TIMO HARAKKA

Haavisto: Paasikiven reinkarnaatio

2012-01-23T11:34:00.000+02:00

Ei ole sattuma, että Pekka Haavisto on ilmoittanut presidenteistä esikuvakseen J.K. Paasikiven (1872-1956).
Hänkin on kuullut lukuisat kerrat taiteilijaguru J.O. Mallanderin täysin vakavissaan esittämän teorian. Minulle hän kertoi sen 20 vuotta sitten.
Pekka Haavisto on Paasikiven reinkarnaatio. Kun Paasikivi kuoli joulukuussa 1956, suurmiehen sielu etsi levottomana uutta asuinsijaa. Mallanderin mukaan jälleensyntymässä kuluu tyypillisesti se 15 kuukautta, jonka jälkeen munkkiniemeläiseen opettajaperheeseen syntyi Pekka, maaliskuussa 1958.
En usko, että Haavisto tunnustaisi uskovansa tähän legendaan, vaikka työnnettäisiin tikkuja kynsien alle. Mutta kaikki hänen toimintansa on tähdännyt tähän hetkeen.
Hän oli ja on ehdokkaista vakavimmin pyrkimässä presidentiksi. Se palkittiin.

Olen vähän ymmälläni siitä, että Haavistoa pidetään "mutkattomana" ja "helposti lähestyttävänä". Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan.
Eikä moni muukaan. Haaviston sisäpiiri on suppea ja mies itse ylläpitänyt salaperäisyyden auraa. Hän on pitänyt yksityisasiansa omana tietonaan.
Vilpittömästä uteliaisuudesta vuonna 1994 esittämääni haastattelukysymykseen, oletko homo, hän vastasi: "No en, en mä mielestäni ole... Mä kuulun varmaan sellaisten suomalaisten ryhmään, ehkä enemmistöön, joille koko seksuaalisuus tai seksuaalisuuden merkitys on aika vähäinen."
Se oli hyvä vastaus, kenties tyhmään kysymykseen, jonka soisi jo jäävän taka-alalle.
Tuntuu kuitenkin oudolta, kun Pekka Haavistoa luonnehditaan "aidoksi". Hän on niin aito kuin poliitikko nyt voi olla, mutta tunnen kymmenittäin avoimempia, spontaanimpia, laskelmoimattomampia ihmisiä poliittisen kentän kaikilta laidoilta.
Tämä ei ole moite, vain ihmettely.

Vihreiden syntyhistoriassa (jonka olen kuvannut, samoin kuin Mallanderin profetian, kirjassani Viemärirotta) temmelsivät suuret egot ja tunteet leimusivat. Haavisto hoiti eleettömästi ja järjestelmällisesti puolueen "järkeviin" käsiin, helsinkiläisen Perheen johdettavaksi - johon hänen lisäkseen kuuluvat Heidi Hautala, Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja ottolapsia.
Haavisto rakastaa seremoniaa ja historiallisia puitteita. Teiskon kesäjuhlat on tarkkaan harkittu spektaakkeli, hänen vetämänsä Suomi-lehti perustettiin Hvitträskissä Eliel Saarisen makuuhuoneessa. Haavisto isännöi, kontrolloi - ja manipuloi. Toimittajan roolissa on hyvä tarkkailla, kerätä tiedot,
vaikuttaa vaivihkaa, vetäytyä syrjään ja pysyä silti keskiössä.
Pekka Haavisto on "helposti lähestyttävä" siten kuin psykiatri on. Hän on empaattisesti läsnä, kuuntelee ja auttaa, mutta ei paljasta itsestään mitään. Ja kuten potilas projisoi fantasioitaan terapeuttiin, Haavisto on tyhjä taulu, johon koko kansa heijastaa toiveensa ja haaveensa.

Tämä hahmottomuus on pudottanut Haaviston eduskunnasta kahteen kertaan, vaikka hän oli puolueen puheenjohtaja 1995 ja ympäristöministeri 1999. Mutta luonteenomaisella huolella rakennetut hyvät suhteet järjestivät hänelle kansainvälisiä tehtäviä, joissa hänen pragmaattinen ja tärkeilemätön toimintatapansa on saanut loistaa.
Pekka Haavisto on ollut mestarillinen verkostoituja jo ennen kuin koko termi keksittiin. Tässä hyvänä esikuvana on ollut Ville Komsi, jonka päänsisäisestä henkilörekisteristä värvättiin väkijoukko Koijärvelle keväällä 1979.
Kenties tärkeämpi mentori on ollut Osmo Soininvaara, joka armollisesti piti "tyydyttävänä" Haaviston esiintymistä tv:n suuressa vaalikeskustelussa 1987. Muun Suomen mielestä Haavisto oli sensaatio: ennakkoäänistä hän sai vain kourallisen, mutta vaalipäivänä hän nousi rakettina eduskuntaan. Haavisto on siis, jos kuka, tv-politiikko, kuten viime aikoina on jälleen vakuuttavasti huomattu.

"Ihmisenä" Pekka Haavisto on varautunut, jopa etäinen - tässä suhteessa toisen kierroksen kilpakumppanit ovat samanlaisia. Voittipa Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto, Suomi saanee edellisiä etäisemmän presidentin, joka ei jammaile lippalakki päässä Pori Jazzin lavalla.
Urho Kekkonen oli taitava populisti, jota kansa luuli "kansanmieheksi". Sitä ei Suomen seuraava presidentti ole. Pikemmin palataan muodollisemman ja arvovaltaisemman presidenttiyden aikaan.
Voitti ehdokkaista kumpi tahansa, hänen puheestaan voi erottaa etäisesti Paasikiven tekohampaiden louskuntaa.

Arvojohtaja on puhunut

2012-01-02T20:12:00.003+02:00

Kansalaiset (2001-2012),

Suomi on edelleenkin hyvä maa elää (2005). Suomi on edelleen maailman mittakaavassa hyvä maa elää ja asua (2009). Kansainvälisissä vertailuissa pitää siis edelleen paikkansa, että syntyminen suomalaiseksi on eräänlainen lottovoitto (2002).
Onko Suomi hyvä maa elää? Kansainvälisesti vertaillen vastaus on varmasti vielä myönteinen (2011). Suomi on tänäänkin monessa asiassa kehityksen kärjessä (2007). Asuntolainojen korot ovat olleet historiallisen matalia (2012).
Mutta hyväkään todistus ei tarkoita, etteikö meillä olisi parantamisen varaa (2006). Hyvistä tuloksista huolimatta Suomella on myös haasteita (2001).
Maamme lisääntynyt hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti (2006). Talouskasvu ja hyvinvointi on jaettava sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti (2001). Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa (2012).
Maassamme on edelleen liian monta ihmistä ilman työtä (2002).Työttömyys on edelleen suurin yhteiskunnallinen ongelmamme (2003). Työttömyys on edelleen vakavin yhteiskunnallinen ongelmamme (2004). Työttömyyttä on edelleen liian paljon (2006). Suomessakin tulee olla rohkeutta asettaa tavoitteeksi korkea työllisyys (2010).
Työttömyyden vaikutukset ulottuvat laajalti koko yhteiskuntaan (2010). On kiinnitettävä ajoissa riittävää huomiota työllisyyteen (2009).
Ratkaisun avaimet löytyvät suomalaisten koulutuksen ja osaamisen parantamisesta (2003). Keskeisiä menestystekijöitämme ovat jatkossakin koulutus, tutkiminen, osaaminen ja yrittäjyys (2004). Laadulla kilpailu edellyttää luovuutta ja osaamista (2006).
Samoin pitää panostaa uuteen osaamiseen – teknologisiin ja toiminnallisiin innovaatioihin (2010). Meillä on siis monta syytä sijoittaa koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen (2009).

Suomen suhteet naapurimaihimme ovat erinomaiset (2001). Voin ilokseni toistaa viimevuotiset sanani siitä, että meillä on erinomaiset suhteet naapurimaihimme (2002).
Elämä omassa maassamme sujui melko rauhallisesti, mutta meihinkin vaikuttivat tapahtumat muualla maailmassa (2002). Euroopan ja Suomen asema ovat kuitenkin säilyneet turvallisina ja vakaina ja suhteemme kaikkiin naapureihimme ovat erinomaiset (2004).
Suomella on hyvät suhteet naapureihin (2012). Hyvät suhteet naapureihin ovat edelleenkin meille ehdottoman tärkeä asia (2011). Meillä on erinomaiset suhteet kaikkien naapurimaittemme kanssa ja oma paikkamme laajentuneessa Euroopan unionissa (2006).
Nykymuotoinen globalisaatio ei ole oikeudenmukaista eikä takaa kestävää kehitystä (2004). Oikeudenmukaisempi maailma on turvallisempi maailma (2006). Globalisaatio on tulee tehdä reilummaksi (2012).
Oikeudenmukainen globaalitalous edellyttää yhteisiä arvoja, globaalia etiikkaa. Suomi on - ja sen pitää olla - omalta osaltaan rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa (2007).
Oikeudenmukaisuus kuuluu vahvasti suomalaisiin arvoihin (2008). Tasa-arvo ja solidaarisuus ovat yhteiskuntamme keskeiset arvot (2012).

Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa (2004). Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa (2007). Vaalit ovat merkittävä osa demokratiaa (2008).
Käyttäkäämme siis äänioikeuttamme (2004)! Käyttäkää äänioikeuttanne (2007). On siis syytä äänestää kunnallisvaaleissa (2008).
Toivon, että edessä oleva presidentinvaali ja syksyn kunnallisvaalit saavat ihmiset jälleen osallistumaan ja äänestämään (2012).
Lopuksi haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää kaikkia kansalaisia lukuisista yhteydenotoista, joita olemme saaneet kuluneen vuoden aikana (2001). Haluan lopuksi kiittää omasta ja puolisoni puolesta yhteistyöstä ja lukuisista yhteydenotoista (2005). Haluan lopuksi omasta ja puolisoni puolesta kiittää niistä yhteydenotoista ja kannustuksesta, joita olemme saaneet (2011).
Haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää teitä lämpimästä tuestanne ja lukuisista yhteydenotoistanne kaikkina näinä kahtenatoista vuotena.

Isänmaa ei ole seisova pöytä

2011-12-05T21:20:00.002+02:00

Koskaan aikaisemmin eivät kansanedustajat ole boikotoineet Linnan juhlia. Presidentin kutsu on ollut kunnia-asia myös tulipunaisille kommunisteille ja jopa henkilökohtaisille vihamiehille.
Itsenäisyyspäivänä riidat on pantu syrjään, koska sinä päivänä kunnioitamme yhteishenkeä, joka pelasti Suomen 70 vuotta sitten. Jos rintamalla olisi ryhdytty väittelemään, kenen puolesta taistellaan ja kenen puolesta ei, niin ei olisi taisteltu kenenkään puolesta.
Sitäkin irvokkaampaa on, että juhlien boikotoija kehtaa ratsastaa sotaveteraaneilla. Ainakaan sen puolesta he eivät taistelleet, että kuka tahansa saa loukata vapaassa isänmaassa vapaasti valitsemaamme johtajaa.
Koska mikään laki tai sääntö ei määrää kutsumaan kaikkia kansanedustajia, suosittelen, että tuleva presidentti kutsuu juhlaansa vain heidät, jotka osaavat kutsua kunnioittaa.

Pentti Oinosen tempaus ansaitsisi armeliaan unohduksen, ellei se kertoisi jotain hälyttävää yleisestä ilmapiiristä. Jotkut yrittävät omia itselleen isänmaallisuuden ja määrätä, miten Suomessa oikein ollaan suomalaisia.
Mutta isänmaa ei ole seisova pöytä. Kukaan ei voi valita, kenen kanssa tämän Suomensa jakaa. Maan tapa on se, että ei ole maan tapaa - ja jos se ei miellytä, niin maasta pois.
Saman taivaan alle mahtuu monenlaista. Siitä Pekka Haavisto ja Teuvo Hakkarainen näyttivät hyvää esimerkkiä, kumpikin itsenäisellä tavallaan ja yhdessä.

Juhlitaanko ensi vuonna sitten tosi itsenäisen Suomen itsenäisyyttä? Moni näet uskoo, että Suomi pääsee eroon Euroopasta ja ensi jouluna pelastusarmeijan patoihin kilisevät vanhat kunnon markat.
Euro tosiaan voi hajota. Jo nyt saksalaiset matkatoimistot vaativat kreikkalaisilta hotelleilta hintoja myös drakmoissa, tai mitä sitten keksivätkään euron tilalle. Mutta huomattava on, että saksalaiset eivät itse varaudu maksamaan millään D-markoilla. Jos ja kun euro jää taloudellisesti vahvojen maiden valuutaksi, ei todella kannata haikailla markkoja tai edes kruunuja.
Elättelemme jännää haavekuvaa, että olisi paras irtautua muusta maailmasta ja oleskella ihan keskenämme. Muut ostaisivat verrattomia tuotteitamme silkasta neroutemme ihailusta, ja rahavirrat haalitaan kaikki itselle.
Jotenkin unohtuu, että tosiasiassa ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat olemattomia. Ja niin paljon kuin maahanmuutosta kohkataan, harva tänne haluaa vapaaehtoisesti.
Itsenäisyydestä on syytä olla ylpeä, mutta ei tyhmän ylpeä. Maailmassa on yksi täysin itsenäinen maa, ja se on Pohjois-Korea.
Meitä on niin vähän, että on tyhmän ylpeää torjua uusia suomalaisia. Meitä on niin vähän, että on tyhmän ylpeää jakaa kansaa, mielipiteen, asuinpaikan tai varallisuuden mukaan.
Yhtenä päivänä vuodessa olemme kaikki yhtä kansaa. Riidellään sitten taas vasta keskiviikkona.

Verovarat veroparatiisiin

2011-11-28T22:49:00.007+02:00

Viime aikoina on taas käynyt ilmi, että terveys on sairaan hyvä bisnes. Mehiläinen-yhtymän kolme johtajaa tienasi yhteensä lähes kymmenen miljoonan euron vuositulot. Ja samaan aikaan yhtiö on kiertänyt laillisesti veroja ja tulouttanut kymmeniä miljoonia euroja veroparatiisiin.
Suomen valtiolta jäi saamatta lähes yhdeksän miljoonaa euroa verotuloa – palvelusta, jota kustannetaan verorahoilla.
Ruotsissa sisaryritys Careman laiminlyönnit vanhustenhoidossa osoittavat, että terveyden kaupallistaminen ei paranna laatua. Mutta ei siitä ole taloudellistakaan hyötyä.
Kelan kesäinen tutkimus kertoo, että lääkärikeskukset saavat jo lähes puolet työterveyden Kela-korvauksista. Ulkoistettu palvelu on kahdeksan prosenttia halvempaa kuin työnantajan oma työterveyshuolto – mutta peräti 37 prosenttia kalliimpaa kuin terveyskeskuksissa.

Terveydenhoito on hyvä ja varma miljardibisnes. Veronmaksajat kustantavat yksityiset voitot.
Mehiläinen pyörittää myös kuntien terveydenhuoltoa ja vanhustenhoitoa sekä julkisen sektorin työterveyttä. Se kuuluu ruotsalaiseen Ambea-konserniin, jonka pääomistaja on sijoitusyhtiö Triton, joka toimii Jerseyn saarilla maksamatta veroa.
Mutta yhteiset rahamme menevät myös toista kautta veroparatiisiin. Tritonin rahastoihin on sijoittanut myös Kuntien Eläkevakuutus, jota tietenkin myös rahoitetaan julkisin maksuin.
Peräti 30 kunnallista terveysasemaa on ulkoistettu MedOne-yhtiölle ja toukokuusta alkaen Rääkkylän kunnan koko sosiaali- ja terveystoimi. Oulun seudun kuntien työterveys, samoin kuin Eurajoen, Imatran, Kemin, Lahden, Rovaniemen ja Valkeakosken työterveys on ulkoistettu MedOne-Attendolle, jonka lopulliset omistajat - IK Kapital ja Augustus International - löytyvät jälleen veroparatiisista. Ja myös tähän varjotalouden rahastoon ovat sijoittaneet yhteisiä varojamme Varma ja Tapiola.
Miksi eläkevakuutusyhtiöt nakertavat Suomen veropohjaa?

Samaan aikaan, kun raksoille tehdään harmaan talouden tehoiskuja, Suomen julkinen valta siirtää koko ajan palveluita varjotalouden piiriin. Kun kunnat ulkoistavat perintätoimensa monikansallisille yhtiöille, jopa kirjaston myöhästymissakko voi päätyä Cayman-saarten salaisiin holveihin.
Mehiläisen käyttämä verotuksen porsaanreikä on luvattu tukkia. Mutta kilpailutus- ja hankintalakeja on muutettava siten, että nollaveron epäreilua kilpailuetua ei voi hyödyntää. Silloin ilmenee, että julkinen terveydenhuolto voisi olla kilpailukykyistä – yhdeksällä miljoonalla voi palkata sentään yli kaksisataa hoitajaa ja heidän verotuloillaan viisikymmentä lisää.
Lähiaikoina meillä on miljoona vanhusta hoidettavana. Onko liikaa pyydetty, ettei ulkomaalainen sijoittaja pääse omien voittojensa maksimoimiseksi vaatimaan, että vaipat vaihdetaan vain kerran viikossa?
A-Studio 28.11.11. Katso video tästä.

Stubb ja darwinismin jäljet

2011-11-21T23:32:00.001+02:00

A-Studio 21.11.2011. Katso video tästä

Samaan aikaan kun media kohisee Teuvo Hakkaraisen ja Jussi Halla-ahon möläytyksistä, jää huomaamatta aidosti vaarallinen sovinismi – koska sen esittää lehdistön lemmikki, sivistyneenä pidetty kokoomusministeri.

Alexander Stubb esitti viime viikolla puhetilaisuudessaan, että euroalue on darwinistinen järjestelmä, jossa on kyse vahvimman eloonjäämisestä. Ja Suomella on oikeus nujertaa muita kansoja.

”I think that the euro is essentially a darwinistic currency. It is a question of survival of the fittest”, hän lausui TV-uutisissa 17.11., ja jatkoi: ”Eli ne maat, jotka on kolmen A:n luottoluokituksessa, heillä on sekä moraali, oikeus, että sitten myös taloudellinen tahto viedä integraatiota eteenpäin.”

Tämä on tuttua jo viime vuosisadalta. Luonnontieteen teoriasta väännetty poliittinen darwinismi on johtanut Euroopan sotiin ja kansanmurhaan. Alfred Plötzin johdolla syntyi oppi rotujen eloonjäämistaistelusta ja rotuhygienia, joka oikeutti arjalaisen herrakansan raivaamaan tieltään vähäisemmät kansat.

Taas Friedrich Ratzelin mukaan kansat kamppailevat elintilasta eli Lebensraumista – jota saksalaiset ryhtyivät valloittamaan 1930-luvun lopulla.

Bruggen kaupunki oli stubbilaiselle darwinismille osuva paikka, sillä saksalaiset miehittivät sen kahdessa sodassa. Belgialaiset kyllä tietävät, montako miljoonaa on kuollut vahvemman oikeudella.

Kyllä, käytin natsikorttia, mutta ehkä hyvin perustein. Kun Teuvo pölisee mitä mieleen juolahtaa ja Jussilta karkaa mopo yöllä yksin internetissä, Stubb on kansainvälisen politiikan tohtori, jonka täytyy tuntea poliittisen darwinismin veriruskea historia.

Valtioneuvoston jäsen, Eurooppa-ministeri ilmoitti Suomen linjan, jonka pääministeri Katainen on sanonut hyväksyvänsä. Kun puhe on julkaistu hallituksen nettisivuilla, Suomi on ilmoittautunut Euroopan herrakansaksi.

Aikaisemmin Suomi on korostanut EU:ssa lakia, neuvotteluja ja sopimuksia. Suomi on pienenä maana kammoksunut suurvaltauhoa. Kannattaa myös muistaa 1930-luvulta, jolloin Suomi edellisen kerran oli herrakansa, joka halusi pyyhkiä idän mongolit maailmankartalta, että uhosta voi seurata tuho.

Sopii toivoa, että kokoomus yrittää vain epätoivoisesti kalastella kansalliskiihkoilijoiden ääniä. Aivan kuten Eero Heinäluoma reilu vuosi sitten ryhtyi Timo Soinin pelossa vastustamaan maahanmuuttoa. Ikävä kyllä, tällainen kyyninen politikointi myrkyttää ilmapiiriä, jossa kansallisuhoinen pullistelu on vastenmielinen maan tapa.

Jos valita pitää, valitsen mieluummin Viitasaaren Teboililla koheltavan persun kuin ylimielisen ja maailmalla pullistelevan ersun.

Kun Alexander Stubb uhoaa ja uhkailee muuta Eurooppaa, hänellä ei ole oikeutta syyttää muita vihapuheesta.

NB: Minulle on huomautettu, että ”survival of the fittest” ei Darwinilla tarkoita vahvimman, vaan sopivimman eloonjäämistä. Kuitenkin Stubb itse suomensi samassa yhteydessä (TV-uutiset 17.11.) darwinisminsa ”vahvimman oikeudeksi”. Juuri tämä onkin poliittisen darwinismin tunnusmerkki - ideologiset kyhäelmät ennen ja nyt nappaavat moniulotteisista teorioista iskusanat niitä ymmärtämättä, muuttavat metaforat tuhovälineiksi.

Arrivederci, Burlesconi?

2011-11-08T14:30:00.002+02:00

Moni sanoo, että suomalaisilla ei ole valtaa EU:ssa. No, viime viikonloppuna eräs suomalainen määräsi Kreikkaa vaihtamaan hallituksensa ja Kreikka totteli.
Tämä suomalainen oli Olli Rehn. Samaan aikaan, kun Ranskan ja Saksan johtajat vakuuttelivat, että he eivät halua puuttua toisten valtioiden asioihin, EU-komissaari käytännössä antoi George Papandreoulle potkut.
Tiistaina voi olla vuorossa Italian pääministeri Silvio Burlesconi. Jos hän selviää parlamentin luottamusäänestyksestä, heti keskiviikkona maahan marssivat EU-komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarkastajat. Itsenäisen valtion ylpeä pääministeri ei sellaista kauan kestä.
Tyypilliseen tapaansa Burlesconi on vannonut, että Italiassa ei ole minkäänlaista kriisiä. Ravintolat ovat täynnä, samoin hotellihuoneet. Turismi menestyy, hän vakuuttaa vanhan yökerholaulajan ymmärryksellä.
Talouslehti Financial Times ei useinkaan turvaudu korkeampiin voimiin, mutta lauantain pääkirjoituksessa se anoi Burlesconilta: Jumalan nimeen, lähde.

Sekä Kreikka että Italia joutuvat joka tapauksessa armottoman talousjuntan diktatuuriin. Se ei tietenkään ole hyvä asia. Eihän markkinoiden mielipide ole mikään puolueeton totuus, sillä pelurit ovat itse kriisin osapuoli, ja liikkeellä on jälleen miljardikaupalla vedonlyöntejä, jotka heiluttelevat kursseja ihan riippumatta siitä, mitä poliitikot tekevät.
Sekin pitäisi muistaa, että Euroopan kriisi on aiheutunut pankkien keinottelusta, eikä muutaman kreikkalaisen varhaiseläkkeistä. EU-komissio ja muut kansan kurittajat ovat rahavallan eivätkä demokratian asialla. Ongelma ei piile johtajuudessa, toisin kuin hoetaan, sillä kapitalismia ei voi johtaa.
Silti. Kreikan ja Italian johtajien todellisuudentaju on hämärtynyt pelottavasti. Papandreoun ajatus kansanäänestyksestä tässä tilanteessa oli yhtä toivoton kuin jos Suomi olisi talvisodassa ruvennut puuhaamaan kansanäänestystä Moskovan rauhansopimuksesta. Italian pääministeri on asustellut omalla, alaikäisten rakastajattarien kansoittamalla Bunga-Bunga-planeetallaan aivan liian pitkään.
Vaikka ongelma ei ole johtajuudessa, saattaa johtajien savustaminen silti auttaa. Itsenäisen valtion tyly nöyryytys muistuttaa, että rahaliiton jäsenyyteen liittyy myös tiettyjä velvoitteita.

