Intro: Kolme pyramidia (xi)

KAPITALISMIN KONKURSSIPESÄN selvittäminen on kesken, emmekä näe kaikkia seurauksia vielä pitkään aikaan. Mutta ainakin seuraavat vahingot ovat jo tiedossa.
• Maailman rahoitusvarallisuudesta on hävinnyt 3,1 biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa euroa (62 Nok.) – mutta kolme neljäsosaa on vielä kirjaamatta, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
• Kapitalismin konkurssi hävittää vuonna 2009 maailmasta 30 miljoonaa työpaikkaa, IMF laskee. YK:n työjärjestö ILO pelkää, että vuoteen 2007 verrattuna katoaa jopa 50 miljoonaa työpaikkaa.
• Yhdysvalloissa on menetetty 4,4 miljoonaa työpaikkaa joulukuusta 2007 helmikuuhun 2009, niistä puolet jakson viimeisinä neljänä kuukautena. Alkuvuoden tahti on 650 000 kuussa .
• Britannian työttömyys lisääntyi 180 000:lla vuoden 2008 lopulla. Arvioiden mukaan työttömyys kasvaa vuoden sisällä yli kolmanneksella, kahdesta miljoonasta 3,3 miljoonaan. Saksan työttömyys kasvaa 1,3 miljoonalla 2009.
• Filippiineillä varaudutaan 200 000 työpaikan häviämiseen 2009, samoin Australiassa.
• Suomalaisesta teollisuudesta ja rakentamisesta häviää vuosina 2009-2010 ainakin 50 000 työpaikkaa. Maaliskuussa 2009 työttömiä oli 42 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
• Siirtotyöläisten massasta, joka mahdollisti Kiinan halpavienti-ihmeen, yli 10 miljoonaa on menettänyt työnsä ja joutunut palaamaan etelän teollisuuskeskuksista köyhälle maaseudulle. Kiinan johto on ilmoittanut 470 miljardin euron elvytyksestä.
• Hirmuisimmin työttömyys iskee kehitysmaihin, joilla ei ole lainkaan varaa elvyttää. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa Katangan maakunnassa arviolta 300 000 ihmistä menetti työpaikkansa ulkomaisissa tehtaissa ja kaivoksissa.
• Afrikasta tulee entistä levottomampi, kun armeijan sotilaille ei makseta palkkaa. Viimeisen vuoden aikana on tehty neljä vallankaappausta, muistuttaa Britannian varaulkoministeri Mark Malloch Brown.

Intro: Kolme pyramidia (x)

JOS TUNTUU mauttomalta verrata täysin laillista ja harjoittajiensa mielestä hyödyllistäkin finanssikeinottelua pyramidipetokseen, niin minua on turha moittia. Vertauksen keksi viimevuotisen talouden Nobel-palkinnon saaja Paul Krugman.
Krugman huomauttaa, että rahoitussektorin osuus Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta on kohonnut kahdeksaan prosenttiin. Melkein kuin Sveitsissä, ja Yhdysvallat sentään tuottaa melko paljon muutakin kuin ylihintaisia kelloja ja emmentalia. Jos tappioiden jälkeen ilmenee, että todellinen bkt-luku olisi ollut viisi, niin viiden vuoden ajan Yhdysvalloissa on haaskattu lähes 300 miljardia euroa täysin keksittyyn arvonnousuun, huijaukseen. Joka vuosi.
“Näinä päivinä Amerikka näyttää maailmantalouden Bernie Madoffilta: sitä kunnoitettiin, jopa pelättiin monta vuotta, mutta osoittautuikin, että se oli koko ajan petosta.”
Kapitalismia kehutaan systeemiksi, joka jakaa tehokkaimmin rajalliset resurssit. Kun rahoitusmaailman tarjoamat edut ovat omaa luokkaansa ja palkoissa bonuksineen pari nollaa enemmän kuin korkeimmissakaan julkisissa viroissa, valtakunnan lupaavimmat nuoret ovat hakeutuneet Wall Streetille, eivätkä hallintoon, teknologiaan, teollisuuteen. Mitä olisi saatu aikaan oikeasti hyödyllisillä aloilla kaikella sillä peräänantamattomuudella, joka uhrattiin virtuaalisen varallisuuden kuvitteelliseen kartuttamiseen?
”Yhdysvaltain parhaat ja terävimmät aivot keskittivät lahjakkuutensa keksimään, miten kierrettäisiin talouden tehokkuutta ja pankkijärjestelmän turvallisuutta varten kehitetyt standardit ja säännöt”, harmittelee aikaisempi Nobel-voittaja Joseph Stiglitz .
Stiglitz arvoi, että maailman talouskasvusta on jäänyt toteutumatta useita prosenttiyksiköitä tämän huijauksen takia.
Herää kysymys. Miksi vain Hannu Kailajärvi ja Bernie Madoff ovat rikollisia? Miksi juuri he? Mikseivät kaikki kansainvälisen kapitalismin myötäjuoksijat?
Niin kauan kuin hirmutöiden ideologit eivät joudu vastuuseen, eivätkä heidän opetuslapsensa, apurinsa ja vääryydestä hiljaisuudessa hyötyjät, oikeudenmukainen päätelmä on selvä.
Vapauttakaa Hannu Kailajärvi!

