maanantai 29. elokuuta 2011

Irti pakkokapitalismista

Eräänä kesäiltana terassiseuranani oli työnantajajärjestön lääkäri, joka voivotteli suomalaisten haluja päästä työstä pois.
Kun kerroin hänelle, että näin ikämiehenä itsekin pyrin vähentämään hommia viettääkseni aikaa pienen tyttäreni kanssa, tasainen mies suorastaan suuttui.
”Se on epäisänmaallista!”
Hän läksytti, että koulutetun väen täytyy tehdä työvuodet täytenä täyteen, muuten kansantalous kaatuu. Työn ja sitä myötä ansioiden vapaaehtoinen vähentäminen, siis leppoistaminen, on perkeleestä.
Asia muistui mieleen äskettäin, kun samaa kirosi Björn Wahlroos: ”Downshiftaus on nykyajan kommunismia.”
En ollut terassilla ihan tosissani, mutta nyt taidan olla. Tuhoisaa pörssikapitalismia on pyritty horjuttamaan kaikin keinoin, onnistumatta. Jos se onnistuu työstä kieltäytymällä, mikäs sen rattoisampaa!
Lue maakuntalehtien viimeinen kolumni kokonaisuudessaan tästä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Mikä meitä vaivaa?


Koska suomalaiset aatetoverit eivät halua ottaa vähäisintäkään vastuutaAnders Breivikin teosta, meidän muiden on se tehtävä. Sillä me, jotka emme kannata heidän ideologiaansa, olemme epäonnistuneet – emme ole pystyneet tarjoamaan vihalle vaihtoehtoa.

Jokainen aikalainen on jossain vastuussa aikansa tapahtumista. Meistä suomalaisista on tullut viime vuosina arjalainen herrakansa, joka halveksii muuta maailmaa.
Suomeen saa tulla, jos tuo onnekas muistaa aina kiittää isäntäänsä. Mutta jos omassa maassaan tohtorikoulutettu, täällä janoisia pitkäaikaistyöttömiä palveleva pizzanpaistaja laittaa liian vähän oreganoa, niin potku perseeseen ja ulos maasta!
Tunnemme ylhäistä ylemmyyttä myös kreikkalaisia ja portugalilaisia kohtaan. Suomalainen pitkäaikaistyötön ei halua lähettää penniäkään kovalla työllä ansaitsemistaan rahoista Etelä-Euroopan luikureille ja laiskureille.
Toki Kreikassa ja Portugalissa tehdään pidempää työviikkoa kuin Suomessa, mutta viis faktoista. Viha ja valhe ovat vallassa.
Maailman koulutetuin kansa on päättänyt tyhmistyä yksissä tuumin: unohtaa tosiasiat ja mittasuhteet, järjen, kohtuuden ja vastuun. Aivan ehdoin tahdoin ja tahallaan. Mikä meitä vaivaa?
Helsingin Sanomat oli paikalla 27. maaliskuuta, kun ehdokas Juha Väätäinen kävi eduskuntavaalikampanjaa Itä-Helsingin toreilla.
Väätäinen messusi miljardeista, joita lapioimme Kreikkaan. Nainen yleisöstä ojensi Väätäistä: rahat eivät ole lahja vaan lainaa, josta peritään korkoa.
Uusi tieto hämmästytti ehdokasta, mutta ei tokikaan estänyt häntä levittämästä väärää tietoa.
Toimittaja kysyi naiselta mielipidettä Väätäisestä. ”Totta kai äänestän häntä”, nainen ilmoitti iloisesti.
Näin valhe ottaa vallan. Tutkimusten mukaan 14 prosenttia aikuisista on aivan pihalla maailman menosta. 600 000 äänestäjää ei edes tiedä, mitä eduskunta tekee. Valta on nyt heillä.
Heidän edustajansa, puolueesta riippumatta, eivät osaa Kreikan tukipaketin alkeellisimpia käsitteitä, kuten A-Studio säälimättä paljasti. Tyhmyys leviää ylhäältä alas.
Ennen tyhmiä säälittiin. Nyt he ovat eniten äänessä ja heidän hölmöimmät vaatimuksensa pyhiä. Tietämättömyys on arvossaan, joten tiedotusvälineet ovat lopettaneet tiedonvälityksen tarpeettomana.
Kukaan ei kerro, että Suomessa asuu 150 000 ulkomailla syntynyttä, joita on siis kolme prosenttia väestöstä. Kukaan ei kerro, että maahanmuuton kustannukset (joita on oikeasti vaikea laskea) ovat enintään prosentin kymmenysosa bruttokansantuotteesta.
Maahanmuutto on niin olematon, niin kuvitteellinen ongelma, että sen saama huomio todistaa meidän menettäneen täysin mittakaavan ja suhteellisuuden tajun.
Tämä mitätön kysymys aiheutti 76 ihmisen kuoleman. Mikä meitä vaivaa?
Filosofi Slavoj Zizek kertoo, kuinka saksalaisista surkimuksista tuli 1930-luvulla herrakansa. Muodonmuutokseen oli helppo syy: heitä imarreltiin.
Saksalaisille myytiin tarina, jonka mukaan häpeällinen tappio ensimmäisessä maailmansodassa – ja siitä seurannut poliittis-taloudellinen kaaos – ei ollut heidän oma vikansa. Heidät oli katkerasti petetty. Pettureita olivat ulkomaalaiset, ennen kaikkea juutalaiset.
Tyhmiä jymäytetään tänäänkin. Taju on mennyt. Meidät imarrellaan uskomaan, että muuta maailmaa ja muita kulttuureja on turha tunteakaan. Toiset pyrkivät vain valtaamaan maamme ja varastamaan pitkäaikaistyöttömän vaivalla ansaitsemat rahat.
Suomalaisten ainoa pyhä tehtävä on vain pitää Suomi, maailman paras ja ainoa maa, puhtaana ja saastumattomana.
Minulle suomalaisuutta on leimannut aina tietty nöyryys, vähäeleisyys, vaatimattomuus, varovaisuus. En tunne omakseni tätä arjalaista herrakansaa, en viihdy Uudessa Suomessa.
Mutta ongelmaani on ratkaisu. Vallalla oleva ideologia määrää, että jos niin kovin tykkäät maahanmuuttajista, niin lähde itse maahanmuuttajaksi.
Imartelun infantiilissa itsepetoksessa parasta on se, että herrakansan ei tarvitse kantaa itse vastuuta mistään. Syy on aina ulkopuolella ja ulkopuolisissa. Jos joku jossain Norjassa ammuskelee, niin ei se meitä vaivaa. Ei meitä vaivaa mikään.

