännössä yksi vuosi aikaa valita 2010-luvun onnistumisen tai epäonnistumisen käsikirjoitus”, tri Himanen uhkaa, muuten ”mahdollisuus on jo ohi”. Hui!
Voi tosin olla, että kuten muutkin tuomiopäivän profeetat, tri Himanen joutuu jälleen lykkäämään apokalypsia. En hämmästy, jos Suomi olisi ”kriittisessä tilassa” 2017.
Mutta, kuten sanottu, tri Himanen on oikeassa – aivan kaikessa. Ja se on se ongelma.
On tottavie siirryttävä omaisuuden palvonnasta ihmisen arvostamiseen! On korkea aika käynnistää vihreä informaatio- ja palvelutalous! On kannettava globaalia vastuuta, tuettava luovuutta, edistettävä yrittäjyyttä ja hyötyliikuntaa!
Kokoomuksen ohjelma kannattaa kaikkea hyvää. Jokainen puolue tahtoo ihmisten parasta. Kukoistamiseen tähtää jokainen uskonto, ideologia ja IT-yritys.
Kukaan ei vastusta Himasta - silti maailma on paha. Aatteiden ja käytännön välissähän on se varsinainen haaste, johon Himanen ei tohdi puuttua lainkaan, kai kunnioituksesta vision tilaajia Matti Vanhasta, Jyrki Kataista ja Stefan Wallinia kohtaan.
Tri Himasen analyysistä puuttuvat valta – ja raha.
Muuten hyvä.
Tri Himasen new age –naiiviudelle on liian helppo nauraa. Hän kehuskelee koko ajan kuuluisilla kavereillaan, Davosin talousfoorumin viihdyttäjillä, Desmond Tutulla ja Dalai lamalla.
Mutta lopulta Kukoistuksen käsikirjoitus vetää hyvin vakavaksi.
Tri Himanen kertoo heti kättelyssä tavoittelevansa ”lopullista ´kaiken teoriaa´” joka yhdistää maapallon kohtalonkysymykset ”reaalitalouteen ja –politiikkaan."
Jokainen ennen vuotta 1989 elänyt säpsähtää, kun kuulee toiveet ”lopullisesta” ratkaisusta tai maailmaa hallitsevasta ”yhtenäisteoriasta”. Niitä on yritetty.
(Erityisen ponnekkaasti näitä totaalisia haaveita vastusti Oxfordin maineikas filosofian professori Isaiah Berlin, joka oli Latvian juutalaisia ja Venäjän vallankumouksen pakolaisia. ”Sekä vapaus että tasa-arvo ovat ensisijaisia arvoja, joita ihmiset ovat tavoitelleet vuosisatojen ajan, mutta susien täydellinen vapaus tarkoittaa lampaille kuolemaa...”)
Totalitaarista Himasen utopioissa on sekin, että hän leimaa erimieliset ”kyynisiksi” tai ”kohtuuttoman kriittisiksi” tai ”kateellisiksi.
Tämäkin taktiikka on takavuosilta tuttua. Jos ei hyväksynyt kommunistista utopiaa, oli ”väärän tietoisuuden” vallassa. Ei maksa vaivaa antautua keskusteluun ymmärtämättömän, harhaisen kanssa.
Mutta miksi kielteisyyteen suhtaudutaan aina niin... kielteisesti? Työväestö sai kahdeksantuntisen työpäivän lakkoilemalla ja muutenkin tosi ikävällä asenteella. Aseisiin tarttuminen se vasta kielteistä on, mutta siten on kukistettu diktaattoreita.
Kansainvälisesti vertaillen positiivisin kansa löytyy Pohjois-Koreasta.
Kansa, niin. ”Kukoistuksen käsikirjoitus” on kirjoitettu kauttaaltaan me-muotoon. ”Mutta samalla kun meidän on tunnustettava haasteidemme suuruus niiden koko mitassa, meidän on varottava lankeamasta uskomaan siihen jatkuvasti eri lähteistä levitettyyn viestiin, jonka mukaan meillä olisi 2010-luvulla väistämättä odotettavissa jo vain ankea elämä” (sic).
Pitkään luulin, että me tarkoittaa ”meitä kaikkia”, minuakin. Kunnes tajusin, että juuri kansa – se ikääntyvä, lihova, masentuva ja niin helvetin kielteinen kansa – on kukoistamisen pahin este.
