tiistai 21. tammikuuta 2014

Virheiden myöntäminen on askel parempaan tulevaisuuteen

Kirjoitukseni Helsingin Sanomien mielipidesivulla 15.1.2014


EU-komissaarien Viviane Redingin ja Olli Rehnin Vieraskynä-teksti (HS 3.1.), jossa he iloitsivat talouskasvun ”hennoista versoista”, vaikutti etäisesti tutulta. 
Sitten muistin Rehnin kirjoituksen kolmen vuoden takaa (Financial Times 11.1.11): ”Euroopan elpyminen reaalitaloudessa on vakiintunut ja alkaa kannatella itseään.”
Tosiasiassa 2011 alkoi Euroopan nykyhistorian pisin taantuma. Euroalueen talous supistui kuusi vuosineljännestä peräkkäin. 
Myös vuosi 2013 jää miinusmerkkiseksi. Heinä-syyskuun talouskasvu oli 0,1 prosenttia. Yhdysvaltojen luku oli 4,1.

Raju finanssikriisi on koetellut euroaluetta ja varsinkin Pohjois-Amerikkaa. Yhdysvallat on silti yltänyt 2010-2013 keskimäärin 2,2 prosentin vuosikasvuun, rahaliitto 0,6 prosenttiin.
Euroalue on menettänyt 545 miljardia euroa talouskasvua Yhdysvaltoihin nähden. Olli Rehn on tämän kurjuuden komissaari.
Presidentti Obama aloitti määrätietoisen elvytyksen, kuten lama-aikana on aihetta. EU-komissio valitsi varoituksista huolimatta talouden kiristämisen ja alijäämien ankaran leikkauksen tien. Jälki on hirvittävää.
Yhdysvalloissa työttömyys on 7,3 prosenttia, euroalueella 12 prosenttia, siis yli puolitoistakertainen. Komissaarit ilmoittavat, että ”suunta on kääntynyt”. Eurostatin tilastot eivät väitettä tue.
Rahaliitto on nykyisen komission aikana jakautunut jyrkästi kahtia. Komissaarien kotimaissa työttömyys on 5,8 prosenttia (Luxemburg) ja 8,3 (Suomi). Espanjassa työttömyys nousi lokakuussa 26,9 prosenttiin. Kreikassa tilanne on yhtä vakava.
Erityisen vaarallinen on nuorisotyöttömyyden kehitys. Kreikassa ja Espanjassa 58 prosenttia alle 25-vuotiaiden työvoimasta on työtä vailla, myös Kroatiassa yli puolet. Näissä maissa puhutaan yleisesti kadotetusta sukupolvesta.

Redingin ja Rehnin ylistämät Irlanti ja Latvia ovat maksaneet kovan hinnan pakotetusta sopeutumisestaan. Vuoden 2008 jälkeen kummastakin maasta on lähtenyt noin 200 000 asukasta, joka on lähes 10 prosenttia Latvian väkiluvusta. 
Pitäisimmekö omaa talouttamme ”menestystarinana”, jos puoli miljoonaa suomalaista olisi joutunut maanpakoon?
25-vuotiaista latvialaisista joka viides on muuttanut maasta. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, paitsi komission tiedotteissa.

Komissaarien kirjoituksesta on kysyttävä: Lisäävätkö valikoidut faktat ja harhaanjohtava mainospuhe aitoa luottamusta Euroopan unioniin? Vai antavatko ne lisää vauhtia populisteille, jotka jo syyttävät EU:ta valehtelusta ja salailusta?
EU-kansalaisia olisi syytä kunnioittaa avoimella ja rehellisellä puheella komission itse aiheuttamista talousvaikeuksista. Virheiden myöntäminen on ensi askel parempaan tulevaisuuteen.
Seuraava komissio saa korjata edeltäjänsä jälkiä, kun se ryhtyy ideologisten leikkausten sijasta investoimaan kestävään kasvuun, työpaikkoihin ja nuorten osallisuuteen.

torstai 9. tammikuuta 2014

Epätoivon Euroopasta toivon Eurooppaan


Eurooppa on nyt samassa tilanteessa kuin Suomi vuonna 1994.
Oikeistovallan jäljiltä talous on taantumassa, työttömyys on sietämätön ja tulevaisuudenusko kateissa.
Parikymmentä vuotta sitten Suomessa uudet voimat loivat uutta toivoa ja luottamusta. Sateenkaarihallitus luotsasi maan taas kasvuun.
Euroalueen taantuma ei ole yhtä syvä kuin Suomen lama aikanaan, mutta se voi olla pidempi.
Nykyinen komissio saa kunnian Euroopan pisimmästä virallisesta taantumasta, jolloin talous supistui kuusi vuosineljännestä peräkkäin. Tämäkin vuosi jää miinukselle.
Välimeren maille Euroopan oikeistojohtajien ja komission ideologinen leikkauslinja on tarkoittanut katastrofia. Espanjan, Kreikan ja Portugalin talous supistuu koko ajan, joten velkaantuminen suhteessa kansantuotteeseen vain pahenee.
Muu Eurooppa säästää. Tarkoituksella tapettu kysyntä on vienyt Suomen vientiteollisuudesta asiakkaat, ja se näkyy loputtomina yt-neuvotteluina. Kriisimaille pakotetut palkanalennukset ja työehtojen heikennykset yritetään taatusti tuoda Suomeen myös palvelualoille.
Kriisin ”hoidosta” vastaava komissaari on ihastunut palokuntavertauksiin. Osin ne pitävät paikkansa. Komissio on kuin Retuperän WBK. Torvet kyllä soivat, mutta savuavissa raunioissa ei enää mikään kasva.

Espanjan ja Kreikan työttömyysluvut on käsittämättömät 27 prosenttia. Suomessa ei ole pahimmillaankaan ylletty näin hirveään lukuun.
Erityisen vaarallinen on nuorisotyöttömyys, joka yltää Espanjassa ja Kreikassa 60 prosenttiin, Kroatiassa yli puoleen. Latvian 25-vuotiaista joka viides on lähtenyt maasta.
Euroopassa puhutaan kadotetusta sukupolvesta.
Tällä menolla voidaan puhua myös kadotetusta Euroopasta. Eurojohdon ihmiskoe on johtanut Kreikassa tilanteeseen, joka muistuttaa 1930-luvun Saksaa. Kansa kärsii ja katkeroituu, lakot ja
mielenosoitukset lisäävät levottomuutta, uusfasistit jahtaavat kaduilla etnisiä vähemmistöjä ja järjestävät poliittisia murhia.
Tämä ei ole Eurooppa, josta maailmansodan jälkeiset valtiomiehet unelmoivat. Ansaitsemme parempaa.
Ja siksi olen ehdokkaana EU-vaaleissa. Tänä aikana, tässä liikkeessä.

Euroopan parlamentti ei voi päättää, että talous Euroopassa lähtee nousuun. Mutta kaikki keinot, pienetkin, on löydettävä ja käytettävä uuden kasvun auttamiseen.
Kevään vaalit, joissa europuolueen kärkiehdokas on tarjolla myös komission johtoon, voivat muuttaa suuntaa. Siksi palkansaajien kannattaa äänestää ja patistaa kaverikin äänestämään.
Edessä on protestivaalit – ei Eurooppaa vastaan, vaan epätoivoa vastaan, toivon puolesta.