Intro: Kolme pyramidia (ix)

Kun paheksun finanssinerojen tähtitieteellisiä voittoja, joita on nostettu vastuuttomia riskejä ottamalla, ja jopa itse aiheutetun katastrofin jälkimainingeissa, en tuomitse heitä henkilöinä. Eivät he ole sen huonompia ihmisiä kuin me muutkaan, jotka emme olleet tilaisuudessa kähveltää laillisesti moninkertaisia loton päävoittoja joka vuosi.
Pomojen porsastelu kuuluu erottamattomasti äärikapitalismin kulttuuriin. Ahneus, joka kasvaa aivan mittasuhteettomaksi, juontuu itseään ruokkivasta finanssi-ikiliikkujasta, joka ei ymmärrä mittasuhteita, rajoja ja omaa äärellisyyttään. Ei ymmärrä vieläkään. Rajat, ehdot ja säännöt on asetettava ulkopuolelta.
On ilmiselvää ja inhimillistä, että kapitalismi tarvitsee kasvot ja järjestelmän luhistuminen syntipukkinsa. Britannian valtio pelasti 20 miljardilla punnalla ja lopulta kansallisti suurtappioihin ajautuneen suurpankin Royal Bank of Scotlandin, jonka pääjohtaja Sir Fred Goodwin siirtyi sutjakkaasti 50-vuotiaana 700 000 punnan vuosieläkkeelle. Sir Fredistä tuli tabloidien sylkykuppi. Maaliskuun lopussa vandaalit kivittivät hänen talonsa ikkunat ja moukaroivat pihalle pysäköidyn Mercedes S 600:n (ohjehinta 290 763 euroa ilman lisävarusteita) muusiksi.
Talouskatastrofin henkilöitymisessä piilee suuri vaarakin. AIG:n johtajien ryöväämät bonukset saivat amerikkalaiset raivoihinsa. Miljoona dollaria, vääryydellä hankittuna, yksittäiselle henkilölle, on helpompi käsittää kuin se varsinainen skandaali – tuhatkertainen rahamäärä, jonka valtio joutui yhtiöön syytämään. Kongressi sääti pikavauhtia erityislain, jolla mätkäistäisiin bonuksille 90 prosentin vero. Mikäs siinä, mutta huomio kiinnittyy mikroskooppiseen yksityiskohtaan, ja syntyy harha siitä että päättäjät olisivat tehneet jotakin olennaista.
On tyystin samantekevää, johtavatko rahastoja, investointipankkeja, talletuslaitoksia, konsulttifirmoja, ministeriöitä, keskuspankkeja, Ylä-Vänttilän eläkkeensaajien sijoituskerhoa, suuryrityksiä ja yliopistoja hyvät vai huonot ihmiset.
WinCapita ei olisi parempi järjestelmä, jos sitä olisi johtanut joku muu kuin Hannu Kailajärvi.