maanantai 8. elokuuta 2011

10 kirjaa rahasta: Maailman köyhimmät pokeripöydässä

Jos maa on maailman viidenneksi köyhin, toipumassa 15 vuoden sisällissodasta, jossa sadat tuhannet ovat kuolleet ja yhtä monet ovat maamiinojen silpomia, mitä se tarvitsee? Jos kansalaisista 56 prosenttia on lukutaidottomia, mitä maa kipeimmin kaipaa?
Aivan oikein: pörssin.
Maailmanpankki (WB) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustivatMosambikin pörssin 1999. Yli kymmenen vuotta myöhemminkään siellä ei vaihdeta kuin kahta osaketta, kolmena päivänä viikossa, klo 9-12.
Se ei ole maailman pienin pörssi, enää. Heinäkuun alussa avattu Kambodzhan pörssi saattaa saada ensimmäiset osakkeet myyntiin vielä tämän vuoden puolella. Kuten muistanemme, maa kärsi nykyhistorian hirvittävimmästä kansanmurhasta: punaiset khmerit murhasivat yli miljoona ihmistä, ehkä jopa viidenneksen Kambodzhan väestöstä.
Moni pitää kapitalismia kylmänä järjestelmänä. Minusta se on ajoittain hellyttävän sympaattinen. Erityisen liikuttava on pääoman usko omaan kaikkivoipaisuuteensa; että globaali kaupankäynti poistaa köyhyyden ja muutkin ongelmat.
Venäjä osoitti 1990-luvulla, että jos maassa ei toimi laki ja järjestys, markkinat eivät pyöri. Venäjä yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta velkojaan 1998, ja aiheutti valtavia tappioita ulkomaisille sijoittajille. Mm. George Soros hävitti kaksi miljardia dollaria itänaapuriimme.
Toinen seikka on, että köyhän maan asukkaat eivät välttämättä syleile rahan lähetyssaarnaajia kiitollisuudesta itkien. Globaalin kapitalismin lähetysjärjestöt WB ja IMF ovat ideologisessa puhdasoppisuudessaan saaneet aikaan suurta tuhoa, ennen kaikkea Aasian kriisissä 15 vuotta sitten.
Ottaen huomioon, että WB/IMF sai aloittaa Mosambikissa täysin valtuuksin ja puhtaalta pöydältä, tulos ei täysin vakuuta. 20 vuodessa maa on noussut vain kymmenen sijaa köyhimpien maiden listalla; inhimillisen kehityksen indeksissä se on 182 valtion joukossa sijalla 172. (Ja voi hyvällä syyllä väittää, että köyhyyden vähenemisestä voidaan kiittää perinteistä kehitysapua, jota markkinamiehet vihaavat syvästi.)
Tavallisen ihmisen elämä köyhässä maassa ei parissa vuosikymmenessä muutu miksikään. Toisin kuin innokkaat sijoittajat unelmoivat, mistään ei yht-äkkiä materialisoidu laajaa, kuluttavaa keskiluokkaa.
Aravind Adiga ruoskii säälimättä tätä sokeaa uskoa kapitalismin autuuteen upeassa satiirissaan Valkoinen tiikeri, joka voitti arvostetun Booker-palkinnon2008. (Kirja on niin tuore, että sen saa vielä kaupoista pokkarina, hopi hopi!)
Rutiköyhän riksakuskin pojan silmin Intia jakautuu jyrkästi: Valoon ja Pimeyteen, isomahaisiin ja pienimahaisiin – eikä välissä ole mitään. Nokian tehtaat, upeat teknologiakylät ja puhelinpalvelukeskukset tuovat hyvinvointia mitättömän harvoille, promillen tuhannesosalle. Samalla edistyksen illuusio saattaa jopa heikentää huono-osaisimpien asemaa.
”Hanoissamme ei ole vettä, ja mitä te Delhin ihmiset annatte meille? Matkapuhelimia.”
10 kirjaa rahasta –sarjamme kumartaa ja kiittää kesän seurasta! Päätösjaksomme  (8.8. TV1 klo 21.30) laajenee syleilemään koko maailmaa, havaitsemaan maapallon suuren enemmistön, usein näkymättömät miljardit.
Pokeriammattilainen Ville Wahlbeck ei kuitenkaan synkisty kurjuuden edessä. Kapitalismi on aina alussa väkivaltainen, räikeän epäoikeudenmukainen järjestelmä, kuten Yhdysvalloissa yli 100 vuotta sitten. Äärimmäisyydet johtavat vastatoimiin, jotka saattavat kesyttää markkinavallan yleisestikin hyödyllisiin tarpeisiin. Kehitysmaissa ei siis pidä odottaa pikavoittoja, vaan toimia pitkäjänteisesti kaikkien hyvinvoinnin eteen.
Ville Wahlbeck kertoo myös koskettavasti syyt, miksi hän 35-vuotiaana on luopumassa uhkapeleistä. Ja ehkä yllättävästi, mitä hän jää kaikkein eniten kaipaamaan pokeripöydistä.
Hän kuvaa maailman parhaiden korttiammattilaisten tiivistä yhteisöä, jota luonnehtii keskinäinen luottamus... kenties peräti rakkaus.

