Miten sellaisesta voi sopia, jota ei voi laskea?
”Valtio on vaatinut, että eläkepäätös vähentää Suomen kestävyysvajetta vähän yli prosentin verran bruttokansantuotteesta”, raportoi Helsingin Sanomat parhaillaan neuvoteltavan eläkeuudistuksen reunaehdoista.
Virke on suomen kieltä, mutta vailla mieltä.
Puretaanpa se osiin.
Valtio?
”Kun kansa saa vallan, kuka sen saa?" kysyi Paavo Haavikko. Nyt täytyy puolestaan kysyä, että kun valtio vaatii,
niin kuka vaatii?
Asiayhteydestä käy ilmi, että asialla on
valtiovarainministeriön (VM) virkamiesjohto, jota pääministeri tukee.
Valtiovarainministeri on sen sijaan hiljaa. Vaatimus on tehty Antti Rinteen
ohi, tai yli. Hän pitää silmät tiukasti kiinni, kunnes tilanne on ratkennut.
Kestävyysvaje?
Eläkeratkaisu on osa Jyrki Kataisen hallituksen ns. rakennepakettia, jonka toimeenpanosta päätettiin marraskuussa 2013. Alexander Stubbin hallitus päätti viime
viikolla toimeenpanon vahvistamisesta.
Vähän yli prosentti?
Se on kiehtovasti samaan aikaan sekä
täsmällinen että epätäsmällinen luku. Tämä kuvaa poliittisen taloustieteen
sumeaa, utuista logiikkaa.
Viime marraskuussa VM laski, että Suomen talouden
kestävyysvaje on 4,7 prosenttia bkt:stä. Työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi oli
määrätty sopimus, joka uskottavasti myöhentää suomalaisten keskimääräisen
eläköitymisiän 62,4 vuoteen vuonna 2025 (nykyinen odote 60,9 vuotta).
Kun suomalaisen työura pitenee keskimäärin puolitoista
vuotta, se huojentaa kestävyysvajetta 1,4 prosenttiyksikköä, VM kalkyloi.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin, kun tehtiin Stubbin
hallituksen paperi, VM oli pienentänyt kestävyysvajearvionsa 4,0 prosenttiin.
Kaavamaisesti laskien myös eläkeratkaisuksi riittäisi 15 prosenttia vähäisempi
vaikutus – tästä lienee saatu tuo tarkka, mutta epätarkka ”reilu prosentti”.
Mutta kaikki laskelmat nojaavat tukevasti ilmaan.
KUTEN VM:n arvioiden heilahtelu jo kavaltaa, kestävyysvajetta
on mahdoton laskea. Ihan kuin ilmastonmuutoksessa, kukaan ei kiistä itse
ongelmaa, mutta vaikutusten arviointi ja arvailu vaihtelee rajusti sen mukaan,
kuka arvioi ja arvaa. Kaikki luvut
ovat perusteltavissa.
Kun hallitusta kasattiin keväällä 2011, arvioiden alaraja
oli 0,5 prosenttia bkt:stä (Palkansaajien tutkimuslaitos) ja yläraja 8,0
prosenttia (OECD). Se, mikä luku valitaan, johtaa täysin vastakkaisiin
poliittisiin johtopäätöksiin.
Kansantaloudellinen Aikakauskirja 2/2011 |
Hallitus nojautui VM:n arvioon 5 prosentin
kestävyysvajeesta (jota mm. professori Pertti Haaparanta arvosteli äärimmäisen tylysti).*
Laskelmien tekijät myöntävät reilusti, että pitkän aikavälin arviot ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia ja herkkiä pienillekin muutoksille. Vaikka kaikki käyttäisivät samoja muuttujia ja aikavälejä, vähäinen liikahdus oletusarvoissa voi johtaa tulokset aivan eri suuntiin.
Jokainen voi pohtia, mitä tapahtuu jos alla esitetyt oletukset valitaan toisin tai jos ne muuttuvat 50 vuoden perspektiivillä.
Entä jos maahanmuuttoa lisätään rajusti? Entä jos
kasvu tyrehtyy, tai inflaatio kääntyy deflaatioksi? Kun perusoletukset ovat
varsin staattisia ja lineaarisia, voi pitää pikemmin todennäköisenä, että useatkin osoittautuvat katteettomiksi - ja yhteisvaikutus on arvaamaton.
