Suomen julkiset menot ovat joka vuosi 10 miljardia isommat kuin tulot (velka mukaan lukien). Tämä ”kestävyysvaje” on 20 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.
Siis koululaisen lautasella joka viides kalapuikko on maksamatta. Joka viides katulamppu palaa lisävelalla.
Valtiovarainministeriö uhosi toissa viikolla, että tarvitaan 1,5 miljardin euron edestä sekä menoleikkauksia että lisätuloja eli veronkorotuksia.
Keneltä leikataan, keneltä kiristetään? Näin vaalien alla puolueiden pitäisi antaa selkeitä vastauksia: muuten likainen työ jätetään virkamiehille.
Mutta mieluummin kuin leikkauksista, poliitikot puhuvat uskosta, toivosta ja unelmista; säistä ja niistä näistä. Ääni on niin kallis, että äänestäjää halvennetaan.
Keskustan talousvastaava Mika Lintilä vastasi valtiovarain-ministeriölle, että puolue ei suostu leikkaamaan mitään. Vaje hoidetaan kivuttomasti talouskasvulla: ”Keskustan Suomi on vahvan kasvun Suomi”.
Talouskasvu on siis vain tahdon asia. Jos talous ei kuitenkaan kasva puoluetoimiston suunnitelmien mukaan, keskusta ei toki ota siitä vastuuta. Järkkymättä keskusta kaavailee vain lisää menoja.
Kokoomuksen maine tiukkana taloudenpitäjänä on täysin tuhottu. Vaikka valtiontalous joutui syöksykierteeseen, Jyrki Katainen lykkäsi kaikki toimet ensi vuodelle, ensi hallitukselle.
Siihen saakka valtion tuloja vähennetään aivan vastuuttomasti. Työnantajien Kela-maksun luopuminen maksaa miljardi euroa vuodessa. Perintöveron huojennus (-160 miljoonaa) oli ”ideologista jatkoa” varallisuusveron poistolle (-120 miljoonaa).
Nämä hyvätuloisille hyvitetyt summat kokoomus leikkaa joskus julkisista palveluista.
SDP ei tohdi leikata mitään, se korottaisi pääoma- ja pörssiveroja. Professori Matti Wirén arvioi tuotot ainoastaan ”terapeuttisiksi” (TS 9.12.). Nekin miljoonat valuisivat vastuuttomasti valtiolta äänestäjille luvattuihin uusiin etuihin.
Sama juttu Vasemmistoliitolla, paitsi enemmän. Siis vasemmiston jäljiltä veroaste nousee, mutta vajeesta jää silti valtaosa kattamatta.
Joka puolueelle – jopa kokoomukselle – näyttää olevan helppo rokottaa rikkaita. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia on suomalaisista yksi prosentti. Jos jokaista rangaistaisiin kymppitonnin lisäverolla, vajetta jää silti kaksi kolmasosaa.
Yrittäjien veroja on myös helpompi nostaa kuin palkansaajien – vaikka ilman edellisiä ei olisi jälkimmäisiä.
Kunnollisia säästöjä ei kuitenkaan voi saada aikaan puuttumatta enemmistön, äänestävän keskiluokan, etuihin. Se ei enää olekaan helppoa.
Keskustan ja vasemmiston kammo leikkauksia kohtaan on jopa koominen. Leikkauksistahan voi olla jopa hyötyä.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on luetteloinut verotukiaisia yhteensä 20 miljardin euron edestä. Ne rasittavat valtion tilejä – ja vääristävät järkevää talouden toimintaa.
Asuntolainojen korkovähennyksestä luopuminen ja oman asunnon myyntivoiton verottaminen tuottaisivat jo ne 1,5 miljardin säästöt. VATT listaa lisääkin tukittavia porsaanreikiä. Ikävä kyllä porsaat olemme me.
Äänestäjien enemmistö hyötyy järjettömistä tukiaisista. Tukalassa tilanteessa meillä ei ole varaa massojen mielistelijöihin. Vaadimme vastuunkantajia ja totuudenpuhujia.
Ongelma ei niinkään ole Suomen talouden kestävyysvaje. Ongelma on Suomen valtion johtajuusvaje.