Suomessakin on merkkejä todellisuudentajun hämärtymisestä. Jyrki Katainen intoili pankkien stressitesteistä, tajuamatta, että niiden peukalointi on helppoa, kuten osoittautuikin. Jutta Urpilainen vaati äänekkäästi vakuuksia, jotka sitten saatiin, kun maksettiin itse sellainen hinta johon kukaan muu ei suostunut. Paitsi, että lainasuojauksen olisi saanut ihan menemällä pankkiin tai vakuutusyhtiöön, Suomi menetti euroalueella pitkäksi aikaa puhevaltansa - ja näköjään puhehalunsakin.
Yksi suomalainen sentään käyttää ääntä Euroopassa. Seuraavaksi Olli Rehnin puhelua odotetaan pelonsekaisesti Roomassa. Silloin soi tämä laulu.

A-studio 7.11.2011

Haaviston harjoittelijaksi Haavisto

2011-09-22T10:19:00.000+03:00

Pekka Haaviston presidenttikampanjan viestintäharjoittelijaksi on nimitetty valt.yo Pekka Haavisto, 53. Opintojaan lopettelevalla Haavistolla on jonkin verran viestintäalan kokemusta mm. pienlehdistä ja kesätoimittajana.
Haaviston kampanja löysi hyvän harjoittelijan aivan lähipiiristä. "Pekka on tehtävään juuri sopiva kaveri, varsinkin kun hän osaa kuvankäsittelyä, taittoa ja valokuvausta", Haavisto kuvaa.
Palkkaa Haavisto saa 800 euroa kuukaudessa. Jos hänen esimiehensä valitaan presidentiksi, veroton kuukausipalkkko on 12 000 euroa. Presidentin edustusmenoihin on varattu 171 000 euroa vuodessa. Viestintäharjoittelijalla on lounasetu.
Jos Pekka Haavisto valitaan presidentiksi, viestintäharjoittelija Haaviston alle puolen vuoden työsuhde saattaa jatkua presidentin viestintäavustajan määräaikaisena avustajana.
"Mitään ei voi luvata. Paljon on kiinni Pekan asenteesta, kuinka joustava Pekka on tekemään palkattomia ylitöitä epäsäännöllisinä työaikoina, hoitelemaan muille kuuluvia asioita ja olemaan käytettävissä myös vapaa-aikana."

Irti pakkokapitalismista

2011-08-29T15:57:00.001+03:00

Eräänä kesäiltana terassiseuranani oli työnantajajärjestön lääkäri, joka voivotteli suomalaisten haluja päästä työstä pois.

Kun kerroin hänelle, että näin ikämiehenä itsekin pyrin vähentämään hommia viettääkseni aikaa pienen tyttäreni kanssa, tasainen mies suorastaan suuttui.

”Se on epäisänmaallista!”

Hän läksytti, että koulutetun väen täytyy tehdä työvuodet täytenä täyteen, muuten kansantalous kaatuu. Työn ja sitä myötä ansioiden vapaaehtoinen vähentäminen, siis leppoistaminen, on perkeleestä.

Asia muistui mieleen äskettäin, kun samaa kirosi Björn Wahlroos: ”Downshiftaus on nykyajan kommunismia.”

En ollut terassilla ihan tosissani, mutta nyt taidan olla. Tuhoisaa pörssikapitalismia on pyritty horjuttamaan kaikin keinoin, onnistumatta. Jos se onnistuu työstä kieltäytymällä, mikäs sen rattoisampaa!

Lue maakuntalehtien viimeinen kolumni kokonaisuudessaan tästä.

Mikä meitä vaivaa?

2011-08-22T18:59:00.000+03:00

Koska suomalaiset aatetoverit eivät halua ottaa vähäisintäkään vastuutaAnders Breivikin teosta, meidän muiden on se tehtävä. Sillä me, jotka emme kannata heidän ideologiaansa, olemme epäonnistuneet – emme ole pystyneet tarjoamaan vihalle vaihtoehtoa.

Jokainen aikalainen on jossain vastuussa aikansa tapahtumista. Meistä suomalaisista on tullut viime vuosina arjalainen herrakansa, joka halveksii muuta maailmaa.

Suomeen saa tulla, jos tuo onnekas muistaa aina kiittää isäntäänsä. Mutta jos omassa maassaan tohtorikoulutettu, täällä janoisia pitkäaikaistyöttömiä palveleva pizzanpaistaja laittaa liian vähän oreganoa, niin potku perseeseen ja ulos maasta!

Tunnemme ylhäistä ylemmyyttä myös kreikkalaisia ja portugalilaisia kohtaan. Suomalainen pitkäaikaistyötön ei halua lähettää penniäkään kovalla työllä ansaitsemistaan rahoista Etelä-Euroopan luikureille ja laiskureille.

Toki Kreikassa ja Portugalissa tehdään pidempää työviikkoa kuin Suomessa, mutta viis faktoista. Viha ja valhe ovat vallassa.

Maailman koulutetuin kansa on päättänyt tyhmistyä yksissä tuumin: unohtaa tosiasiat ja mittasuhteet, järjen, kohtuuden ja vastuun. Aivan ehdoin tahdoin ja tahallaan. Mikä meitä vaivaa?

Helsingin Sanomat oli paikalla 27. maaliskuuta, kun ehdokas Juha Väätäinen kävi eduskuntavaalikampanjaa Itä-Helsingin toreilla.

Väätäinen messusi miljardeista, joita lapioimme Kreikkaan. Nainen yleisöstä ojensi Väätäistä: rahat eivät ole lahja vaan lainaa, josta peritään korkoa.

Uusi tieto hämmästytti ehdokasta, mutta ei tokikaan estänyt häntä levittämästä väärää tietoa.

Toimittaja kysyi naiselta mielipidettä Väätäisestä. ”Totta kai äänestän häntä”, nainen ilmoitti iloisesti.

Näin valhe ottaa vallan. Tutkimusten mukaan 14 prosenttia aikuisista on aivan pihalla maailman menosta. 600 000 äänestäjää ei edes tiedä, mitä eduskunta tekee. Valta on nyt heillä.

Heidän edustajansa, puolueesta riippumatta, eivät osaa Kreikan tukipaketin alkeellisimpia käsitteitä, kuten A-Studio säälimättä paljasti. Tyhmyys leviää ylhäältä alas.

Ennen tyhmiä säälittiin. Nyt he ovat eniten äänessä ja heidän hölmöimmät vaatimuksensa pyhiä. Tietämättömyys on arvossaan, joten tiedotusvälineet ovat lopettaneet tiedonvälityksen tarpeettomana.

Kukaan ei kerro, että Suomessa asuu 150 000 ulkomailla syntynyttä, joita on siis kolme prosenttia väestöstä. Kukaan ei kerro, että maahanmuuton kustannukset (joita on oikeasti vaikea laskea) ovat enintään prosentin kymmenysosa bruttokansantuotteesta.

Maahanmuutto on niin olematon, niin kuvitteellinen ongelma, että sen saama huomio todistaa meidän menettäneen täysin mittakaavan ja suhteellisuuden tajun.

Tämä mitätön kysymys aiheutti 76 ihmisen kuoleman. Mikä meitä vaivaa?

Filosofi Slavoj Zizek kertoo, kuinka saksalaisista surkimuksista tuli 1930-luvulla herrakansa. Muodonmuutokseen oli helppo syy: heitä imarreltiin.

Saksalaisille myytiin tarina, jonka mukaan häpeällinen tappio ensimmäisessä maailmansodassa – ja siitä seurannut poliittis-taloudellinen kaaos – ei ollut heidän oma vikansa. Heidät oli katkerasti petetty. Pettureita olivat ulkomaalaiset, ennen kaikkea juutalaiset.

Tyhmiä jymäytetään tänäänkin. Taju on mennyt. Meidät imarrellaan uskomaan, että muuta maailmaa ja muita kulttuureja on turha tunteakaan. Toiset pyrkivät vain valtaamaan maamme ja varastamaan pitkäaikaistyöttömän vaivalla ansaitsemat rahat.

Suomalaisten ainoa pyhä tehtävä on vain pitää Suomi, maailman paras ja ainoa maa, puhtaana ja saastumattomana.

Minulle suomalaisuutta on leimannut aina tietty nöyryys, vähäeleisyys, vaatimattomuus, varovaisuus. En tunne omakseni tätä arjalaista herrakansaa, en viihdy Uudessa Suomessa.

Mutta ongelmaani on ratkaisu. Vallalla oleva ideologia määrää, että jos niin kovin tykkäät maahanmuuttajista, niin lähde itse maahanmuuttajaksi.

Imartelun infantiilissa itsepetoksessa parasta on se, että herrakansan ei tarvitse kantaa itse vastuuta mistään. Syy on aina ulkopuolella ja ulkopuolisissa. Jos joku jossain Norjassa ammuskelee, niin ei se meitä vaivaa. Ei meitä vaivaa mikään.

10 kirjaa rahasta: Maailman köyhimmät pokeripöydässä

2011-08-08T13:22:00.001+03:00

Jos maa on maailman viidenneksi köyhin, toipumassa 15 vuoden sisällissodasta, jossa sadat tuhannet ovat kuolleet ja yhtä monet ovat maamiinojen silpomia, mitä se tarvitsee? Jos kansalaisista 56 prosenttia on lukutaidottomia, mitä maa kipeimmin kaipaa?
Aivan oikein: pörssin.
Maailmanpankki (WB) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustivatMosambikin pörssin 1999. Yli kymmenen vuotta myöhemminkään siellä ei vaihdeta kuin kahta osaketta, kolmena päivänä viikossa, klo 9-12.
Se ei ole maailman pienin pörssi, enää. Heinäkuun alussa avattu Kambodzhan pörssi saattaa saada ensimmäiset osakkeet myyntiin vielä tämän vuoden puolella. Kuten muistanemme, maa kärsi nykyhistorian hirvittävimmästä kansanmurhasta: punaiset khmerit murhasivat yli miljoona ihmistä, ehkä jopa viidenneksen Kambodzhan väestöstä.

Moni pitää kapitalismia kylmänä järjestelmänä. Minusta se on ajoittain hellyttävän sympaattinen. Erityisen liikuttava on pääoman usko omaan kaikkivoipaisuuteensa; että globaali kaupankäynti poistaa köyhyyden ja muutkin ongelmat.
Venäjä osoitti 1990-luvulla, että jos maassa ei toimi laki ja järjestys, markkinat eivät pyöri. Venäjä yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta velkojaan 1998, ja aiheutti valtavia tappioita ulkomaisille sijoittajille. Mm. George Soros hävitti kaksi miljardia dollaria itänaapuriimme.
Toinen seikka on, että köyhän maan asukkaat eivät välttämättä syleile rahan lähetyssaarnaajia kiitollisuudesta itkien. Globaalin kapitalismin lähetysjärjestöt WB ja IMF ovat ideologisessa puhdasoppisuudessaan saaneet aikaan suurta tuhoa, ennen kaikkea Aasian kriisissä 15 vuotta sitten.
Ottaen huomioon, että WB/IMF sai aloittaa Mosambikissa täysin valtuuksin ja puhtaalta pöydältä, tulos ei täysin vakuuta. 20 vuodessa maa on noussut vain kymmenen sijaa köyhimpien maiden listalla; inhimillisen kehityksen indeksissä se on 182 valtion joukossa sijalla 172. (Ja voi hyvällä syyllä väittää, että köyhyyden vähenemisestä voidaan kiittää perinteistä kehitysapua, jota markkinamiehet vihaavat syvästi.)
Tavallisen ihmisen elämä köyhässä maassa ei parissa vuosikymmenessä muutu miksikään. Toisin kuin innokkaat sijoittajat unelmoivat, mistään ei yht-äkkiä materialisoidu laajaa, kuluttavaa keskiluokkaa.
Aravind Adiga ruoskii säälimättä tätä sokeaa uskoa kapitalismin autuuteen upeassa satiirissaan Valkoinen tiikeri, joka voitti arvostetun Booker-palkinnon2008. (Kirja on niin tuore, että sen saa vielä kaupoista pokkarina, hopi hopi!)
Rutiköyhän riksakuskin pojan silmin Intia jakautuu jyrkästi: Valoon ja Pimeyteen, isomahaisiin ja pienimahaisiin – eikä välissä ole mitään. Nokian tehtaat, upeat teknologiakylät ja puhelinpalvelukeskukset tuovat hyvinvointia mitättömän harvoille, promillen tuhannesosalle. Samalla edistyksen illuusio saattaa jopa heikentää huono-osaisimpien asemaa.
”Hanoissamme ei ole vettä, ja mitä te Delhin ihmiset annatte meille? Matkapuhelimia.”

10 kirjaa rahasta –sarjamme kumartaa ja kiittää kesän seurasta! Päätösjaksomme (8.8. TV1 klo 21.30) laajenee syleilemään koko maailmaa, havaitsemaan maapallon suuren enemmistön, usein näkymättömät miljardit.
Pokeriammattilainen Ville Wahlbeck ei kuitenkaan synkisty kurjuuden edessä. Kapitalismi on aina alussa väkivaltainen, räikeän epäoikeudenmukainen järjestelmä, kuten Yhdysvalloissa yli 100 vuotta sitten. Äärimmäisyydet johtavat vastatoimiin, jotka saattavat kesyttää markkinavallan yleisestikin hyödyllisiin tarpeisiin. Kehitysmaissa ei siis pidä odottaa pikavoittoja, vaan toimia pitkäjänteisesti kaikkien hyvinvoinnin eteen.
Ville Wahlbeck kertoo myös koskettavasti syyt, miksi hän 35-vuotiaana on luopumassa uhkapeleistä. Ja ehkä yllättävästi, mitä hän jää kaikkein eniten kaipaamaan pokeripöydistä.
Hän kuvaa maailman parhaiden korttiammattilaisten tiivistä yhteisöä, jota luonnehtii keskinäinen luottamus... kenties peräti rakkaus.

10 kirjaa rahasta: Mustat joutsenet Manhattanilla

2011-08-01T17:16:00.002+03:00

Don DeLillon Cosmopolis (2003) on mieleenpainuva panoraama New Yorkista, ja särmikäs kuvaus rahan tuomasta äärimmäisestä vieraantumisesta.

Kukapa olisi parempi puhumaan tämän ajan kaikenkattavasta kapitalismista kuin teatteriohjaaja Susanna Kuparinen, jonka keväinen Eduskunta –näytelmä osoitti, kuinka draama voi olla kantaaottavaa journalismia. Arvelen, vakavissani, että näytelmän takia vihreiden yksi kansaedustajapaikka Helsingissä siirtyi vasemmistoliitolle.

Kuparinen on myös kaatanut hartiavoimin ns. hallintarekisterilakia, joka tekisi veronkierrosta laillista ja salaisi suomalaisyhtiöiden omistukset.
Keskustelu on nähtävissä tänään maanantaina TV1:ssä klo 21.30.

Cosmopolis seuraa ”reaaliajassa”, kun 28-vuotias miljardööri Eric Packer matelee panssaroidulla limusiinilla Manhattanin läpi, matkalla parturiin. Ympärillä kuhisee miljoonakaupungin elämä, mutta päähenkilö on yhteydessä maailmaan – ja ihmisiin, itseensäkin – vain ruutujen, näyttöjen, kuvakkeiden, mainostaulujen, radioverkkojen ja laajakaistojen välityksellä.

Packer on vieraantunut rahastakin, se on vain digitaalinen abstraktio. Hän etsii informaation tulvasta merkityksiä ja lainalaisuuksia, ja rakentaa numeroista kuvioita. Packer on näkevinään puun vuosirenkaita ja fysiikan lakeja, mutta menettää miljardinsa, kun ei osaa huomioida epätäydellisyyttä ja epäsymmetriaa.

Ja henkensä.

Anteeksi, että tässä vaiheessa jo toistan itseäni: täsmälleen näin kävi finanssikriisissä 2008.

Viimeisten 20 vuoden aikana suuret sijoitusyhtiöt - investointipankit, riskirahastot ja vakuutusyhtiöt – ovat rakentaneet huipputehokkaita tietokoneverkkoja, joiden monimutkaisia mallinnuksia varten on palkattu tuhansittain matematiikan tohtoreita.

Nämä quantit – eli ”kvantitatiivisen sijoittamisen” ammattilaiset – yrittävät yhtälöidä kaikki mahdolliset markkinaliikkeet, jotta voitaisiin rahastaa mikroskooppisin muutos, jota ihmisäly ei edes havaitse. Tällä strategialla perustettiin 1994 sijoitusrahasto Long Term Capital Management (LTCM), jonka johtajiin kuului tohtori Myron Scholes. Hän oli ansainnut taloustieteen Nobel-palkinnon 20 vuotta aiemmin kehittämällään johdannaisten hinnoittelun kaavalla, joka on tietenkin:

C = Sd-t N(x) - Kr-t N (x - δ √t), x= [log (Sd-t/Kr-t) / (δ √t] + 1/2 δ √t

LTCM:n automatisoitu finanssimatematiikka johti pian rahaston jo 126 miljardin dollarin sijoituksiin. Mikään ei voinut mennä pieleen. Paitsi, kuten taloustieteilijä John Maynard Keynes aikanaan sanoi: Mikään ei ole niin tuhoisaa kuin järkevä toiminta järjettömässä maailmassa.

Nerokkaimmatkaan matemaatikot eivät kykene ottamaan huomioon Mustaa joutsenta. Tämä on Nassim Nicholas Talebin termi erittäin epätodennäköiselle tapahtumalle, jonka vaikutus on käänteentekevä – kuten olivat New Yorkin terrori-iskut 2001 ja Kaakkois-Aasian tsunami 2006 .

Olen kesäilokseni lukenut Talebin kirjaa, joka nousi maailmanmaineeseen, koska se julkaistiin vuotta ennen finanssikriisiä. Ja 10 vuotta sen jälkeen, kun Nobel-nerojen firma LTCM joutui katastrofaaliseen 1,25 biljoonan dollarin (kaksitoista nollaa) konkurssiin, joka uhkasi koko finanssijärjestelmää.

LTCM kaatui, koska Venäjän valtio yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta ulkomaisia velkojaan 1998. Hienoinkaan tietokoneohjelma ei pysty mallintamaan maailman oikukkuutta ja ennakoimattomuutta. "Long term" kesti siis neljä vuotta.

Ennustaminen on tuomittu epäonnistumaan, mutta silti olemme uskovinamme "asiantuntijoiden" vakuuttaviin "analyyseihin". Suomessa toimivien 11 ennustelaitoksen ennusteet ovat viime vuosina menneet täysin metsään – etenkin Suomen Pankin, jolla on ylivoimaisesti hienoimmat mallit ja eniten laskentavoimaa.

Talousherrojen hybriksen hinta voi olla kova koko planeetalle. Mitä on tehtävissä?

Taleb neuvoo heitä luopumaan ”epistemologisesta ylimielisyydestä”. Seuraavaa mustaa joutsenta ei voi ennakoida, vain sen voi tietää, että sellainen ilmestyy.
Kannattaa siis rakentaa järjestelmä sellaiselle pohjalle, että yllättävä, jättiläismäinen, kaiken mullistava tapahtuma ei tuhoa aivan kaikkea.

Se edellyttäisi, että sijoittajat eivät yltyisi hullunrohkeaan uhkapeliin, että kaikkea ei pantaisi yhden kortin varaan. Taitaa olla turha toive.

Titanicin vääjäämätöntä suuntaa kohti seuraavaa jäävuorta ei voi muuttaa muu kuin julkinen valta, nuo parjatut poliitikot. Toivotaan parasta – mutta puetaan pelastusliivit.

10 kirjaa rahasta –sarjan esittely

Poliittinen murha on politisoitava

2011-08-01T12:05:00.006+03:00

Timo Soini paheksui Norjan joukkomurhan ”politisoimista”. Ymmärrän, miksi. Mutta toisin on käynyt: poliittiselle väkivallalle on etsitty kaikkea muuta kuin poliittista syytä.
Aivan aluksi Norjan tragedia olikin poliittinen, kun syylliseksi luultiin islamistista ääriliikettä. Vaan heti, kun varmistui, että tekijä on "yksi meistä", terrorismi muuttui mielenhäiriöksi, ideologinen muuttui psykologiseksi, yleinen muuttui yksityiseksi.
Anders-paran lapsuudesta alettiin etsiä liian kireää pipoa. Mutta miksei 10 vuoden takaista New Yorkin terrori-iskua selitetty Muhammad Attan ankealla lapsuudella? Miksei Al Qaidaa ymmärretä seksinnälkäisten arabipoikien epätoivon ilmaukseksi?
Miksi ääri-islam on poliittista, mutta anti-islam ei?
Lue tästä koko kolumni (Salon Seudun Sanomat, Lapin Kansa, Satakunnan Kansa, Itä-Häme, 1.8.2011).

10 kirjaa rahasta: mätä kaupunki

2011-07-25T15:18:00.001+03:00

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies on kirjoitettu 1994. Se on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta, jossa rakennusliikkeet ja pankit voitelevat virkamiehiä ja poliitikkoja voiton toivossa.

Tavat ovat noista ajoista siistiytyneet, vakuuttaa liikemies Jari Sarasvuo tämän illan keskustelussamme (TV1 klo 21.30).
Mutta niin vain 1990-luvun haamut hyökkäsivät esiin kesäkuussa. Kun entinen kunnallispolitiikan mahtimies ja kiinteistöpeluri Jukka Peltomäki valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, hän joutui melkein saman tien poliisitutkintaan epäillystä virka-aseman väärinkäytöstä.
Peltomäen nimi soitti kelloa, joten kaivoin kirjahyllystäni Risto Hietasen kirjan Kun kulissit kaatuivat (1996). Se on Vantaan Sanomien palkitun toimittajan hiuksia nostattava kuvaus tuolloisista vehkeilyistä kaupungissa. Itse kukin johtava poliitikko rahasti firmoja ”kiinteistökonsultoinnista” ja hyötyi henkilökohtaisesti päätöksistä, joita oli kansan valtuuksilla tekemässä.

Vaalirahoitus on aina ollut osa tätä bisneksen ja politiikan symbioosia. Laitonta se ei ole, kun kyse ei ole lahjonnasta, mutta silti osapuolet pitävät kytköksensä mieluiten salassa.
Vuosien mittaan näitä kytkyjä on tullut päivänvaloon niin vähän, että olemme tottuneet pitämään Suomea korruptoimattomana maana. Vuonna 2007 toteutetussa eurooppalaisessa kyselyssä joka neljäs suomalainen piti korruptiota pahana ongelmana – luku oli Euroopan toiseksi pienin.
Samaan henkeen Jari Sarasvuo on aivan varma Ilkka Kanervansyyttömyydestä. Hän syyttää syyttäjää aiheettomasta ajojahdista, jolle tulee nolo loppu oikeussalissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii ex-ulkoministerille vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta mm. törkeästä lahjuksen otosta.
Meitä vaivaa ehkä pieni lakisokeus. Laki ei ole sama kuin oikeus. Vaikka teko ei olisi rikos, tai sellaiseksi näytettävä, se voi silti olla väärin.
Ajatus tuli mieleen, kun luin Keskusrikospoliisin laatimaa Korruption tilannekuvaa 2009.
Raportti nosti ongelmaksi ”hyvä veli –verkostot” – tutunkaupat, sisäpiirit ja keskinäiset hyötymisen kytkyt. Nehän eivät ole rikoksia – ja siinä ongelma osittain onkin. Hyvä veli –diilit haittaavat aitoa kilpailua, rehtiä yritystoimintaa, kansalaisten oikeusturvaa ja järkevää verovarjojen käyttöä. Silti niihin ei osata puuttua.
Suomessa ei kukaan räpäyttänyt silmäänsä, kun Paavo Lipponen ryhtyi poliittisen uransa jälkeen Nord Stream –kaasuputkiyhtiön konsultiksi. KRP:n raportin mukaan se kuitenkin herätti kyseenalaista huomiota ulkomailla.

Me mediassa emme siis ole ainakaan liian ärhäköitä. Silti Suomen eliitti iskee täysillä takaisin ”kaunan” ja ”kateuden” lietsojia. Aina, jos jokin väline paljastaa kyseenalaisia kytköksiä, sitä syytetään ”ajojahdista”.
Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia.

