Loppukaneetti A-studion kolumnissani (28.5.) herätti hämmennystä ja närkästystä. Vaikka äänekkäimmin mesoi useampikin ammattimainen mielensäpahoittaja, olen silti mielestäni velkaa vastauksen kahteen vakavaan kysymykseen.
Miksi metsästäjiä syyllistetään Hyvinkään joukkomurhasta? Miten metsästys edes liittyy tapaukseen?
Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on: ei syyllistetä. Päin vastoin, kuten kohta toivottavasti todistan.
Toiseen kysymykseen on vastattava: ikävä kyllä, ratkaisevasti. Murha tehtiin laillisille metsästysaseilla, joita säilytettiin periaatteessa asianmukaisesti, lukitussa tilassa.
On inhimillistä, ja nykyisissä oloissa ymmärrettävää, että perheenjäsenellä oli pääsy lukittuun säilytystilaan. Voin vain kuvitella vanhempien tuskaa. Ja heidän takiaan toivoin, ja toivon, että teon tapa ei voi toistua.
Ajatusleikki koskee poliittista johtajuutta, tai pikemmin sen puutetta.
Kun vertaa Suomen pääministerin suhtautumista Hyvinkään tragediaan ja Norjan pääministerin roolia Utöyan joukkomurhien jälkeen, Jyrki Katainen vaikuttaa Jens Stoltenbergiin nähden tunnekylmältä, empatiaan kyvyttömältä.
Sama taitaa vaivata koko kansakuntaa.
 |
| Muistokynttilät lähellä ampumapaikkaa. Kuva: Yle |
Hyvinkäällä toteutui metsästäjän painajainen. Haluaisitko sinä, että teini-ikäinen lapsesi ottaa humalassa haltuun aseesi ja tappaa sillä muita - tai itsensä?
Henkirikoksista joka viides tehdään ampuma-aseella, ja niistä puolet luvallisella, siis kymmenkunta vuodessa. Myös itsemurhista aseilla tehdään noin viidennes, noin 200, mutta niistä kaksi kolmasosaa metsästysaseella. Moni pitää lukuja pieninä ja esittää parempia keinoja veritekojen estämiseen. Jokainen keino, jolla murhia ja itsemurhia vähennetään, on kuitenkin tärkeä. Ja Hyvinkään tapauksesta selkein opetus on, että aseiden säilytyksen normeja on nostettava.
Olennaista ei nyt ole, että Hyvinkään murhaaja tappoi muita, eikä itseään. Luvallinen ase oli luvattomissa käsissä. Eikä asiaa muuttaisi sekään, että murhaajalla olisi ollut aseeseen lupa: aseet pitää säilyttää niin, että niitä on vaikea ottaa käyttöön hetken mielijohteesta, varsinkaan humalassa.
Ampumalla tehdyt itsemurhat ovat Suomessa huomattavasti yleisempiä kuin muissa Pohjoismaissa; ero Ruotsiin on 2,5-kertainen. Nuorten miesten itsemurhakuolleisuus on lähes kaksinkertainen verrattuna Ruotsiin ja Norjaan, ja laillinen metsästysase on yleinen väline.
Norjassa tilanne oli Suomeakin pahempi vielä vuonna 1999, mutta aseiden säilytystä ja saatavuutta kiristäneet lainmuutokset ovat vähentäneet miesten ampumalla tehtyjä itsemurhia kymmenessä vuodessa 57 prosenttia.
Siis alle puoleen.
Vastakkain on siis kaksi etua. Toisaalta aseiden omistajat eivät haluaisi lisää vaivaa, byrokratiaa ja kustannuksia. Toisaalta – jos Norjan saavutus toistuisi Suomessa edes osittain – aseiden tarkempi säilytys säästäisi vuosikymmenen mittaan satoja ihmishenkiä.
Näistä kahdesta täytyy valita.
Tunnen metsästäjiä, ja he kaikki huolehtivat tarkasti aseidensa säilytyksestä. He eivät halua eivätkä voi kantaa vastuuta vaarasta, jonka välinpitämättömyys voisi aiheuttaa. Heitä suututtaa se pieni vähemmistö, joka suhtautuu huolettomasti siihen, missä ja keiden käsissä tappovälineet ovat.
Vastuulliset metsästäjät hyötyisivät säilytysmääräysten tiukentumisesta. Metsästys hyötyisi siitä, jos aseiden vääriin käsiin joutumisessa olisi nollatoleranssi.