maanantai 1. elokuuta 2011

10 kirjaa rahasta: Mustat joutsenet Manhattanilla

Don DeLillon Cosmopolis (2003) on mieleenpainuva panoraama New Yorkista, ja särmikäs kuvaus rahan tuomasta äärimmäisestä vieraantumisesta.
Kukapa olisi parempi puhumaan tämän ajan kaikenkattavasta kapitalismista kuin teatteriohjaaja Susanna Kuparinen, jonka keväinen Eduskunta –näytelmä osoitti, kuinka draama voi olla kantaaottavaa journalismia. Arvelen, vakavissani, että näytelmän takia vihreiden yksi kansaedustajapaikka Helsingissä siirtyi vasemmistoliitolle.
Kuparinen on myös kaatanut hartiavoimin ns. hallintarekisterilakia, joka tekisi veronkierrosta laillista ja salaisi suomalaisyhtiöiden omistukset.
Keskustelu on nähtävissä tänään maanantaina TV1:ssä klo 21.30.
Cosmopolis seuraa ”reaaliajassa”, kun 28-vuotias miljardööri Eric Packer matelee panssaroidulla limusiinilla Manhattanin läpi, matkalla parturiin. Ympärillä kuhisee miljoonakaupungin elämä, mutta päähenkilö on yhteydessä maailmaan – ja ihmisiin, itseensäkin – vain ruutujen, näyttöjen, kuvakkeiden, mainostaulujen, radioverkkojen ja laajakaistojen välityksellä.
Packer on vieraantunut rahastakin, se on vain digitaalinen abstraktio. Hän etsii informaation tulvasta merkityksiä ja lainalaisuuksia, ja rakentaa numeroista kuvioita. Packer on näkevinään puun vuosirenkaita ja fysiikan lakeja, mutta menettää miljardinsa, kun ei osaa huomioida epätäydellisyyttä ja epäsymmetriaa.
Ja henkensä.
Anteeksi, että tässä vaiheessa jo toistan itseäni: täsmälleen näin kävi finanssikriisissä 2008.
Viimeisten 20 vuoden aikana suuret sijoitusyhtiöt - investointipankit, riskirahastot ja vakuutusyhtiöt – ovat rakentaneet huipputehokkaita tietokoneverkkoja, joiden monimutkaisia mallinnuksia varten on palkattu tuhansittain matematiikan tohtoreita.
Nämä quantit – eli ”kvantitatiivisen sijoittamisen” ammattilaiset – yrittävät yhtälöidä kaikki mahdolliset markkinaliikkeet, jotta voitaisiin rahastaa mikroskooppisin muutos, jota ihmisäly ei edes havaitse. Tällä strategialla perustettiin 1994 sijoitusrahasto Long Term Capital Management (LTCM), jonka johtajiin kuului tohtori Myron Scholes. Hän oli ansainnut taloustieteen Nobel-palkinnon 20 vuotta aiemmin kehittämällään johdannaisten hinnoittelun kaavalla, joka on tietenkin:
C = Sd-t N(x) - Kr-t N (x - δ √t), x= [log (Sd-t/Kr-t) / (δ √t] + 1/2 δ √t
LTCM:n automatisoitu finanssimatematiikka johti pian rahaston jo 126 miljardin dollarin sijoituksiin. Mikään ei voinut mennä pieleen. Paitsi, kuten taloustieteilijä John Maynard Keynes aikanaan sanoi: Mikään ei ole niin tuhoisaa kuin järkevä toiminta järjettömässä maailmassa.