Pojat on poikia - vaikka olisivat tyttöjä

2011-07-20T11:43:00.007+03:00

Helsingin Sanomat, 19.7.2011
Miksi poliisiautot parkkeeraavat jatkuvasti laittomasti ravintola Neronen viereen, eteläisen poliisipiirin ylikonstaapeli Kari Jokinen?
"Siinä on se ravintola, mistä pojat hakevat pöperöä. Tästä on tehty erilaisia vastineita, monelle ja monta kertaa. Syy on siinä, että pojilla ei ole ruokatuntia vaan ruokailu työn lomassa."
"Auton pitää olla näköetäisyydellä, kun pojat menevät hakemaan pitsaansa. Jos keikka tulee silloin, pitsan haku jää siihen ja on lähdettävä. Korkealla tasollakin on hyväksytty tämä vastaus."
Eli pysäköintikielto ei koske poliisia, vaikka he eivät olisi hälytysajossa?
"Ei koske. Pojat hakevat ruokaa, mistä sitä edullisimmin ja nopeimmin saavat. Minun käsittääkseni pitsat tehdään valmiiksi, kun pojat soittavat sinne etukäteen, ja he käyvät nappaamassa pitsat sieltä kyytiin."

Aho vastuuseen

2011-07-19T20:53:00.001+03:00

Hiihtoliiton pomot Esko Aho (kesk) ja Matti Louekoski (sd) vaativat STT:ltä jättikorvauksia talven 1998 doping-uutisista. Heidän ansiostaan kahden toimittajan urat tuhottiin.
Nyt, 12 vuotta myöhemmin, käräjäoikeus on todennut, että Hiihtoliiton edustajat valehtelivat aiemmassa oikeudenkäynnissä. Mikä on Ahon ja Louekosken vastuu oikeusmurhasta?
Palauttaako Matti Louekoski saamansa 20 000 markan vahingonkorvaukset "kunnianloukkauksesta"?
Hävettääkö heitä edes?
Maakuntalehdissä maanantaina 18.7. julkaistu kolumnini on herättänyt paljon keskustelua. Voit lukea sen tästä (Satakunnan Kansa) tai tästä (Salon Seudun Sanomat) tai tästä (Lapin Kansa).
Kommentit tervetulleita!

Pilvenpiirtäjät sortuvat

2011-07-11T13:17:00.000+03:00

Vaikka Tom Wolfen romaaniklassikko Turhuuksien rovio (Bonfire of the Vanities) ilmestyi 1987, se kertoo kaiken olennaisen myös nykyisestä finanssikriisistä.

Päähenkilö, Sherman McCoy on 38-vuotias investointipankin huippumyyntimies, ”maailmankaikkeuden valtias”. Hän on ostanut pankille miljoonilla ranskalaisia joukkovelkakirjoja, joita hän koettaa välittää voitolla pahaa aavistamattomille asiakkailleen.
Hän epäonnistuu, kuten konkurssiin ajautuneet Bear Sterns ja Lehman Brothers 20 vuotta myöhemmin.
Kuten keskustelussa todetaan, Turhuuksien rovion herkullisin kohtaus esittää lyömättömän kuvauksen siitä, mitä investointipankkiiri oikeastaan tekee. Shermanin vaimo selittää 6-vuotiaalle tyttärelle:
”Kuvittele, että on kakkuviipale, etkä itse ole leiponut sitä kakkua, mutta joka kerran kun ojennat sitä toiselle, siitä irtoaa pieni murunen, jonka saat pitää. Ja niitä murusia on hyvin paljon. Kun kakunviipaleita ojennellaan koko ajan puolelta toiselle, niitä irtoaa niin paljon että kohta voit tehdä niistä itsellesi jättiläiskakun.”
Kahdessa vuosikymmenessä kakku on kasvanut monikymmenkertaiseksi. 2007 arvopaperijohdannaisten nimellisarvo oli 573 miljoonaa miljoonaa euroa– luvussa on kaksitoista nollaa. Se on noin 10 kertaa maailman tuotannon arvo.
Niin kauan, kun vallitsee luottamus, nuo fantastiljoonat ovat olemassa. Mutta kun luotto loppuu, kaikki katoaa. Näin käy sekä Sherman McCoyn henkilökohtaisessa elämässä kuin koko maailmantaloudessa.

Minulle uusintalukeminen todisti, että Turhuuksien rovio kestää aikaa. Se on nautinnollinen, suuri satiirinen panoraama 1800-luvun realismin mestareiden tyyliin. Wolfe onnistuu päivittämään idolinsa, Balzacin. (Vertailu sarjan avauskirjaan, Sauli Niinistön lukemaan Ukko Goriot´hon voi olla palkitseva.)
Koin myös aikaisempaa suurempaa sympatiaa päähenkilöä kohtaan – saman tunteen tunnusti Anna Kortelainenkin. Juppielämää ei enää oikein jaksa moralisoida, saati vastustaa. Kai siihen on jo näinä optiomiljoonien, yksityistämisten, IT-huuman ja pörssiriehan vuosikymmeninä tottunut.
Nykylukemalla vaikuttaa siltä, että Sherman McCoy on enemmän yltiömaterialistisen maailmanjärjestyksen uhri kuin ihmisenä paheksuttava ahne peluri.
On valtaisa virhe uskoa, että ”ahneus” oli syynä finanssikriisiin. Ihmisten on liiankin helppo halveksia Wall Streetin ja Lontoon Cityn röyhkeitä rahastajia ja maitopartaisia miljonäärejä. Jos kapitalismin katastrofi selitetään henkilöimisellä ja laiskalla psykologisoinnilla, rakenteelliset ja ideologiset syyt jäävät havaitsematta ja valuvirheet korjaamatta.
Kuten ovat jääneetkin.

Kriisiä ruokki myös mielenvikainen palkitsemisjärjestelmä, jossa kohtalokkaimpien riskien ja korjaamattomien tuhojen aiheuttajat saivat - ja saavat - miljoonien bonukset. Ne määräävät raha-aateliston sisäiset asemat ja arvostukset. Turhuuksien rovio on edelleen todistusvoimainen kuvaus New Yorkin, Lontoon ja Tokion pankkiirien statuskamppailusta, jossa kalleimmat asunnot, vaatteet ja nautinnot määräävät ihmisarvon eliitin sosiaalisessa pörssissä.
Tämän on kokenut myös jalkapalloilija Aki Riihilahti Lontoon-vuosinaan. Työväenluokasta miljonääreiksi ponnahtaneet urheilijanousukkaat ivasivat aina Riihilahden autoa ja vaatteita. Cityn sampanjajuhlissa skandinaavilla oli outo olo: ihmiset kysyivät heti alkuun, mitä tienaat, jotta osaisivat antaa oikean arvon.
Riihilahti on nähnyt läheltä senkin, kun kupla lopulta puhkeaa. Hän tietää, miksi niin moni ammattiurheilija putoaa uran jälkeen tyhjyyteen.

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Pulan politiikka

2011-07-04T13:47:00.000+03:00

Pentti Haanpään Noitaympyrä (1931) on hämmästyttävän tiukka analyysi siitä, miten New Yorkin pörssikatastrofista aiheutunut maailmanlaajuinen talouspula näkyy kaukaisen Suomen elämässä.

2008 finanssikriisin suorat vaikutukset eivät Suomessa ole yhtä dramaattisia (toki ne 70 000, jotka joutuivat työttömiksi, voivat olla eri mieltä), mutta planeetan joka kolkalle ulottuvina ja yhä euron kriisinä jatkuvina järistyksinä ne ansaitsisivat kaunokirjallisiakin hahmotuksia. Sellaisia ei ole tullut vastaan.
Kun Haanpää kirjoitti Noitaympyrää, Wall Streetin romahdus ja Lapuan liikkeensynty olivat aivan tuoreita, loppuvuoden 1929 tapahtumia. Talonpoikaismarssi järjestettiin kesällä 1930. Samaan aikaan alkoivat kommunistien (ja kommunisteiksi luultujen) kyyditykset itärajalle.
Haanpää oli hetkessä kiinni, kommentoi päivän otsikoita, puhui aikalaisilleen. Siksi onkin erityisen julmaa, että kirjaa ei uskallettu julkaista tuoreeltaan, vaan se ilmestyi vasta 25 vuotta myöhemmin.

Noitaympyrä suhtautuu kriittisesti kapitalismiin – ihmekös tuo, kun kapitalismi on kriisissä. Se juuri on se otsikon ”noitaympyrä”: samaan aikaan on nälkää ja yltäkylläisyyttä, työläisen kurjat olot varmistavat omistajan hyvän elämän.
Mutta Noitaympyrästä ei irtauduta helposti, kuten ilmenee tämän illan antoisassa 10 kirjaa rahasta–keskustelussa teatteriohjaaja Juha Hurmeenkanssa (4.7. TV1 klo 21.30).
Päähenkilö Pate Teikka on liikkuva työmies ja liikkuva äänestäjä. Hänelle ei kelpaa niin sosialismi kuin porvarillisuuskaan, eikä päätään nostava oikeistoterrori.
Pate Teikka ei kuulu mihinkään, ei sitoudu mihinkään, hän on individualisti ja epäilijä. Hänen vastaparinsa on Janne Kuutio – Elmer Diktoniuksenseuraavana vuonna ilmestyneen mestariteoksen antisankari, joka lähtee aina mukaan ajan virtauksiin. Tahdoton takinkääntäjä muuttuu joustavasti punakaartin sotilaasta mustapaitaiseksi lakkorikkuriksi.
Myös Janne Kuutio kuvaa tarkkanäköisesti nuoren tasavallan verisiä ristiriitoja, valtiollista skitsofreniaa. Sekin ilmestyi suomeksi vasta turvallisesti sotien jälkeen.
1930-luvun valkoinen Suomi sai siis elää itsestään tietämättä, soraäänien häiritsemättä. Vapaaehtoisessa, halukkaassa sokeudessa.

Fasismi ja natsismi olivat syntyneet jo ennen vuoden 1929 romahdusta. Kuulu taloushistorioitsija Karl Polanyi toteaa kuitenkin kirjassaan Suuri murros, että vasta markkinatalouden luhistuminen johti fasismin maailmanvaltaan.
Oikeistoterrori oli siis nimenomaan talouden ilmiö. ”Umpikujaan päätyneelle liberaalille kapitalismille tarjottua fasistista ratkaisua voidaan kuvailla markkinatalouden uudistukseksi."
Polanyin katsannossa markkinoiden kriisi ratkaistaan vallankumouksella – joko ylhäältä tai alhaalta. Joko kansa ottaa vallan demokraattisesti tai sitten omistava luokka turvautuu väkivaltaan ja riistää kansalta perusoikeudet.
Nykyisen finanssikriisin ja eurokriisin poliittiset seuraukset alkavat pikku hiljaa tulla näkyviin Euroopassa. Mitähän vielä seuraa?

Mykän omistajan ääni

2011-06-29T17:03:00.007+03:00

Pupukuusikko eli uusi hallitus on varmistanut sen, että mistään ei voi tehdä päätöksiä. Demarit ja kokoomus torppaavat toisensa kaikissa avainministeriöissä.

Jos Alexander Stubb yrittää hivuttaa Suomea Natoon, Erkki Tuomioja varmistaa, että näin ei käy. Työ- ja elinkeinoministeriössä Jyri Häkämies ja Lauri Ihalainen pitävät huolen, että aina kun astutaan askel eteenpäin, astutaan samalla toinen taakse.

Näin Suomi pysähtyy neljäksi vuodeksi.

Häkämiehellä on toinenkin taistelupari, valtion omistajaohjauksesta vastaava Heidi Hautala (vihr.). Viimeksi Häkämiehen omalla kaudella ohjaaminen oli samaa tasoa kuin Jyrki Järvilehdolla.

Vaikka valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius oli kuohuttanut kansaa yli kymmenen miljoonan optiosaaliillaan, vasta lama lopulta leikkasi monopolimiesten lottopotit. Uuden haliltuksen ohjelmassa mainostetaan johdon palkkioiden ”kohtuullisuutta”. Nousukausi näyttää, miten ministeri Hautala joutuu asiassa kiemurtelemaan.

Vasta pakon alla Jyri Häkämies salli hallintoneuvostojen jäsenten palkkioiden julkistamisen ja vasta pakon alla hän lopetutti nuo poliitikkojen kultapossukerhot Fortumista ja Neste Oilista viime keväänä.

Juuri Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana Heidi Hautalalla on kokemusta valtioenemmistöisestä yhtiöstä. Se ei paljon rohkaise. Kymppitonnin vuosipalkkiota vastaan hän katsoi sormiensa läpi sademetsien raiskausta, jolla Neste Oil saa Indonesiasta palmuöljyä niin sanottuun bio-dieseliinsä.

Ja Fortum satsaa edelleen ydinvoimaan, nyt siis vihreän ministerin omistajaohjauksessa. Samalla vihreät ovat hyväksyneet kolmasosan leikkaukset uusiutuvan energian tukiin. Siinä on taas taitelemista.

Uusi hallitus vakuuttaa, että yhteiskunnan omistamat yhtiöt kantavat yhteiskuntavastuuta. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Hallitusohjelman viimeisillä sivuilla luvataan, että omistusohjausta vahvistetaan. Tästä Kauppalehti ehti jo ihmetellä (20.6.), miksi ihmeessä pitää erikseen korostaa yhtiön vastuuta henkilöstöstä.

Vastaus luettiin lehdistä kaksi päivää myöhemmin: Stora Enso joutuu maksamaan 5,8 miljoonan euron korvaukset näennäisistä YT-neuvotteluista, kun se lopetti Kemijärven tehtaan kolme vuotta sitten.
Suurimpana omistajana valtio ei käyttänyt ääntään, vaan seurasi mykkänä sivusta, kun Stora Enso sulki ja sulkee kannattavaa tuotantoa. Se on Suomessa halpaa. Samaan aikaan Nokia joutui maksamaan saksalaisille Bochumin-tehtaan sulkemisesta 40-kertaisen summan.

Sopivaa ehkä onkin, että kehitysyhteistyöministeri on myös kehitysalueministeri.

Mutta markkinataloudessa kun eletään, valtio on usein voimaton. Strategisesti tärkeiden valtionyhtiöiden lisäksi valtion omistusyhtiö Solidium pyörittää yli 8,2 miljardin euron omaisuutta. Valtio on myös Sampon suurin omistaja, mutta Björn Wahlroos ei paljon ohjausta kaipaa.

Kun Ruotsin hallitus halusi poistaa Nordean johdolta bonukset, suuromistaja Wahlroos palautti ne yhtiökokouksessa. Siinä nöyryytettiin kahden maan ministerit yhdellä kertaa.

Herra se on herrallakin – tai tässä tapauksessa, rouvallakin.

10 kirjaa rahasta: Maarit Toivanen ja Buddenbrookien tarina

2011-06-27T10:31:00.003+03:00

Moni lukee lomalla dekkareita, mutta milloin on aikaa paneutua ja eläytyä suuriin tarinoihin, jollei kesällä? Sota ja rauha vaatii rauhaa, Kadonnutta aikaa etsimässä edellyttää ajan löytymistä. Mikä on suurenmoisempaa kuin uppoutua yötä myöten – kun aikainen herätys tai työstressi eivät häiritse – vuosikymmenten mittaisiin ihmiskohtaloihin ja sukusaagoihin.
Laajoissa romaaneissa on usein väkeäkin niin runsaasti, että kreivittärissä ja ratsumestareissa ei pysy mukana, jos lukeminen koko ajan keskeytyy ja jää pätkittäiseksi, kuten talvisin. Siksi pimeimpään vuodenaikaan sopivat ohuet minämuotoiset tilitykset ja juonivetoinen pikaruoka.
Kesä kuuluu eepoksille.

Thomas Mannin varhainen mestariteos Buddenbrookit (1901) on vetävä, tiheä ja tragikoominen kronikka lyypekkiläisen kauppiassuvun vaiheista. Parikymppinen kirjailijanero piirtää psykologisesti terävät kuvaukset kauppahuoneen perijän Thomasin tarmosta ja tuskasta, hänen siskonsa Tonyn surkuhupaisista naimakaupoista, veljesten riidoista ja sukunsa viimeiseksi jäävän Hanno-pojan hauraista haaveista.
Buddenbrookit on yksi lempikirjoistani, ja suureksi ilokseni myös mukana 10 kirjaa rahasta –sarjassa. Se on vuorossa tänään maanantaina, 27.6. klo 21.30.
On ylellistä lukea kirja Maarit Toivanen-Koiviston seurassa.
Suomen ainoa naispuolinen vuorineuvos nousi perheyhtiö Onnisen johtoon 11 vuotta sitten; hän on Onvest-konsernin toimitusjohtaja ja Onnisen hallituksen puheenjohtaja.
Vallanvaihto perheyhtiössä ei ollut helppo, kuten se harvoin on. Sellaista draamaa ei sentään nähty kuin Herlineillä, kun isä-Pekka oli valinnut seuraajansa salaa muilta lapsilta. (John Simonin Koneen ruhtinaan menestys muuten todistaa, että dynastiat kiinnostavat suomalaisia).
Maarit Toivanen-Koivisto johtaa yhtiötä sananmukaisesti kuin perhettä. Oman uusperheen ihmissuhteet ovat vaatineet paljon työtä ja myös ammattiapua, jotka ovat opettaneet myös yritysjohtajaa työssään.
Myös Anna Kortelainen näyttää ymmärtävän perheen dynamiikkaa ja johtamisen psykologiaa. Ohjelmassa naiset oivaltavat spontaanisti yhdessä, kenen johdolla Buddenbrookien kauppahuone olisi voinut pelastua ja kukoistaa.

Kustantajat ja kirjakauppiaat kierrättävät varastojaan niin kovalla kiireellä, että suurin osa sarjamme kirjoista on saatavissa vain kirjastoista tai antikvariaateista, joiden kontolle kulttuuriperinnön pelastaminen Suomessa on jätetty.
Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008) löytyy kuitenkin peräti pokkarina, jonka ehdit mainiosti lukea ennen sarjan päätösjaksoa 8. elokuuta. Silloin käsittelemme kirjaa pokeriammattilaisen Ville Walhbeckin kera.
Ja myös Buddenbrookit löytyy kaupasta kauniina uutena painoksena ja Ilona Nykyrin tuoreena suomennoksena. Ei vanhassakaan käännöksessä ole mitään vikaa, joten kaupallisesta tai kunnallisesta hyllystä nyt Buddenbrookit matkaan ja mukaan riippumattoon!

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Pupukuusikko ja Suomi ilman Nokiaa

2011-06-20T08:01:00.002+03:00

"Sixpack" ei kelpaa Jyrki Kataisen hallituksen nimeksi. Luettuani hallitusohjelman ja todettuani, kuinka rohkeasti se tarttuu Suomen tulevaisuuden haasteisiin, ehdotan Tenavat-kirjoista tuttua "Pupukuusikkoa".

88-sivuinen hallitusohjelma uhraa elinkeinoille kolme sivua. Konepajateollisuutta ei mainita. Metsäteollisuudelle luvataan "strateginen ohjelma" - vastahan kriisi on kolme vuotta vanha.

Hämmästyttävintä on kuitenkin, että ohjelmassa ei mainita sanallakaan Nokiaa. Melkoinen katoamistemppu! Hallitus ei sano sanaakaan tietoliikenteen, mobiiliteknologian tai elektroniikkateollisuuden tulevaisuudesta.

Samaan aikaan 85 prosenttia suomalaisista teollisuusyrityksista pohtii tuotannon siirtämistä ulkomaille. Pelottava yhtälö...

Lue koko maakuntalehtien kolumni täältä.

10 kirjaa rahasta: Anna Puu ja Jotuni

2011-06-13T11:28:00.001+03:00

10 kirjaa rahasta –sarjan luku-urakoissa oli ääripäänsä. Vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto kahlasi Buddenbrookien sukutarinaa yli 600 sivua, laulaja Anna Puu keskittyi kahteen novelliin – yhteensä kuusi sivua.

Enempää on kohtuutonta vaatiakaan lokakuussa syntyneen vauvan äidiltä. Ja sitä paitsi parhaiden novellien lumous on juuri se, että pieneen sirpaleeseen tiivistyy suuria asioita, usein viitteinä, vihjauksina ja välähdyksinä. Lyhyen tekstin täydentämiseen ja taustoittamiseen kuluu helposti monin verroin aikaa ja sivuja.

Ja Maria Jotuni (1880-1943) oli suomalaisen novellin mestari, kenties ensimmäinen. Hänen vuonna 1907 julkaisemansa lyhyt "Rakkautta"-novellikestää kyllä perinpohjaisen tarkastelun, kuten toivottavasti käy ilmi tämän illan jaksosta (TV1 klo 21.30).

Erityisen ansiokkaasti novellin on ruotinut professori Lea Rojola kokoelmassa“Kohtauspaikkana kieli” (SKS, 2006).

Nainen kertoo toiselle naimakaupoistaan. Sananmukaisesti on kysymys kaupoista: sulhanen ja morsian neuvottelevat asiallisesti ehdoista ja summista, niin että otsikon “rakkaus” tuntuu yksinomaan ironiselta.

Mutta hetkinen: mitä se rakkaus sitten on? Jo sata vuotta sitten romanttisen rakkauden käsite alkoi murtua, eikä kai kukaan enää vakavissaan elättele Harlekiini-unelmia. Entäs jos se rakkaus on sitä, mitä kertojanainen sanoo kauppiaalle sanoneensa: “Se työ, jonka nainen pesään tekee, on on niinkuin vapaaehtoista hyvyyttä, ja ettei palkoista tule puhetta – niin, sitä voi sanoa vaikka rakkaudeksi.”

1800-1900-lukujen vaihteessa alkoi hahmottua “uusi nainen”: itsenäinen, omatahtoinen, vapaudenhaluinen. Lea Rojolan mukaan Jotuni ei ollut ensimmäinen, joka kuvasi “uutta naista”, mutta ensimmäinen, joka kirjoitti “uudelle naiselle” – nainen naiselle.

Kun L. Onervan lahjakas Mirdja-neiti (1908) etsii epätoivoisesti miestä, joka ymmärtäisi häntä, Jotunin naiset ovat älynneet moisen turhaksi: he löytävät ymmärtäjän toisistaan.

Laulaja Anna Puu on toiselta identiteetiltään kauppatieteen maisteri Anna Puustjärvi. Hän teki gradunsa metsäyhtiöiden ympäristöetiikasta – aiheesta, joka oli niin tulenarka, että metsäyhtiö kielsi käyttämästä lopputyöhön tehtyjä haastatteluaineistoja!

Ihmissuhteet ovat kauppatavaraa yhä. Naisia ei kenties naiteta taloudellisin perustein kuten 100 vuotta sitten – ainakaan Suomessa – eikä yksinhuoltajan tarvitse luopua lapsistaan. Mutta kuten Anna Puustjärvi toteaa: “Kaiken saa väännettyä kansantaloustieteeksi.” Globaalissa kapitalismissa markkina-ajattelu tunkeutuu syvälle yksityiselämään.

Björn Wahlroosin oppi-isä ja idoli, Nobelin taloustieteen palkinnon saanutGary Becker on erityisen kuuluisa siitä, että hän soveltaa talousoppeja aivan kaikkiin elämän ilmiöihin. Niinpä rakastuminen on parinvalintaa, joka perustuu pitkän tähtäimen hyötylaskelmiin. Lapsia pitäisi kasvattaa samoilla palkitsemisopeilla kuin Wall Streetin pankkiireja (tosin miljoonabonukset korvattaneen Ville Vallaton –puikoilla).

Niinpä Becker toteaa, että lapsi on "kestokulutushyödyke". Niin kuin vaikka jääkaappi. Siis kallis hankkia, kestää useita vuosia, joten hankinnasta saatava hyöty ja mielihyvä on diskontattava pitälle ajalle, on kallis ylläpitää ja korjata, epätäydellisten jälkimarkkinoiden takia vaikea myydä eteenpäin. Ihmiset hankkivat siis lapsia samasta syystä kuin jääkaapin.