Mutta onko Jyrki Katainen vastuullinen metsästäjä?
Jens Stoltenbergin oli helppo eläytyä Utöyan uhreihin – olihan hän itse viettänyt nuoruuden kesiään demarien saarileirillä, ja jotkut uhrien vanhemmat olivat henkilökohtaisia ystäviä. Isku kohdistui myös yhteiskuntaan, jolloin pääministerin on kyettävä vastaamaan lujalla, tinkimättömällä johtajuudella.
Hyvinkään tapahtumia ei ole helppo verrata Utöyan terroritekoon. Mutta tragedia järkytti Suomea ja palautti mieliin joukkomurhien pitkän sarjan, joka herättää turvattomuutta ja epävarmuutta.
Pääministeri Jyrki Kataisella oli toista vuorokautta aikaa valmistautua Pääministerin haastattelutunnille sunnuntaina 27.5. Mikä oli hänen viestinsä suomalaisille?
Katainen on pitänyt mielellään esillä metsästysharrastustaan, se liittyy hänen imagoonsa.
Voisi kuvitella, että hän olisi eläytynyt murhaajan vanhempien epätoivoon.
Voisi kuvitella, että hän olisi surrut, miten epämääräisiä aseiden säilytyssäännöt ovat, miten riittämättömästi turvallisuus kodeissa varmistetaan.
Voisi kuvitella, että hän olisi kokenut aselainsäädännön epäonnistuneen Hyvinkäällä. Että hän olisi jopa kokenut henkilökohtaista vastuuta – ei teosta, mutta teon tavasta, miten se oli mahdollinen.
Voisiko kuvitella, että seuraavan kerran, kun hänellä on kivääri kädessä, mieleen nousisi kuva 18-vuotiaasta humalaisesta pojasta, joka hakee hetken mielenkuohussa kodin kaapista välineet useiden nuorten elämän tuhoamiseen?
Ei, sitä ei voi kuvitella.
Sillä mitä Katainen sanoi Pääministerin haastattelutunnilla?
Hän ei sanonut, että metsästäjänä hän kokee tuskan henkilökohtaisesti. Ja että hän, metsästäjänä, tekee kaikkensa, että tekotapa ei voi toistua.
Ja että hän tekee sen turvallisemman Suomen vuoksi. Ja myös metsästämisen vuoksi; jotta metsästäminen voi säilyä ja säilyttää arvostuksensa – ei vain herrakerhojen hupaisana harrasteena, vaan kymmenien tuhansien maaseudun asujien välttämättömänä elinkeinona.
Sen sijaan hän sanoi päinvastaista.
Hän sanoi, ettei hän tiedä, mitä muutoksia tarvitaan aseiden säilytystä koskeviin määräyksiin.
”Meillä on kohtuullisen selkeät ohjeet siitä, että aseiden pitää olla lukittuina, eikä niitä pysty kovin helposti saamaan käyttöön kuin se, jolla lupa aseisiin on.”
Hyvinkään tragedia todistaa, että ”kohtuullisen selkeä” ei riitä. ”Ei kovin helposti” täytyy olla ”ei mitenkään”.
Ei armeijassakaan riitä se, että alokkailla on ”kohtuullisen selkeä” käsitys aseiden oikeasta käytöstä. Ei armeijassakaan riitä se, että tappovälineet eivät ”kovin helposti” joudu tietymättömiin.
Sen sijaan pääministeri ilmaisi selvästi, että edes Hyvinkään tapahtumien jälkeen yhteiskunta ei suhtaudu aseiden väärään käyttöön nollatoleranssilla.
Kataisen vähättelyä vastaan puhuu sekin, että sisäministeriö on jo aiemmin ryhtynyt toimiin aseiden säilyttämisen sääntöjen tiukentamiseksi. Tulee jopa vaikutelma, että pääministerin mielestä nämä toimet ”kohtuullisen selkeiden ohjeiden” muuttamiseksi ovat tarpeettomia – tapahtuneen jälkeenkin.
Suomen nuorta pääministeriä ei jaksa liikuttaa se, kuinka Hyvinkään murhattujen henki olisi voinut säästyä, ja kuinka pelastettaisiin vuosikymmenen varrella satojen muidenkin henki.
Jyrki Katainen on oman valintansa tehnyt.
Siksi sanoin, mitä sanoin, ja sanon yhä.