maanantai 17. tammikuuta 2011

Leikataan muilta

Kun kansalta kysytään, mistä menoista voi leikata, pitäisikö tarjota sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat aitoja säästöjä tai joista edes tiedetään suuruusluokka? 
Vai pyritäänkö gallupilla lypsämään kaunanpurkauksia rikkaita ja ulkomaalaisia kohtaan? Sellainen asennetutkimus kertoo ennen kaikkea kysyjän asenteesta.
Ikävä kyllä tällaisen tutkimuksen teki oma toimitukseni, Ylen uutiset. Lue maakuntalehtien kolumnini tästä.


tiistai 11. tammikuuta 2011

Lapsilisät pois suurituloisilta?

A-Studion kolumni 10.1.2011
Soitin tänään Kelaan. Koetan näet kantaa oman korteni kekoon valtiontalouden säästötalkoissa.
Kuten tiedetään, valtion menoja tulisi supistaa pari miljardia euroa vuodessa ja puolueilta odotetaan nyt vastuullisia ehdotuksia, mistä leikataan. Näin vaalien alla aihe ei ole kovin suosittu.
Mietimme toimitusjohtaja Jari Sarasvuon kanssa Linnan jatkoilla itsenäisyyspäivänä,  mistä hyvätuloiset voisivat luopua. Sovimme, että luovutamme lapsilisämme kehitysapuun.
Ja kas! Saimme tälle ajatukselle koko kansan tuen. Ylen uutiset kertoi viime viikolla, että peräti 78 prosenttia suomalaisista on valmis poistamaan lapsilisät ”hyvätuloisilta” eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevilta perheiltä.
Sosialidemokraatit ovat jo ilmoittautuneet idean taakse. Ikävä kyllä Suomessa on liian vähän hyvätuloisia.
Soitin Tilastokeskukseen ja sain tietää, että yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia lapsiperheitä on alle 80 000. Jos heiltä otetaan kaikki tuet pois, valtiolta säästyy alle 200 miljoonaa.
Siis alle kymmenen prosenttia kahdesta miljardista.

Jos halutaan tuntuvia säästöjä, niin apuun tulee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erinomainen verotukiraportti. Siitä ilmenee, että jos kaikki lapsilisät pantaisiin verolle, säästettäisiin jo puoli miljardia joka vuosi.
Progressiivisen verotuksen ansiosta hyvätuloiset menettäisivät joka tapauksessa eniten. Mutta silloin olisi rangaistava myös keskiluokkaa, jolle jäisi kuussa satasen sijaan kahdeksankymppiä tai vähemmän per lapsi.
Ja ovatko demarit siihen valmiita – sama puoluehan lupasi aikanaan kolminkertaistaa lapsilisät?

Poliittista rohkeutta odotellessa vastuullisten vauraiden on siis Jarin ja minun tapaan oltava oma-aloitteisia.
Marika Taipaleenmäki Oulunsalosta soitti ystävällisesti Ylen ohjelmapäivystykseen ja muistutti, että Sarasvuon ei ole mikään pakko edes hakea lapsilisää.
Tosi on. Soitin Kelan etuuspäällikkölle Suvi Onniselle, ja hän vahvisti, että minä puolestani voin mainiosti luopua lapsilisästä jos omatunto kolkuttaa. Hän ei kyllä muista koko uraltaan tapausta, jossa joku olisi halunnut luopua lapsilisästä tai edes tahallaan olla hakematta sitä.
Mutta kerta se on ensimmäinenkin...

maanantai 3. tammikuuta 2011

Arvojohtajalla on asiaa

Kolumni Lapin Kansassa, Satakunnan Kansassa, Salon Seudun Sanomissa, Itä-Hämeessä ja Forum24:ssa 3.1.2011.