Joku voisi toki osoittaa eräitä eroja jääkaapin ja lapsen välillä – lapsen saa ilmaiseksi, mutta ei rahalla; sitä ei heitetä kaatopaikalle uuden mallin tieltä; toisaalta jääkaapille ei tarvitse lukea iltasatuja, se ei lähde Interrailille eikä muuta kotoa pois. Electroluxin poistuminen aiheuttaa harvalle tyhjän pesän syndroomaa. Mutta kaikki nämä ovat ekonomistin tarkastelussa sivuseikkoja.

Niin pitkälle on ihmisen kauppatavaroituminen mennyt, ettei Anna Puun 9-kuukautinen vauvakaan ole syntynyt vanhakantaisesti synnytyssairaalassa. Hänet on lanseerattu markkinoille HUS:n Lasten- ja naistentautien tulosyksiköstä.

Heti ensi hetkestä alkaen ihminen on tuote.

Missä on taloustieteen Einstein?

2011-06-09T11:45:00.002+03:00

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu jakoi eilen kristallipallo-palkinnon ennustelaitokselle, joka onnistui parhaiten arvioimaan viime vuoden talouskehityksen.
Tai epäonnistui vähiten.

Kymmenen ennustelaitoksen kisassa Nordea voitti jo neljännen kerran, toisen kerran peräkkäin. Se saavutti eri kriteereillä ylivoimaisesti eniten ykkössijoja. Huonoin ennustaja oli Suomen Pankki, jolle tuli samoin viimeisiä sijoja selvästi eniten.

Tämä on todella huono uutinen. Suomen Pankilla on ylivertaiset resurssit ja hienoimmat dynaamis-stokastiset mallit - jotka ovat nyt vakavassa kriisissä.

Makrotalouden mallien huono ennustavuus heijastaa yleisesti taloustieteen valtavirran kriisiä. Edes maailmantalouden lama ei ole muuttanut vanhoja oppeja.

Albert Einstein mullisti fysiikan. Missä on taloustieteen Einstein?

A-studion kolumni on kokonaisuudessaan luettavissa ja katsottavissä täällä.

Kuinka ollakaan, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja on pohdiskellut taloustieteen kriisiä mielenkiintoisesti täällä.

10 kirjaa rahasta: Balzac ja Niinistö

2011-06-07T09:21:00.001+03:00

Sauli Niinistö on kyllä arvovaltainen herra, mutta ennemminkin Honoré de Balzacin asema uraauurtavana klassikkona vaikutti siihen, että 10 kirjaa rahasta –sarjan avausteos on ”Ukko Goriot” (1835).

Ennen Balzaciakin kirjallisuudessa käsiteltiin rahaa ja taloutta – esimerkiksi Daniel Defoe teoksissaan Robinson Crusoe (1719) ja Roxana (1722). Mutta Balzac oli sittenkin ensimmäinen, jonka jättiläismäisen teossarjan ”Inhimillisen komedian” läpikäyvänä juonteena on raadollinen rahanhimo ja säälimätön statuskamppailu.

Itselleni Balzacin terävät havainnot, armoton satiiri ja sivaltava huumori olivat suurin löytö tämän kesän teoskimarassa. (Toinen erityinen ilonaihe oli löytää hillitön humoristi lyijynraskaasta Dostojevskista, mutta siitä lisää Pelurien yhteydessä 18.7.) Klassikot eivät ole suotta klassikoita.

Sauli Ninistö toteaakin, että ihmisluonnon ahneus ja itsekkyys ei näy 200 vuodessa muuttuneen, mikä on joko lohdullinen tai masentava havainto.

Balzac eli keskellä kuohuvaa vallankumousaikaa. Hän ei kokenut vain yhtä, vaan monta vallankumousta: Hänen lapsuutensa osui Napoleonin keisarikuntaan, joka taas kumosi vuoden 1789 kumouksen.

Napoleonin jälkeen kuningasvalta yritti paluuta, joka tyrehtyi ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Juuri ennen Balzacin kuolemaa julkaistiin Marxin ja Engelsin laatima Kommunistisen puolueen manifesti.

Vanhat valtiaat kaatuvat, aateliset menettävät päänsä tai ainakin omaisuutensa, kansanvaltakin korruptoituu, keinottelijat menestyvät. Aivan kuten Suomessa 1990-luvulla.

Vapautettu raha karkaa Neitsytsaarille, nurkanvaltaajat ja kasinomiehet seikkailevat, suuri lama kaataa pankkeja ja poliitkkoja, IT-kupla paisuu ja kansa jonottaa Soneran (ent. Posti-Tele) osakeannissa. Maitopartaiset miljonäärit ajavat urheiluautolla päin leipäjonoja. Äkkirikastuneet optiojohtajat ja oligarkit ohittavat vanhat patruunat.

Asiaan kuuluu, että Balzac oli itsekin loputtoman optimistinen keinottelija, jonka lempitermejä oli une bonne speculation – ”hyvä bisnestilaisuus”.

Hän investoi kirjapaino- ja kaivosalalle, katastrofaalisin seurauksin. Viimeisinä vuosinaan hän innostui puutavarakaupoista Ukrainassa.

Aku Ankka –tyyppisistä liiketoimistaan Balzac sai niskoilleen niin valtavat velat, että hän saattoi suoriutua niistä vain kirjoittamalla yötä päivää suosittuja romaanejaan.

Näin talous on ehdottomasti hyödytti kirjallisuutta. Myös Dostojevski oli korviaan myöten veloissa, keidenkähän muiden onnettomalle rahatilanteelle maailmankirjallisuus on kiitoksen velkaa?

Balzacin väitetään juoneen 50 kuppia turkkilaista kahvia päivässä. Ihme, että hän eli edes 51-vuotiaaksi.

Kaikki maalaa!

2011-05-16T20:21:00.000+03:00

Katso A-Studion kolumni 16.5. tästä

Torilla tavataan taas, 16 vuoden tauon jälkeen. Ja nyt koko kansa saa juhlia suomalaisuutta. Isänmaallisuus ei ole yhden puolueen yksinoikeus. Kukaan ei ole sen vähemmän isänmaallinen kuin toinenkaan, ainakaan tänään.

Suomen maailmanmestaruuksissa on hauska, neljän vaalikauden mittainen sykli. Niin vuonna 1995 kuin nytkin lama loppuu Suomen voittoon. Niin vuonna -95 kuin nytkin Suomi voittaa vaalien jälkeen, kun porvarihallitus väistyy ja demarit palaavat valtaan. Myös vihreiden vaalitappio on aina hyvä enne. MM-kulta siivittää uuden hallituksen optimistiseen alkuun.

Vuonna 1995 nauratti, kun poistuva pääministeri Esko Aho ja tuleva johtaja Paavo Lipponen kilpailivat, kummalle kunnia kuuluu. Tänä vuonna yksikään johtava poliitikko ei kerennyt Bratislavaan. Jyrki Katainen jumitti Brysselissä ja Mari Kiviniemellä oli kai parempaa tekemistä, samoin Jutta Urpilaisella ja Timo Soinilla.

Paikalla oli vain Stefan Wallin, Ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja ruotsinkielisine kavereineen – sitä on isänmaallisuus tänään.

Niin 1995 kuin nytkin maailmanmestaruus muuttaa maan henkistä tilaa – ja hyvään suuntaan. Me kaikki olemme asteen ryhdikkäämpiä ja arvokkaampia.

Nyt ei ole kiukuttelun ja eripuran aika, vaan yhteistyön ja yhdessä voittamisen aika. Tässä tunnelmassa ei kannata heittäytyä hallituskiistoissa hankalaksi.

Loppuottelussa sykähdyttävää oli, että ratkaisumaaleja tekivät takarivin pojat. Nokelainen, Pihlström, Pesonen, Pyörälä. Finaalin pistetilastoon merkittiin peräti kaksitoista Suomen pelaajaa, yli puolet kentällä olleista. Mahtavan demokraattista. Kaikki pelaa – ja kaikki maalaa!

Voiko suomalaista hyvinvointivaltiota edustaa mikään paremmin kuin joukkue, jossa ei ole yhtään suuria tähtiä vaan toistensa puolesta taisteleva veljeskunta. Sen kunniaksi joka ikinen hyökkääjä sai finaalissa pisteen, paitsi se kaikkein avokätisin, Tuomo Ruutu. Hän kiteytti mestaruusjuhlissa Suomen menestystarinan näin:

Niin itsevarma joukkue ja semmonen joukkue joka välitti toisista. Sen takia me ei missään vaiheessa panikoitu mitään. Jos joku tekee virheen, niin toinen paikkaa, niin se menee. Se on kentän ulkopuolella ja kentällä, kun välittää toisista, niin tän näköistä se homma on.

Välittäkää toisistanne. Sitä on suomalaisuus tänään, ja siitä on syytä olla ylpeä. Tänä iltana siis juhlitaan, lauletaan pakkoruotsiksi, heilutellaan tutteja – ja välitetään toisistamme. Kiitos, Leijonat.

Laillistettu talousrikos

2011-05-12T21:28:00.000+03:00

Eduskunnassa tehdään historiaa helmikuussa 2011, kun tarkastusvaliokunnan oma-aloitteinen mietintö harmaan talouden torjumiseksi saa koko eduskunnan yksimielisen kannatuksen. Kaikki puolueet lupaavat, että toimintaohjelma kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Samaan aikaan toisaalla: Valtiovarainministeriöstä valmistuu Mari Kiviniemen tilaama esitys hallintarekisteröinnin laajentamisesta, joka lisää entisestään harmaata taloutta Suomessa. Jo nyt menetyksiksi lasketaan 800 miljoonaa euroa vuodessa, saman verran kuin valtio satsaa peruskouluihin.

Lue koko kolumni täältä.

(P.S. Varoitin hallintarekisteröinnin laajentamisesta jo lähes kaksi vuotta sitten.)

Haasteeni Timo Soinille

2011-05-09T22:50:00.000+03:00

Katso A-studion kolumni 9.5. tästä

Kaksi poikaa oli skeittailemassa. Toinen poika sanoi toiselle: ”Olet läski neekeri, jonka pitäisi kuolla.”
Nimitelty poika kertoi tapahtumasta kotona. Vanhemmat olivat yhteydessä toisen pojan vanhempiin. Nämä pahoittelivat, mutta kurinpitoon ei ollut aihetta. 12-vuotias ei ole rasisti, hän ei vain tiedä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Kieltäminenkään ei auta, kun pojalla on vahvat mielipiteet.
Äiti sanoi lisäksi, että äskeinen vaalitulos todistaa, että poika ei ole ajatuksineen yksin. Että jos nimitellyn pojan vanhemmat eivät ole huomanneet, niin ulkomaalaisten vastainen asenne on nyt yhteiskunnassa vallalla.
Tämähän on suuri väärinkäsitys. Maahanmuuton tiukentaminen ei tarkoita sitä, että kenelläkään on oikeus tai peräti yllyke käydä ulkomaalaisen näköisten ihmisten kimppuun. Vähemmistöjä suojaavat lait, ihmisoikeudet ja jopa käytöstavat ovat yhä voimassa.
Silti on merkkejä, että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan sanallisiin tai jopa fyysisiin hyökkäyksiin. Helsingin Sanomat on uutisoinut päivittäin, kuinka ihonväriin kohdistuva väkivalta on kasvanut rajusti. Maahanmuuttajataustaisia bussinkuljettajia pahoinpidellään keskellä kirkasta päivää. Jokainen kaupungilla kulkeva osaa kertoa, että eriväriset ja jopa ruotsia puhuvat saavat jatkuvasti pelätä.
Tiedämme, että Timo Soini vastustaa viharikoksia ja suvaitsemattomuutta. Ei ole hänen vikansa, jos häiriintyneet ihmiset syytävät saastaa alitajuntansa viemäristä toisten päälle.
Silti Soini, jos kuka, voi tehdä paljon. Kansakunnan huomio on keskittynyt nyt häneen. Onko liikaa pyydetty, että hän pitää merkittävän julkisen puheen, jossa hän kerta kaikkiaan selkeästi tuomitsee vähemmistöihin kohdistuvan vainon ja väkivallan. Kun hänellä on se sana hallussa, käyttäisi niitä mieliinpainuvia iskulaiseita ja kansan toistelemia jytkysanoja myös niiden suojattomien puolesta, joiden kimppuun hyökätään kaduilla ja koulujen pihoilla. Varsinkin lapset, joilla ei riitä oma eikä vanhempienkaan järki, tarvitsevat apua, etteivät ryhdy kiusaajiksi.
Häntä uskottaisiin, häntä kuunneltaisiin. Timo Soinilla on elämänsä tilaisuus hyvään työhön.
Yksi tilaisuus olisi jo ollut, kun tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen nolasi itsensä ja puolueensa samanlaisilla möläytyksillä kuin poika skeittipuistossa. Soini antoi edustajalle moitteet, mutta vain kahden kesken. Nyt on aika sanoa julkisesti ja kovaan ääneen, Timo Soini, että erivärisillä ihmisillä on oikeus elää Suomessa rauhassa ja turvassa – ja että he ovat myös perussuomalaisten suojeluksessa.
Niin että tyhmempikin ymmärtää.

Persukysymysten äärellä

2011-04-27T11:03:00.000+03:00

Onko Soinilla kaksi Millwall-kaulaliinaa, vai eikö se pese sitä koskaan?
Kumpi voittaa, Italia vai Suomi - onko parempi yksi berlusconi vai 39 persukloonia?
Onko suomalaisturisti vaarassa joutua panttivangiksi Madeiralla ja maksaako Soini lunnaat?

Perussuomalaisten suurvoitto kertoo, että Suomella menee hyvin - ja huonosti. Rikkaalla Suomella on varaa pitää eduskunnassa miehiä, jotka heräävät neljä kertaa vuodessa, kun käsitellään maahanmuuttokysymyksiä. Mutta myös vähäosaisilla on vihdoin kunnon edustus.
Ja mitä tapahtuu Olli Rehnin presidenttiehdokuudelle? Lue maakuntalehtien kolumni täältä.

Vakavat vaalit

2011-04-12T12:51:00.004+03:00

Olen aistivinani, että perussuomalaisten nousu on muuttanut koko poliittisen maiseman. Hyvien aikojen tyylittelevä henkilöpolitiikka on muuttunut monta astetta vakavammaksi, asialähtöisemmäksi ja aatteellisemmaksi.
Perussuomalaisten tuoma muutoksen vaatimus tuntuu läpäisseen äänestäjäkunnan. Muutosta haluavat nekin, jotka eivät kannata perussuomalaisia – ja nimenomaan toisenlaista muutosta kuin mitä Timo Soini tarjoaa. Vaalit ovat kansalle nyt vakava paikka.

Asetelma, jossa Timo Soini istuu tasaveroisena totunnaisten poliittisten johtajien joukossa, on riisunut Jyrki Kataisesta ja Mari Kiviniemestä hallitusvallan tuoman auktoriteetin. He ovat kutistuneet monta kokoa, eikä heidän aiemmin vakuuttava hallintojargoninsa enää riitä edes medialle.
EU-kriisirahastot eivät normaalioloissa olisi nousseet määrääväksi vaaliteemaksi, sillä hallitus on tottunut selittämään ne pois ympäripyöreyksillä ja asiaa hämärtävillä teknisillä yksityiskohdilla. Olen iloinen, että vasemmisto on viimein – pakotettuna – politisoinut kansainvälisen rahoitusjärjestelmän, mihin se ei kyennyt 2009 eurovaaleissa (tunnetuin seurauksin: SDP menetti asemiaan ja vasemmistoliitto kokonaan euroedustajan).
Tämän päivän Helsingin Sanomien kannatusmittauksessa näkyvät pienet siirtymät osoittavat mielestäni laajemmin vaalikampanjan suuntaa. SDP ja vasemmistoliitto saalistavat muutoshaluisia äänestäjiä, jotka vastustavat perussuomalaisia.
Kun perussuomalaisten jättivoiton ansiosta mikään ei kuitenkaan ”jatku kuten ennen”, hallituspuolueiden on vaikea markkinoida itseään jatkuvuudella. Hallituspuolueet häviävät vaalit - kysymys on enää, kuinka paljon kukin.

Olen nuuhkivinani heikkoja signaaleja, joiden mukaan kaupunkilaiset punavihreät vaihtavat tässä vakavassa poliittisessa tilanteessa ”epäpoliittiset” vihreät ”poliittiseen” vasemmistoliittoon. Vaikka listoilta ei löydykään mieluisia, tunnettuja ehdokkaita, ollaan valmiita äänestämään väriä. Eiväthän monet perussuomalaistenkaan kannattajat äänestä henkilöä, koska puolueen ehdokkaat eivät ole suuresta julkisuudesta tuttuja.
Politiikan henkilöitymistä on pidetty vääjäämättömänä kehityksenä. Väitän, että näissä vaaleissa sittenkin aate voi ohittaa persoonallisuudet.

Tässä vakavoituneessa ilmapiirissä Kokoomuksen ja erityisesti Vihreän liiton kepeät kampanjat soivat aivan väärässä rekisterissä.
Kokoomuksen nokkelat sloganit tuntuvat ikään kuin peittävän alleen sitä varsinaista sanomaa, jos sellainen on. Vihreiden postmoderni ”Uusi Suomi” –iloittelu ja kampanja-avauksessa esitelty ”naimalakko” vaikuttavat suorastaan noloilta yrityksiltä pelkistää politiikka jonkinlaiseksi tyylileikiksi.
Demarit ovat tehneet välttämättömyydestä hyveen – jos Jutta Urpilainen ei pärjää pääministerikyselyissä, on paras pitäytyä asiakysymyksissä. Vakavuus, jopa totisuus, on silmiinpistävä tyylilajin vaihdos vielä viime kesänä tarjoillusta ”unelmien” ja ”rakkauden” hattarasta.
Aika on tiheänään poliittista debattia, aitoja teemoja ja palavaa aatetta. Se on hienoa.
Melkeinpä toivoisin, että kampanja-aika jatkuisi ikuisesti, että vaaleja ei koskaan tulisikaan.

Ulos velkahelvetistä?

2011-04-11T15:45:00.003+03:00

Olen ollut ymmälläni, miten Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkakriisit pitäisi hoitaa.
Yhtäältä olisi oikeudenmukaista, että näiden valtioiden velkakirjoihin sijoittaneet pankit kantaisivat vastuunsa keinottelustaan, kuten Erkki Tuomioja vaatii.
Toisaalta välitön velkasaneeraus johtaisi ennakoimattomaan taloussyöveriin, jonka vahingot olisivat arvaamattomat, pahimmillaan valtavat, kuten Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat pelotelleet.

Tuomiojan näkemys on lievästi populistinen ja naiivikin. Euroalue on Olli Rehnin johdolla taistellut vakuuksiensa uskottavuuden puolesta, ja taatusti osa kasinovoimista on lyönyt vetoja myös luottotappioiden puolesta. Kuten 2008 kriisissäkin, nämä Credit Default Swapit paisuttavat ongelmaa entisestään.
Toisaalta on ehkä vielä vahingollisempaa ylläpitää moraalikatoa, moral hazardia, joka syntyy, kun veronmaksajat kuittaavat pankkien velat. Ja täytyykö Kataisen ja Kiviniemen täysin antautua markkinavoimien mielivallalle - ainako syntyy katastrofi, jos niiden mellastamiseen vähänkään puuttuu?
Samaan aikaan EU ajaa myös härskin uusliberaalia politiikkaa pakottamalla velallismaiden julkiset sektorit kovaan kulukuuriin, josta kansalaiset kärsivät kohtuuttomasti. Komissio esittää velkakriisin julkisen talouden ongelmana, vaikka Irlannissa syypää oli nimenomaan liike-elämä - ylikuumentunut rakennusala, jota rahoittivat löperöt pankit.
Toisaalta Kreikan julkinen sektori eittämättä kaipaakin kurinalaistamista...
Propaganda ja politikointi pukeutuvat siis jälleen kerran rationaalisen, objektiivisen talousajattelun kaapuun. Ja jälleen kerran komissio on järjestävinään EU-pankeille stressitestit, mutta vain sellaiset, että suurten jäsenmaiden Saksan ja Ranskan pankit selviävät niistä leikiten.
On ollut vaikea muodostaa fiksua mielipidettä - mikä ei tietenkään ole estänyt minua esittämästä fiksuja mielipiteitä. Riski on se, kuten olen saanut huomata, että fiksutkaan mielipiteet eivät ole tarpeeksi fiksuja, johdonmukaisesti fiksuja ja ennen kaikkea vastuullisesti fiksuja.

Onneksi on Sixten Korkman. Etlan toimitusjohtaja on tässä talouskurimuksessa osoittautunut luotettavimmaksi, analyyttisimmaksi ja luovimmaksi asiantuntijaksi. Hänen esittämänsä ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen kuin 1+1.
Mikä on - ainakin toistaiseksi mielestäni järkiperäisin - ratkaisu Euroopan velkakriisiin? Lue maakuntalehtien kolumnini täältä:

Älyköt populistien ansassa

2011-03-31T19:51:00.002+03:00

Suomalainen älymystö ruoskii itseään perussuomalaisten noususta. Risto E. J. Penttilä, Vilho Harle ja Matti Apunen syyttävät "sivistyneistöä" ylimielisyydestä Timo Soinia kohtaan. Harle väittää, että kriitikot peräti riistävät perussuomalaisilta ihmisarvon.
Synnintunto on sinänsä sympaattista. Mutta herrat toistavat älymystöstä juuri sitä kuvaa, jota populistit ovat levittäneet. Jos he ennen olivat ylimielisiä, nyt he ovat alamaisia. He astuvat suoraan Soinin virittämään ansaan.
Vaarallisinta on se, että he vetävät yhtäläisyyden vihapuheen levittäjien ja heidän kriitikoidensa välille. Tämä yhteismitallisuuden harha antaa suorastaan luvan syrjiviin ja loukkaaviin lausumiin.
Analyysini on julkaistu Suomen Kuvalehden sivuilla – lue se täältä. Se laajentaa ja kehittelee edellistä postaustani ("Sortaako sivistyneistö perussuomalaisia?").
Levitä sanaa ja kommentoi!

Sortaako sivistyneistö perussuomalaisia?

2011-03-25T08:36:00.001+02:00

HS-raadilta kysyttiin tänään, onko professori Vilho Harle oikeassa väittäessään (HS 16.3.), että "sivistyneistö" on suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan.

Lainausmerkit ovat Harlelta itseltään, sillä hän katsoo, että Suomen eliitti suhtautuu väheksyen, jopa halveksuen perussuomalaisiin. ”Asiakeskustelun sijasta ´sivistyneistön´ ivanauru kohdistuu perussuomalaisten ehdokkaisiin, ohjelmiin ja kannattajiin.” Harlen mukaan eliitti pitää perussuomalaisia synnynnäisesti pahoina - mongoleina ja epäihmisinä.

Koska tällä kertaa vastaustani ei siteerattu Helsingin Sanomissa, se on luettavissa alla.

Jos HS-raati koostuu "sivistyneistöstä", ei liene yllättävää, että tämän kerhon jäsenenä en hyväksy väittämää, että "sivistyneistö on suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan". Toisaalta sivistyneistön - lainausmerkeissä tai ei - parhaisiin perinteisiin kuuluu itsekriittinen reflektointi, joka yltyy ajoittain myös itseruoskinnaksi.

Professori Harlen argumentit olivat kuitenkin harvinaisen köykäisiä, eikä hän vaivautunut esittämään minkäänlaista evidenssiä koville väitteilleen.

Harle kirjoitti, että että perussuomalaisten arvostelijat alentavat perussuomalaiset "epäihmisiksi" ja "mongoleiksi", jolloin "syntyy kuva, että perussuomalaiset olisivat synnynnäisesti pahoja ihmisiä".

Syytös, että arvostelijat riistävät perussuomalaisilta ihmisarvon, on vakava. Euroopan lähihistoriassa dehumanisaation ideologiat ovat johtaneet joukkomurhiin, joissa "puhdistetaan" valtio "alemmista roduista" ja "epäihmisistä". Siksi edes tällainen kielenkäyttö on äärimmäisen tuomittavaa.