Nerokkaimmatkaan matemaatikot eivät kykene ottamaan huomioon Mustaa joutsenta. Tämä on Nassim Nicholas Talebin termi erittäin epätodennäköiselle tapahtumalle, jonka vaikutus on käänteentekevä – kuten olivat New Yorkin terrori-iskut 2001 ja Kaakkois-Aasian tsunami 2006 .
Olen kesäilokseni lukenut Talebin kirjaa, joka nousi maailmanmaineeseen, koska se julkaistiin vuotta ennen finanssikriisiä. Ja 10 vuotta sen jälkeen, kun Nobel-nerojen firma LTCM joutui katastrofaaliseen 1,25 biljoonan dollarin (kaksitoista nollaa) konkurssiin, joka uhkasi koko finanssijärjestelmää.
LTCM kaatui, koska Venäjän valtio yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta ulkomaisia velkojaan 1998. Hienoinkaan tietokoneohjelma ei pysty mallintamaan maailman oikukkuutta ja ennakoimattomuutta. "Long term" kesti siis neljä vuotta.
Ennustaminen on tuomittu epäonnistumaan, mutta silti olemme uskovinamme "asiantuntijoiden" vakuuttaviin "analyyseihin". Suomessa toimivien 11 ennustelaitoksen ennusteet ovat viime vuosina menneet täysin metsään – etenkin Suomen Pankin, jolla on ylivoimaisesti hienoimmat mallit ja eniten laskentavoimaa. 
Talousherrojen hybriksen hinta voi olla kova koko planeetalle. Mitä on tehtävissä?
Taleb neuvoo heitä luopumaan ”epistemologisesta ylimielisyydestä”. Seuraavaa mustaa joutsenta ei voi ennakoida, vain sen voi tietää, että sellainen ilmestyy.
Kannattaa siis rakentaa järjestelmä sellaiselle pohjalle, että yllättävä, jättiläismäinen, kaiken mullistava tapahtuma ei tuhoa aivan kaikkea.
Se edellyttäisi, että sijoittajat eivät yltyisi hullunrohkeaan uhkapeliin, että kaikkea ei pantaisi yhden kortin varaan. Taitaa olla turha toive.
Titanicin vääjäämätöntä suuntaa kohti seuraavaa jäävuorta ei voi muuttaa muu kuin julkinen valta, nuo parjatut poliitikot. Toivotaan parasta – mutta puetaan pelastusliivit.

Poliittinen murha on politisoitava

Timo Soini paheksui Norjan joukkomurhan ”politisoimista”. Ymmärrän, miksi. Mutta toisin on käynyt: poliittiselle väkivallalle on etsitty kaikkea muuta kuin poliittista syytä.
Aivan aluksi Norjan tragedia olikin poliittinen, kun syylliseksi luultiin islamistista ääriliikettä. Vaan heti, kun varmistui, että tekijä on "yksi meistä", terrorismi muuttui mielenhäiriöksi, ideologinen muuttui psykologiseksi, yleinen muuttui yksityiseksi. 
Anders-paran lapsuudesta alettiin etsiä liian kireää pipoa. Mutta miksei 10 vuoden takaista New Yorkin terrori-iskua selitetty Muhammad Attan ankealla lapsuudella? Miksei Al Qaidaa ymmärretä seksinnälkäisten arabipoikien epätoivon ilmaukseksi?
Miksi ääri-islam on poliittista, mutta anti-islam ei? 
Lue tästä koko kolumni (Salon Seudun Sanomat, Lapin Kansa, Satakunnan Kansa, Itä-Häme, 1.8.2011).