Himasen me tarkoittaaa poliittista johtoa. Eliitin tehtävä on panna toimeen kukoistus, tehokkaasti ja säälimättä.
Kukoistat tai itket ja kukoistat!
Tri Himanen ylistää yhteisöllisyyttä, mutta perustaa sen aina poikkeusyksilöiden johtajuuteen. Siitä siis tuo maaninen name-dropping. Hän aidosti uskoo, että talouden ja kulttuurin eliitti – Davosin juntta - on valittu pelastamaan maailma.
Hänen lempi-ideansa on Future Visionary –puhesarja, joka toisi Bill Gatesin ja Nelson Mandelan Helsinkiin. Nämä esiintymiset olisivat ”jo itsessään valtavan arvokkaasti henkistä kulttuuriamme itseisarvoisesti rikastava henkisen pääkaupungin idea".
Tri Himaselle maailman johtajia eivät ole Hu Jintao tai Vladimir Putin, joilla on vastuullaan oikea valtio, vaan Bill Clinton ja Äiti Amma. Globaalien seminaarisupertähtien valta ei ole konkreettista ja polittista, vaan glamouria, messiaanista karismaa, josta säteilisi maagista voimaa Suomen ylle, pelastus.
Kuten näkyy, en pidä tri Himasen kaipuuta totaalisiin ratkaisuihin ja suureen johtajaan laisinkaan huvittavana.
Mutta lopulta Kukoistuksen käsikirjoitus vetää hyvin vakavaksi.
Tri Himanen kertoo heti kättelyssä tavoittelevansa ”lopullista ´kaiken teoriaa´” joka yhdistää maapallon kohtalonkysymykset ”reaalitalouteen ja –politiikkaan."
Jokainen ennen vuotta 1989 elänyt säpsähtää, kun kuulee toiveet ”lopullisesta” ratkaisusta tai maailmaa hallitsevasta ”yhtenäisteoriasta”. Niitä on yritetty.
(Erityisen ponnekkaasti näitä totaalisia haaveita vastusti Oxfordin maineikas filosofian professori Isaiah Berlin, joka oli Latvian juutalaisia ja Venäjän vallankumouksen pakolaisia. ”Sekä vapaus että tasa-arvo ovat ensisijaisia arvoja, joita ihmiset ovat tavoitelleet vuosisatojen ajan, mutta susien täydellinen vapaus tarkoittaa lampaille kuolemaa...”)
Totalitaarista Himasen utopioissa on sekin, että hän leimaa erimieliset ”kyynisiksi” tai ”kohtuuttoman kriittisiksi” tai ”kateellisiksi.
Tämäkin taktiikka on takavuosilta tuttua. Jos ei hyväksynyt kommunistista utopiaa, oli ”väärän tietoisuuden” vallassa. Ei maksa vaivaa antautua keskusteluun ymmärtämättömän, harhaisen kanssa.
Mutta miksi kielteisyyteen suhtaudutaan aina niin... kielteisesti? Työväestö sai kahdeksantuntisen työpäivän lakkoilemalla ja muutenkin tosi ikävällä asenteella. Aseisiin tarttuminen se vasta kielteistä on, mutta siten on kukistettu diktaattoreita.
Kansainvälisesti vertaillen positiivisin kansa löytyy Pohjois-Koreasta.
Kansa, niin. ”Kukoistuksen käsikirjoitus” on kirjoitettu kauttaaltaan me-muotoon. ”Mutta samalla kun meidän on tunnustettava haasteidemme suuruus niiden koko mitassa, meidän on varottava lankeamasta uskomaan siihen jatkuvasti eri lähteistä levitettyyn viestiin, jonka mukaan meillä olisi 2010-luvulla väistämättä odotettavissa jo vain ankea elämä” (sic).
Pitkään luulin, että me tarkoittaa ”meitä kaikkia”, minuakin. Kunnes tajusin, että juuri kansa – se ikääntyvä, lihova, masentuva ja niin helvetin kielteinen kansa – on kukoistamisen pahin este.
Himasen me tarkoittaaa poliittista johtoa. Eliitin tehtävä on panna toimeen kukoistus, tehokkaasti ja säälimättä.
Kukoistat tai itket ja kukoistat!
Tri Himanen ylistää yhteisöllisyyttä, mutta perustaa sen aina poikkeusyksilöiden johtajuuteen. Siitä siis tuo maaninen name-dropping. Hän aidosti uskoo, että talouden ja kulttuurin eliitti – Davosin juntta - on valittu pelastamaan maailma.