Harle ei esitä - kaikeksi onneksi? - väitteelleen todisteita, ei yhtään sitaattia. Kukaan muu kuin Harle itse ei käytä perussuomalaisista sanoja "epäihminen" tai "mongoli", joten termit saattavat kertoa enemmän kirjoittajan omasta mielenmaisemasta kuin tosiasiallisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

"Kritiikissä on... syytä varoa leimaamasta ehdokkaita ja heidän kannattajiaan niin, että puhujasta itsestään tulee se ongelma, josta hän muita syyttää." Samanlainen ongelma tulee kirjoittajasta, joka leimaa - ilman esimerkkejä - perussuomalaisten kriitikot ihmisarvon riistäjiksi.

HS-raadin työnantaja Saska Saarikoski jatkoi 17.3. Harlen linjoilla.

Viholliskuvia luovaa "ajattelutapaa löytyy (maahanmuuton vastustajien lisäksi) esimerkiksi ay-liikkestä. uusliberalismista, kristityistä, punavihreistä, feministeistä - ja taide-eliitistä". Yhtään esimerkkiä Saarikoskikaan ei anna. "Vaalien alla vihapuhe tuntuu villiintyneen", hän kirjoittaa, mutta ei jatkoksi siteeraa vihapuhetta, johon ay-liike, punavihreät tai feministit olisivat syyllistyneet. Virkkeen avainsana on siis: "tuntuu".

Tämä yhteismitallisuuden harha leimaa sekä Harlen että Saarikosken väitteitä ."Asenneilmastomme on muuttumassa vihamieliseksi laidasta laitaan", kirjoittaa Harle. Saarikoski listaa "eri puolten vihalistoja".

Tervetuloa todellisuuteen, hyvät herrat: vihapuhe ei ole tasapuolista eikä yhteismitallista. Minusta on ilmiselvää, kunnes toisin todistetaan, että leimaavaa ja loukkaavaa kielenkäyttöä ei esiinny "puolin ja toisin".

Ylivoimainen valtaosa henkilöön käyvistä ja ihmisryhmää yleistävistä kannanotoista lähtee liikkeelle populistien tarkoituksellisina provokaatioina. Perussuomalaiset ja maahanmuuton vastustajat tuottavat todella valtavia määriä nettipuhetta, aktiivisesti ja järjestelmällisesti. Halla-aholainen Homma-forum on erittäin ammattimainen vaikuttamisen väline. Usean median keskustelupalstat - yhtenä esimerkkinä Ylen ajankohtaisohjelmien A-tuubi - täyttyvät perussuomalaisten vaalipropagandalla.

Tätä koneistoa vastassa ei ole yhtäkään tahoa, joka leimaisi ja mustamaalaisi perussuomalaisia - paitsi tietenkin perussuomalaisten omissa fantasiaheijasteissa, joissa "kukkahattutädit", "sivarit" ja "mokut" heitä julmasti sortavat. On erikoista, että analyyttinen tutkija ja kriittinen journalisti nielevät populistien läpinäkyvän strategian edes etsimättä tosimaailmasta todisteita.

Synnintuntoisten joukkoon liittyi 23. 3. myös Matti Apunen, joka toisti populistien stereotypiat älymystöstä omahyväisinä tyhjänpuhujina - väsyneisiin kliseisiin kuului jopa punaviinin litkiminen. Ei - ei hänkään jaksa esittää fiilistenstä tueksi mitään evidenssiä.

Tässä meillä on kolme herraa, jotka purkavat sielunsa hätää Helsingin Sanomissa. Kaikin mokomin, mutta älkää vetäkö meitä muita mukaan.

Elämmekö markkinayhteiskunnassa?

2011-03-23T09:14:00.000+02:00

3/3 Markkinayhteiskunta vs. markkinavaltio

Karl Polanyi: Suuri murros (The Great Transformation, 1944), Vastapaino 2009

”Suuri murros” on nautittavaa luettavaa, jopa journalistisen sujuvaa tekstiä, eittämättä kiitos myös Natasha Vilokkisen jouhevan suomennoksen.

Teos on kenties journalistinen myös sanan vähemmän kiittävässä merkityksessä. En tiedä, kuinka kiistattomina historiantutkijat pitävät Polanyin tulkintoja ja analyyseja. Olen silti melko varma, että kirjoittaja liioittelee sitä, kuinka kattavasti ja syvällisesti edes liberaalia Englantia voi pitää "markkinayhteiskuntana", saatikka paljon perinteisempiä, suljetumpia ja tapauskollisempia Ranskaa ja Saksaa. (1830-1930 Yhdysvallat vasta muotoutui.)

Perinteiden ja uskonnon vuosisataista voimaa ei pyyhkäistä heti pois. Ja voiko edes olettaa, että yhteiskunnalla on yksi ainoa yhteinen "perusta", joka kaiken kukkuraksi on "valittu" jossakin? On mahdollista, että hyvin harva Polanyin kuvaaman markkinayhteiskunnan jäsen olisi itse kuvannut järjestelmäänsä sellaiseksi.

Sama ristiriita pätee tämänkin päivän Suomessa.

Vaikka markkinaehdot rajaavat politiikan toimialueen, vaikka markkinakieli määrää yhteiskunnallisen todellisuuden, vaikka hinnoittaminen valloittaa uusia elämänalueita, silti kansalaisten enemmistö kokee, että oma arkielämä on - sittenkin - markkinoista vapaa vyöhyke.

Liberalistisen markkina-ajattelun rinnalla elää yhä arkaaisempi talouden käsite, jota kuvaa kreikan sana oikonomia, sananmukaisesti ”kotitalous”.[1]

Nykymarkkinoiden kannalta olennainen tehokkuuden vaatimus – tuottavuuden ja tuottavuuserojen mittauksineen, kannustimineen, optimointeineen, rationalisointeineen, työnjakoineen ja ulkoistamisineen – ei päde oikonomiassa. Kotitaloudessa jokaisella perheenjäsenellä on paikkansa ja tärkeä tehtävänsä, kaikki ovat suunnilleen yhtä arvokkaita, ja kullakin on lautasensa päivällispöydässä. Tämä agraari-Suomen, jälleenrakentamisen ja naapuritalkoiden talous on silkkaa nostalgiaa, mutta saattaa silti muovata monien ihmisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Oikonomisesti on mahdoton käsittää, että perheen päälle maksetaan tuhatkertaista palkkaa rivijäseneen verrattuna, tai että jonkun askareita pitäisi erikseen motivoida miljoonien eurojen optio-ohjelmilla.

Oikonomian ja ekonomian mentaalinen ero voisi selittää, miksi poliitikkojen ja kansalaisten käsitemaailmojen väliin aukeaa aina vain ammottavampi railo. Kansalaiset ovat erkaantuneet politiikasta, koska politiikka on erkaantunut politiikasta.

Voi siis olla täsmällisempää kutsua Suomea, osana Eurooppaa ja rikasta pohjoista planeetan puoliskoa, markkinavaltioksi kuin markkinayhteiskunnaksi. En syvenny käsiteanalyysiin, mutta ”markkinavaltio” kuvaisi paremmin, kuinka poliittinen valta ei enää tarjoa vastavoimaa markkinoille vaan takaa markkinoihin päin yhteistoimintaa ja yhteiskuntarauhaa.

Markkinavaltio on seuraus virallisten istituutioiden logiikasta, joka on irrallaan oma-aloitteisesta yhteisöllisestä toiminnasta. Markkinavaltio on päällysrakenne, joka pakotetaan kansalaisyhteiskunnan ylle, ja markkinakieli suomensukuinen vieras kieli.

Markkinavaltiossa päättäjät ratkovat sosiaalisia ja poliittisia ongelmia talouden keinoin. Ainoa hyväksyttävä perustelu on taloudellinen hyöty. Niinpä Jokelan tragediakin typistyi nopeasti keskusteluksi nuorisopsykiatrian rahankäytöstä. Syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmat, jopa veriteot otetaan annettuina suureina, joihin (uus)liberaali politiikka ei voi ulottua. Se, mitä voidaan tehdä, on suunnata resursseja rationaalisesti ja optimoiden; ennaltaehkäisevillä investoinneilla säästetään hoitomäärärahoja ja väkivallan aiheuttamia sairaus-, hautaus-, korjaus- ja rakennuskuluja.

Jos joku rikkoo keskustelun sääntöjä ja vetoaa hinnoittamattomiin arvoihin, hän erottuu kuin Timo Soini muista puoluejohtajista.

Suomalaisille päättäjille markkinavaltio tuntuu sopivan - illuusio yhteistuumin saavutettavista yhteisistä eduista, jotka edellyttävät vain tehokkuutta ja järkevyyttä; ja tämän yleishyvän paras työkalu on neutraali, objektiivinen ja mitattava markkinamekanismi.
Suomi on jo aika pitkällä siinä, että poliitikot lopettavat politiikan tarpeettomana.

Olisi mukava, jos voisi kutsua Karl Polanyin vierailulle suomalaiseen markkinavaltioon. Hän saisi nähdä, että utopia itseohjautuvasta valtiosta, joka on kuin koirien ja vuohien saari, elää.

[1] Aristoteleen ”Politiikassa” jako oli ”rikkauden hankkimisen taito” eli khrematistike ja kotitalouden hallinnointi eli oikonomike.

Tuulipukujen suhinaa

2011-03-21T20:00:00.005+02:00

Katso A-Studion kolumni 21.3. tästä

Japanilaisen Fukushiman ydinvoimalan vaikeudet säikäyttivät myös suomalaiset poliitikot. Ydinvoimasta tuli yllättäen vaaliteema.
SDP:n Jutta Urpilainen ja keskustan Mari Kiviniemi eivät juuri nyt kannata Fortumille uutta ydinvoimalaa. Siis tällä hetkellä. Molemmat puolueet ovat vastustaneet ydinvoimaa, varsinkin oppositiossa, ja kannattaneet, varsinkin hallituksessa.
Vasemmistoliitto enimmäkseen vastustaa ydinvoimaa, samoin tietenkin vihreät, ellei toisin sovita. Suurista puolueista yksin ydinvoiman taakse jää kokoomus. Vai jääkö? Mikä on neljännen suuren eli perussuomalaisten linja?

Perussuomalaiset ovat aina vastustaneet ydinvoiman lisärakentamista, vielä viime vaaleihin asti. Näin Timo Soini eduskunnassa neljä vuotta sitten, 17.1.2007:
Ydinvoima on noussut vanhoissa puolueissa suureen suosioon. Ne ovat innoissaan kuin vauva varpaistaan (naurua) löydettyään jotain mukamas uutta, kun ovat löytäneet vanhan kankean tavan tuottaa energiaa. On hupaisaa katsoa ja kuunnella tuulipuvun suhinaa, kun takit kääntyvät (naurua).
Miten suhisee Soinin oma tuulipuku?
Kaksi vuotta myöhemmin Soini oli kääntänyt täysin kantansa, ja kävi Satakunnassa kertomassa, että ydinvoima on sittenkin ihan kiva asia.
Tuolla reissulla Timo Soinin isäntänä oli Metalliliitto. Ja samaan aikaan Soini alkoi seurustella Metalliliiton viestintäpäällikön Matti Putkosen kanssa. Putkonen on Suomen kovaotteisin ydinvoimalobbari, joka on uhannut katkaista vaalirahoituksen ydinvoimaa vastustavilta vasemmistoehdokkailta.
Neljä vuotta sitten Soini puhui kauniita sanoja EU:n ilmastotavoitteista ja toivoi kaikkia maita mukaan Kioton sopimukseen. Tänä keväänä Soini julisti, että Suomen on erottava EU:n ilmastositoumuksista. Kävi ilmi, että tämän ”Soinin mallin” oli kirjoittanut jo aikaisemmin sama Matti Putkonen.

Johtajavaltaisessa puolueessa kannat voivat kääntyä kokonaan ympäri ilman mitään puoluekokouspäätöksiä, sen mukaan, kuka pääsee kuiskimaan päällikön korvaan. Se on jännittävää myös jatkon kannalta.

Soinin viesti ei mennyt perille vielä viime kesänä, jolloin yksikään perussuomalaisten kansanedustaja ei kannattanut lisäydinvoimaa. Vain yhdeksän kuukautta myöhemmin tilanne on se, että perussuomalaisten ehdokkaiden selvä enemmistö kannattaa ydinvoiman lisärakentamista.
Viime viikolla blogissaan Timo Soini ylvästeli: ”Minä en arvojani päivittäin muuttele. Sillä voi muutaman äänen menettää. Tai sitten ei.”
Totta on, että Soinin ydinvoimakanta ei muutu päivittäin. Vain vuosittain.

Elämmekö markkinayhteiskunnassa?

2011-03-21T08:47:00.002+02:00

2/3 Uusliberalismi ennen liberalismia

Karl Polanyi: Suuri murros (The Great Transformation, 1944), Vastapaino 2009

Jos elämme uudessa markkinayhteiskunnassa, jossa muut arvot ja perinnäinen järjestys on syrjäytetty markkinaopin tieltä, miten se tapahtui?

Aivan kuten ensimmäinen globalisaatio auttaa ymmärtämään toisen globalisaation sekä yleisiä että erityisiä piirteitä, samoihin aikoihin sijoittuva ensimmäinen markkinayhteiskunta ja sen syntyhistoria paljastavat nykyisen uusliberalismin historiaan hautautuneita opinkappaleita.

Polanyi kietoo vastauksen 1700-luvun lopun tieteen murrokseen; nykytermein sosiobiologian läpimurtoon.
Hän korostaa, että kapitalismin suojeluspyhimykseksi korotettu Adam Smith alisti talouden aina politiikalle, kaupan moraalille ja yksityisen menestyksen yhteiselle hyvälle. Mutta vain muutamaa vuotta Kansojen varallisuuden jälkeen julkaistu Joseph Townsendin kiistakirjoitus köyhien suojelulakeja vastaan (1786) avasi uuden ajan poliittisessa taloustieteessä – ja esitteli uusliberalismin perusteet jo ennen liberalismia.

Townsend käytti esimerkkinään myyttistä vuohien ja koirien saarta. Eräälle Tyynenmeren saarelle laskettiin muutama vuohi, jotka kuitenkin lisääntyivät niin huimasti, että vuohikantaa harventamaan oli vietävä uroskoira ja narttu, jotka nekin lisääntyivät ajan mittaan huomattavasti.

”Silloin saavutettiin uudenlainen tasapaino”, Townsend totesi. ”Molempien lajien heikoimmat yksilöt heittivät henkensä ensimmäisenä: toimeliaimmat ja elinvoimaisimmat pysyivät hengissä.” Kirjoittajan johtopäätös on: ”Ruoan määrä säätelee ihmislajin määrää.”

Vuohien ja koirien saari inspiroi Thomas Malthusia, joka puolestaan kertoi tarinan Charles Darwinille. Polanyi arvioi peräti, että Darwinin luonnonvalinnan teoria tai Malthusin väestölaki eivät olisi kenties vaikuttaneet niin voimakkaasti moderniin yhteiskuntaan ilman Townsendin ideologista pohjatulkintaa niille.

Siis sosiaalidarwinismi oli ennen darwinismia; loi darwinismille sosiaalisen tilauksen.

Townsendin mallissa nälkä on tärkein, ainoa ja riittävä pakko niin eläin- kuin ihmisyhteisöissä. Ei tarvita hallintoa tai lakia, ja silti vallitsee järjestys ja tasapaino. Polanyi osoittaa meille varhaisimman uusliberalistisen utopian, jossa itsesääntelevät markkinat tuottavat parhaan lopputuloksen, kunhan valtio ei puutu mihinkään.

”Yksilönvapaus” on huipussaan. Olematon julkinen valta ei pakota kansalaisia mihinkään. Jokainen saa nähdä nälkää täysin vapaasti.

Ainoa rajoite on se, onko sattunut syntymään syöjäksi vai syötäväksi.

Kun Risto Heiskala esipuheessaan toteaa, että emme elä Polanyin kuvaamassa markkinayhteiskunnassa, hän on totta kai oikeassa.

Kattava sosiaaliturva, ammattiliitot ja työsopimusneuvottelut ovat työelämän ”markkinahäiriöitä”, laaja verotus tulontasauksineen sekoittaa ”toimeliaimpien ja elinvoimaisimpien” ja ”heikoimpien yksilöiden” luonnollista järjestystä.

Mutta ei ole syytä pitäytyä valtioiden tasolla – 80 vuotta sitten kukistunut markkinayhteiskunta on syntynyt uudelleen moninkertaisena sekä kooltaan että voimiltaan. Suurta murrosta on seurannut suurempi murros.

Maailman mittakaavassa on selvää, että Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa työvoima on tavaraa, jolla ei ole ihmisen oikeuksia. Luonnon resurssien rajallisuus ei vieläkään näy kunnolla taloustieteessä. Rahasta on taiottu lisää rahaa: 2008 arvopapereiden johdannaisten laskennallinen arvo oli kymmenen kertaa koko maailman tuotannon hinta.

Elämme markkinamaailmassa - mutta me olemme sentään pääoman omistajia. Köyhimmätkin suomalaiset ovat omistajien sukulaisia, jotka saavat murusensa kapitalistin pöydän alta.

Onko vaihtoehtoa? Polanyi oli yhtä vuorenvarma kuin toinen Karl, että kapitalismi tuhoutuu omiin ristiriitoihinsa. Ennen pitkää ”itsesäänteleviin markkinoihin liittyvä utopistinen kokeilu on enää muisto”.

Polanyin suuressa kertomuksessa kansanvalta on markkinoiden vastavoima. 1920-luvulla nouseva työväenluokka ei alistunut finanssikuriin, vaan taisteli oikeuksistaan. Suuri lama 1929 oli ratkaiseva isku. Britannia ja Yhdysvallat irrottautuivat valuuttajärjestelmästä; kautta Euroopan kansanrintamahallitukset syrjäyttivät liberaalit opit.

Paitsi tietenkin Saksassa ja Italiassa. Polanyin mukaan markkinayhteiskunta kumotaan joko alhaalta tai ylhäältä – kansa ottaa vallan demokraattisesti tai sitten omistava luokka turvautuu väkivaltaan ja riistää kansalta perusoikeudet. Niinpä ”umpikujaan päätyneille liberaaleille markkinoille tarjottua fasistista ratkaisua voidaan kuvailla markkinatalouden uudistukseksi”.

Polanyi siis korostaa, että fasismi oli nimenomaan talouden ilmiö. Samaa voinee sanoa myös 2009 alkaneen laman myötä roihahtaneesta perussuomalaisten kannatuksesta.

Nykymaailmassa on vaikea uskoa markkinoiden demokraattiseen vastavoimaan. Kasinokriisi on osoittanut, että silloinkin, kun finanssijärjestelmä on polvillaan, poliittiset johtajat eivät uskalla, kykene tai halua asettaa sille ehtoja, määrätä rajoja, säädellä tai säännellä sitä. Yhdysvaltain presidentti, vapaan maailman johtaja, voi halutessaan räjäyttää maapallon, mutta pankkiirien bonuksia hän ei sentään kykene leikkaamaan. Syksyn 2008 tarjoamaa tilaisuutta korjata markkinamaailman tuhoisia vinoutumia ei enää tule.

Jos poliittinen valta oli kansalaisen suoja markkinoiden mielivallalta, enää se ei sitä ole. Poliitikot ovat vaihtaneet puolta. He selittävät, tulkitsevat ja toimeenpanevat markkinoiden vaatimuksia kansalaisille. He ohjaavat kansaa osoittamaan turhautumisensa, voimattomuutensa ja vihansa markkinoiden sijasta maahanmuuttajille.

Mitä tästä sitten seuraa?

Kulttuurintutkimus-lehden artikkelin pidemmän version viimeinen osa julkaistaan huomenna.

Elämmekö markkinayhteiskunnassa?

2011-03-17T09:46:00.002+02:00

1/3 Maailma markkinoiden luottamuksen varassa

Karl Polanyi: Suuri murros (The Great Transformation, 1944), Vastapaino 2009.

Karl Polanyin (1886-1964) pääteoksen suomennosta sai odottaa 65 vuotta, ja se ilmestyy kenties liiankin otolliseen aikaan. Kun Polanyi puhuu ”markkinayhteiskunnasta” menneessä muodossa - historian oikkuna, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa – nykylukija, joka elää jo kolmatta vuotta globaalin finanssikriisin keskellä, joutuu pohtimaan, oliko Polanyin tuomio yhtä ennenaikainen kuin George W. Bushin ilmoitus, ”Mission accomplished”, Irakin sodan alkukuukausina.

Ansioitunut Polanyi-tuntija, professori Risto Heiskala sijoittaa esipuheessaan Suuren murroksen oman aikansa demonologioiden puitteisiin. Unkarilaissyntyinen Polanyi kuului siihen suureen älymystöjoukkoon, joka pakeni natsivaltaa mannermaalta angloamerikkalaisiin yliopistoihin. Heistä moni kirjoitti sotavuosina oman versionsa siitä, miksi totalitarismi valtasi sivistyneen Euroopan ja miten huolehditaan, ettei koskaan enää käy niin.

Polanyin mielestä syynä oli kapitalismin ylivalta. Hänen tulkinnassaan natsismi ja kommunismi olivat suoraa seurausta markkinayhteiskunnasta - historiallisesta anomaliasta, kertakäyttöisestä kokeilusta, joka oli tuomittu epäonnistumaan.

”Suuri murros” tapahtui Englannissa 1830-luvulta alkaen, jolloin perinteiden, lakien ja uskonnon sijaan ”yhteiskunnan perusteeksi valittiin voittomotiivi, joka on hyvin harvoin tunnustettu päteväksi ihmisyhteisöjen historiassa ja jota ei koskaan ennen todellakaan ollut korotettu jokapäiväisen elämän toiminnan ja käytöksen oikeuttajaksi”.

”Itsesääntelevä markkinamekanismi pohjautui ainutkertaisesti tälle periaatteelle”, jopa niin, että ”yhteiskunnasta oli kautta linjan tullut talousjärjestelmän liitännäinen”.

Tämän pidemmälle ei Polanyita kerta kaikkiaan voi lukea, ennen kuin on otettava kantaa kirjoittajan käyttämään aikamuotoon – ja professori Heiskalan esipuheen lauseeseen: ”Enää emme siis elä markkinayhteiskunnassa.”

Emmekö?

Polanyi luettelee neljä historiallista tekijää markkinayhteiskunnan taustalla. 1815-1914 Euroopan suurvaltojen valtatasapaino takasi pitkän rauhan kauden. Talousmahtien keskinäisriippuvuutta vahvisti toisaalta myös valuutan sitominen yhteiseen kultakantaan. Liberaali valtio pyrki olemaan puuttumatta markkinoihin, jotka – ja tämä on viimeinen, tärkein edellytys – itsenäistyivät itseohjautuviksi ja laajenivat kattamaan aivan kaikki tuotannontekijät.

Samat kansainvälisen politiikan ehdot täyttyvät tänäänkin.

Euroopan Unionin nimenomainen tarkoitus on korvata sotiminen kaupankäynnin siteillä. Vapaakauppa ja yhteisvaluutta ovat luoneet vanhoja valtiosopimuksia ja kultakantaa paljon tiukemmat säännöt, jotka takaavat kansainvälisen pääoman ja tuotannon vapaudet samalla, kun politiikan mahdollisuudet vähenevät.

Markkinat on globaalistettu, yhdenmukaistettu ja sovitettu angloamerikkalaisen kapitalismin ehdoin. Maailmanpolitiikka ei perustu ihmisoikeuksiin tai demokratiaan, vaan vapaakauppaan. Voi sanoa, että koko planeetasta on tullut talousjärjestelmän liitännäinen.

Kolmatta vuotta jatkuva finanssikriisi on vain osoittanut, miten järkkymätön globaalista markkinayhteiskunnasta on tullut. Vaikka markkinoiden itsesääntely on osoittautunut kalliiksi (4000 miljardin euron hävitys) ja tuhoisaksi (50 miljoonaa työpaikkaa, joista yksin Suomessa 70 000) fantasiaksi, emme kerta kaikkiaan kykene kuvittelemaan maailmalle mitään muuta järjestystä. Kriisi on lopulta vain vahvistanut markkinoiden asemaa.