Jos mitään voi sanoa varmaksi, niin eläkepäätökset tehdään varmuudella väärillä valtiontalouden olettamuksilla.
Jos mitään voi sanoa varmaksi, niin eläkepäätökset tehdään varmuudella väärillä valtiontalouden olettamuksilla.
Kansantaloudellinen Aikakauskirja 2/2011 |
VM:n kansantalousosaston silloinen päällikkö Tuomas
Sukselainen myönsi vuonna 2011, että kestävyysvajearvio perustuu ”joukkoon
ennusteenomaisia arvioita ja puhtaita oletuksia talouden ja väestönkasvun
taustalla olevien tekijöiden kehityksestä”. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Etlan tutkimusjohtaja Tarmo Valkonen totesi, että laskelmat ovat ”tieteellisesti
alkeellisia”.
Nämä nöyrät varoitukset eivät tietenkään estä poliitikkoja
esittämästä arvauksia tieteellisesti todistettuina tosikuvina tulevaisuudesta.
Häpeä heille.
KAS KUMMAA – tänä päivänäkin kestävyysvajelaskelmat,
joiden pitäisi määrätä sekä minun että lastenikin eläkeikä, ovat utuisia
uskonkappaleita.
Kestävyysvajeesta ei voi tehdä edes ennustetta.
Eläkeneuvotteluja ohjaavista taustapapereista merkittävin
lienee työmarkkinajärjestöjen oma raportti Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen (2013). Asiantuntijaryhmää veti VM:n
ylijohtaja Jukka Pekkarinen (hän siis
on se alussa kuulutettu Valtio).
”Kestävyysvajetta koskevat arviot ovat painelaskelmia, eivät
ennusteita”, raportti toteaa. Nöyrästi tunnustetaan, että ”isot muutokset
viime aikoina tehdyissä arvioissa kertovat siitä, että laskelmat ovat herkkiä
myös lähtötasoissa tapahtuville muutoksille.”
Viime vuosina julkaistujen ”painelaskelmien” tuloshaarukka
on edelleen valtava: 1,0 prosentista bkt:stä (Etla) aina 6,2 prosenttiin
(EU-komissio).
"Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen", s. 102 |
Työeläkeindikaattorit 2014 |
Eläkeratkaisulle määrätty prosentin vaikutus on tietenkin
yhtä kuvitteellinen kuin koko kestävyysvajeen määrä. Se ei estä pääministeri
Stubbia ilmoittamasta Ylen Ykkösaamussa (30.8.) : ”On erittäin tärkeää, että tuo prosentti täyttyy”.
Yhtä hyvin voi sanoa, että on erittäin tärkeää, että
huhtikuun 17. päivänä 2028 sataa.
Politiikka oikeuttaa itseään tarkoilla mutta fiktiivisillä
numeroilla, mikä on ikävää. Vieläkin ikävämpää on, että pitkälle tulevaisuuteen
menevää ratkaisua tehdään lyhytnäköisin ja keinotekoisin perustein –
miellyttämään aina arvaamattomia kansainvälisiä luottoluokituslaitoksia.
ELÄKENEUVOTTELUJA on vauhditettu uhkailulla, että
”tiettävästi ensimmäinen luottoluokitusyritys tulee Suomeen jo ensi viikolla”.
Stubb vetosi Ykkösaamussa ”ulkoisiin paineisiin” kahdelta
taholta. Painetta luo ensinnäkin EU-komissio, jonka arvio Suomen
kestävyysvajeesta on siis selvästi pessimistisin – poliittista taloustiedettä tarkoitusperäisimmillään. Toisekseen Stubb ei halua ”ottaa vastuuta siitä, että Suomen
korkein luottoluokitus kärsii”.
Luottoluokittajien kunnioitus on absurdia. Ensiksikin
finanssikriisi ja sitä seurannut Euroopan rahoituskriisi osoittivat, että
luottoluokittajien toiminta on parhaimmillaan vain vinoutunutta, pahimmillaan
vahingollista. Niiden osaaminen on kapeaa ja kangistunutta, ennustekyky ja
riskianalyysi heiveröistä.
Standard&Poor'sin mielistely ei johda varmuudella
hyväksyntään, mutta vie varmuudella päätöksentekoa lyhytjänteisyyteen, poukkoilevuuteen
ja hatarille perusteille.
Luottoluokittajat tarkastelevat Suomen taloutta ideologisen
imupillin läpi: valikoiden ja vajaalla ymmärryksellä. Epäilemättä niihin
tehoaa tekotieteellinen numeromagia, mutta hallitus ei saisi itse lumoutua taikatempustansa.