Hänen lempi-ideansa on Future Visionary –puhesarja, joka toisi Bill Gatesin ja Nelson Mandelan Helsinkiin. Nämä esiintymiset olisivat ”jo itsessään valtavan arvokkaasti henkistä kulttuuriamme itseisarvoisesti rikastava henkisen pääkaupungin idea".
Tri Himaselle maailman johtajia eivät ole Hu Jintao tai Vladimir Putin, joilla on vastuullaan oikea valtio, vaan Bill Clinton ja Äiti Amma. Globaalien seminaarisupertähtien valta ei ole konkreettista ja polittista, vaan glamouria, messiaanista karismaa, josta säteilisi maagista voimaa Suomen ylle, pelastus.
Kuten näkyy, en pidä tri Himasen kaipuuta totaalisiin ratkaisuihin ja suureen johtajaan laisinkaan huvittavana.
Mutta hahmottaako tri Himanen ollenkaan maailman, ja Suomen, olennaisimpia haasteita?
Hän kyllä ilmoittaa, että ”elämme keskellä maailmantalouden suurinta kriisiä sitten 1930-luvun”, mutta ei analysoi finanssijärjestystä sanallakaan. Ihan kuin keväällä 1945 ihmettelisi Euroopan tuhoa tietämättä, mikä ja kuka sen aiheutti ja mitä siitä voisi oppia.
Tri Himanen vuodattaa tuttua ylistystä Kalifornian ”luovalle verkostolle”, mainitsematta kertaakaan, että ihmisiä motivoi hauskanpidon ja hyvän seuran ohella raha, tarkemmin sanoen sadat miljardit, joita finanssipelurit ovat kaataneet IT-hypeen. Hän jopa puhuu Piilaakson ”rikastavasta vuorovaikutuksesta” tarkoittamatta ollenkaan rahaa.
Hän toki kirjoittaa, että talous on päässyt ”ylikorostuneeseen asemaan”. Ja: ”Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä.” Ihanko totta!
Hän ei sen enempää noteeraa, että maailmaa hallitsee globaali finanssikapitalismi, joka rajoittaa monin keinoin pienen valtion toimia. Se on sokea ja tuhoisa voima, joka ei ”kunnioita ihmisarvon pyhyyttä”.
Pörssivallan ja suuryhtiöiden saneluvoiman kaventama demokratia ei huolestuta Himasta. Poliittinen järjestelmä ei ole joutunut minkäänlaiseen kriisiiin eikä kansalaisten osallistumista ja päätösvaltaa ole syytä lisätä.
Kansalaisilla on toki roolinsa tri Himasen suuressa kukoistusspektaakkelissa – yleisönä.
Hän kuvittelee stadion-keikan jälkeistä kansalaiskeskustelua: ’Minusta Bono oli tänään todella loistava, mutta oliko hän viime vuonna jopa vielä vähän kovemmassa vedossa?'
Rahvaan osa on ihailla globaaleja idoleja - eikä keskustella verotuksesta tai ilmastonmuutoksesta, saati filosofiasta. Kukoistaminen tarvitsee lantaa.
Hän kyllä ilmoittaa, että ”elämme keskellä maailmantalouden suurinta kriisiä sitten 1930-luvun”, mutta ei analysoi finanssijärjestystä sanallakaan. Ihan kuin keväällä 1945 ihmettelisi Euroopan tuhoa tietämättä, mikä ja kuka sen aiheutti ja mitä siitä voisi oppia.
Tri Himanen vuodattaa tuttua ylistystä Kalifornian ”luovalle verkostolle”, mainitsematta kertaakaan, että ihmisiä motivoi hauskanpidon ja hyvän seuran ohella raha, tarkemmin sanoen sadat miljardit, joita finanssipelurit ovat kaataneet IT-hypeen. Hän jopa puhuu Piilaakson ”rikastavasta vuorovaikutuksesta” tarkoittamatta ollenkaan rahaa.
Hän toki kirjoittaa, että talous on päässyt ”ylikorostuneeseen asemaan”. Ja: ”Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä.” Ihanko totta!
Hän ei sen enempää noteeraa, että maailmaa hallitsee globaali finanssikapitalismi, joka rajoittaa monin keinoin pienen valtion toimia. Se on sokea ja tuhoisa voima, joka ei ”kunnioita ihmisarvon pyhyyttä”.