Keisarista tuli kerjäläinen ja taas keisari. Syksyllä 2009 markkinavoimat ylistivät valtioita, jotka pumppasivat miljardien edestä elvytysrahaa systeemiin: puoli vuotta myöhemmin ne sättivät velkaannuttamiaan valtioita ja ajoivat niitä kilvan vedonlyönneillään kriiseihin.

Valtioiden, ja valtioliittojen, on nautittava markkinoiden luottamusta.

Polanyin mukaan markkinayhteiskunnan tärkein ehto oli, että työ (ihmiset), maa (luonto) ja itse raha muuttuivat markkinoilla vapaasti vaihdettavaksi, ”kuvitelluksi tavaraksi”. Kirjan valaisevinta antia on kuvaus siitä, kuinka teollinen vallankumous pakotti kaikki tuotannontekijät tavaramuotoon, rahalla mitattaviksi, pörssissä vaihdettaviksi.

Samanaikaisesti julkisen vallan on väistyttävä: ”Hintaa, tarjontaa tai kysyntää ei saa määrätä tai säännellä; vain sellainen politiikka ja toimenpiteet ovat hyväksyttäviä, jotka auttavat varmistamaan markkinoiden itsesääntelyn”.

2000-luvun alun finanssinerot pyrkivät hinnoittamaan, tavaroittamaan ja markkinoittamaan (monetize, commoditize, securitize) viimeisetkin kaupankäynnin ulottumattomiin jääneet ilmiöt. Uusin megamarkkina on ilmasto.

Kerron kirjassani Luoton loppu Chicagon Ilmastopörssistä, joka pyrkii pelastamaan Amazonin sademetsät hinnoittamalla ja pörssittämällä hiilidioksidin. Markkinamaailmassa rahalla mittaamaton ei ole mittaamattoman arvokas, vaan hinnaton on arvoton. Asiat ja käsitteet tulevat todellisuuden piiriin vasta hinnoitettuina: kustannus-hyöty- ja kysyntä-tarjonta-laskelmina.

Ilmastonmuutos oli talousmiesten korvissa pelkkää hippien horinaa, kunnes Sir Nicholas Stern esitti arvovaltaisen laskelman ilmastonmuutoksen hinnasta. Yhtäkään rationaalista matemaatikkoa ei lainkaan häirinnyt se, että hinta oli laskettu niin mielivaltaisesti ja summittaisesti, että Stern melko pian kaksinkertaisti arvionsa – myönnetty virhe oli miljardiluokkaa, tasan sata prosenttia. Pääasia oli, että ilmiö oli hinnoituksen myötä saatu todeksi ja hyväksyttävän tiedon muotoon; siitä on mahdollista keskustella ja tulla ymmärretyksi.

Markkinakieli on julkisen elämän superdiskurssi, tai kuten Jakke Holvas väitöskirjassaan muotoilee: yhteiskunnallinen keskustelu palautuu aina ”talousmetafysiikkaan”. Talous selittää kaiken ja riittää selitykseksi kaikelle.

Elämme siis markkinayhteiskunnassa. Mutta miten siihen jouduttiin?

Kulttuurintutkimus-lehdessä julkaistun kirjoitukseni toinen osa julkaistaan tiistaina.

Korppikotkakapitalismi

2011-03-15T09:46:00.000+02:00

Mitä suurempi katastrofi, sitä enemmän se houkuttelee haaskalintuja.
Tv-uutisten päälähetyksessä kerrottiin sunnuntaina, että asiantuntijoiden mukaan suuronnettomuus on elvytystä Japanin vaikeuksissa rypevälle taloudelle.
Siis – hyvä juttu, taloudellisesti.
Maailmanlaajuinen kapitalismi on armoton systeemi, joka vähät välittää tuhansien ihmisten kuolemasta ja miljoonien kärsimyksistä. Maanantaiaamuna Tokion pörssi laski, mutta rakennusalan kurssit nousivat jopa kaksikymmentä prosenttia. Ja täällä Suomessakin jo riemuitaan, että Japanin tsunami antaa potkua sahatavaran viennille.
Ekonomistit ovat jo vuosikausia vitsailleet, että Japanin pysähtynyt talous tarvitsee kunnon maanjäristyksen. Kansantuote näet kasvaa, kun on rakennettava nopeasti kokonaisia kaupunkeja sähköverkkoineen.
Talouden maailmassa hyvinvointi lisääntyy sitä mukaa kuin se tosimaailmassa romahtaa.

Inhimilliset katastrofit pitävät yllä korppikotkakapitalismia. Suuronnettomuus on kasinomiesten mieleen myös siksi, että pääministeri voi julistaa poikkeustilan ja pakottaa läpi kovia toimia.
Nämä "asiantuntijat" muistelevat hyvällä vuoden 1995 Koben maanjäristystä. 6000 ihmistä kuoli, mutta sen jälkeen Japanin talouskasvu oli selvästi tavallista ripeämpää. Kiinassa Sichuanin maanjäristys vaati ainakin 70 000 ihmishenkeä, mutta rohkeat sijoittajat palkittiin jälleen.
Myös meidän suomalaisten hyvinvointi mitataan kaikella sillä tuholla, vahingolla ja kärsimyksellä, jota vain suinkin saamme aikaan. Sen sijaan säästäminen, kohtuus ja järkevyys on taloudelle myrkkyä.
Ja juuri sitä talousnerot ovat Japanissa kauhistelleet jo 20 vuotta. Talous ei kasva, ja hinnat pikemmin laskevat kuin nousevat.
Japania tunteva musiikkimies Seppo Kimanen sen sijaan kirjoitti juuri tsunamiperjantain Talouselämässä, että nollakasvun Japani on ekologinen, innovatiivinen ja entistä onnellisempi yhteiskunta. Luultavasti inhimillinen hyvinvointi on kasvanut sitä enemmän, mitä vähemmän talous kasvaa.
Jos Suomen kansantuotteessa huomioitaisiin luonnonvarojen väheneminen, ympäristön pilaantuminen ja lisääntyvä köyhyys, meidän talouskasvumme on ollut nuo samat 20 vuotta miinusmerkkinen. Tilastokeskuksen tutkijat ovat laskeneet, että Suomen todellinen hyvinvointi on ollut korkeimmillaan vuonna 1989.

Globaali markkinatalous on niin edistynyt, että se ei tarvitse katastrofeihin edes luonnon apua, kuten ilmeni finanssikriisissä. Euroopan velkaantuneet valtiot ovat edelleen kuilun partaalla, ja Suomenkin takausapua tarvitaan lisää. Euromaiden huippukokous tuona tsunamiperjantaina rauhoitti tilannetta.
Suuressa valiokunnassa oppositio vastusti tukiehtojen hölläämistä. Valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja vaatii Kreikkaa velkasaneeraukseen, jota EU on yrittänyt koko ajan välttää. Siis Ateena liekkeihin vaan, jos demarien vaalikampanja sitä vaatii.
Eikö maailmassa ole vielä tarpeeksi katastrofeja?

Epäisän maa

2011-03-14T07:23:00.003+02:00

Kansakunta hätkähti, kun asiallisena pidetty uusi pääministeri sortui alatyyliseen kielenkäyttöön. Hänhän kyseenalaisti opposition isänmaallisuuden, kun se kovisteli eduskunnassa hallitusta EU-politiikasta.

Tämä tapahtui 24.10. 1996, kun Paavo Lipponen (sd.) syytti oppositiojohtaja Esko Ahoa (kesk.) ”valehtelijaksi”, joka ”jeesustelee” tällä ”vakavalla isänmaata koskevalla asialla”. Tuore pääministeri uhosi: ”Tällä tiellä, hyvä keskusta, teitä tulee se karhu vastaan.”
Historian suurta ironiaa on, että lähes 15 vuotta myöhemmin keskustalainen pääministeri tölvii sosiaalidemokraatteja "epäisänmaallisiksi" EU-asioissa.
Ja se karhu tuli vastaan - SDP:tä ja kokoomusta.
Lue koko maakuntalehtien kolumni täältä.

Kansan karvaiset edustajat

2011-03-07T18:56:00.000+02:00

A-studion kolumni 7.3.2011

Eduskunta on kansa pienoiskoossa, näinhän sanotaan. Ja kuten moni sananlasku, se on täyttä pötyä.

Eduskunta on liian miehinen, liian vanha – ja ennen kaikkea liian rikas. Tilastokeskus on laskenut, että koko äänestäjäkuntaan verrattuna naiskansanedustajia pitäisi olla kaksikymmentä lisää. Alle kolmikymppisiä olisi pitänyt valita 37, valittiin viisi. Työttömiä olisi pitänyt valita kolmetoista, no, yksi on sentään tullut kortistosta.

Maistereita ja tohtoreita on äänestäjistä alle seitsemän prosenttia, mutta kansanedustajista yli puolet. Pelkän peruskoulun käyneitä edustajia on vain kahdeksan – vaikka pitäisi olla melkein kahdeksankymmentä.

Räikeimmillään eliitin ja kansan ero näkyy tulotasossa. Äänioikeutettujen enemmistö, siis yli viisikymmentä prosenttia, tienaa alle seitsemäntoista tuhatta euroa vuodessa. Pienituloisilla pitäisi olla yli sata kansanedustajaa, mutta onkin – kymmenen.

Nykyiset kansanedustajat ansaitsivat keskimäärin yli 90 000 euroa vuodessa. Se on yli neljä kertaa kansan keskiarvo. Ja tämä hajurako on kasvanut vaalista toiseen.

Tietenkin uudestaan eduskuntaan pyrkivä kansanedustaja on pakosti hyvätuloinen. Hätkähdyttävää onkin se, että uutena valitut edustajat ovat yhtä hyvätuloisia. Siis köyhän on turha pyrkiä eduskuntaan.

Ja tässä on vaalirahakohun alku ja juuri. Rikkaat ehdokkaat kilpailevat, kuka törsää mainoksiin eniten.

Kaikki tämä muuttuu nyt. Miltä näyttää eduskunta, jos perussuomalaiset saavat vaalivoiton?

Sukupuolten tasa-arvo ei kohene.

Viime vaaleissa perussuomalaisten ehdokaslista oli selvästi kaikkein miehisin (168 ehdokkaasta 126 miestä ja 42 naista). Niin on laskujeni mukaan tänäkin keväänä: 234 ehdokkaasta kaksi kolmannesta on miehiä (158), kolmasosa naisia (76). Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tulee hyvin karvainen.

Taloudellinen kuilu sen sijaan kapenee. Neljä vuotta sitten kokoomuksen ehdokkaiden keskimääräinen vuosiansio oli 70 000. Hyvin pärjäsivät myös keskustan ja demarien väki, vähän yli ja alle 50 000. Perussuomalaisten ehdokkaat tienasivat keskimäärin puolet tästä, noin 24 000 euroa vuodessa.

Se alkaa olla jo lähellä äänestäjien keskiansiota. Siis kansan edustajia.

Vuoden 2007 tiedot nojaavat Tilastokeskuksen erinomaisiin tutkimuksiin ehdokkaiden sosio-ekonomisista taustoista. Vaikka tiedot ovat hyvissä ajoin valmiit, niitä ei ole koskaan uskallettu julkaista ennen vaaleja.

Ei tänäkään vuonna, vahvistaa Tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskanen-Sundström.

On aika ihmeellistä, että olemassaolevaa tietoa ehdokkaiden sukupuolesta, tuloista ja koulutuksesta ei julkaista vaalien edellä, jolloin sillä on suurin merkitys yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tämä on viranomaisten sensuuria. Ainakin julkisen sanan täytyy vaatia, että tieto julkaistaan välittömästi ja Tilastokeskus ja Oikeusministeriö että palvelevat äänestäjiä. Kansan kuuluu tietää, kuka sitä edustaa – jos edustaa.

Suomalainen hiihtää

2011-02-25T09:19:00.002+02:00

Vastaus HS raadin kysymykseen 25.2.: Pitääkö suomalaisen osata hiihtää? KYLLÄ!

Suomalaisen pitää osata hiihtää. On syytä viedä väite vielä pidemmälle: suomalaisuus tarkoittaa hiihtämistä. Joka ei osaa hiihtää, ei voi olla suomalainen.

Kuten hyvin tiedetään, kaikki maapallon asukkaat haluavat suomalaisiksi. Siksi he miljoonin myös pyrkivät Suomeen ja tarvitaan kansamme kaikki – onneksi luontainen – innovatiivisuus pitämään heidät rajojemme ulkopuolella.

Samaan aikaan tarvitsemme kuitenkin hallittua maahanmuuttoa. Suomalaisiksi ovat tervetulleet valkoihoiset, suomea puhuvat, evankelisluterilaiset (tätä nykyä myös katoliset), korkeasti koulutetut mutta matalaan palkkaan tyytyvät työteliäät tulokkaat. Jonkunhan täytyy jatkossakin elättää maakuntien kaljabaarien ”maahanmuuttokriitikot”.

Helsingin Sanomat on julkaissut leikkimielisen (hah, hah) kansalaisuustestin suomalaisiksi pyrkiville. Se on kuitenkin vain tietokilpailu, josta kiihkeästi maahamme pyrkivä elintasopakolainen pystyy kyllä vippaskonsteilla suoriutumaan. Onneksi se on suomenkielinen, mikä karsii kiitettävästi onnistujia.

Yksinkertaisinta on kuitenkin laittaa maahanpyrkijät oitis rajalla hiihtokokeeseen. Pannaan pakolaiselle Järviset jalkaan ja siitä sivakoimaan 20 kilometrin lenkki, tietysti perinteisellä tyylillä. Luistelijoita emme tänne halua.

Kansalaisuuteen oikeuttaa alle tunnin tulos, naisilla 1:20. Koska olemme sivistysvaltio, lasten matka on 5 km ja suomalaisuusraja 22.00.

Mustikkasoppa väliaikapisteessä on myös pakollinen. Sota- ja kriisialueilta tuleville ampumahiihto.

Luokkataistelun lippu lepattaa

2011-02-22T15:07:00.003+02:00

Katso A-studion kolumni 21.2. tästä

Politiikassa jotkut päivämäärät jäävät historiaan.
Sosialidemokraattien alamäki alkoi tarkalleen 12. lokakuuta 2005. Silloin puolueen puheenjohtaja ja tuore valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esitti eduskunnalle, että kaikkein rikkaimpien varallisuusvero poistetaan kokonaan.
Heinäluoma on jälkeenpäinkin vähätellyt, että tämä Erkkojen, Herlinien ja Wahlroosien kiusaaminen toi valtiolle vain seitsemänkymmentä miljoonaa euroa (HS 24.8.10). Samaa sanoo nytkin SDP:n verovastaava Jouni Backman.
Molemmat puhuvat lööperiä, oikea luku on 85 miljoonaa senkin jälkeen, kun veroa leikattiin. Edellisenä vuonna tuotto oli 130 miljoonaa. Eli kun demarit haukkuvat nykyistä hallitusta löperöstä taloudenpidosta, ovat he osanneet itsekin haaskata valtion tuloja.
Demareiden ansiosta sata Suomen rikkainta on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi. Ei siis ihme, että työväenpuolue halusi viikonlopun vero-ohjelmassaan korjata virheen ja liputtaa taas luokkataistelua.

Mielikuvituksellisesti otsikoidussa Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta -ohjelmassa varallisuusveroa ei palauteta, mutta varallisuuden verotus kiristyisi. Suurista kiinteistöistä ja perinnöistä pitäisi saada valtiolle 200 miljoonaa lisää, ja Ruotsin mallin pankkiverosta sata viisikymmentä miljoonaa.
(Pankkivero on kyllä pieni silmänkääntötemppu, sillä Ruotsissakin rahat kerätään rahastoon pahan päivän varalle. Niillä ei siis voi maksella valtion velkoja pois tai kustantaa katuvaloja Sallan Aatsingin kylään.)
Koska kaikki muutkin suuret puolueet ovat valmiit korottamaan pääomaveroa, jää demareiden luokkataistelu lähinnä symbolitasolle. Porvari voi nukkua yönsä rauhassa.
Eikä vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen olisi tarvinnut tyrmätä demareiden ohjelmaa niin kovalla kiireellä, ettei ehtinyt lukea sitä ensin.

Miljoonat ja miljardit ovat vaikeita käsittää. Verokeskustelukin käydään lähinnä mielikuvatasolla. Ja suurin mörkö on tasavero.
Niinpä kokoomus ilmoitti maanantain sanomalehdissä näyttävästi, ettei se kannata tasaveroa. Sellaiseen luuloon voi tulla, jos lukee kokoomusnuorten ohjelman, jossa tasavero on tärkein tavoite.
Lehti-ilmoituksessa kokoomus kuitenkin vakuuttaa, että jatkossakin he, jotka ansaitsevat enemmän, myös maksavat enemmän. Mutta mutta – ansioveroalennuksen jälkeen kuitenkin vähemmän kuin nyt, eikö niin, kokoomus?
Verolinjausten perusteella neljä suurta jakautuu kahteen blokkiin. SDP ja perussuomalaiset haluavat käydä rikkaiden kukkarolle, kokoomus ja keskusta kerätä rahat meiltä kaikilta arvonlisäveron korotuksella. Toisaalta SDP ja kokoomus ovat valmiita leikkauksiin, keskusta ja Soini taas eivät.
Näistä tulee vielä hauskat vaalit. Ehkä myös päivämäärä 17.4.11 jää Suomen historiaan.

Natouttamisen koko kuva

2011-02-21T10:40:00.002+02:00

”Olen kokenut toimittajan painajaisen”, parahti Unto Hämäläinen viime lauantain Helsingin Sanomissa. Wikileaksin paljastukset Yhdysvaltain Suomen-lähetystön luottamuksellisista raporteista tulivat julkisuuteen vain viikko sen jälkeen, kun HS Kuukausiliitteessä julkaistiin Hämäläisen laaja juttu siitä, kuinka Suomen eliitti on ajanut Suomea Natoon jo 15 vuotta.
Huojennuksekseen Hämäläinen saattoi kuitenkin todeta, että raporteissa ei ollut mitään uutta kokonaiskuvan kannalta. ”Uskallan väittää, että Helsingin Sanomien lukija on jo aikaisemmin saanut monipuolisemman käsityksen kuin amerikkalaisten nyt julkistetuista raporteista voi saada.”
Aika uskallettua.
Hämäläisen sinänsä ansiokkaasta kronikasta näet puuttuu kokonaan kaksi Suomen natouttamisen keskeistä peluria: Yhdysvaltain lähetystö – ja Helsingin Sanomat.

Wikileaks-dokumenteista ilmenee, kuinka Suomen uusi ulkopoliittinen johto rohkaisi lähetystöä uskomaan, että Suomi voi hyvinkin liittyä Natoon 2011 vaalien jälkeen. Kokoomusta autettiin näkyvimmin järjestämällä ulkoministeri Ilkka Kanervalle välittömästi vierailu Condoleezza Ricen luokse. Samalla lähetystö esitti, että presidentti Tarja Halosen kovasti haluamalla tapaamisella George W. Bushin kanssa ei ole erityistä kiirettä.
Kanervan visiitin aikoihin, 10.6. 2007, Helsingin Sanomien sunnuntaisivuston avasi peräti kahden sivun päivittely siitä, miten huonoon jamaan Halonen on Yhdysvaltain-suhteet päästänyt (”Suhteilla jonon ohi”).
”Suomessa lasketaan, kuka saa kutsun Valkoiseen taloon. Suomi on saanut värjötellä vierailujonossa, kun britit ja ruotsalaisetkin porhaltavat ohi. Se, ettei kutsua kuulu, ei kerro hyvää Suomen ja Yhdysvaltain väleistä.”
Värjötellä?
Tuskin Atlantti-seuran johtokaan olisi osannut kynäillä parempaa ingressiä. Yhdysvaltain hyväksynnästä tuli yht´äkkiä hyvän poliitikon objektiivinen kriteeri. Raadollinen politiikka unohtui tykkänään – esimerkiksi se, että Britannia sentään oli Yhdyvaltain pääkumppani Irakin sodassa, ja että Ruotsissa valtaan oli juuri astunut pitkästä aikaa porvarillinen ja Natoa ymmärtävä pääministeri.
Niin, että kuka Suomessa laskee kutsuja Valkoiseen taloon?

Unto Hämäläinen kehottaa, aivan oikein, käyttämään tiukkaa lähdekritiikkiä Wikileaks-aineistoon.
Tosin Ilkka Kanerva sanoi TV1:n A-studiossa (14.2.): ”Nämä keskusteluraportit, joita nyt olen saanut Wikileaksista lukea toistaiseksi, ovat minusta kokolailla juuri niin kuin mä ne myös henkilökohtaisesti olen kokenut.” Jopa Erkki Tuomioja totesi, että ”amerikkalaisten raportointi on tässä tapauksessa ollut kohtalaisen korkeatasoista”, joskin toisen osapuolen muistiinpanosta voisi löytyä ”vähän vivahde-eroja”.
Mutta Hämäläisen puhuttamat lähetystövieraat ovat olleet ”pahalla päällä” kerrotusta. ”Heidän muistikuvansa ja jopa muistiinpanonsa samoista tapaamista ovat toisenlaisia kuin nyt julkaistussa aineistossa”.
Myös heidän jälkikäteisiin kertomuksiinsa on suhtauduttava hyvin lähdekriittisesti. Jos esimerkiksi Jori Arvonen kiistää arvioineensa, että kokoomus vie kevään 2011 vaalivoittonsa jälkeen Suomen Natoon – mitä muutakaan hän voisi nyt sanoa? Kiistäminen on ainoa vaihtoehto, jos ulkoministerin avustaja haluaa pitää työpaikkansa.
Ja kaikin mokomin hän voi kertoa oman versionsa julkisuuteen. Voisiko Unto Hämäläinen haastatella?

KOK + USA = totta!

2011-02-17T15:03:00.001+02:00

Maanantaina oli ystävänpäivä. Onkin hyvä syy juhlia kaikkien aikojen kansainvälistä romanssia, joka syttyi kokoomuksen ja Yhdysvaltain lähetystön välille heti viime vaalien jälkeen. Amerikkalaiset eivät olleet uskoa onneaan, kun kokoomus valtasi yllättäen Suomen ulkopolitiikan ja ilmoitti ryhtyvänsä korjaamaan vahinkoa, jonka ”pahamaineiset Amerikka-skeptikot” Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja saivat aikaan.

Nuo sanat löytyvät lähetystön luottamuksellisista raporteista jotka Wikileaks on tuonut julki.
Nyt jännitetään, johtaako suhde oikein liittoon - sotilasliittoon.
Lue koko kolumni täältä - ja tutustu kahteen uuteen, mielenkiintoiseen Wikileaks-dokumenttiin.

Kopiogate

2011-02-08T15:19:00.002+02:00

Katso A-studion kolumni 7.2. tästä

Mitä äänestäjä ajattelisi, jos saisi tietää, että Anni Sinnemäki ajelee salaa isolla katumaasturilla?
Tai että paljastuisi Päivi Räsäsen aviorikos, mieluiten naisen kanssa? Tai että Jutta Urpilainen maksaa pimeästi virolaiselle siivoojalle?
Nämä – korostettakoon, täysin kuvittelliset - tapaukset tuhoaisivat puoluejohtajan imagon. He eivät voisi enää uskottavasti esiintyä ympäristönsuojelijoina tai moraalinvartijoina tai palkansaajien edustajina.
Timo Soini sai viime viikolla ison lommon imagoonsa, kun TV-uutiset paljasti perjantaina, että hänen omissa nimissään esittämänsä ilmasto-ohjelma olikin kopioitu kirjoitusvirheitä myöten Metalliliiton vanhasta tekstistä. Soinin sanoi, että hän on tätä omaa ohjelmaansa työstänyt Brysselissä puolitoista vuotta – tosiasiassa ”Soinin mallin” oli siis kirjoittanut hänen avustajansa Matti Putkonen.
Timo Soinin imagon ytimessä on rehellisyys ja rohkeus. Hän on erilainen poliitikko, joka sanoo suoraan ja seisoo itse sanojensa takana. Tähän kuvaan sopivat mahdollisimman huonosti valehtelu ja pikkuvilppi, saatikka se, että kopioi toisen työn ja esittää sen omanaan.