Intro: Kolme pyramidia (viii)

Hannu Kailajärvi ja Bernie Madoff eivät ole pyramidiensa ainoita syytettyjä. Pyramidiin osallistuu aina niitäkin, jotka tietävät tai ainakin epäilevät rahaston olevan huijausta.
Koko pyramidi-vertaus perustuu visuaaliseen mielikuvaan rakennelmasta, jonka pohjalta ruokitaan ylempää kerrosta, joka ruokkii seuraavaa aina huipulle saakka. Peruskoulun matematiikka määrää, että vaikka alemmalle tasolle saadaan jatkuvasti lisää maksumiehiä, pyramidi ei voi kasvaa ikuisuuksiin. Mutta ennen romahtamistaan se on ehtinyt tuottaa ylempien kerrosten väelle huikeat tulot. Ironista kyllä, huijauksen merkki – kokoushuoneiston ulkopuolella häikäisevän hopeaisena kimaltava Audi TTS Roadster Coupé – juuri houkuttaa huijauksen uhriksi. Se, lekotteletko Karibialla sijoitustuottoinesi vai menetätkö koko Liisa-tädin perinnön, riippuu täysin asemastasi pyramidissa.
Ajoissa mukaan lähteneen ei tarvitse välittää siitä, että Pinken power pointit ovat silkkaa houretta – kunhan hän ei itse usko äkkirikastumisen lumoon, vaan ottaa järkevästi rahat ulos, kun voi.
Investointipankkiirit ja rahastonhoitajat ovat myös asemassa, jossa he voittavat aina nostamalla provisiot ja bonukset. Vaikka he tietäisivät, että rahasto romahtaa ensi kuussa, sijoittajat menettävät rahansa, eivät he.
Syyttäjien ei ole helppo osoittaa pyramidin ”uhrin” olleen tietoisesti pyramidista hyötyjä – se, että on jäänyt WinCapitasta voitolle, ei ole sinällään rikos. Yhtä vaikea on jälkikäteen todistaa, että riski-, erikois- ja tavisrahastojen pyörittäjät, lopulta katteettomiksi osoittautuneiden suojauspaperien myyjät, mielipuolisia riskejä bonustensa kannustamina ottaneet investointipankkien johtajat sekä komealta kalskahtavista finanssi-instrumenteista hullaantuneet säästöpankkien ja osuuskassojen hoitajat olisivat tarkoituksella johtaneet ketään harhaan.
Henkilökohtainen ahneus on siivittänyt maailmantalouden katastrofia ja äärikapitalistisen ideologian vararikkoa.
On silti täysin typerää keskittyä moralisoimaan yksittäisten, joskin yhteensä kymmenien tuhansien, globaalin eliitin jäsenten vaikuttimia.

Intro: Kolme pyramidia (vii)

Totuus on se, että suuret ja pienet sijoittajat, näennäiseenkin talouskasvuun tarrautuvat poliitikot ja viranomaiset halusivat hyötyä finanssikuplasta viimeiseen asti. Kukaan ei nähnyt, miten totaalinen romahduksesta oli tulossa, joten varainhoitaja, joka ryhtyi pessimistiksi ennen aikojaan, menettäisi suuret tuotot. Ja kun ahneuden aikakaudella asiakkaat oli totutettu jatkuviin, ennätysmäisiin tuottoihin, alisuorittajalta katoaa sijoituspääoma nopeasti. Jos tekee kuten kaikki muutkin, kukaan ei pääse moittimaan. Tämä laumasieluisuus pahentaa aina markkinoiden nousuja ja laskuja.
Myös Islannin syöksyä pahensi se, että niiden, jotka selvimmin näkivät saarivaltion joutuvan perikatoon, etu oli rahastaa viikinkifantasia loppuun saakka. Jos rahakas aloittelija istuu ammattilaisten pokeripöytään, häntä ei kukaan ohjaa hellästi mutta päättäväisesti Kimblen pariin.
Täysin tietoisina siitä, että kupla puhkeaa ennemmin tai vielä ennemmin, sijoittajat lisäsivät panoksiaan markkinoille, koska he olivat vastaavasti varustautuneet aina laajenevalla suojauspatteristolla... Sitä kukaan ei tietysti voinut kuvitella, että aalloista nousee tappajahaita monin verroin hirmuisempi olio, satakertainen Loch Nessin hirviö, steroideja syönyt King Kong, joka ahmaisee paitsi sijoitukset, myös niitä suojaavat vakuutukset samassa suupalassa… Heidät oli opetettu uskomaan, että jälleen kerran viisas suursijoittaja saa sekä hyödyt nousukaudesta että välttää laskun laskut, koska hän ehtii katastrofin jaloista ehjänä pois. Kuten aina, kuplan kustantaa pörssien piensijoittaja, jolle jää käsiin Musta Pekka, arvottomaksi käyvä osakesalkku.