Pörssivallan ja suuryhtiöiden saneluvoiman kaventama demokratia ei huolestuta Himasta. Poliittinen järjestelmä ei ole joutunut minkäänlaiseen kriisiiin eikä kansalaisten osallistumista ja päätösvaltaa ole syytä lisätä.
Kansalaisilla on toki roolinsa tri Himasen suuressa kukoistusspektaakkelissa – yleisönä.
Hän kuvittelee stadion-keikan jälkeistä kansalaiskeskustelua: ’Minusta Bono oli tänään todella loistava, mutta oliko hän viime vuonna jopa vielä vähän kovemmassa vedossa?'
Rahvaan osa on ihailla globaaleja idoleja - eikä keskustella verotuksesta tai ilmastonmuutoksesta, saati filosofiasta. Kukoistaminen tarvitsee lantaa.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Telkkari valvoo tyhmän unta
Joskus mietin, olemmeko me suomalaiset tyhmiä.
Luin joskus Ilta-Sanomista, että elektroniikan sähkönkulutus aiheuttaa jopa kymmenen prosenttia kotitalouksien sähkönkulutuksesta. Siis se, että telkkarit, tietokoneet ja stereot jätetään yöksi päälle.
Nurisemme sähkölaskusta, mutta emme viitsi laittaa laitteista virtaa poikki. Olemme siis paitsi tyhmiä, myös turhan rikkaita. Sähkölaitteen kulutuksesta yli puolet voi aiheutua valmiustilasta. Siis digiboksi käyttää enemmän sähköä itsekseen, itselleen, kuin sinun iloksesi.
Yössä kiiluvat punaiset silmät, untamme valvova elektroniikka, pakottaa meidät rakentamaan lisää ydinvoimaloita. Poltamme hiiltä ja öljyä ylläpitääksemme kuvattomia televisioita, äänettömiä radioita, tiedottomia tietokoneita.
Meillä tolvanoilla ei ole varaa paheksua Fortumin optioita. Me aiheutamme ne.
Hallitus on tuomassa eduskuntaan jopa kolmen ydinvoimalan lisärakennusohjelman. 10 prosenttia kotitalouksien sähkönkulutuksesta on yksi terawattitunti (TWh), kun Suomessa käytettiin kaikkiaan viime vuonna noin 81 TWh.
Rikka rokassa. Mutta toisaalta: ydinvoimaloita perustellaan sähkönkulutuksen vääjäämättömällä kasvulla. Teollisuustuotannon romahdus vähensi 2009 sähkön käyttöä 10 TWh eli toistakymmentä prosenttia verrattuna talouslamaa edeltäneeseen aikaan.
Arjessa ei ole aistittavissa suurempaa kriisitunnelmaa.
(Sivumennen sanoen: "riippuvuutemme" venäläisestä tuontisähköstä on samaa luokkaa. Eli olemme nyt kokeneet, miten kalpaten kävisi jos Putin panisi hanat kiinni.)
Ydinkysymys, sananmukaisesti, on se, nouseeko sellunkeitto ja teräksentaonta enää koskaan yhtä merkittäväksi talouden tekijäksi kuin ennen - tai aikaisempaakin merkittävämmäksi, jolloin sen on saatava kuluttaa runsaasti mahdollisimman halpaa sähköä.
Hallitus tuntuu epäilevän sitä. Tuoreimmassa arviossaan se ennustaa Suomen sähköntarpeeksi 100 TWh vuonna 2030. Siihen siis jo melkein yllettiin pari vuotta sitten. Joku voi luulla, että 20 vuoden aikana keksittäisiin tapa, jolla bionenergia kattaisi tuon sittenkin pienen lisäyksen.
Ellei sitten tavoitteena ole tehdä halvan sähkön tuotannosta uutta vientivalttia näiden menetettyjen teollisuustuotteiden sijaan. Rohkea suomalainen kyllä kantaa ydinenergian riskit sadanteen sukupolveen, jos saksalainen vellihousu ei uskalla.
Tuo punaisen valmiusvalon tuhlaama terawattitunti on suunnilleen se lisäys, jota kotitalouksien oletetaan lähivuosikymmeninä tarvitsevan. Jos siis vastustat ydinvoimaa, sinulla ei ole oikeutta valvottaa digiboksiasi.
Muilla on toki täysi lupa olla niin tyhmiä kuin tahtovat.