Kansalaiset, 2001-2011
            Suomi on edelleenkin hyvä maa elää. 2005 Suomi on edelleen maailman mittakaavassa hyvä maa elää ja asua. 2009 Kansainvälisissä vertailuissa pitää siis edelleen paikkansa, että syntyminen suomalaiseksi on eräänlainen lottovoitto. 2002
Onko Suomi hyvä maa elää? Kansainvälisesti vertaillen vastaus on varmasti vielä myönteinen. 2011 Suomi on tänäänkin monessa asiassa kehityksen kärjessä. 2007
Mutta hyväkään todistus ei tarkoita, etteikö meillä olisi parantamisen varaa. 2006 Hyvistä tuloksista huolimatta Suomella on myös haasteita. 2001
Maamme lisääntynyt hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti. 2006 Talouskasvu ja hyvinvointi on jaettava sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. 2001
Maassamme on edelleen liian monta ihmistä ilman työtä. 2002 Työttömyys on edelleen suurin yhteiskunnallinen ongelmamme. 2003 Työttömyys on edelleen vakavin yhteiskunnallinen ongelmamme. 2004 Työttömyyttä on edelleen liian paljon. 2006 Suomessakin tulee olla rohkeutta asettaa tavoitteeksi korkea työllisyys. 2010
Työttömyyden vaikutukset ulottuvat laajalti koko yhteiskuntaan. 2010 On kiinnitettävä ajoissa riittävää huomiota työllisyyteen. 2009
            Ratkaisun avaimet löytyvät suomalaisten koulutuksen ja osaamisen parantamisesta. 2003 Keskeisiä menestystekijöitämme ovat jatkossakin koulutus, tutkiminen, osaaminen ja yrittäjyys. 2004 Laadulla kilpailu edellyttää luovuutta ja osaamista. 2006
            Samoin pitää panostaa uuteen osaamiseen – teknologisiin ja toiminnallisiin innovaatioihin. 2010 Meillä on siis monta syytä sijoittaa koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. 2009

Suomen suhteet naapurimaihimme ovat erinomaiset. 2001 Voin ilokseni toistaa viimevuotiset sanani siitä, että meillä on erinomaiset suhteet naapurimaihimme. 2002
Elämä omassa maassamme sujui melko rauhallisesti, mutta meihinkin vaikuttivat tapahtumat muualla maailmassa. 2002 Euroopan ja Suomen asema ovat kuitenkin säilyneet turvallisina ja vakaina ja suhteemme kaikkiin naapureihimme ovat erinomaiset. 2004
Hyvät suhteet naapureihin ovat edelleenkin meille ehdottoman tärkeä asia. 2011 Meillä on erinomaiset suhteet kaikkien naapurimaittemme kanssa ja oma paikkamme laajentuneessa Euroopan unionissa. 2006
Nykymuotoinen globalisaatio ei ole oikeudenmukaista eikä takaa kestävää kehitystä. 2004 Oikeudenmukaisempi maailma on turvallisempi maailma. 2006
Oikeudenmukainen globaalitalous edellyttää yhteisiä arvoja, globaalia etiikkaa. Suomi on - ja sen pitää olla - omalta osaltaan rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa. 2007
Oikeudenmukaisuus kuuluu vahvasti suomalaisiin arvoihin. 2008

Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. 2004 Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. 2007 Vaalit ovat merkittävä osa demokratiaa. 2008 
Käyttäkäämme siis äänioikeuttamme! 2004 Käyttäkää äänioikeuttanne. 2007 On siis syytä äänestää kunnallisvaaleissa. 2008
            Lopuksi haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää kaikkia kansalaisia lukuisista yhteydenotoista, joita olemme saaneet kuluneen vuoden aikana. 2001 Haluan lopuksi kiittää omasta ja puolisoni puolesta yhteistyöstä ja lukuisista yhteydenotoista. 2005 Haluan lopuksi omasta ja puolisoni puolesta kiittää niistä yhteydenotoista ja kannustuksesta, joita olemme saaneet. 2011
            Toivotan kaikille hyvää uusinta vuotta.