Lupausten ja todellisuuden räikeä ero on se syy, miksi kolmekymmentä prosenttia ei äänestä vaaleissa. Ja juuri nukkuvien puoluetta Timo Soini nyt aktivoi. Mutta nimenomaan perussuomalaiset nojaavat kaikkein voimakkaimmin mielikuvaan toisenlaisesta puolueesta. Heillä on kaikkein vähiten varaa siihen, että kuva rehellisyydestä ja aitoudesta ei vastaa totuutta.
Soinin tyhmä vilppi osoittaa, että vaalivoiton huumassa Soini on alkanut itsekin uskoa omaa kuvaansa. Vauhtisokeus voi olla kohtalokasta. Jos Soini sittenkin osoittautuu samanlaiseksi kelmiksi kuin kaikki muutkin, voitto jää odotettua pienemmäksi. On täysin mahdollista, että tämä Kopiogate on se kohta, jossa rakettimainen kannatuksen kasvu pysähtyy.
Kopiogate osoittaa myös, mikä on henkilöimisen riski. Tilannehan ei olisi näin nolo, jos Putkosen tekstiä ei olisi myyty Soinin ohjelmana.

Soini on esillä aina yksin, muista riippumattomana ja itsenäisenä sankarina. Hänellä ei ole takapiruja eikä kuiskuttelijoita kuten muilla poliitikoilla. Mutta myös Soinin ajatukset ovat toisten ajatuksia. Eivätkä ne kuuluisat sutkauksetkaan välttämättä ole Soinin omia.
Jukka Jusula keksii Soinille sanontoja kokeneen mainosmiehen kyvyillä. A-Studio kertoi vuosi sitten marraskuussa, kuinka Soinin räätälöi Jusulalle korkeapalkkaisen EU-viran, ihan samaan tyyliin kuin nuo pahat vanhat puolueet.

On toisaalta ikävää, jos muutosta odottava kansa saa jälleen pettyä. Aikanaan Tony Halme innosti Itä-Helsingin nukkuvat äänestämään. Se muutos jäi haaveeksi. Tällä kertaa on siis toivottava, että Timo Soini ei lietso mahdottomia sankariodotuksia, vaan kilpailee ihan poliitikkona toisten poliitikkojen kanssa.

Meidän Mubarak

2011-02-02T12:59:00.001+02:00

A-studion kolumni 31.1. videona

Kun Pohjois-Afrikan kansannousuja verrataan Itä-Euroopan vuoteen 1989, unohtuu yksi ja tärkein ero: tällä kertaa ei kapinoida Neuvostoliittoa vastaan - tulilinjalla olemme me.
Hosni Mubarak on johtanut Egyptin korruptoitunutta sortohallintoaan 30 vuotta Euroopan kannatuksella ja Yhdysvaltain rahoituksella. Suomen tuen Mubarakille kävi osoittamassa itse Tasavallan presidentti, kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, vain reilu vuosi sitten.
Lue koko A-studion kolumni täältä.

Leikataan muilta

2011-01-17T21:01:00.002+02:00

Kun kansalta kysytään, mistä menoista voi leikata, pitäisikö tarjota sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat aitoja säästöjä tai joista edes tiedetään suuruusluokka?

Vai pyritäänkö gallupilla lypsämään kaunanpurkauksia rikkaita ja ulkomaalaisia kohtaan? Sellainen asennetutkimus kertoo ennen kaikkea kysyjän asenteesta.

Ikävä kyllä tällaisen tutkimuksen teki oma toimitukseni, Ylen uutiset. Lue maakuntalehtien kolumnini tästä.

Lapsilisät pois suurituloisilta?

2011-01-11T09:01:00.003+02:00

A-Studion kolumni 10.1.2011
Soitin tänään Kelaan. Koetan näet kantaa oman korteni kekoon valtiontalouden säästötalkoissa.
Kuten tiedetään, valtion menoja tulisi supistaa pari miljardia euroa vuodessa ja puolueilta odotetaan nyt vastuullisia ehdotuksia, mistä leikataan. Näin vaalien alla aihe ei ole kovin suosittu.
Mietimme toimitusjohtaja Jari Sarasvuon kanssa Linnan jatkoilla itsenäisyyspäivänä, mistä hyvätuloiset voisivat luopua. Sovimme, että luovutamme lapsilisämme kehitysapuun.
Ja kas! Saimme tälle ajatukselle koko kansan tuen. Ylen uutiset kertoi viime viikolla, että peräti 78 prosenttia suomalaisista on valmis poistamaan lapsilisät ”hyvätuloisilta” eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevilta perheiltä.
Sosialidemokraatit ovat jo ilmoittautuneet idean taakse. Ikävä kyllä Suomessa on liian vähän hyvätuloisia.
Soitin Tilastokeskukseen ja sain tietää, että yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia lapsiperheitä on alle 80 000. Jos heiltä otetaan kaikki tuet pois, valtiolta säästyy alle 200 miljoonaa.
Siis alle kymmenen prosenttia kahdesta miljardista.

Jos halutaan tuntuvia säästöjä, niin apuun tulee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erinomainen verotukiraportti. Siitä ilmenee, että jos kaikki lapsilisät pantaisiin verolle, säästettäisiin jo puoli miljardia joka vuosi.
Progressiivisen verotuksen ansiosta hyvätuloiset menettäisivät joka tapauksessa eniten. Mutta silloin olisi rangaistava myös keskiluokkaa, jolle jäisi kuussa satasen sijaan kahdeksankymppiä tai vähemmän per lapsi.
Ja ovatko demarit siihen valmiita – sama puoluehan lupasi aikanaan kolminkertaistaa lapsilisät?

Poliittista rohkeutta odotellessa vastuullisten vauraiden on siis Jarin ja minun tapaan oltava oma-aloitteisia.
Marika Taipaleenmäki Oulunsalosta soitti ystävällisesti Ylen ohjelmapäivystykseen ja muistutti, että Sarasvuon ei ole mikään pakko edes hakea lapsilisää.
Tosi on. Soitin Kelan etuuspäällikkölle Suvi Onniselle, ja hän vahvisti, että minä puolestani voin mainiosti luopua lapsilisästä jos omatunto kolkuttaa. Hän ei kyllä muista koko uraltaan tapausta, jossa joku olisi halunnut luopua lapsilisästä tai edes tahallaan olla hakematta sitä.
Mutta kerta se on ensimmäinenkin...

Arvojohtajalla on asiaa

2011-01-03T10:24:00.005+02:00

Kolumni Lapin Kansassa, Satakunnan Kansassa, Salon Seudun Sanomissa, Itä-Hämeessä ja Forum24:ssa 3.1.2011.

Kansalaiset, 2001-2011

Suomi on edelleenkin hyvä maa elää. 2005 Suomi on edelleen maailman mittakaavassa hyvä maa elää ja asua. 2009 Kansainvälisissä vertailuissa pitää siis edelleen paikkansa, että syntyminen suomalaiseksi on eräänlainen lottovoitto. 2002

Onko Suomi hyvä maa elää? Kansainvälisesti vertaillen vastaus on varmasti vielä myönteinen. 2011 Suomi on tänäänkin monessa asiassa kehityksen kärjessä. 2007

Mutta hyväkään todistus ei tarkoita, etteikö meillä olisi parantamisen varaa. 2006 Hyvistä tuloksista huolimatta Suomella on myös haasteita. 2001

Maamme lisääntynyt hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti. 2006 Talouskasvu ja hyvinvointi on jaettava sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. 2001

Maassamme on edelleen liian monta ihmistä ilman työtä. 2002 Työttömyys on edelleen suurin yhteiskunnallinen ongelmamme. 2003 Työttömyys on edelleen vakavin yhteiskunnallinen ongelmamme. 2004 Työttömyyttä on edelleen liian paljon. 2006 Suomessakin tulee olla rohkeutta asettaa tavoitteeksi korkea työllisyys. 2010

Työttömyyden vaikutukset ulottuvat laajalti koko yhteiskuntaan. 2010 On kiinnitettävä ajoissa riittävää huomiota työllisyyteen. 2009

Ratkaisun avaimet löytyvät suomalaisten koulutuksen ja osaamisen parantamisesta. 2003 Keskeisiä menestystekijöitämme ovat jatkossakin koulutus, tutkiminen, osaaminen ja yrittäjyys. 2004 Laadulla kilpailu edellyttää luovuutta ja osaamista. 2006

Samoin pitää panostaa uuteen osaamiseen – teknologisiin ja toiminnallisiin innovaatioihin. 2010 Meillä on siis monta syytä sijoittaa koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. 2009

Suomen suhteet naapurimaihimme ovat erinomaiset. 2001 Voin ilokseni toistaa viimevuotiset sanani siitä, että meillä on erinomaiset suhteet naapurimaihimme. 2002

Elämä omassa maassamme sujui melko rauhallisesti, mutta meihinkin vaikuttivat tapahtumat muualla maailmassa. 2002 Euroopan ja Suomen asema ovat kuitenkin säilyneet turvallisina ja vakaina ja suhteemme kaikkiin naapureihimme ovat erinomaiset. 2004

Hyvät suhteet naapureihin ovat edelleenkin meille ehdottoman tärkeä asia. 2011 Meillä on erinomaiset suhteet kaikkien naapurimaittemme kanssa ja oma paikkamme laajentuneessa Euroopan unionissa. 2006

Nykymuotoinen globalisaatio ei ole oikeudenmukaista eikä takaa kestävää kehitystä. 2004 Oikeudenmukaisempi maailma on turvallisempi maailma. 2006

Oikeudenmukainen globaalitalous edellyttää yhteisiä arvoja, globaalia etiikkaa. Suomi on - ja sen pitää olla - omalta osaltaan rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa. 2007

Oikeudenmukaisuus kuuluu vahvasti suomalaisiin arvoihin. 2008

Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. 2004 Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. 2007 Vaalit ovat merkittävä osa demokratiaa. 2008

Käyttäkäämme siis äänioikeuttamme! 2004 Käyttäkää äänioikeuttanne. 2007 On siis syytä äänestää kunnallisvaaleissa. 2008

Lopuksi haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää kaikkia kansalaisia lukuisista yhteydenotoista, joita olemme saaneet kuluneen vuoden aikana. 2001 Haluan lopuksi kiittää omasta ja puolisoni puolesta yhteistyöstä ja lukuisista yhteydenotoista. 2005 Haluan lopuksi omasta ja puolisoni puolesta kiittää niistä yhteydenotoista ja kannustuksesta, joita olemme saaneet. 2011

Toivotan kaikille hyvää uusinta vuotta.

Kuka uskaltaa kertoa totuuden?

2010-12-20T07:15:00.001+02:00

Kolumni Salon Seudun Sanomissa, Lapin Kansassa, Satakunnan Kansassa, Itä-Hämeessä ja Kosken Kanavassa

Suomen julkiset menot ovat joka vuosi 10 miljardia isommat kuin tulot (velka mukaan lukien). Tämä ”kestävyysvaje” on 20 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.

Siis koululaisen lautasella joka viides kalapuikko on maksamatta. Joka viides katulamppu palaa lisävelalla.

Valtiovarainministeriö uhosi toissa viikolla, että tarvitaan 1,5 miljardin euron edestä sekä menoleikkauksia että lisätuloja eli veronkorotuksia.

Keneltä leikataan, keneltä kiristetään? Näin vaalien alla puolueiden pitäisi antaa selkeitä vastauksia: muuten likainen työ jätetään virkamiehille.

Mutta mieluummin kuin leikkauksista, poliitikot puhuvat uskosta, toivosta ja unelmista; säistä ja niistä näistä. Ääni on niin kallis, että äänestäjää halvennetaan.

Keskustan talousvastaava Mika Lintilä vastasi valtiovarain-ministeriölle, että puolue ei suostu leikkaamaan mitään. Vaje hoidetaan kivuttomasti talouskasvulla: ”Keskustan Suomi on vahvan kasvun Suomi”.

Talouskasvu on siis vain tahdon asia. Jos talous ei kuitenkaan kasva puoluetoimiston suunnitelmien mukaan, keskusta ei toki ota siitä vastuuta. Järkkymättä keskusta kaavailee vain lisää menoja.

Kokoomuksen maine tiukkana taloudenpitäjänä on täysin tuhottu. Vaikka valtiontalous joutui syöksykierteeseen, Jyrki Katainen lykkäsi kaikki toimet ensi vuodelle, ensi hallitukselle.

Siihen saakka valtion tuloja vähennetään aivan vastuuttomasti. Työnantajien Kela-maksun luopuminen maksaa miljardi euroa vuodessa. Perintöveron huojennus (-160 miljoonaa) oli ”ideologista jatkoa” varallisuusveron poistolle (-120 miljoonaa).

Nämä hyvätuloisille hyvitetyt summat kokoomus leikkaa joskus julkisista palveluista.

SDP ei tohdi leikata mitään, se korottaisi pääoma- ja pörssiveroja. Professori Matti Wirén arvioi tuotot ainoastaan ”terapeuttisiksi” (TS 9.12.). Nekin miljoonat valuisivat vastuuttomasti valtiolta äänestäjille luvattuihin uusiin etuihin.

Sama juttu Vasemmistoliitolla, paitsi enemmän. Siis vasemmiston jäljiltä veroaste nousee, mutta vajeesta jää silti valtaosa kattamatta.

Joka puolueelle – jopa kokoomukselle – näyttää olevan helppo rokottaa rikkaita. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia on suomalaisista yksi prosentti. Jos jokaista rangaistaisiin kymppitonnin lisäverolla, vajetta jää silti kaksi kolmasosaa.

Yrittäjien veroja on myös helpompi nostaa kuin palkansaajien – vaikka ilman edellisiä ei olisi jälkimmäisiä.

Kunnollisia säästöjä ei kuitenkaan voi saada aikaan puuttumatta enemmistön, äänestävän keskiluokan, etuihin. Se ei enää olekaan helppoa.

Keskustan ja vasemmiston kammo leikkauksia kohtaan on jopa koominen. Leikkauksistahan voi olla jopa hyötyä.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on luetteloinut verotukiaisia yhteensä 20 miljardin euron edestä. Ne rasittavat valtion tilejä – ja vääristävät järkevää talouden toimintaa.

Asuntolainojen korkovähennyksestä luopuminen ja oman asunnon myyntivoiton verottaminen tuottaisivat jo ne 1,5 miljardin säästöt. VATT listaa lisääkin tukittavia porsaanreikiä. Ikävä kyllä porsaat olemme me.

Äänestäjien enemmistö hyötyy järjettömistä tukiaisista. Tukalassa tilanteessa meillä ei ole varaa massojen mielistelijöihin. Vaadimme vastuunkantajia ja totuudenpuhujia.

Ongelma ei niinkään ole Suomen talouden kestävyysvaje. Ongelma on Suomen valtion johtajuusvaje.

Suomi - euroalueen pelastaja

2010-11-30T14:12:00.004+02:00

Katso A-Studion kolumni 29.11. tästä

Jälleen kerran suomalaiset pääsevät takaamaan toisten velkoja. Ensin Kreikalle 1,6 miljardia, nyt Irlannille ”vain” puoli miljardia. Seuraavaksi on vuorossa Portugali, ehkä myös Espanja.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esiintyy sankarina, joka on pelastamassa euroaluetta totaalikatastrofilta. Tämä on laskujeni mukaan kolmas kerta, kun Suomi pelastaa Euroopan, ja joka kerta on mennyt vain hullummaksi.

Kun maailmanlaajuinen kriisi alkoi kaksi vuotta sitten, Katainen ilmoitti, ettei tästä kannata ”panikoitua”. Hänen mielestään Suomen talouskasvu ei järky eikä lisää lainaa tarvita. Heti perään Suomen vienti luhistui, teollisuus romahti ja lisävelkaa kerättiin kymmeniä miljardeja.
Onneksi ei panikoiduttu.
Suomi koki tuhoisan pankkikriisin 90-luvulla. Matti Vanhanen kehui, että muut EU-maat ovat kovasti kyselleet neuvoja. Ja kyllä Suomi onkin ollut esimerkki – nimittäin varoittava esimerkki siitä, miten asioita ei pidä hoitaa.
Jyrki Katainen puolestaan ajoi kaikin voimin eurooppalaisten pankkien stressitestiä. Kun sitten ryhdyttiin puolivillaisiin ja ylimalkaisiin selvityksiin, Katainen juhli sitä suurena Suomen voittona.
Joka ikinen irlantilainen pankki selvisi testistä vaivattomasti. Nyt ne ovat kuralla ja ajautuneet valtion syliin ja euroalueen veronmaksajien eläteiksi. Nyt on myös Kataisen kellossa toinen ääni.

Stressitestit olivat huijausta, koska niiden pitikin olla. Hetkeksi tunnelma rauhoittui, mutta kun totuus on käynyt ilmi, paniikki on entistäkin suurempi. Sveitsiläispankki Credit Suisse arvioi äskettäin, että väärennetyt testit vain pahensivat tilannetta ja kasvattivat kuplaa.
Siis Jyrki Kataisen suoranaisella avustuksella.
Myös Irlannin apumiljardit päätyvät lopulta luottokeinottelijoille. Vuonna 2013 pelurit joutuvat vihdoin kantamaan riskiä ihan itse. EU:n tuoreesta päätöksestä on kiittäminen Saksaa, Ranskaa ja komissiota – näin kertoo kansainvälinen lehdistö.
Mutta jos uskomme Jyrki Kataista, tämäkin on Suomen ansiota. Olemme saaneet ”harvinaisen puumerkin” tärkeään päätökseen, hän kehui.
Ja miksemme uskoisi Jyrki Kataista. Onhan hän monta kertaa aikaisemminkin pelastanut Euroopan. Jos Jyrki Kataiselta kysytään.

Eroon korkovähennyksestä

2010-11-22T10:21:00.001+02:00

Käynnistin kokeilun, joka on eräänlainen eturyhmän vastakohta. Se on ryhmä, joka pyrkii poistamaan itseltään edun - asuntolainan korkojen verovähennyksen.
Verovähennys, joka vie valtiolta puolen miljardin euron verotulot, on kohtuuton ja vääristävä, siitä ovat kerrankin samaa mieltä sekä SAK että Kansainvälinen Valuuttarahasto IMF.
Mutta poliitikot eivät uskalla poistaa keskiluokan etua, koska vaalit lähestyvät. Mutta olemmeko me äänestäjät niin itsekkäitä ja lyhytnäköisiä, että puolustamme omaa etuamme, vaikka kokonaisuus kärsii?
Olen perustanut Facebookiin sivuston, Vastuun ottajat, jossa rohkeat kansalaiset rohkaisevat poliitikkoja poistamaan asuntolainojen korkovähennyksen. Tule mukaan ja levitä kutsua kavereille.

Miksi asuntolainojen verovähennys on väärin? Lue maakuntalehtien kolumni tästä.

Tuomion profeetta populistien keskuudessa

2010-11-16T22:40:00.009+02:00

A-Studion kolumni 15.11. 2010. Katso video tästä.
Markku Uusipaavalniemen loikkaus keskustasta perussuomalaisiin ratkaisi kaksi ongelmaa. Kapinallinen kansanedustaja tarvitsi uuden kodin. Ja perussuomalaiset tarvitsevat jonkun, joka ymmärtää taloutta. Tätä riemuitsi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka. Puheenjohtaja Timo Soini sovitteli tulokkaalle heti jopa ministerin salkkua.
Perussuomalaisten talousratkaisut ovat jopa populistipuolueelle varsin helppohintaisia. Timo Soini tarjoaa velkaantuvalle Suomelle kahta säästökohdetta: että lopetetaan kehitysapu sekä EU:n jäsenyys. Siitä, millaista vahinkoa suomalaisille yrityksille EU:n ulkopuolelle joutuminen aiheuttaisi, Soini ei kanna vastuuta.
Protestipuolue voi tottakai luottaa siihen, että se ei joudu vastaamaan huutoonsa. Mutta kun Soini itsekin pohtii hallitukseen menoa, media voisi vihdoin vaatia huulenheiton sijaan toteutettavia ja tuntuvia säästökohteita. Pakolaisten vastaanotto tai puoluetuki ovat valtion budjetissa vain promilleluokan menoja.
Valtiovarainministeri Uusipaavalniemi on painajainen, paitsi lehtien otsikontekijöille, myös poliittiselle eliitille. Hänen mielestään Euroopan pitäisi ottaa Yhdysvalloista mallia ja painaa suruttomasti rahaa ja päästää inflaatio riehumaan. Samaan aikaan hän vaatii, että suomalaiset laskevat palkkojaan tuntuvasti. Äänestäjille luvataan siis rajua ostovoiman leikkausta, mistä olisi kiva saada uuden puolueen mielipide. Se kun tähän asti on jakanut kaikille kaikkea ja vielä vähän lisää.
Uusipaavalniemi on sooloilija, jonka tuomiopäivän julistukset ampuvat pahasti yli. Samalla hän kuitenkin oli ainoa, joka jo syksyllä kolme vuotta sitten näki Yhdysvaltain finanssikriisin aiheuttavan Suomeen laman, viennin romahduksen ja tehtaiden alasajot. Hän on johdonmukaisesti kyseenalaistanut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen katteetonta rauhoittelua. Hän ei uskonut hallituksen bujdetteihin, koska kuitenkin joudutaan jättimäiseen velanottoon. Ja kaikki tuo toteutui.
Totuuden torvelle ei ollut tilaa keskustassa. Se on heidän häpeänsä. Mutta tuskin Uusipaavalniemi saa perussuomalaisinkaan perille sen, että talouskriisi ei ole EU:n tai somalien syytä.
Jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, kilpailijoiden tavoite on tukehduttaa puolue vastuuseen niin kuin SMP 80-luvulla. Äänestäjien pettymys Timo Soiniin on karvas, jos hän joutuu syömään jokaisen lupauksen. Mutta silloin hän saa syyttää itseään, koska vastuulisia valtiontalouden vaihtoehtojakaan ei ole mietitty.
Se on kuitenkin varmaa, että Markku Uusipaavalniemi ei kelpaa ministeriksi. Arvaamaton mies, vaikka olisi mikä asiantuntija. Virkamiehille sopii paremmin ministeriksi narun päässä kuljetettava tyhmyri. Ja sellaisiahan on aina tarjolla, kävi vaaleissa kuinka vain.

Eikö ymmärretä taikinan kokonaislaatua?

2010-11-12T12:57:00.004+02:00

Eduskunnan pöytäkirjojen selaileminen ei ole yleensä suurta hupia, varsinkin jos kyseessä on istunto 25.3. 2008, jolloin käsiteltiin Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012.
Onneksi on Perussuomalaiset - ja Pertti Virtanen.

Pertti Virtanen /ps (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Katainen puhui kauniiseen sävyyn, että meidän kaikkien on opittava rakastamaan tuottavuuden kasvua. Jotenkin kuulostaa aika vanhanaikaiselta oikeistolaiselta kieleltä, menee tuonne 30-luvun Saksaan tai vanhaan kunnon Neuvostoliittoon.
Vielä kun ajattelee tuottavuutta perusmielellä, tulee vielä mieleen, että on joku äiti tuotantokoneistona ja kaikkea. Minusta vähän, kun ed. Pulliainen puhui filosofisesti, haiskahtaa tämä kielenkäyttö, koska kun ministeri vaatii puhumaan inflaatiosta, mutta kehyksiin ei saa koskea, niin jos ottaa äitiyden mukaan, niin inflaatio tarkoittaa juuri paisumista ja kasvamista ja kehykset luonnollisesti kasvavat siinä mukana ja sitten kehyksistä tullaan ulos. Mutta ministeri vaatii pitäytymään vaan inflaatiossa, ja mitä sitten tapahtuu?
Onko pulla ja taikina niin tuntematonta ainetta, että rusinat vaan syödään ja luullaan, että rusinat kasvavat ja ne aiheuttavat vaan vähän inflaatiota? Kyllä siellä on se taikina, ministeri, mukana. Eli onko tässä vähän tämmöistä haihattelua tässä mielessä, ettei ymmärretä taikinan kokonaislaatua?