Ai niin: Sähkön siirrossa ja jakelussa aiheutuva hävikki on kolme (3) terawattituntia eli neljä prosenttia kulutuksesta. Se on aika paljon: kolmannes Olkiluoto 3:n tuotannosta. Sitten kun se saadaan käyttöön, joskus 2078.
Luin joskus Ilta-Sanomista, että elektroniikan sähkönkulutus aiheuttaa jopa kymmenen prosenttia kotitalouksien sähkönkulutuksesta. Siis se, että telkkarit, tietokoneet ja stereot jätetään yöksi päälle.
Nurisemme sähkölaskusta, mutta emme viitsi laittaa laitteista virtaa poikki. Olemme siis paitsi tyhmiä, myös turhan rikkaita. Sähkölaitteen kulutuksesta yli puolet voi aiheutua valmiustilasta. Siis digiboksi käyttää enemmän sähköä itsekseen, itselleen, kuin sinun iloksesi.
Yössä kiiluvat punaiset silmät, untamme valvova elektroniikka, pakottaa meidät rakentamaan lisää ydinvoimaloita. Poltamme hiiltä ja öljyä ylläpitääksemme kuvattomia televisioita, äänettömiä radioita, tiedottomia tietokoneita.
Meillä tolvanoilla ei ole varaa paheksua Fortumin optioita. Me aiheutamme ne.
Hallitus on tuomassa eduskuntaan jopa kolmen ydinvoimalan lisärakennusohjelman. 10 prosenttia kotitalouksien sähkönkulutuksesta on yksi terawattitunti (TWh), kun Suomessa käytettiin kaikkiaan viime vuonna noin 81 TWh.
Rikka rokassa. Mutta toisaalta: ydinvoimaloita perustellaan sähkönkulutuksen vääjäämättömällä kasvulla. Teollisuustuotannon romahdus vähensi 2009 sähkön käyttöä 10 TWh eli toistakymmentä prosenttia verrattuna talouslamaa edeltäneeseen aikaan.
Arjessa ei ole aistittavissa suurempaa kriisitunnelmaa.
(Sivumennen sanoen: "riippuvuutemme" venäläisestä tuontisähköstä on samaa luokkaa. Eli olemme nyt kokeneet, miten kalpaten kävisi jos Putin panisi hanat kiinni.)
Ydinkysymys, sananmukaisesti, on se, nouseeko sellunkeitto ja teräksentaonta enää koskaan yhtä merkittäväksi talouden tekijäksi kuin ennen - tai aikaisempaakin merkittävämmäksi, jolloin sen on saatava kuluttaa runsaasti mahdollisimman halpaa sähköä.
Hallitus tuntuu epäilevän sitä. Tuoreimmassa arviossaan se ennustaa Suomen sähköntarpeeksi 100 TWh vuonna 2030. Siihen siis jo melkein yllettiin pari vuotta sitten. Joku voi luulla, että 20 vuoden aikana keksittäisiin tapa, jolla bionenergia kattaisi tuon sittenkin pienen lisäyksen.
Ellei sitten tavoitteena ole tehdä halvan sähkön tuotannosta uutta vientivalttia näiden menetettyjen teollisuustuotteiden sijaan. Rohkea suomalainen kyllä kantaa ydinenergian riskit sadanteen sukupolveen, jos saksalainen vellihousu ei uskalla.
Tuo punaisen valmiusvalon tuhlaama terawattitunti on suunnilleen se lisäys, jota kotitalouksien oletetaan lähivuosikymmeninä tarvitsevan. Jos siis vastustat ydinvoimaa, sinulla ei ole oikeutta valvottaa digiboksiasi.
Muilla on toki täysi lupa olla niin tyhmiä kuin tahtovat.
Ai niin: Sähkön siirrossa ja jakelussa aiheutuva hävikki on kolme (3) terawattituntia eli neljä prosenttia kulutuksesta. Se on aika paljon: kolmannes Olkiluoto 3:n tuotannosta. Sitten kun se saadaan käyttöön, joskus 2078.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Älä osta suomalaista
Nii-in - entä sitten? Mitä se tarkoittaa?
Tarkoitus on tietysti luoda mielikuva, että "suomalainen maito" on puhtaampaa, laadukkaampaa ja luonnonmukaisempaa kuin ulkomaalainen. Mitään perusteluja ei tarvita, sillä isänmaallinen suomalainen uskoo, että suomalainen tuote on ilman muuta maailman paras. (Isänmaallinen suomalainen osti aikanaan myös talvisotahenkistä Panssarivanikkaa - tajuamatta, että rahat päätyivät kyynisille englantilaisille pääomasijottajille.)