Intro: Kolme pyramidia (vi)

MONI TALOUSTIETÄJÄ ja korteistaennustaja sanoo varoittaneensa finanssikatastrofista etukäteen. Aktia-pankin Timo Tyrväinen haki esimerkkiä kauhuelokuvista toukokuussa 2006: ” Mieleen tulee Tappajahain alku, joss aihmiset ovat tyytyväisinä rannalla ja ottavat aurinko. Mutta pinnan alla liikkuu tappajahai.”
Arvokas havainto – ja arvoton. Kuinka syvällä? Miten vaarallinen? Milloin se hyökkää, ja miten siihen varaudutaan? Aktia havaitsi uhkan, mutta silti antoi vain ”20 % todennäköisyyden uhkaskenaariolle, joka veisi globaaliin taantumaan 2007”.
Kukaan ei voinut olla havaitsematta levotonta liikettä aaltojen syvyyksissä.
Kuten mainitsin, luuloteltua ja virtuaalista varallisuutta oli moniin verroin aitoon tuotantoon nähden: siinä kohdassa, kun muka-rahaa koetetaan muuntaa todeksi, tulee väistämättä kaaos. Mutta mikä panee dominot liikkeelle, mitkä ovat seuraukset ja miten pahat, ja ennen kaikkea – kaiken sijoittamisen avainkysymys – milloin?
Systeemi oli niin läpitunkemattoman käsittämätön ennalta-aavistamattomine sidonnaisuuksineen ja seurauksineen, jotka kietoutuivat näkymättömin liaanein, seitein ja nyörein sektorilta toiselle, maapallon äärestä toiseen, virtuaalisesta reaaliseen talouteen, tosi tiedosta huhuihin ja pelkoihin, että edes Leonard Spock ei olisi voinut aavistaa tapahtumien kulkua. Sirkkelikäden sormella voi laskea ne, jotka osasivat edes suht akkuraatisti uumoilla tragedian kaarta, laajuutta ja seurauksia – tai osaavat, sillä vieläkin katastrofi on keskeneräinen.
Finanssimaailman sijoituksista ja sitoumuksista saatavissa oleva tieto oli yhtä luotettavaa kuin pyramidirahaston tilinpito.
Siihen nähden on jotensakin hellyttävää ajatella niitä kymmeniä tuhansia liituraitaisia tietäjiä, jotka korkeaa palkkaa ja bonuksiansa vastaan lausuivat painaviaä analyyseja maailman rahoitusoloista ja niiden kehityksestä. Suomessa säännöllisiä suhdanne-ennusteitaan julkaisevat Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön lisäksi kolme tutkimuslaitosta ja kuusi liikepankkia: keskellä subprime-kriisiäkin ne julkaisivat juhlallisesti arvioita, joiden keskiarvo Suomen kansantuotteen kasvusta 2008 ylsi 2,7 prosenttiin. Toteuma oli 0,9 prosenttia, eli ennusteet olivat kolminkertaisia. Tulevaisuuden ennustaminen voi olla vaikeaa, mutta myös menneisyyden ennustaminen osoittautui ylivoimaiseksi: vielä joulukuussa Suomen Pankin arvio erehtyi 133 prosenttia.
Jos kotitalouden tuloarvio heittää yhtä pahasti, ovella kolkuttaa pian ulosottomies ja Mazda menee myyntiin.