Katoavat veronmaksajat

2010-11-03T22:20:00.006+02:00

Katso A-Studion kolumni 1.11.2010

Nyt, kun verotiedot on julkistettu, ihmetellään taas upporikkaimpien suuria tuloja ja pieniä veroja. Voin toki olla ylpeä siitä, että minun veroprosenttini on korkeampi kuin Björn Wahlroosin.
Mutta kun lama on leikannut kaikkein ökyrikkaimpien tuloja, kadehdittavaa on entistä vähemmän. Kaiken kukkuraksi alhaisia pääomaveroja on tarkoitus korottaa ihan reilusti heti ensi vuonna, sen on siunannut jopa kokoomus. Vastikkeeksi yritysten voitoista perittäisiin vähemmän veroa.
Tuloerot siis supistuvat. Varsinainen uutinen kätkeytyy miljoonalistojen taakse. Nimittäin Suomesta katoavat veronmaksajat. Ja vieläpä niin, että on hallituksen tahto, että Suomesta katoavat veronmaksajat.
Viime vuonna verovelvollisia oli 450 000 vähemmän kuin 2007. Ja heistäkin vain puolet tienaa niin paljon, että pääsee edes maksamaan veroja.
Kaksi vuotta sitten varsinaisia veronmaksajia oli 2,05 miljoonaa. Vuoden aikana heistä katosi peräti 300 000. Ja heidän mukanaan katosi miljardi euroa valtion verotuloja.
Valtionverotettavaa tuloa viime vuonna oli 85 miljardia euroa. Siitä hävisi yli 20 miljardia euroa eli melkein neljäsosa, koska pienituloisten ei tarvitse maksaa mitään.
Tässä on ristiriita. 20 miljardia on valtava summa, josta valtion pitäisi tietysti saada osuutensa niin kuin muustakin tulosta. Mutta tuo iso raha jakautuu pikkuriikkisinä puroina kahdelle miljoonalle köyhälle, joilta ei tietenkään pidä ottaa vähistään.
Työttömän kannattaa ottaa töitä, jos ei joudu maksamaan veroa pienestä lisätulosta. Mutta kun joka vuosi verotuksen alarajaa nostetaan, se yllyttää myös pienentämään palkkoja ja pitämään pätkä- ja osa-aikatöissä. Ja joka vuosi hävitetään taas satoja tuhansia veronmaksajia – ja satoja miljoonia veroeuroja.
Olemme joutuneet tasaveroon asteikon- ylä ja alapäässä. Ennusteen mukaan peräti kaksi miljoonaa tulonsaajaa ei tänä vuonna maksa veroja lainkaan. Vastaavasti se 4576 henkilön eliitti, joka tienaa yli 300 000 eur/v., maksaa melkein koko tulostaan tasaprosentin 28.

Veronmaksajat katoavat. Se näkyy myös toisella tavalla. Vielä toissa vuonna palkansaajia oli 200 000 enemmän kuin sosiaaliturvan saajia. Viime vuonna luvut olivat liki tasan. Tänä vuonna elätettävien määrä ylittää elättäjät.
Miten saadaan lisää veronmaksajia? Yksinkertaisin ratkaisu on säätää minimipalkka, joka auttaa nimenomaan siivoojia ja kaupan kassoja. Vasemmistoliiton ehdottama kympin tuntipalkka tarkoittaa kokoaikatyössä 1700 euron kuukausipalkkaa. Sillä saadaan uusi, iloinen veronmaksaja.
Kun hallitus joka tapauksessa suunnittelee yritysverotuksen huojennusta, saisimmekohan vastikkeeksi yrityksiltä pienimpien palkkojen korotukset? Vain siten saamme kipeästi kaivattuja veronmaksajia. Varsinkin, jos niitä ei saa ulkomailtakaan tuoda.

Hyvyyden markkinat

2010-11-01T20:18:00.001+02:00

Kuka uskoo yritysten yhteiskuntavastuuseen?

Epäilen, että se on politiikkaan pettyneiden punavihreiden fantasia. Kun kansa äänestää väärin, eikä meillä ole vieläkään tuulivoimaa, hoidettakoon maailmanparannus suurella rahalla ja liikeyritysten tehokkuudella.

Kokoonnutaan Davosiin visioimaan. Paikalla on suuryritysten johtoa, ilman kravatteja. Maa alkaa lähes huomaamatta järistä jalkojen alla. Maailma pidättää hengitystään...
... ja tuloksena on jälleen joku puolivillainen PR-kampanja, joka vain todistaa, että yritysten yhteiskuntavastuun voi määrittää vain -

yhteiskunta.

Lue koko Talouselämän kolumni täältä.

Akateemiset automyyjät

2010-10-26T14:41:00.002+03:00

A-studion kolumni 25.10.2010 (video)

Aamulehti kertoi maanantaina, että viisasten kivi on vihdoin löytynyt. Opetusministeriö on keksinyt, miten turhat opinnot karsitaan pois. Yliopistoille jaettaisiin rahaa sen mukaan, miten valmistunut opiskelija löytää työpaikan.
Insinööri-Suomessa voidaan siis keskittyä tekniikkaan ja talouteen. Sen sijaan taideyliopistot voidaan lakkauttaa, sillä joka kymmenes pensselinheiluttaja ja komeljanttari on työtön vuoden päästä valmistumisesta.
Peruskoulujen tulevassa tuntijakosuunnitelmassa on uutena oppiaineena draama. Sama ministeri, Henna Virkkunen (kok.) on kuitenkin luvannut karsia taiteen ja viestinnän jatkokoulutuksesta puolet pois.
Siis on kiva että lapset koulussa näyttelevät, mutta ei se sovi aikuisille.
Myös Kaleva vaati pääkirjoituksessaan, että työttömyyden riivaamien alojen aloituspaikkoja täytyy karsia. Sitä Kaleva ei kerro, mistä kukaan voi tietää, mitkä alat kymmenen vuoden päästä ovat nousussa tai laskussa.
Erityisen vahingollisena on pidetty mediaseksikästä media-alaa, joka vetää vuosittain tuhansia innokkaita nuoria, monin verroin enemmän kuin toimittajia siirtyy eläkkeelle.
Mutta moniko eläkkeelle siirtyvä toimittaja osaa html-koodausta tai ymmärtää Facebookia? Työelämän tarpeet muuttuvat tavalla, jota on vaikea ennustaa. Mediakoulutus on varmasti ihan hyvä yleissivistävä väylä monipuoliseen ja joustavaan työuraan.

Vain Hullunkurisissa perheissä ihmisillä on selkeä ammatti, johon on opiskeltu. Mutta vaikkapa juristin koulutuksella pääsee Suomessa joko Tasavallan presidentiksi, Nokian toimitusjohtajaksi - tai jopa Palloliiton puheenjohtajaksi.
Ongelma ei ole se, että nuoria koulutetaan väärille aloille. Ongelma on se, että eturyhmät estävät opiskelun. Säästöpaineissa kärvistelevät viranomaiset, omia rahojaan vahtivat korkeakoulut ja palkka-asemiaan puolustavat ammattiliitot pitävät aloituspaikat liian vähissä.
Kymmenet tuhannet suomalaiset nuoret joutuvat pitämään välivuoden, kun opiskelupaikkaa ei löydy. Moni maksaa itsensä kipeäksi pääsykoekursseilla, vain huomatakseen vuosien päästä joutuneensa väärälle alalle.
Miksi tällaiseen tuhlaukseen on varaa, kun tavoitteena on lyhentää opiskeluaikoja? Päästetään kaikki halukkaat korkeakouluun vaikka vuodeksi. Nuori, joka pääsee opintojen alkuun, ei jää väliinputoajaksi eikä syrjäydy.

Toinen vaihtoehto on, että annetaan nykyisen mafian edelleenkin estää opiskelu. Siinäkin systeemissä voidaan säästää satojen virkamiesten työ ja antaa päätösvalta suoraan yliopistojen yksityisille rahoittajille.
Joensuulainen autokauppias Yrjö Laakkonen ilmoitti, että hän ei miljooniansa tärvää täysin turhaan filosofien koulutukseen. Ja kas kummaa – Itä-Suomen yliopisto päätti lakkauttaa filosofian pääaineopinnot jo ensi syksynä.
Näin Suomen osaaminen ja kilpailukyky on turvattu, kun meillä on riittävästi akateemisia automyyjiä.

Miten kirkkoon voi vaikuttaa?

2010-10-25T17:48:00.000+03:00

Jos olet tyytymätön valtakunnan politiikkaan, voit edes äänestää joka neljäs vuosi. Jos olet tyytymätön kirkkoon, voit äänestää seurakuntavaaleissa. Mutta ikävä kyllä se ääni ei vaikuta kirkon linjaan.
Kirkossa valtaa käyttää kankea ja konservatiivinen kirkolliskokous. Piispat - arkkipiispa Kari Mäkinen mukaanlukien - ovat avuttomia sen edessä, ja voivat vain rukoilla siltä uudistusmielisiä päätöksiä.
Onko eroaminen ainoa tapa vaikuttaa kirkkoon?
Lue koko kolumni tästä.

Vihreät lyövät päätä palmuun

2010-10-19T19:00:00.000+03:00

Jokainen meistä haluaa hidastaa ilmastonmuutosta. Valtioenemmistöinen Neste Oil houkuttelee autoilijoita käyttämään niin sanottua biodieseliä, jota valmistetaan Kaakkois-Aasian palmuöljystä.

Kuten maanantain MOT-ohjelmasta (18.10.) käy ilmi, yhtiö on satsannut miljardi euroa tuotantoon, joka tuhoaa sademetsiä ja lisää päästöjä – siis pahentaa ilmastonmuutosta.Neste Oil aikoo olla jo ensi vuonna maailman suurin palmuöljyn ostaja ja tehdä meistä suomalaisista siis öljyseikkejä.

Mutta saudien öljy on puhtaampaa kuin suomalaisten. Kun biodiesel on peräisin hakatuilta trooppisilta suoalueilta, sen kasvihuonepäästöt ovat kaksikymmenkertaiset verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen. Näin toteaa YK:n ympäristöohjelma. Yhtä tyrmäävän tuloksen sai myös Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus, VTT.

Köyhä Indonesia on jo nyt maailman kolmonen kasvihuonepäästöissä. Kansalaista kohti päästöt ovat jopa suuremmat kuin rikkaassa EU:ssa. Ja me siis yllytämme raivaamaan lisää metsää pohjoisen vihreille autoilijoille.Tonni palmuöljyä aiheuttaa yli kymmenen tonnia kasvihuonekaauja. Niistä ilkein on metaani, jonka lyhytaikainen vaikutus on yli kaksikymmentä kertaa pahempi kuin hiilidioksidin.

EU:n komissio vaatiikin nyt metaanin talteenottoa. Tähän eivät Neste Oilin alihankkijat taivu. MOT:n mukaan onkin täysin mahdollista, että Neste Oilin tavara ei täytä EU:n direktiivin ehtoja. Se siis ei ole biopolttoainetta.

Mitäs sitten tehdään? Yrittääkö Suomi lobata Brysselissä huononnuksia ympäristöehtoihin ja ilmastonsuojeluun ? Tämä myyräntyö lankeaa vihreiden euroedustajalle Heidi Hautalalle.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Heidi Hautala on Neste Oilin ekomerkki. Siitä tehtävästä hän nauttii kymmenen tuhannen euron vuosipalkkaa. Ympäristöjärjestöt ovat kampanjoineet jo vuosia palmuöljyä vastaan, mutta eivät ole mielestään saaneet vihreiden johtavalta vaikuttajalta mitään vastakaikua.

Suomen ydinvoimaa mainostetaan puhtaaksi energiaksi. Vihreät ovat muistuttaneet, että uraanin louhinta on valtava ympäristöongelma kehitysmaissa. Sama pätee biodieseliin. Ajelemme maastureilla paremmalla omatunnolla, koska siirrämme samalla luonnonkatastrofin pois silmistä, köyhiin maihin. Mutta tällä kertaa vihreät ovat hiljaa.

Tai vielä pahempaa. Heidi Hautala yrittää tehdä Suomesta öljyvaltion, joka riistää raaka-aineet siirtomaistaan. Mutta metsäyhtiö UPM löi jo kerran päänsä Indonesian palmuun ja palasi otsa veressä kotiin. Näin taitaa käydä myös Neste Oilille. Suomalainen ei vaan opi. Ei sitten millään.

2010-10-18T18:03:00.001+03:00

THE

SIX MILLION

EURO WOMAN

Kahtia haljennut kirkko

2010-10-17T13:59:00.000+03:00

Yli 11 000 kirkosta eroamista viikossa. Viime huhtikuinen kolumnini tuntuu yht´äkkiä varsin ajankohtaiselta: kirkon pitäisi suosiolla jakautua kahtia. Muuten tämä taantumuksellinen, kivikautinen vänkääminen naisten asemasta ja vähemmistöjen oikeuksista ei lopu koskaan.
Vai mitä sinä sanot?
Katso A-studion kolumni tästä.

Kirjasto ulos kirjastosta

2010-10-14T16:26:00.001+03:00

Paljon onnea, 100-vuotias Suomen Kirjastoseura! Paljon onnea, 150-vuotias Helsingin kaupunginkirjasto!
Olen ikuisesti kiitollisuudenvelassa kirjastolle, joita ilman minä en olisi minä. Kirjastojen takia maksan veroja ilomielin. Ne ovat tiedon puolustusvoimat.
Samalla olen huolissani kirjastojen tulevaisuudesta.
Lukusalien harras hiljaisuus on rikottava. Tai se muuttuu huomaamatta haudan rauhaksi. Lue koko kolumni tästä.

Yleislakko Facebookissa

2010-10-11T22:01:00.001+03:00

Katso A-Studion kolumni 11.10.2010

Suomea uhkaa yleislakko perjantaina. Tai sitten ei. Vaikka 100 000 ihmistä ilmoitti Facebookissa ryhtyvänsä lakkoon protestiksi kansanedustajien palkankorotuksista, mitään näkyvää ei tapahdu.
Virtuaalinen yleislakko osoittaa internetin voiman (valtava määrä klikkauksia lyhyessä ajassa) ja vielä paljaammin sen heikkouden - nettiaktiivisuutta ei voi muuttaa todellisuudeksi. Poliitikot nukkuvat siis yönsä rauhassa.
Silti olisi tärkeää, että kansalaisten tyytymättömyys voisi todella vaikuttaa päättäjiin. On olemassa yksi konsti - lue se tästä.

Maailma Matti Apusen käsissä

2010-10-06T09:29:00.000+03:00

Kapitalismin suunta ja siten myös maapallon tulevaisuus on Matti Apusen käsissä. Valitseeko Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi johtaja säännellyn, rajatun ja supistetun kapitalismin vaiko talouden määräämän markkinayhteiskunnan?
Lue koko Talouselämän kolumni täältä.

Alas pakkoruotsi, alas pakkosuomi

2010-10-04T20:21:00.010+03:00

A-Studion kolumni 4.10.

Ruotsalaisen Kansanpuolueen tavoitteena on lisätä suvaitsevaisuutta ja siinä se on onnistunut. Suomalaisten suvaitsevaisuus on lisääntynyt - venäläisiä kohtaan.

Suomalaiset taistelivat 70 vuotta sitten aivan tosissaan, jotta maan virallinen kieli ei olisi venäjä. Toisin on nyt. Koulujen pakkoruotsi on niin inhottua, että itärajan kunnat haluavat mieluummin vaikka pakkovenäjää.

Pääministeri Mari Kiviniemi kannattaa tohmajärveläisten toivetta, samoin vihreät, jotka viikonloppuna esittivät jopa ruotsin virkakielikokeen poistamista.

Lappeenrannassa saatiin venäjä ensimmäisen vieraan kielen vaihtoehdoksi vasta viime vuonna, mutta nyt jo melkein joka viides lapsi valitsee sen. Jos Itä-Suomi halutaan pitää jotenkin hengissä, on aivan selvää, että venäjän kielen ja kulttuurin osaaminen on välttämätöntä. Tomaatinkasvatuksella se ei onnistu.

Ruotsin puolustajat pelottelevat, että lapset oppivat vain englantia. Mutta jos pakkoruotsi vaihdetaan toiseen pakkokieleen, suomalaisten kielitaito pikemminkin monipuolistuu. Myös pikkukunnissa avautuu mahdollisuus opiskella kiinaa, jota me kaikki kuitenkin sadan vuoden päästä puhumme.

Ruotsin kielen asema heikkenee Suomessa, se näyttää vääjäämättömältä. Kun ylioppilaskirjoituksissa ruotsin kieli tuli vapaaehtoiseksi viisi vuotta sitten, sen kirjoittajien määrä romahti.

Ongelma on se pakko. Ainoa tapa saada lapset ja nuoret ahnehtimaan ruotsin opetusta on tehdä ruotsista kiellettyä. Siis kielletään ruotsi, tehdään siitä rangaistava maanalainen salakieli, niin se jää eloon.

Kaksikielisyyttä suojellaan perustuslaissa, puolustajat sanovat. Perustuslaissa on muitakin kuolleita kirjaimia ja suoranaista huumoria – kuten se, että suomalaisilla on "oikeus työhön". (Ikävä kyllä pykälästä puuttuu "velvollisuus antaa työtä".)

On totta, että ruotsinkieliset palvelut ovat uhattuina. Niin ovat suomenkielisetkin.

Kielitaidon suhteen kannattaa joka tapauksessa ennen vanhainkotia opetella englantia, puolaa, venäjää tai somalian alkeet, sillä niitä kieliä tulevaisuuden hoitajat joka tapauksessa puhuvat.

Mutta jos tasaveroisia ollaan, niin ruotsinkielisiltä pitää poistaa myös pakkosuomi, jota lapsiparat joutuvat opettelemaan jo peruskoulun alkumetreiltä.

Suomenruotsalaisilla on jo syntyessään yli 20 miljoonan ihmisen kielialue, mutta he joutuvat tuhlaamaan aikaansa hyödyttömään ugrilaiseen marginaalikieleen.

Pakkoruotsin vastustajien on oltava johdonmukaisia. Jos emme vaadi suomalaisilta ruotsin kielen taitoa, on hyväksyttävä sekin, että kaikki suomalaiset eivät osaa suomea. Eikä heidän tarvitsekaan.

Alas pakkoruotsi ja pakkosuomi – eläkööt kaikki pakkokielet!

Likapolitiikkaa

2010-09-27T10:40:00.002+03:00

A-Studion kolumni 27.9. 2010

Hallitus lievensi jätevesiasetuksen ehtoja viime torstaina. Lakiesityksessä yli 200 000 asumuksen jäteveden puhdistamisurakan hinnaksi arvioidaan noin 0,8 - 1 miljardi euroa.
Jostain syystä Helsingin Sanomien (24.9.) ja Aamulehden (23.9.) pääkirjoituksille ei tällä kertaa kelpaa virallinen arvio, vaan kustannukseksi ilmoitetaan 2,5-3-kertainen summa: 2,5 miljardia.
Lähdettä pääkirjoitukset eivät mainitse. Ainoa lähde, josta olen tuon jymyhinnan löytänyt, on jätevesiasetusta verisesti vastustavan MTK:n äänenkannattaja Maaseudun tulevaisuus 22.9., joka heittää arvioksi pahimmillaan 2,5 miljardia.
Päivälehdissä sana "pahimmillaan" on pudonnut pois...
Lue koko kolumni täältä.

Markkina-agit-prop

2010-09-17T17:31:00.018+03:00

Suomea pidettiin lintokotona, johon Yhdysvallan finanssisotkut eivät ulotu, kuvaavat Anna Simola ja Esa Reunanen Helsingin Sanomien ja Kauppalehden uutisointia finanssikriisistä 2007-2009.

Kaikki kunnia Hesarille siitä, että se esitteli tänään näkyvästi tutkimusta, jossa lehden omaa talouskirjoittelua rökitetään. Kannattaa lukea koko juttu sivulta D 6.

Yksi virke jutusta pisti silmään – ja pistikin todella terävästi.

”Talouskriisit ovat journalismille ongelmallinen aihe, koska jos ihmiset alkavat pelätä, raha lakkaa liikkumasta ja lama tulee entistä varmemmin.”

Mitä jutun kirjoittaja Hanna Syrjälä oikein tarkoittaa?
Vaikka lamasta kirjoittaminen aiheuttaisikin laman – mitä totta vie vahvasti epäilen – niin siltikään talouskriisin ei missään nimessä pitäisi olla ”journalismille ongelmallinen aihe”.

Journalismi voi penkoa vaalirahasotkua - siitä huolimatta, että ihmiset menettävät uskonsa politiikkaan ja äänestävät laiskemmin ensi vaaleissa. Journalismi voi nostaa esiin dopingin - siitä huolimatta, että urheilun maine mustuu. Journalismi voi kertoa sosialististen maiden ongelmista - siitä huolimatta, että voi seurata levottomuuksia ja jopa aseellisia selkkauksia.

Se voi, ja sen pitää.

Miksi taloudesta ei sitten pitäisi kirjoittaa totuutta?

Jos työpaikat ovat vaarassa, lainoitus tökkii, kauppa tyrehtyy, vienti takkuaa – journalistin velvollisuus on kaivaa talouden todellisuus esiin ja kertoa se reippaasti, välittämättä mahdollisista seurauksista.

Kun toimituksissa ryhdytään pohtimaan seurauksia, tai annetaan sen vaikuttaa uutisoinnin laajuuteen, tapaan ja tyyliin, journalismi on mennyttä.

Ajan kuva tämäkin. 1970-luvulla toimittajat pitivät turpansa kiinni, jos ”vaarantui” suhde Neuvostoliittoon. 2000-luvulla journalistin vaientaa pelko talouskasvun taittumisesta.
Kun olemme rummuttaneet omahyväisesti ”sananvapautta” ja ”moniarvoista lehdistöä”, emme erityisesti muista korostaa, että sananvapaus on mainio bisnes. Juuri finanssikriisi nostikin esiin sen tosiasian, että taloudesta raportoivat välineet ovat talouden osapuolia. Kaupalliset mediayhtiöt eivät ole viileitä tarkkailijoita ja objektiivisia totuudenkertojia, vaan omia voittojaan varjelevia ja ilmoitustuloistaan huolestuneita pörssiyrityksiä.

Räikein osoitus tästä ristiriidasta oli elinkeinoelämän ideoima Älä ruoki lamaa –kampanja, joka yllytti ihmisiä kuluttamaan taloudellisesta tulevaisuudestaan huolimatta. Totaaliseksi propagandaksi kampanja kääntyi silloin, kun siihen lähtivät mukaan suurimmat mediakonsernit Alma ja Sanoma Oy.

Osallistumalla ”Älä ruoki lamaa” –kampanjaan mediayhtiöt asettuivat ehdoin tahdoin estämään omien toimittajiensa vapaan, painostuksettoman, rehellisen talousjournalismin.

Molempien konsernien toimituksellinen johto korosti lehtiensä sivuilla, että lamasta on syytettävä ennemmin yksilöiden subjektiivista asennetta kuin rahoitusjärjestelmän objektiivista vastuuttomuutta. Johdon viesti alaisille oli selvä: korostakaa myönteisiä, vähätelkää kielteisiä talousuutisia.
Yksi viaton virke Hesarin jutussa tulee todistaneeksi, miten hyvin liikkeenjohdon viesti on mennyt perille toimittajakuntaan.

Pörssimenestykseen sitoutunut media on epäluotettava, puolueellinen, omaa asiaansa ajava osapuoli. Se ei jaa tietoa taloudesta, vaan markkina-agit-proppia.

Se ei palvele lukijoitansa, vaan omistajiaan.

Kataisen parta

2010-09-13T16:57:00.000+03:00

Jyrki Katainen paljasti toissa viikon Talouselämä-lehdessä, kuka on hänen idolinsa. Ei, se ei ole Barack Obama, Äiti Teresa tai Winston Churchill.
Näet keväällä 2004 Katainen luki teoksen, joka "avasi hänen silmänsä". Ei, se ei ollut Nelson Mandelan elämäkerta eikä Raamattu - mutta 37-sivuisena kuitenkin vähän Aku Ankkaa paksumpi.
Lukunautintoa varmasti lisäsi se, että hän oli itse teoksen tilaaja - ja erityisesti se, ettei hän ollut maksaja. Mutta miksi, oi miksi nuo 40 000 euroa maksaneet sivut ovat hänelle "äärettömän tärkeitä"?
Lue koko kolumni tästä.