Nyt siis tiedämme hysterian aiheen. HOK Elanto on päättänyt ostaa maitonsa Arlalta, ei Valiolta..
Aivan varmaa on, että kuluttaja ei huomaa eroa. Suomalaiselle näet maistuvat myös ruotsalainen juusto, suklaa ja nuorisomuoti.
Muutkin osaavat meijeritaidot. ”Suosituin Pirkka-tuote” -äänestyksen voitti ylivoimaisesti ruis-pähkinäjogurtti. Se valmistetaan Virossa.
Suomalainen tuote on kalliimpi, muttei parempi kuin ulkomainen. Siitäkö pitäisi olla ylpeä?
Kun muutama kauppa alkoi viime vuonna myydä ruotsalaista maitoa, suuttumus oli suuri, kuin jos Ruotsi olisi varastanut meiltä talvisodan.
Media paheksui ”liian halpaa” maitoa, eikä kysynyt, miksi SUOMALAISTA maitoa ei myydä 70 sentin litrahintaan. Valitettiin, että ”polkumyynti” uhkaa suomalaisia maitotiloja, mutta ei pohdittu Valion katteita.
Vuodenvaihteessa Suomi on ollut EU:n jäsenenä 15 vuotta. Kaikille ei ole tässä ajassa valjennut, että tavaroiden vapaa vienti tarkoittaa myös tavaroiden vapaata tuontia. Ja jos suomalainen tuote ei kilpailussa pärjää, halvempaa ja/tai parempaa kilpailijaa ei voi noin vain lailla kieltää.
Valio operoi myös Venäjällä ja Ruotsissa. Pitäisimme täysin sopimattomana, jos naapurimme boikotoisivat kansalliskiihkoisesti suomalaisia tuotteita.
1994 kansanäänestyksessä tiedettiin, että EU-kilpailu alentaa elintarvikkeiden hintoja, mutta samalla tuhoaa suomalaisen perhemaatalouden. Tämä valinta tehtiin. Kaatunutta maitoa – sananmukaisesti – on enää turha itkeä.
Suuriin yksiköihin keskittyvä, vientivetoinen maatalousteollisuus on ekologisesti tuhoisaa. Perhefarmarit ovat suuryritysten torppareita, joiden elinehtoja kiristetään koko ajan. Voiton ja tehokkuuden tavoittelu pakottaa käyttämään hormoneita, kiduttamaan ja laiminlyömään sikoja ja kanoja.
Valio, Atria ja HK Scan ovat kansainvälisen maatalousbisneksen suuryrityksiä. Sitä, että ne ovat SUOMALAISIA, en suomalaisena tahtoisi mainostettavan ollenkaan.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Jakamisen talous
Ilmastonmuutos haastaa rakentamaan entistä fiksumman tuotannon ja järkevästi kannustavan talouden.
Elintasosta pitäisi tinkiä tavalla, joka ei heikentäisi elämän tasoa. Miten - sitä ovat miettineet mm. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen mainiossa pamfletissaan Olimme kuluttajia (Tammi 2009).
Osviittaa tulevasta antaa internetissä kehittyvä jakamisen talous. Mitä järkeä on "omistaa" 10 000 cd-levyä, uhrata tilaa niiden säilyttämiseen, kun voi hakea Spotifyn tai Naxosin loputtomista varastoista kuunneltavaa kulloiseenkin tarpeeseen?
Miksi omistaa mitään, mitä ei ole pakko omistaa? Joko oppisimme jakamaan?
2010-luvun imperatiivi on JAA. Koko kolumni on luettavissa täältä.
Elintasosta pitäisi tinkiä tavalla, joka ei heikentäisi elämän tasoa. Miten - sitä ovat miettineet mm. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen mainiossa pamfletissaan Olimme kuluttajia (Tammi 2009).
Osviittaa tulevasta antaa internetissä kehittyvä jakamisen talous. Mitä järkeä on "omistaa" 10 000 cd-levyä, uhrata tilaa niiden säilyttämiseen, kun voi hakea Spotifyn tai Naxosin loputtomista varastoista kuunneltavaa kulloiseenkin tarpeeseen?
Miksi omistaa mitään, mitä ei ole pakko omistaa? Joko oppisimme jakamaan?
2010-luvun imperatiivi on JAA. Koko kolumni on luettavissa täältä.