Ja kuten olen vuosikausia toitottanut, yhden A:n
menettäminen joltain laitokselta on täysin merkityksetön ja satunnainen
tapahtuma. Piia Elonen ynnäili erinomaisessa Helsingin Sanomien jutussaan, että
luokituksen heikentäminen nostaisi valtion velan korkoa 0,08 prosenttiyksikköä,
eli lisäisi valtion velanhoitomenoja mikroskooppisen vähän.
Kaiken kukkuraksi Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju
muistutti jutussa, että markkinat eivät seuraa luottoluokittajia, vaan
luottoluokittajat markkinoita. Ja markkinoita ei voi maanitella, ohjata, saatikka
suitsia – tosiasia, jota poliitikot eivät näy koskaan uskovan.
SUOMALAISTEN työuria on pidennettävä. Mutta ratkaisua ei saa
perustella kuvittellisten lukujen kuvitteellisilla prosenteilla, eikä
kuvitteellisilla vaikutuksilla kuvitteellisiin markkinaliikkeisiin.
Perusteltakoon eläkeratkaisu politiikkaan parhaiten
kuuluvalla kielenkäytöllä.
Oikeudenmukaisuus on lopultakin täsmällisempi käsite kuin ”reilu
prosentti arvioidusta kestävyysvajeesta”. Kaiken lisäksi jokainen
kansalainen voi osallistua tähän keskusteluun tasaveroisesti.
* Haaparanta kiinnittää huomiota siihen, että VM:n pitkän
jänteen talouskatsaus suosittelee menoleikkauksia veronkorotusten sijaan
nojaten Alberto Alesinan ja Silvia Ardagnan tutkimuksiin, jotka on laajalti
kyseenalaistettu.
Alesinan oppi ”laajentavasta supistamisesta” eli siitä, että
menoleikkaukset taianomaisesti lisäävät talouskasvua (toisin kuin talouden alkeiskirjat opettavat) tuki merkittävästi EU-johdon ajamaa ja Troikan
toimeenpanemaa talouskiristystä finanssikriisin jälkeen. Kts. kirjani Suuri kiristys, erityisesti luku 2.
Hieno juttu - varsinkin rinnastus ilmastonmuutokseen oli paikallaan. Siitäkään ei voida esittää mitään ennusteita, mutta silti esitetään, ja vieläpä hallitustenvälisesti ja "95 prosentin" varmuudella.
VastaaPoistaMinusta on ihan fiksua että jos ei voida saada tarkkaa dataa, tehdään ratkaisut parhaalla saatavissa olevalla datalla. Jos arviot vaihtelee 0,5:stä 8:an, niin ei ole ihan vailla perusteita tehdä toimenpiteet arvion 5 pohjalta: todennäköisyys mennä pahasti pieleen on pienempi.
VastaaPoistaTekstin joukossa oli linkki Pertti Haaparannan kirjoittamaan artikkeliin Kansantaloustieteellisessä aikakauskirjassa (Julkisen talouden kestävyyslaskelmista).
VastaaPoistaEsimerkki hyvin tehdystä taloustieteellisestä argumentaatiosta. Olisipa mukava saada yhtä hyvin perusteltuja päätöksiä myös talouspoliittisten päätösten tekijöiltä. Erityisesti epävarmuustekijöiden ääneen sanominen sekä niiden vaikutuksen arviointi tekisi hyvää kansalaisen näkökulmasta. Ettei menisi ihan puskista huuteluksi. Niinkuin usein käy.
Oikeudenmukaista olisi se, että superkarttumiltaan eläkkeille siirtyvät suuret ikäluokat maksaisivat myös eläkkeitä vielä pari vuotta enemmän. Muuten kaikki jää meille nuorille, maksut ja pidennykset.
VastaaPoistaYmmärtääkseni eläkejärjestelmässä itsessään ei ole sellaista "kestävyysvajetta" jota elinaikakerroin tai pieni eläkemaksujen korjaus ei hoitaisi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys on kai siitä, että ihminen tienaa töissä ollessaan enemmän kuin eläkkeellä ja maksaa siis enemmän veroja. Tämä on ainoa yhteys valtion kassaan. Eläkevarathan eivät edelleenkään ole valtion rahoja, vaikka joku ehkä niin toivoisi.
VastaaPoista